Kirjoitukset avainsanalla Äitienpäivä

Äitinä en varmaan koskaan tule olemaan valmis ja täydellinen. Pääni yllä ei hohda kultainen rengas eikä kaapissani ole yhtäkään "Vuoden Äiti"- palkintoa. Ei tarvitsekaan, sillä uskon kaikkine puutteineni olevani tyttärelleni rakastava ja turvallinen äiti, se paras kaikista (ainakin jos äitienpäiväkortteihin on uskominen).

Jokaiselle meille äitiys näyttäytyy eri tavalla ja jokaisen äidin kokemukset äitiydestä ovat henkilökohtaisia, näin ollen en voi kuin puhua ja kirjoittaa omasta puolestani. Minulle ulkosuomalaisuus ja Saksaan muutto on tuonut äitinä olemiseen onnen ja ilon tunteiden lisäksi myös haasteita. Listasin tähän alle kolme suurinta haastetta äitiydessä, jotka ovat tulleet vastaan tässä ulkosuomalaisen elämän aikana. 

 

Syyllisyys, tuo olkapäätä kolkuttava hahmo

Tunnen toisinaan syyllisyyttä siitä, että lapsi on joutunut muuttamaan mukanamme kotimaastaan pois. Muuttomme Saksaan ei ole ollut lapsen idea. Olemme vieneet hänet pois läheltä isovanhempia ja isoisoäitiä ja näin ollen emme me, lapsemme tai (iso)isovanhemmat pääse kovin usein nauttimaan toistemme seurasta. 

Syyllisyys siitä, että lapselta on häneltä kysymättä viety mahdollisuus viettää lapsuutta kotimaassaan kalvaa aina välillä mieltä. Hieman salaa olen kuitenkin tyytyväinen, että lapsemme saa elää ympäristössä, jossa hänellä eikä ikätovereilla ole omia kännyköitä.

Hienoa on, että lapsestamme kasvaa kaksikielinen. Tosin tässäkään kieliasiassa ei ole lapsen mielipidettä kysytty. Hänen on ollut vain sopeuduttava saksalaiseen ympäristöön, kulttuuriin ja maan kieleen. Vuosien mittaan saksan kielestä on hänelle tullut vähintään yhtä tärkeä kuin suomen kielestä. 

Tiedän, että lapsuuden voisi viettää kurjemminkin kuin Saksassa vanhempien kanssa, kivaa koulua käyden ja uusien kavereiden ympäröimänä. Mutta tämä on vain jännä juttu, miten se syyllisyyshemmo välillä ravistelee allekirjoittanutta tässä ulkosuomalaisuus - kuviossa. Toisinaan olen miettinyt, että mitä hän tästä kaikesta sitten ajattelee aikuisena. Sopii vain toivoa, että vesilasi on puoleksi täynnä sen kuuluisan tyhjyyden sijaan.

Kieliongelma

Välillä en ymmärrä mitä lapseni minulle puhuu saksaa puhuessaan eikä lapsi välttämättä aina heti saa kiinni omista suomenkielisistä jutuistani. Ja ennen kuin joku ehtii asiasta älähtää, selvennettäköön asiaa hieman. Kyllä, puhumme kotona suomea niinkuin pitääkin. Tosiasia on kuitenkin se, että joskus tulee tilanteita jolloin lapsi sanoo asiansa saksaksi, koska näin on hänelle helpompaa. 

Kirjoitan lisää myöhemmin tästä kaksikielisyys - asiasta, sillä koulun aloituksen myötä asia on puhjennut meillä ns. kukkaan ja kaksikielisyyttä on pitänyt alkaa tutkimaan vähän eri kantilta.

Tähän kieliongelmaan voi lisätä myös kavereiden vanhempien kanssa kommunikoinnin. Välillä en ymmärrä kaikkea ja viestien kirjoittaminen saksaksi vie aikaa. Ja esimerkiksi koulun vanhempain illat ovat aika tuskaisia, kun pitäisi pysyä kaikesta informaatiosta kärryillä. Opettajan ja lapsen lääkärin kanssa voimme onneksi englanniksi selvittää asioita. 

Lapsen ulkopuolisuuden ja irrallisuuden tunne

Välillä lapsi on sanonut, ettei hän kuulu tänne. On sanonut joskus olevansa aivan erilainen, kuin saksalaiset kaverinsa.  Vaikka kielitaidon puolesta koulussa ja muussa elämässä sujuu hyvin, kokee seitsemänvuotias toisinaan olevansa kuin eri planeetalta. Hän sanoo ettei ole saksalainen ja toisaalta Suomi ja suomalaisuuskin tuntuvat hieman oudoilta asioilta. 

Onneksemme koulussa on opettajien ja iltapäiväkerhon ohjaajien toimesta rohkaistu lasta olemaan ylpeästi suomalainen, olemaan ylpeä kaksikielisyydestään ja juuristaan.

Mutta ei tämäkään ole vanhemmalle ihan se helpoin pala kakkua - miten osata tukea lasta kansallisessa identiteettikriisissään, jos sitä nyt sellaiseksi voi kutsua. 

Luulen, että jos asuisimme Suomessa äitiyden haasteet olisi itselleni toisenlaisia ja ehkä olisin äitinä myös erilainen. Toisenlaiset asiat olisivat tapetilla tai veisivät joskus yöunia. Kuka tietää- tämä äitiys kun on aika mielenkiintoinen ja erityinen tehtävä.

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla

"Huomenta äiti, joko saan antaa sulle lahjan?", kajahti lapsen suusta ensimmäiseksi tänään aamulla. "Sä olet ihana, mutta huomenna vasta. Tule niin suukotellaan!", huudahdan ja hamuan tyttäreni, maailman rakkaimman aarteeni halaukseen. Voi kun tää ei kasvaisi niin nopeasti, mietin. 

Tulin äidiksi 29- vuotiaana. Raskaus oli yllätys, jota sulattelin samalla kun maha kasvoi. Yllätys, joka ensin oli pieni järkytys, mutta muuttui nopeasti maailman ihanimmaksi asiaksi. Olimme olleet mieheni kanssa pariskunta, joka ei liiemmin haaveillut vauvoista ja hoivaviettimmekin saimme purkaa edellisvuonna meille muuttaneeseen labradoriin. Vanhemmaksi tuleminen ei meillä kuulunut elämän prioriteetteihin, mutta raskauden myötä tulevasta vanhemmuudesta tuli jännittävä ja mielenkiintoinen, täysin ennenkokematon ja elämänmittainen matka. 

"Nainen ei ole nainen, jos ei ole synnyttänyt alateitse sekä imettänyt lastaan!". Minä en ole tehnyt kumpaakaan. Lapseni syntyi synnytyspelon vuoksi sektiolla ja koska minulta ei tullut maitoa, heitin hanskat tiskiin imetyksenkin suhteen jo Naistenklinikalla. Siinä vaiheessa kun lapseni paino laski, minulle oli aivan sama saiko hän korviketta vai tuleeko ruoka rinnoistani. Pääasia, että hän söi.

Toisten mielestä olin ehkä jo alkuvaiheessa kehno äiti: enhän ollut suorittanut kunnialla näitä kahta naiseuden ja äitiyden kulmakiveä, synnytystä alakautta ja imetystä edes puolittain. Hassua kyllä, itse koin olevani aivan kelpo äiti, rakastinhan vauvaani maailman eniten. Aika pian vauva-aikana ymmärsin kuitenkin sen, että "nainen on naiselle susi", ainakin äitiyteen liittyvissä asioissa. Toisia on helppo arvostella ja kiillottaa samalla omaa kultaista sädekehää ajatuksella "olen onnistunut tässä paremmin kuin hän."  

Äitiys on tehnyt minusta henkilönä pehmeämmän, muuttanut hieman, toisaalta olen kuitenkin aivan sama tyyppi kuin ennen lastakin. Äitiys on saanut näkemään omat kipukohdat ja vajavaisuudet ihmisenä. Äitiyden myötä minusta on tullut armollisempi itseäni-, toivottavasti myös muita kohtaan. Rakkaus omaa lasta kohtaan on niin järkyttävän isoa ja kokonaisvaltaista, se on elämää suurempaa. 

Minun ei tarvitse olla hyvä äiti muiden silmissä. Minulle riittää se, että olen ihanin ja rakkain äiti tyttärelleni.

Hyvää äitienpäivää meille kaikille, maailman parhaimmille äideille!

 

Kommentit (6)

TerhiSR
1/6 | 

Olen viimeisen vuoden aikana usein miettinyt, miksi se onkin niin että ihan tavallisista, kivoistakin naisista saattaa tulla kovan luokan arvostelijoita, kun on kyse äitinä olemisesta. Minun pienempi, vuoden ikäinen aurinkoni oli myös yllätys. Erittäin raskas yllätys oli myös se, että lasten isä päätti lähteä ja haluta avioeron. Hän lähti, kun vauva oli viikon ikäinen.
Vauva oli 4kk:n ikäinen, kun annoin hänet ensi kertaa yöksi isälleen ja kun imetys päättyi maidon hupenemisen vuoksi puolen vuoden iässä, on vauva ollut isällään pikkuhiljaa enemmän, lähes yhtä paljon kuin isosiskonsa. Sydän on kyllä itkenyt verta usein. Ajattelin kuitenkin, että haluan toisenkin lapsen saavan muodostettua yhtä vahvan siteen isäänsä kuin isommallakin lapsella on. Hän on hyvä isä ja aina hoitanut lapsia ihan samalla tavalla kuin minäkin, pessyt pyllyt, putsaillut korvat ja ostanut vaatteita. Minua hämmästytti kommentit, joita sain osakseni. "Et kai sinä sitä vauvaa sille anna??" Elin elämäni pahinta aikaa ja lisäksi sain huonon omantunnon siitä, että olen antanut isän hoitaa lastaan. Jouduin perustelemaan ratkaisujani moneen kertaan. Mutta olen saanut varmuutta, kun katson tyttöjäni. He ovat mielestäni tasapainoisia, tavallisia lapsia. Uskallan jopa väittää, että onnellisia. Heillä on hyvä ja luottavainen suhde molempiin vanhempiin. Päätin, että en kuuntele toisten arvosteluja enkä lue artikkeleita ja tutkimuksia miten pitäisi tehdä, vaan seuraan näitä omia lapsiani, mikä tuntuu toimivan heidän kanssaan. Minäkin olen hyvä äiti, vaikka en heidän kanssaan olekaan ihan jokaisena päivänä. Olen omille lapsilleni paras mahdollinen äiskä.
Hyvää äitienpäivää sinullekin Johanna!

Eau De Cologne
Liittynyt22.6.2015

Kiitos!
Wau, en voi kuin ihailla sitä, millä tavalla olet toiminut ex-miehen ja lasten suhteen. Kuinka moni pystyykään ajattelemaan lapset edellä erotilanteessa? Veikkaanpa, että kuulut vähemmistöön :)
Kiitos kun kerroit tarinasi! Ihanaa äitienpäivää!

Johanna, Eau De Cologne

Vierailija
2/6 | 

Tuntuu pahalta kaikkien naisten puolesta, joiden äitiyttä on arvosteltu. TerhiSR, minusta teit viisaasti ja epäitsekkäästi, lapsiesi ja ex-miehesi parasta ajatellen, kun annoit vauvanne hänelle jo tämän ollessa pieni. Ihailen todella kypsyyttäsi ja sitä, että ympäristön ikävistä kommenteista huolimatta pidit pääsi.

Johanna, sanovatko ihmiset anonyymien nettipalstojen ulkopuolellakin, ettei nainen ole nainen, ellei ole synnyttänyt alakautta ja imettänyt lastaan? Tuo kommentti on niin hupsu, etten itse voi muuta kuin nauraa sille makeasti. Entisenä vapaaehtoisesti lapsettomana en olisi ollut oikea nainen, enkä olisi sitä myöskään nyt suunnitellun sektion kokeneena yhden lapsen äitinä.

Koetetaan olla välittämättä ja vastaiskuna harjoitetaan itse hyväksyvää äitiyttä, johon ei kuulu erilaisuuden tuomitseminen.

Eau De Cologne
Liittynyt22.6.2015

Se onkin vähän koomista, mutta kyllä minulle on päin naamaa sanottu ja vaikka mitä! Ja liittyen juuri synnytykseen ja imetykseenkin. Onnekseni viisas neuvolantätimme sanoi aina epäröinnin hetkellä: "Pääasia, että lapsi voi hyvin ja äiti myös. Korvikkeilla voi kasvaa yhtä hyvin kuin rintamaidollakin".
Kiitos viisaista sanoista :) Mukavaa äitienpäivää!

Johanna, Eau De Cologne

Seuraa 

Rakkaudesta Suomeen, rakkaudesta uuteen kotikaupunkiin -ja maahan(kin). Hausfraun arjen pohdintoja, kokemuksia, havaintoja & pientä kipuilua.

Tervetuloa mukaan blogimatkalle!

Podcast: https://soundcloud.com/user-945742987

Instagram: johannacologne

Facebook: Klikkaa tästä

Sähköposti: eaudecologne.blogi@gmail.com

Twitter: @EauDeColBlogi

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016

Kategoriat