Kirjoitukset avainsanalla Airbnb

Vielä viimeiset aamukahvit Airbnb- talolla ja kohta siirrytään laukkujen kanssa loppulomaksi hotelliin. Takana yhdeksän yötä tuntemattomien ihmisten kodissa heidän kanssaan ja alan olla rehellisesti sanottuna kypsää kauraa siirtymään hotellin hoiviin. 

Talo ja majoituspuitteet ovat olleet erinomaiset. Meillä on ollut käytössä kaksi makuuhuonetta, iso kylpyhuone ammeella ja erillisellä suihkulla. Lisäksi meillä on ollut oma keittiö sekä iso terassi varustettuna aurinkotuoleilla, grillillä sekä pienellä uima-altaalla. Pyykkikonetta on saanut halutessaan käyttää niin paljon kuin tarve on vaatinut. Siisteydessä ei ole ollut moitteita ja talo sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien varrella. 

Mikä sitten tässä kokemuksessa on mennyt vikaan? 

Aamut ovat alkaneet sillä, että olen hokenut "Hssss!!" tyttärelle ja toisinaan miehellekin. Olen pitänyt huolta ettemme aiheuta melua, sillä hostit tekevät yötyötä ja olen halunnut, että he saavat rauhan nukkua. Tällainen jatkuva kontrollointi on ottanut voimille ja aamumme eivät ehkä ole olleet mitenkään kovin rentoja. Enkä muutenkaan ole osannut rentoutua tällaisessa majoitusmuodossa loman vaatimalla tavalla.

Se, että en ole osannut rentoutua, ei tietenkään ole kenenkään toisen vika, vaan on täysin itsestäni johtuvaa.

Hostien kanssa emme juurikaan ole olleet tekemisissä, toisinaan kuulumisten vaihtoa ja tervehtimistä. Ensivaikutelman perusteella pariskunnan mies on helpommin lähestyttävä ja talon Airbnb- toimintaa pyörittävä vaimo hieman varaantuneempi ja stressaantuneempi. 

Olimme alunperin varanneet seitsemän yön majoituksen, mutta päätimme pidentää oleilua kahdella lisäyöllä. Kahdesta viimeisestä yöstä maksoimme enemmän per yö, tämä jätti vähän huonon maun suuhun. Olimme olettaneet, että nämä lisäyöt saisimme yöpyä samaan hintaan kuin seitsemän aikaisempaakin. Toki myönnän, että näillä kalliimmilla hinnoillakaan emme olisi löytäneet saman tasoista hotellia. 

Jatkossa voisin EHKÄ harkita Airbnb- majoitusta sillä tavalla, että koko asunto olisi omassa käytössä. Kimppa-asumisen vieraiden kanssa jätän suosiolla muille. Airbnb-fania minusta tuskin tulee ja jatkossakin aion mahdollisuuksien mukaan pysytellä hotellimajoituksissa.

Tämä kokemus ei myöskään muuttanut ajatustani siihen suuntaan, että voisin laittaa oman kotimme Airbnb-palveluun tarjolle. 

Huh, tuntuu kuin olisin selviytynyt rankasta urheilusuorituksesta ja nyt voin alkaa todella ns. lonkkaa vetämään.

-Se mikä sopii toisille, ei välttämättä sovi kaikille.

 

Kommentit (8)

Saana
1/8 | 

Airbnb -touhun ensimmäinen sääntö: älä hyvä ihminen valitse asuntoa, josta vuokraat itsellesi pelkän huoneen. Itselläni on kokemusta Airbnb-asunnoista viidestä eri maasta ja kaupungista, ja olemme aina vuokranneet koko asunnon/talon käyttöömme. Pitkällä reissulla (enemmän kuin 3-4 päivää) tämä tulee huomattavasti halvemmaksi ja kaupunkiin pääsee tutustumaan aivan eri vinkkelistä, kun yhtäkkiä elääkin ikäänkuin paikallinen, samoissa ruokakaupoissa käyden ja julkisia liikennevälineitä kotiovelta käyttäen. Minusta on ihanaa saada kokea se hetken huuma, ikään kuin olisi uuteen kotiin muuttanut. Huomattiin poikaystävän kanssa, että kutsumme reissussa Airbnb-asuntojamme aina kodiksi, kun taas hotelli on vain hotelli. Siinä piilee se vissi ero. ?

Eau De Cologne
Liittynyt22.6.2015

Meillä ei ollut huonetta, eikä jaettuja tiloja. Kaksi makuuhuonetta, iso kylppäri, keittiö ja terassi omassa käytössä. Se, että osaisinko olla tuntemattoman ihmisen asunnossa ilman hostejaakaan rennosti epäilyttää.. Kokemus ei missään nimessä ollut negatiivinen, mutta myönnän, että kyllä kiva hotelli on itselleni lomailussa myöskin kirsikka kakun päällä ja viihdyn hotelleissa.

Johanna, Eau De Cologne

Jonna
2/8 | 

En mäkään usko, että viihtyisin toisten nurkissa. Me olemme juuri nyt Adelaidessa airbnb:n kautta varatussa omassa villassa. Ja on ihan mahtava! Kolme makuuhuonetta ja sijainti hyvä. Tosin maksamme tästä enemmän kuin halvimmat hotellit olisivat maksaneet. Toisaalta neliöitäkin on huomattavasti enemmän kuin hotellissa ? Tällä ekan kerta kokemuksella varaisin uudestankun airbnb:n kautta. Mutta juurikin kokonaisen asunnon.

Vierailija
3/8 | 

Itse taas olen tykannyt airbnb-majoituksesta siitakin syysta, etta siina menee turistidollarit suoraan paikalliselle eika millekaan monikansalliselle hotelliketjulle. Riippuu tietenkin aika paljon maasta, koyhissa maissa tama on kehittyneita maita tarkeampi pointti. Toisaalta oikeassa kodissa asuessaan nakee miten paikalliset elavat ja isannilta saa myos hyvin vinkkeja ja tietoa miten lomasta saa kaiken irti. Kaiken kaikkiaan kokemus on vain vahemman "turisti"-kamaa. Makunsa toki kaikilla, voi olla etta just suomalaiset on niin tottuneita omaan tilaan etteivat tunne oloaan mukavaksi muiden nurkissa. Minusta ihmisten kohtaaminen on matkailun parasta antia.

Eau De Cologne
Liittynyt22.6.2015
4/8 | 

Olet oikeassa, paikallisiin ihmisiin ja kulttuuriin tutustuminen on yksi matkailun parhaimmista puolista. Mutta heitä voi kohdata ja kulttuuriin tutustua muutenkin kuin majoittumalla heidän koteihinsa.
Ehkä kuitenkin joskus vielä kokeilemme:)

Johanna, Eau De Cologne

Heidi / Maailman äärellä
5/8 | 

Minulla on kaksi kokemusta Airbnb:ltä. Ensimmäinen oli Suomessa Kristiinankaupungissa. Meillä oli talon yläkerta käytössä ja alakerrassa asui mummo. Hostit taas majailivat viereisessä talossa. Mummo oli kuulemma sen verran huonokuuloinen, ettei meidän tarvinnut mitenkään varoa elämistämme ja elämän ääniä. Pitkää aikaa en minäkään olisi osannut tälaisessa majoituksessa olla, mutta lyhyellä vierailulla vallan mainio. Ensimmäisenä iltana isäntä ja emäntä kutsuivat luokseen ja tarjosivat iltapalaa ja viiniä ja kertoivat tarinoita matkoiltaan ympäri maailmaa. Saatiin myös huippuvinkit Kristiinankaupungin ympäristöön. Aamupalalla emäntä teki meille lettuja omien kanojen munista ja niitä syötiin mansikoiden kanssa, jotka myös tulivat omasta pellosta. 

Kokemus oli sen verran positiivinen, että uskaltauduin varaamaan koko viime syksyksi Madridista asunnon. Tällä keraa asunnon omistaja asui ihan eri paikassa, mutta saatiin tosi paljon apua kaikessa ja vinkkejä Madridiin jne. Ensi kesäksi on varattu pieni mökki Islannista. Ainakin kuvissa se vaikutti pieneltä paratiisilta upeiden maisemien äärellä. 

Vaikka useimmiten minäkin valitsen hotellin, joskus Airbnb on ihan omiaan - pitää vaan tehdä valinta huolella. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

"Matkaan on aikaa puolitoista viikkoa, eikä meillä ole vielä majoitusta varattuna". Tuskailin ja hermoilin eilen.

Lennot ostimme elokuussa. Äkkiä lentoshoppailun jälkeen tajusimme olevamme ongelman edessä: Maa jonne lennot varattiin, ei tuntunut olevan mikään omatoimimatkailijan unelma ainakaan hotellien osalta. Tarjolla oli ja on joko jotain todella kallista tai sitten edullista, mutta erittäin huonoilla arvosteluilla. Keskihintaista majoitusta näytti olevan mahdotonta löytää.

Tässä kohtaa oli ainoa vaihtoehto alkaa katsomaan läpi Airbnb:n tarjontaa. Tämä on palvelu, jossa ihmiset tarjoavat omaa kotiaan tai osaa siitä vieraiden käyttöön maksua vastaan. Majoitus veloitetaan luottokortiltasi, kun olet kohteessa. Maksu suoritetaan majoittajalle Airbnb:n kautta.

Tämä on myöskin palvelu, jota olen itse aina halunnut välttää viimeiseen saakka. Sillä koskaanhan ei voi tietää millaiseen majoitukseen joudut ja millaisia ovat tuntemattomat ihmiset, luvattiin netissä mitä tahansa. Ajatus tuntemattomien ihmisten kotiin majoittumisesta on tuntunut vastenmieliseltä. Aina on hyvä olla hieman varuillaan- periaatteeni on tässäkin kohtaa ollut järkkymätön.

Asia oli kuitenkin niin, että ei auttanut kuin ruveta selailemaan Airbnb:n tarjontaa. Niin paljon vaihtoehtoja ja niin paljon kyliä ja kaupunkeja, joista emme tiedä mitään. Minne sitä sitten oikein majoittuisi ja millaista majoitusta lähdetään etsimään?

Ajatus jäi hautomaan päähän kuukauden ajaksi, kunnes eilen havahduin, että siellä se matka jo häämöttää eikä meillä edelleenkään ole majapaikkaa.

Toiveikkaana avasin booking.comin ja ajattelin, että tässä vaiheessa löydämme jotain kivaa hotelleista, sillä ehkä ihmiset olisivat peruneet varauksiaan. No, toisin kävi ja jouduin palaamaan Airbnb:n sivuille. Äkkiä huomasin, että sielläkin hyvät tarjonnat alkavat käydä vähiin ja kohta emme saisi mieleistämme majoitusta tätäkään kautta muualta kuin juuri sieltä kylästä, minne ainakaan tutkimamme ja kuulemamme mukaan emme halua.

Yllätyksekseni löysin itseni palaavan usempaan otteeseen taloon, jossa myös omistaja pariskunta on majoituksen aikaan itse paikalla. Laitoin viestiä heille ja tällä erää olemme menossa heidän luokseen viikoksi. Saamme käyttöömme oman parvekkeen, yhden makuhuoneen, oman kylpyhuoneen sekä keittiön. Plussana hyvät kulkuyhteydet sekä lähellä olevat palvelut.

Miten sitten uskalsin näin heittäytyä oman mukavuusalueeni ulkopuolelle?

Majoittajia oli ylistetty, asunnon sijaintia oli kehuttu, ajatus uusiin ja paikallisiin ihmisiin tutustuminen alkoi myöskin tuntua kiehtovalta ja viimeiseksi: Ei minulla ollut vaihtoehtoja (miestä ei ollut vaikea houkutella majoittumaan tällä tavalla).

Tällä erää etsimme Airbnb:stä myös majoitusta toiselle viikolle hieman eri paikasta. Ja jotta ettei nyt ihan villiinnyttäisi ja kaavasta poikettaisi, ollaan varattu kahdeksi viimeiseksi yöksi oikein kiva hotelli. 

Katsotaan, mikäli kokemus osoittautuu hyväksi saattaa olla, että perheemme majoittuu jatkossakin enemmän tällä tavoin. 

Onko sinulla kokemuksia Airbn:n kautta majoittumisesta?

 

 

Kommentit (16)

Oili / Ajatuksia Saksasta
2/16 | 

Me ollaan oltu airbnb-asiakkaina jo useaan kertaan sekä Suomessa että Saksassa. Kokemukset ovat olleet hyvin positiivisia! Muiden arvosteluja lukemalla saa aika hyvin selville kohteen tason ja lapsen kanssa matkustaessa erillinen makkari ja keittiö on varsin mukavia. Tykkäämme kovasti!

Eau De Cologne
Liittynyt22.6.2015

Jotenkin tämä vaihtoehto itseäni jännittää, mutta ei auta kuin luottaa sivustoon ja arvostelut tosiaan on huolella luettu useampaan kertaan läpi :-) Mielenkiinnolla nyt matkaa odottamaan ja katsotaan mitä tuleman pitää!

Johanna, Eau De Cologne

Terhipe
3/16 | 

Me ollaan käytetty airbnb:tä usein, varsinkin vauvan kanssa matkustaessa. Silloin ja edelleenkin oli kvempi ajatella, että saa matkan ajaksi oman keittiön. Siinähän pystyy lukemaan aika paljon majoittajasta, varsinkin jos hänellä on ollut paljon vieraita. Myös majoittaja arvioi vieraan, mikä tuli mulle yllätyksenä, mutta miksipäs ei, onhan se hänen kotinsa. Nyt me sitten meititään oman mökin vuokrausta aibnb:n kautta, koska ollaan hieromassa parhaillaan mökkikauppoja.

Päivi / Puolivälissä
4/16 | 

Mä suosin nykyään ennemmin AirBnb:tä kuin hotellia. Varsinkin lapsen kanssa oma keittiö ja erillinen makuuhuone on ihan must. Olen aina valikoinut vain paikkoja, joilla on hyvät arvostelut enkä ole kertaakaan pettynyt. Olemme aina varanneet koko asunnon eli meillä ei ole kokemusta asunnon jakamisesta omistajien kanssa. Siinä saa varmasti hyviä paikallisvinkkejä, mutta me ollaan ehkä enemmän eristäytyviä luonteeltamme siihen :-)

Eau De Cologne
Liittynyt22.6.2015

Itsekin olisin mennyt mieluiten majoitukseen, jossa olemme vain perheenä. Mutta tämä pariskunta oli saanut parhaimmat arvostelut ja ajattelin, että heittäydytään nyt sitten kunnolla oman mukavuusalueen ulkopuolelle, kun kerran sille tielle lähdettiin ;)

Johanna, Eau De Cologne

Pi
5/16 | 

Itse en ole kàyttànyt, kun ei tyòttòmànà ole paljon varaa matkustella, mutta poikani, joka asuu etelàranskassa, vuokraa usein asuntoansa viikonloppuisin kun menee kumppaninsa luokse Pariisiin, ja kun tyttò tulee hànen luonaan kàymààn, niin vuokralle menee Pariisin kàmppà.  Sanoisin kyllà ettà se on mahdollisuus, pitàà vain lukea kunnolla minkàlaiseen paikkaan on menossa. Yleensà kai pienen lisàtienestin takia ihmiset ihmiset làhtevàt vuokraamaan asuntojansa, tai niiden osia, ja ehkà juuri he joutuvat enemmàn vaaraan kuin matkustajat. Ajattelen vaan suomalaisten juomakulttuuria, ja sen seurauksia, tai ihan pelkàstààn etelàmaalaisten viemàriputkien làpimittoja: ne ovat paaaaljon helpompia tukkia kuin suomalaiset, varsinkin kun on tottunut huuhtomaan esm astianpesun  pikkulikoja, eikà edes tule ajatelleeksi ettà jossain on toisella lailla! Hauskaa ja urhoollista matkaa!

Eau De Cologne
Liittynyt22.6.2015
6/16 | 

Kiitos! Tästä tulee varmasti ikimuistoinen kokemus :) Ja olen samaa mieltä siitä, että majoittajalla taitaa olla enemmän riskejä kuin majoittujalla.
Itse en tohtisi asuntoamme palveluun laittaa.

Johanna, Eau De Cologne

Nomadi
7/16 | 

Itse asiassa Espanjassa asuessamme vuokrattiin ylimaaraista makuuhuonetta airbnb:n kautta, eli kokemusta on aika paljon toiselta puolelta. Asiakkaina olemme olleet toistaiseksi vain kerran New Yorkissa. Kokemukset ovat olleet hyvia ja se on mielenkiintoinen tapa matkustaa, sita paitsi annat taten rahasi hotelliketjujen sijaan paikallisille asukkaille. Tsemppia, toivon mukaan kokemuksenne on hyva ja se voi avata ihan uuden maailman matkusteluun! (minapa tiedan mista maasta on kyse ?)

Eau De Cologne
Liittynyt22.6.2015

Kiitos, kuuleman mukaan tämän maan asukkaat ovat erittäin ystävällisiä, mikä teki majoituksen valinnasta vielä helpompaa :-) Saa nähdä, mutta avoimin mielin matkaan :-D

Johanna, Eau De Cologne

Vierailija
8/16 | 

Joskus ihmettelen kuinka jotkut ovat niin pelokkaita kokemaan ja kokeilemaan uutta. Sopeutuvainen täytyy olla ja mikä mielenkiintoisempaa kuinka eri maissa arkiympäristössä eletään.
Itse olen ollut AirBnB n kautta Helsingissä, Nizzassa Kanarialla ja New Yorkissa. Kaikki toimi hyvin.
Toinen hyvä linkki on FeWo.de.Siinä sovitaan asunnon omistajan kanssa suoraan eikä välityspalkkiota ole. Myös käyttänyt. Hyvä kokemus myös.

Eau De Cologne
Liittynyt22.6.2015

Kiitos vinkistä! Täytyypä tutustua paremmin tähän toiseenkin vaihtoehtoon. 
You live, you learn, mutta kyllä se vaan omat tottumukset ja tavat ovat ainakin itsellä niin takaraivoon liimantuneena, ennakkoluuloista puhuttakaan. Mutta jos ei koskaan uskalla, niin voi mitään saadaakaan :-)

Johanna, Eau De Cologne

Vierailija 2
9/16 | 

Olemme majoittuneet airbnb:n kautta Baijerissa tänä kesänä. Asuimme paritalon yläkerrassa, jossa meillä oli huone, parveke, kylppäri ja pieni keittokomero. Kaikki toimi todella hyvin; niin kuin olimme sopineet. Nyt olen varannut majoitukset Tampereelta ja Kanarialta. Toivottavasti nekin ovat sitä, mitä odotamme! Vakuttavat lupaavilta. Voin suositella lämpimästi!

Eau De Cologne
Liittynyt22.6.2015

Kiva kuulla, että teilläkin oli onnistunut kokemus :-) 

Kohta nähdään millaiseen majoitukseen me pääsemme. 

Johanna, Eau De Cologne

Seuraa 

Rakkaudesta Suomeen, rakkaudesta uuteen kotikaupunkiin -ja maahan(kin). Hausfraun arjen pohdintoja, kokemuksia, havaintoja & pientä kipuilua.

Tervetuloa mukaan blogimatkalle!

Podcast: https://soundcloud.com/user-945742987

Instagram: johannacologne

Facebook: Klikkaa tästä

Sähköposti: eaudecologne.blogi@gmail.com

Twitter: @EauDeColBlogi

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016

Kategoriat