Kirjoitukset avainsanalla Arki

Tasan tarkalleen tänään lapsi on ollut koulussa 12 päivää. Juhlallisin elein aloitettu saksalainen koulutaival alkoi 30.8. Kaksi viikkoa ovat kuluneet tosi nopeasti ja päiväkotiajat tuntuvat kaukaisilta. Kiitollisia kuitenkin ollaan, että viimeinen päiväkotivuosi oli menestyksekäs ja valmisti lasta koulun aloitukseen.

Päiväkodissahan osa vanhemmista aloitti jo koulureppu- hössötyksen maaliskuussa ja kyselivät meiltäkin aina välillä, että jokos se reppu on hankittu?! No ei ollut ja heräsimme asiaan vasta siinä vaiheessa, kun päiväkodissa ilmoitettiin olevan koulureppujen esittelykierros. Lapsen päiväkotikavereille oli lähes kaikille hankittu kölniläisen Ergobag- firman 250 euroa maksavat reppusetit. Kyseisen yrityksen reput ovatkin ihan ok ulkonäöltään (oon aina jaksanut kauhistellut laatikkomaisia hökötyksiä) ja ilmeisesti siltä ergonomialtaan.

Periaatteestakaan en halunnut lapselle sitä kalleinta vaihtoehtoa vaan sanoin, että se on valittava sitten jostain halvemmasta hintaluokasta- Noh, onhan se 200 euroakin repusta hirveä summa, mutta värit yms. on ainakin tosi kivat omaankin silmään, jos nyt jotain lohdustusta haluaa asiasta löytää. Repun lisäksi mukaan pakettiin tuli urheilukassi ja muutama penaali.

Täytyy tähän väliin huomauttaa, että kaikki vanhemmat eivät todellakaan hanki lapselleen sitä kalleinta mallia, vaan edullisemmastakin hintaluokasta löytyy hyvin. Meidän tapauksessa syytän asuinaluetta- osa lapsistahan tuodaan Porscheilla kouluun ja suorastaan rahan kahinan voi korvissa kuulla, jos näin kärkevästi uskallan kuvailla.

Repun lisäksi toinen tärkeä koulun aloitukseen liittyvä on koulutuutti eli Schultüte. Perinteisesti vanhemmat (äidit) askartelevat lapselle tötterön, jonne sisään sitten laitetaan erilaisia lahjoja. Me laitettiin enimmäkseen koulutarvikkeita, joita opettajan antamaan listaan oli kirjattu. Ja ei, meillä kullannuppu ei saanut lisäksi sitä isoa lahjaa vaan ystäväni kankaasta tekemä tuutti muotoutui sitten tyynyksi ja mielestäni tämä 50 euroa maksanut tötterö/tyyny oli oikein riittävä ja ihana lahja. Koulun aloitukseen sai rahaa kulumaan kaikkinensa kyllä yllättävän paljon, vaikka ainakin ensimmäiset kirjat näyttäisivät tulevan koulusta suoraan.

Ensimmäinen koulupäivänä lapset ottivat nämä tavaraa täynnä olevat tuutit mukaan, vaikka ne avattiin sitten kotona vasta koulupäivän jälkeen. Aamu alkoi lähikirkossa siunauksella ja sen jälkeen koulussa oli juhla, josta lapset lähtivät yhdessä kummioppilaansa kanssa luokkaan. Lapset ja opettaja olivat keskenään luokassa tunnin ajan. Tällä aikaa me vanhemmat juttelimme koulun pihalla keskenämme ja tutustuimme iltapäiväkerhoon, joka on muuten osoittautunut ihan huippuihanaksi paikaksi. Saksalaisille koulunaloitus on suuri juhla ja sitä vietetään yleensä kera sukulaisten, muutamat vanhemmat ilmoittivatkin varanneensa lounaspöydän ensimmäiselle koulupäivälle jo helmikuussa.

Koulu alkaa joka aamu klo 8.10 ja tässä on ollut uudenlainen rytmin opettelu meille lapsen kanssa, mutta onneksi aamut ovat vielä valoisia, eikä puoli seitsemän herätykset tunnu niin pahalta. Opettajat ovat tosi kivoja ja toisiin vanhempiin on ollut hauska tutustua, suomalaisuus tuntuu kiinnostavan ja osa heistä on ystävällisesti ilmoittanut puhuvansa miellellään englantia sen jälkeen kun kuulivat, että juttelin erään, entuudestaan tutun vanhemman kanssa englanniksi.

Vanhempainillassa muutama päivä sitten opettaja sanoi, että tässä vaiheessa lapsen läksyihin ei saa puuttua, sillä ne tehdään iltapäiväkerhossa ja lapselle ei tule luoda lisäpaineita kotona. Tehtäviä ei siis saa alkaa tekemään lapsen kanssa keskenään. Plussan puolella ollaan edelleen tässä kouluasiassa näin kahden viikon jälkeen, tulevaisuus näyttää tuoko lapsen kaksikielisyys opiskeluun haasteita.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (1)

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tänäänkin torstaina katan illallispöydän kahdelle, minulle ja tyttärellemme. Mies lähti aamuyöllä Tukholmaan ja palaa viikonlopun Helsingin festareiden jälkeen kotiin sunnuntaina. Sinne meni hän ja kohta taas nähdään - meille normaalia, mutta vieraille ihmisille kovin kummallista. 

Miten toimikaan ja voiko perhe olla toimiva, jossa toinen vanhemmista on poissa niin paljon? Miten on mahdollista, että minä vaimona jaksan tällaista arkea? Näitä asioita sain taas tänään selvittää puolitutun saksalaisen kanssa, jonka mielestä allekirjoittaneen elämä ei kuulosta kovin hohdokkaalta, joudunhan olemaan se vanhempi, joka pääsääntöisesti laittaa lapsen iltaisin nukkumaan. Eikö tämä tällainen kuvio ole kovin raskasta, ihmetteli hän. 

Kerroin hänellekin muutaman asian elämästämme: 

- Arkeni ei ole raskasta yhden, nyt jo aika ison lapsen kanssa. Lapsi toki kaipaa isäänsä, mutta ikävä ei ole meillä jatkuvasti läsnä.

- Rakastamme puolisoina toisiamme hieman enemmän, kun emme näe joka päivä. Rakkautemme etänä on sitä suurinta (heh). 

- Nautin yksinolosta iltaisin ja nautimme myös enemmän yhdessä olosta, sitten kun oikeasti vietämme aikaa yhdessä perheenä. 

- Mieheni on super- isä siinäkin suhteessa, että jaksaa raskaan reissuviikon jälkeen viettää lapsen kanssa yhdessä aikaa, eikä vain makoile sohvalla toipumassa. Toki toisinaan tämä pieni sohvalla makoilu hänellekin suotakoon. 

- Jos ei homma toimisi, ei tämä järjestely olisi jatkunut jo yli kahta vuotta. 

- Tottakai välillä ärsyttää ja suututtaa. Ja tekisi mieli viskata hänen reissutyönsä roskikseen ja sanoa, että nyt alkaa yhteinen, joka päiväinen arki. Mutta olen oppinut, että rakkautta on antaa toiselle tietynlaista vapautta ja tässä kohtaa se tarkoittaa puolisolle mahdollisuutta tehdä sellaista työtä, joka on antoisaa ja kiinnostavaa. Vastapainona saanhan itsekin tehdä tällä hetkellä itselle mielekästä työtä. 

Tämä keskustelu päättyi hiljaisuuteen ja olan taputukseen- puolituttu saksalainen sanoi minun olevan ihailtavan rohkea. En tiedä mitä hän sillä tarkoitti, sillä minulle elämämme on jo niin normaalia, etten näe siinä yhtään mitään rohkeaa. Mielestäni me olemme yhtä tavallinen perhe, siinä missä muutkin. En uskaltanut enää heittää loppuun hänelle useasti käyttämäni puolitotuus/puolivitsiä: Aina kun mies on ollut pidempään kotona, alkaa välillä toinen ärsyttämään ja kysyn, että "koska se lento oikein lähteekään?!". 

Lopuksi tuttavani kuitenkin sanoi, että on hieman kateellinen siitä, että saan useasti yksin päättää mitä meillä iltaisin teeveestä katsotaan. Sehän se, yksi parhaista asioista tässä onkin! Saa katsoa juuri sitä mitä huvittaa, vaikka meillä kyllä molemmat katsovat itseasiassa omia ohjelmiaan, vaikka toinen olisikin kotona. 

H niin kuin Hausfrau - blogin Jenni kirjoitti tässä taannoin avoimen ja hauskan postauksen siitä, kuinka välttämättä se puolison saapuminen reissusta kotiin ei aina ilahdutakaan vaan joskus toisen kotiin paluu voi hieman ärsyttääkin. Näinhän se toisinaan voi olla.. myönnän. Jenni saapuu muuten podcastiini vieraaksi viikonloppuna ja toivottavasti pääsemme keskustelemaan tästäkin herkullisesta aiheesta. 

 

 

Kommentit (2)

Vierailija
1/2 | 

Meillä elettiin tällaista elämää 24 vuotta mieheni ollessa laivalla ulkomailla töissä. Viimeksi hän oli kuusi viikkoa töissä ja sitten kuusi viikkoa kotona. Töissä ollessa hän oli totaalisesti poissa. Näin kasvatettiin kaksi lasta. Nyt jo parikymppisiä. Sitten mieheni jäi työttömäksi laivan lopetettua toimintansa. Sen jälkeen on riittänyt lähes kuusikymppiselle ainoastaan keikkatöitä silloin tällöin. Viimeksi viikko sitten hän tuli kotiin oltuaan töissä seitsemän viikkoa. Lasten ollessa pieniä tällainen elämä oli toisinaan hetkittäin todella raskasta. Ja joka kerta miehen tullessa kotiin oli ikäänkuin sopeuduttava elämään jälleen yhdessä. Hän jatkoi rutiineita niin kuin ne olivat olleet kuusi viikkoa sitten ottamatta ollenkaan huomioon, että ne olivat voineet muuttua joiltakin osin hänen poissaollessaan...Se oli jotenkin ärsytykseen lomassa samalla huvittavaa. Tykkäsin sellaisesta elämästä ja tykkään myös tällaisesta elämästä, kun voidaan yhdessä olla vierekkäin hieman pitempäänkin. Minusta oli ja on tärkeää, että mieheni voi elää oman elämänsä näköistä elämää. Mutta kyllähän se vaatii, että toinen puolisko viihtyy kotona lasten kanssa. Molemmat eivät voi olla menossa samanaikaisesti. T. Merja

Eau De Cologne
Liittynyt22.6.2015

Hei, kiitos, kun kerroit teidän tarinan! Niin kauniisti kuvailit yhteistä elämäänne. Uskon, että teillä siinä rutiineissakin on tosiaan ollut sopeutumista, kun teillä mies on yhtäjaksoisesti ollut useamman viikon poissa- siinä jo tosiaan ehtii kodin arkisetkin kuviot muuttua. 

Ja miten oikeassa oletkaan siinä, että on tärkeää antaa toisen elää juuri oman näköistä elämäänsä. 

Kiitos vielä kertaalleen, kun jaoit palan elämäänne <3 

- Johanna

Johanna, Eau De Cologne

Kevät on Teneriffan loman ja sairaskuulumisien jälkeen lähtenyt rullaamaan lähes päätähuimaavan nopeasti. Itse olen allekirjoittanut vakituisen työsopimuksen ja arkeen on pulpahtanut tämän myötä myös lisää työtunteja. Lapsi on saanut vahvistuksen koulupaikastaan muutama viikko sitten ja saksalainen koulutaival alkaa 30.8, uuteen luokkaansa pääsee hän tutustumaan kuitenkin jo heinäkuun puolella. Päivät ovat humisseet ohitse ja tuntuu uskomattomalta, että huhtikuuhun on enää muutama päivä. 

Koulun aloitus ja vakituinen työpaikka kertovat myös, että me olemme tehneet hiljaisen päätöksen siitä, että jäämme ainakin toistaiseksi Kölniin asumaan. Suomeen palaaminen tai uusi maa tuntuvat tässä vaiheessa hieman kaukaisemmilta. Elämä on täällä, tässä ja nyt ja tämä tuntuu tällä erää oikealta ratkaisulta. 

Meidän perheen pääsiäisen kohokohdat taitavat muuten olla nämä seitsemän asiaa: 

1. Rauhoittuminen. 

2. Yhdessä oleminen. 

3. Pienimuotoinen kahden päivän roadtrip Hollantiin. 

4. Itunesissa vuokrattavissa oleva uusin Heinähattu ja Vilttitossu, joka muuten tällä erää pyörii hauskuuttamassa taustalla.

5. Toive keväästä. Kölnin talvi on ollut pitkä, mutta vihdoin näyttäisi siltä, että kevät on jo ihan nurkan takana ja toppatakin voi laittaa varastoon. Mangolian upeita kukkia tosin saa vielä odottaa.

6. Saksalainen pääsiäispupu oli vieraillut meillä yön aikana.

7. Pääsiäismaanantain illallinen ystävien luona. On kiva palata Hollannista Kölniin ja päästä valmiiseen pöytään. Ja tässä kyseisessä pöydässä syödään muuten aina hyvin!

Bonuksena täytyy sanoa, että itselleni yksi kohokohdista oli myös ehtiä pistäytymään hetken täällä blogin äärellä. Tänne on ollut ikävä! Monta hauskaa arjen sattumaa ja tapahtumaa on jäänyt jakamatta, mutta mikä estää palaamasta näihin myöhemmin. 

Ihanaa pääsiäisen aikaa!

Kommentit (0)

Kävin eilen mielenkiintoisen keskustelun lapsen päiväkotikaverin äidin kanssa. Kaverin molemmat vanhemmat ovat kotoisin Kölnin lähistöltä ja heidän yksilapsisen perheen avuksi rientää viikoittain jompi kumpi mummoista. Äiti oli sitä mieltä, ettei pärjäisi ilman isovanhempien apua, ei sitten mitenkään. Kerroin hänelle, että tätä mieltä olin itse aiemminkin, olin Suomessa suorastaan riippuvainen lähellä asuvan äitini avusta arjen erinnäisissä käänteissä. Kerroin myös, että tällä hetkellä mieskin on suuremman osan arkipäivistä toisessa maassa. Kaverin äiti oli hämmästynyt ja kysyi, miten oikein pärjään arkisin?

Olisi ollut helppoa voivotella ja kauhistella hänen kanssaan näitä "ensimmäisen maailman" elämän hankaluuksia ja ongelmia, mutta tyydyin toteamaan, että yhden lapsen kanssa tämä toisinaan poukkoileva arki menee vaikka päällä seisoen. Vakuuttelin hallitsevani komean kombinaation, joka koostuu omasta työstä, lapsen päiväkotiin vienneistä ja hauista, ruokakaupassa käymisestä, lapsen harrastuksiin viemisestä, ruuanlaitto rumbasta, kodin hoidosta ynnä muusta. 

Tänään heilautin kuumemittarin kainaloon ja kiroilin itsekseni koko talven sahanutta flunssaa. Flunssa näytti tekevän komean paluun allekirjoittaneeseen. Posket punaisena ja huonovointisena lähdin hakemaan lasta päiväkodista. Otti päähän ja ärsytti, että en taaskaan voinut soittaa perheen toiselle vanhemmalle, että josko hän voisi mennä sijastani päiväkotiin. Tai ainahan voisin soittaa, mutta ketä se ulkomaille menevä puhelu sillä hetkellä auttaisi.

Miten sitä sitten oikeasti pärjää, kun ei ole läheisten apua tarjolla? Monellahan lapsiperheellä on tällainen tilanne jo kotimaassa asuessaankin, ettei niitä läheisiä ole apuna käytettävissä, ei vain yksinkertaisesti ole ketään kenen apuun voisi luottaa. Muistan lukeeni tutkimuksesta, jossa todettiin, että yllättävän moni suomalainen lapsiperhe elää täysin ilman minkäänlaisia turvaverkkoja. 

Mielestäni ulkomailla asuminen ei välttämättä tee tilanteesta erityistä, mutta kieltämättä pienen lisämausteen se asiaan tuo. Toki onhan se niin, että hätätilanteessa esimerkiksi Rovaniemeltä hyppää Helsinkiin menevään junaan helpommin kuin Saksaan vievään lentokoneeseen. Marraskuussa, 40 -asteen kuumeessa sängyn pohjalla makoillessa opetin kuusivuotiaalle, kuinka soitetaan hätänumeroon. Ihan vain kaiken varalta, jos vaikka äitimuorille joskus jotain sattuisi kahdestaan ollessamme. 

Jos haluaisi, aika yksinäiseksi täällä "maailmalla" voisi itsensä helposti tuntea. Eikä sitä yksinäisyyden ja avuttomuuden tunnetta välttämättä poisteta Suomeen menevien whatsapp- viestien tai skypepuheluiden avulla. Eikä sitä yksinäisyyttä poista välttämättä sekään, että uusista ihmissuhteista on nopeasti tullut läheisiä ja toisten suomalaisten kanssa ollaan kuin yhtä perhettä. Apua varmasti löytyisi, mutta olen itse ainakin luonteeltani enemmän sellainen, että tässä kyllä pärjätään, minä mitään apuja tarvitse. Itsepä olemme elämäntilanteemme valinneet, eikä tässä auta itku markkinoilla. 

Olen kuitenkin hiljalleen myöntynyt siihen, ettei tämän naisen tarvitse olla supernainen. Ei tarvitse aina jaksaa olla niin pirun vahva, vaan sitä apua voi pyytää, ihan jo vaikka vähemmän tutuilta ihmisiltä. Elämässä on tilanteita ja hetkiä, jolloin apua voi olla syytä hankkia, ennen kuin tuskastuu täysin arjen mahdottomuuteen. Oli se sitten meille jokaiselle henkilökohtaisesti millaista apua hyvänsä. Vuoden 2018 kunniaksi olenkin päättänyt luopua periaatteesta "meille ei tule siivoojaa" ja miten ihanaa onkaan tällä hetkellä ajatella, että meille todellakin tulee siivooja.

 

 

 

 

Kommentit (1)

Seuraa 

Rakkaudesta Suomeen, rakkaudesta uuteen kotikaupunkiin -ja maahan(kin). Hausfraun arjen pohdintoja, kokemuksia, havaintoja & pientä kipuilua.

Tervetuloa mukaan blogimatkalle!

Podcast: https://soundcloud.com/user-945742987

Instagram: johannacologne

Facebook: Klikkaa tästä

Sähköposti: eaudecologne.blogi@gmail.com

Twitter: @EauDeColBlogi

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016

Kategoriat