Kirjoitukset avainsanalla lapsi

Kotikadullamme on sattunut joitakin päiviä sitten kuolemantapaus. Erään talon aidan viereen on asetettu hautakynttilöitä sekä ruusuja. Tapahtuneesta emme tiedä sen enempää, mutta meidän viisivuotiasta asia mietityttää. 

Kun ensimmäisen kerran kävelimme kynttilöiden ja ruusujen ohitse, pysähdyin ja mietin ääneen: "Mitäköhän tässä on tapahtunut?". Lapsi tietenkin ihmetteli sanomisiani ja selitin hänelle, että kynttilöistä päätellen tässä kohdalla joku henkilö on kuollut. 

Kävellessämme eilen illalla kotiin kadullamme, lapsen suusta alkoi pulpahdella yksi toisensa jälkeen yllättäviä ja vaikeitakin kysymyksiä: 

- Mikä on syöpä? Miksi siihen voi kuolla? Miksi lääkäri ei voi auttaa?

- Mitä kuolemassa tapahtuu? 

- Minne ihmiset menevät kuoleman jälkeen? 

- Milloin minä kuolen? Ethän äiti sinä kuole? 

- Soittaako kuolema ennen kuin se tulee? 

- Miltä kuolema näyttää?

- Heiluttaako kaikki kuolleet meille pilven päältä, kun olemme lentokoneessa?

Kävelimme jälleen kerran kynttilöiden ohi ja lapsi kysyi: "Oliko tämä nyt sitten hautausmaa?" 

Kotimatkamme jatkui uskonnollisemmalla teemalla. Lapsi on käynyt toisinaan täällä Kölnissä suomalaisen seurakunnan järjestämässä pyhäkoulussa ja Jeesukseen liittyvät asiat kiinnostavat häntä kovasti: 

- Miten Jeesus kuoli? Äiti vastaa! Minä haluan tietää!

- Tuleeko Jeesus vielä meidän elämään ja missä hän täällä sitten oikein elelee? 

- Ei se Jeesus voi olla kuollut, kun Anna-Maari (seurakuntamme pappi) puhuu hänestä koko ajan. 

Olen hämmilläni ja pohdin edelleenkin, mistä lapsi on voinut kaikki nämä ajatukset poimia? Miten ja mitä kuolemaan liittyvistä asioista voi viisivuotiaalle kertoa? 

Olen tyytynyt vastaamaan lapselle ympäripyöreitä: Etten minä valitettavasti kaikkea tiedä ja nämä asiat ovat vaikeita ja kuolema on sellainen, ettei siitä voi oikein kukaan tietää. 

Ennen nukkumaan menoa lapsen suusta kuului vielä: "Tiedäthän äiti, että sua rakastan, vaikka kuolisitkin sitten joskus."

Äkkiä silmissäni oli kyyneltulva.                

Kommentit (4)

AnneH.
1/4 | 

Voi byäääh tuo viimeinen lause!! Ihana lapsi. Vaikeita aiheitahan nämä on. Usein käytän itsekin tuota "kukaan ei voi tarkasti tietää" -kuvausta. 

Eau De Cologne
Liittynyt22.6.2015

Oh, niin vaikea aihe. Mutta ehkä tosiaan tuo "kukaan ei voi tarkasti tietää", onkin paras vastaus. Luulisin, että lapselle tärkeintä se, että häntä kuullaan ja vastataan, eikä olla vain hiljaa vaikeiden asioiden äärellä. 

Johanna, Eau De Cologne

TT
2/4 | 

Mä puhun suoraan, niin kuin asia on ja miten itse uskon.
Mamma kuolee kohta, kun on niin sairas. Mamma pääsee taivaankotiin Jumalan luo. Mammalla ei ole siellä mitään hätää.

Myntti
3/4 | 

Itse olen vastannut, että äiti ei kuole tänään, eikä huomenna, eikä toivottavasti vielä pitkään aikaan. Sitäkin lapsi saattaa pelätä, että hän itse, tai äiti, on kuolemassa ihan pian. Omille lapsilleni kuolema konkretisoitui, kun koiravanhuksemme kuoli viime syksynä. Olen ajatellut, että on parempi sanoa, ettei kukaan ole kuolemassa juuri nyt, kuin että vastaisin, että ei voi tietää (vaikka niinhän se on). Mutta epätietoisuus ehkä pelottaa lasta...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uudenlaista arkea on nyt takana huikeat puolitoistaviikkoa. Tiedossa on, että toukokuussa mies on kotona kolme viikonloppua ja me vietämme yhden viikon lapsen kanssa Tukholmassa. Parasta tässä on se, että kyseisellä viikolla myös äitini ja tätini sattuvat pistäytymään siellä ja saadaan tavata heitäkin. Lapselle on siis tiedossa mummon näköinen yllätys!

"Eikö isi tulekaan tänään?", on kysymys jota 4- vuotias kysyy päivittäin. 

-Ei, isi tulee perjantaina. Vastaan. 

Toisinaan keskustelu on jatkunut vähän surullisimmilla kysymyksillä: 

"Eihän isi kuole ennen minua?, Oletko äiti varma, että isi tulee kotiin? Onhan isillä kaikki hyvin?"

Myönnettäköön, että viimeiset kaksi vuotta ovat olleet perheessämme muutoksesta toiseen hyppäämistä. Pääosin isoja ja posiitiivisia muutoksia, mutta toisinaan on tuntunut, että pysyykö tässä omakaan pääkoppa mukana kaikissa käänteissä. Miten voisikaan olettaa tämän kaiken siis olevan lapselle helppoa? 

Päiväkotiin menemisestä on lapselle tullut muutoksen myötä jälleen hankalaa. Tuttuun paikkaan meneminen itkettää ja äitiin tarraudutaan kauhun katse silmissä "Tulethan hakemaan sitten varmasti?". Onneksi ihanat hoitajat osaavat ottaa tilanteet haltuunsa, mutta silti sydämeni särkyy joka kerta. Toivottavasti lapsi selviää tästäkin muutoksesta, mietin. 

Lapsen ikävän puuskat tulevat aaltomaisina ja näitä tunteita puntaroidaan yhdessä. Onneksi hän vielä tässä iässä sanookin kovin helposti, mikä mieltä painaa ja harmittaa. Yhdessä myös pohditaan mitä tehdään viikonloppuna isin kanssa ja eilen mietittiin, mitä tehtäisiin yhdessä Tukholmassa. Löytyisikö sieltä Peppi Pitkätossua? 

Onneksi on nykyaika ja Skype ja WhatsApp! Lapsi osaa näillä kahdella jo soittaa itsekin isälle. Eilen Skypepuhelun päättyttyä lapsi halusi vielä soittaa ja kertoa "Mulla on sua isi ikävä! Kova ikävä!". On vaikea kuvitellakaan millaista elämä olisi ja on ollut, kun läheisiin ei ole voinut pitää näin jouhevasti yhteyttä.

Alku on aina hankalaa ja kankeaa, mutta uskon, että tässä kaikessa lopussa seisoo kiitos. Tiedämme, että tulevaisuudessa mieheni ei tule joka viikkoa olemaan kotoa pois. Hän voi tehdä ja tuleekin tekemään paljon töitä myös kotoa käsin. Kotimme on nyt kuitenkin vakaasti Kölnissä ja tämä tuntuu vain niin hyvältä ja oikealta ratkaisulta.

Parasta tässä torstaiaamussa oli ehdottomasti se, kun kerroin lapselle, että enää yksi yö ja huomenna tulee isi kotiin. Lapsen ilme kirkastui ja hän huudahti: "Ihanaa!"

 

 

 

Kommentit (4)

Jonna / Lempipaikkojani
1/4 | 

Varmasti kestää hetken, että sopeudutte uuteen tilanteeseen ja muutoksiin. Sanoisin kyllä, että oli kuitenkin varmasti parempi, ettette muuttaneet taas uuteen maahan, se olisi ollut vielä isompi muutos lapselle. Nyt kuitenkin pysyy sama koti, samat kaverit ja päiväkoti ja onneksi isikin voi tehdä tarvittaessa etätöitä! Osittain myös tuo lapsen ikä vaikuttaa, juuri tuossa iässä on tavallista miettiä elämän loppumista. Meilläkin kysellään kuolemasta jne päivittäin, tavallista elämän rajallisuuden pohtimista siis. Ja ihanaa, että lapsi osaa pukea ikävän sanoiksi ja onneksi on myös skype :)

Eau De Cologne
Liittynyt22.6.2015

Niinpä! Onneksi jäimme ja onneksi on skype! Eiköhän asiat tosiaan ala sujumaan, kunhan tässä vauhtiin päästään :-)

Johanna, Eau De Cologne

Arja - Kodin Kuvalehti
Liittynyt12.8.2014
2/4 | 

Kiitos Eau de Cologne taas hyvästä postauksesta! Lapsen riipaisevan ikäväntunteen sietäminen on varmasti asia, josta tosi moni vanhempi joutuu kärsimään. Samastumisen kokemuksia kirjoittamallesi siis varmasti löytyy, vaikka ei olisi toiseen maahan muuttanutkaan. Jaan tämän KK:n Facebook-kavereillekin.

Kello on kahdeksan aamulla ja pöydässä meillä on tarjolla leipää, juustoa, leikkeleitä ja kasviksia. Tyttäreni katsoo nyrpistellen pöytään ja pyytää saada marmeladia leipänsä päälle. “Ei, ei meillä syödä hilloa leivän kanssa”, vastaan tiukkaan sävyyn. “Warum, mama? Ich esse marmeladebrot auch im kindergarten. Lapselleni marmeladileipä on normaali syötävä, itselleni makea paholainen. 

Hampaita kiristellen myönnyn lapseni toiveeseen. "Se on sitten marmeladia ja ruisleipää!". Lapseni nyökkää ja alkaa voidella leipää. Kun leipä on voideltu, laittaa hän siihen huolettomasti marmeladia. "Danke, mama! Ich liebe dich!" 

Marmeladileivän kanssa on kotiimme hiljaa hiipinyt saksaa puhuva lapsi. Kun me vanhemmat puhumme suomea, osallistuu lapsi keskusteluun saksaksi. Suomalainen lapsemme saksalaistuu ja integroituu yhteiskuntaan. Tunnen iloa ja helpotusta hänen puolestaan, mutta samalla haikeutta ja pelkoa. Me olemme suomalainen perhe. Miehessä ja minussa suomalaisuus on jo niin syvällä, että meidän puolesta ei ole huolta. Mutta miten käy tyttäremme? Tuleeko hänestä ajan saatossa enemmän saksalainen kuin suomalainen? Tuleeko saksasta hänen vahvempi kielensä ja suomi jää taka-alalle? 

Marmeladileipään, tähän makeaan paholaiseen kulminoituu itselläni niin monia eri tunteita: Saksalaisuus vastaan suomalaisuus. Helpotusta ja pelkoa. Iloa ja surua. Hyväksymistä ja osittain asioista luopumista

"Mama, bitte schön", ojentaa lapsi minulle lautasen syötyään aamupalansa. Kiitos ja ole hyvä kaikuvat saksaksi kodissamme useasti. Katson lasta ja ajattelen: Tässä meillä kasvaa oikea kahden maan kansalainen. 

 

Kommentit (7)

Maria Carole /stazzy.net
1/7 | 

Mä annan hillon olla, syön toisinaan itsekin.

Rajani menee Nutellassa.

Sunna
2/7 | 

Hahhaa, olin itse joskus tuo marmeladileipälapsi! Asuimme Norjassa, kun olin päiväkoti-ikäinen, ja hilloleivät kyllä jäivät minun ja pikkusiskon lautaselle vielä silloinkin, kun palasimme Suomeen. Eihän äiti tästä tykännyt, mutta ikävöipä tuo itsekin norjalaista ällömäkeää jätskiä ja ruskeaa juustoa.

Saksassa lapset kyllä syövät ihan tuhottomasti sokeria. Välipalakeksejä, sokerimuroja, marmeladia, kaakaota...

Eau De Cologne
Liittynyt22.6.2015
3/7 | 

Nutella on mun oma herkku. Mutta sitä ei meillä kyllä ole tarjolla aamiaisella, eikä juuri muutenkaan. On piilossa kaapissa ;-) .. Meillä on lapsen makean käyttö kyllä lisääntynyt Saksaan muuton myötä, mutta ehkä se on myös kulttuurinen juttu. Omenamehua, schorlea ja nallekarkkeja on tarjolla pyytämättä. Onneksi ei ole kuitenkaan kovin perso makealle.  

Johanna, Eau De Cologne

Terhi, kolmikieli
4/7 | 

Mistä sulla on ehtymättömät ruisleipävarastot? Me kun just muutettiin Lontooseen ja mulla on niin ikävä Saksan Finnbrötcheniä...

KaroliinaK
5/7 | 

Kai maailmassa on pahempiakin asioita kuin hillo... suomalainen ruokakulttuuri on vähän tylsää välillä, aina pitäisi olla niin "terveellistä" enkä oikein ymmärrä, miksi sokeria nyt niin hirveästi kammotaan (Suomessa), kohtuus kaikessa, mutta kun tuntuu, että nyt sitä ei saisi olla missään eikä kenelläkään, koskaan. Vanhemmiten olen hyväksynyt sen, että jotkut pitävät hillosta. ja jotkut taas eivät millään pidä ruisleivästä. Meilläkin on ruokapöydässä saksalainen osa ja sitä myöten marmeladileivät. Ja Nutellaa myös. Itse en usko hirveän tiukkaan kieltolinjaan, kun ruokavalio muuten on terveellinen ja monipuolinen. Mutta tosi kauniisti kyllä kirjoitit tuosta dilemmasta, ymmärrän sen osittain :-)

Eau De Cologne
Liittynyt22.6.2015

Suomesta saadut "opit" ovat itselläni vielä niin selkärangassa. Kun on tottunut elämään yhteiskunnassa, missä asioista varoitellaan isommallakin kädellä.. on vaikea tottua ajattelemaan, että jokin asia onkin ihan ok :-) Mutta tähän marmeladileipään liittyy niin paljon muutakin.. Prosessi omassa mielessä Saksaan muutosta on vielä kesken ja paljon on ajatuksen tasolla prosessoitavaa.. Mutta hiljalleen! Kiitos kivasta kommentistasi, maailmassa on hilloa pahempia asioita, aivan totta! :-)

Johanna, Eau De Cologne

Eilen työpäivän jälkeen suuntasin lapseni kanssa työpaikkani läheisyydessä olevaan kivaan ravintolaan. Lapsi oli töissä mukana muutaman tunnin ja yhdessä nelivuotiaan kanssa päätimme mennä päivän päätteeksi syömään. Näin meillä on useastikin tapana tehdä miehen ollessa työreissuilla tai sitten menemme extempore koko perhe. Useammin viikonloppuisin ja toisinaan myös arkisin. 

Saksassa ravintolakulttuuri on Suomeen verrattuna aivan toisenlainen. Hintataso on halvempi, itseään ei tarvitse maksaa kipeäksi vaikka menisi hyväänkin ravintolaan. Ravintoloita löytyy joka kulmalta ja moneen lähtöön. Saksalaiset tai ainakin Kölniläiset käyvät kokemukseni mukaan ravintoloissa usein. Eilenkin, tiistai-iltana katsoin kanssa asiakkaita ja mietin kuinka ainakin täällä Kölnissä ihmiset ovat ravintoloissa hyväntuulisia, kovaäänisiäkin ja selvästi nauttivat ruuasta tai oluestaan. Ravintoloihin voi mennä rentoutumaan päivästä tai ajankohdasta riippumatta, eikä ravintoloissa tai pubeissa käynti liity välttämättä humalahakuisuuteen. 

Tyttäremme taisi olla viikon ikäinen, kun veimme hänet ensimmäisen kerran ravintolaan ja sijoitimme hänet turvakaukalossa penkille seuraamaan vanhempien ruokailua. Siitä lähtien on ollut selvää, ettei meidän mielestämme lapsen kanssa ravintolassa käynneille ole esteitä. Ravintoloissa käyminen kuuluu osana meidän perhekulttuuriin. Tosin näihin harmoonisiin kulttuurihetkiin on tullut hieman väriä lapsen neljännen ikävuoden uhman myötä.  

Suomessa asuessamme jouduimme aina miettimään, voiko siihen tai tuohon ravintolaan mennä lapsen kanssa esimerkiksi tiettyyn kellon aikaan. Täällä samanlaista ongelmaa ei ole, olemme toisinaan ystäväporukalla kera lapsien viettäneet iltaa ravintolassa myöhäänkin, emmekä ole koskaan nähneet tässä mitään ihmeellistä. Näin täällä tekevät muutkin perheet. Muistan aina katseet, jotka saimme Helsingissä edellisellä pääsiäislomalla eräässä ravintolassa, kun poistuimme klo 21 lauantai- iltana ravintolasta lapsi mukanamme. Katseet kertoivat, ettei lapsi muiden asiakkaiden mielestä ollut tervetullut vieras ja varsinkaan lauantai-iltana klo 21. 

(Tyttöni pasta-annos ja juoma maksaisovat eilen ravintolassa 4 euroa.)

Vaikka rakastankin kokkaamista ja ruuanlaittoa, niin ravintoloissa käynti on kiva piristys arkeen tai viikonloppuun. Ainoa, mikä itseäni jaksaa täällä hämmästyttää, on kasvisten saamisen vaikeus lasten annoksiin. Lasten annokset tulevat lähes poikkeuksetta ilman kasviksia ja vaikka niitä yrittää pyytää, ei sittenkään onnistu. Yllä olevassa kuvassa olevan pasta- annoksen yritin eilen pyytää tuoreilla tomaateilla ja se tuotiin tomaattikastikkeella. 

Laskelmieni mukaan olen käynyt noin 60:ssä Kölnin ravintolassa ja suurimmassa osassa käynneistä on lapsi ollut mukana. Kaikkialle on lapsi ollut aina tervetullut. Mikäli lapsen annos tai oma jää syömättä, voi loput pyytää huoletta mukaan dogibägiin seuraavan päivän lounaaksi. Kätevää, sanoisin. 

Kommentit (3)

Rivieran Remmi
1/3 | 

Tutulta kuulostaa tuo ravintolakulttuuri. Meillä Ranskassa siis.  Lapsia ei kummastella missään tai mihinkään kellon aikaan. Otimme esikoista mukaan vauvana myös kaukalossa ja hän istui siinä ihan tyytyväisenä, aika tosin kultaa muistot :D

Koskakohan Suomessa opitaan että lapsetkin ovat ihan kivoja? Tietenkin jos lapsi huutaa kurkku suorana tunnin niin veisin ehkä pois, mutta on heilläkin oikeus tulla mukaan.

Me emme muuten ota lapsillemme "lastenannoksia" vaan otamme tavalliselta listalta ja jaamme sen kahtia (2vuotias ja 3vuotias). Otimme pari kertaa kunnes huomasimme että lapset söivät puolet meidän annoksista...

Eau De Cologne
Liittynyt22.6.2015

Ah, ravintolat Ranskassa! Teillä tämä kulttuuri on vielä ihanampaa :-)

Itse myös toisinaan jaan tyttöni kanssa aikuisten annoksen, täällä ne yleensä ovat nimittäin valtavia!

Johanna, Eau De Cologne

-A-
2/3 | 

Hei! Keväällä tulee 5 vuotta Saksassa astumista. Olemme paikallisia ja muiden kaupunkien ravintoloita/kahviloita kulutettu lasten kanssa hyvinkin paljon. On ollut mukava huomata, että Saksassa tykätään käydä ulkona syömässä, koko perhe mukana vauvasta vaariin. Toisinaan olemme vaikkapa italialaisessa syömässä ystäväperheiden ja heidän lastensa kanssa, voi sitä älömölä, mutta ketään ei näytä haittaavan. ;) Kerran olimme saman rytmiryhmän kanssa keilaamassa, kun pelailun jälkeen tuli nälkä menimme läheiseen kreikkalaisravintolaan. Jostain syystä ruoan tulo kesti ja kesti, joten lapset nukahtivat tuoleihinsa. Meidän ilta jatkui lasten nukkuessa. :D Oli koomista, mutta taaskaan ketään ei haitannut. Mietimme mieheni kanssa, että Suomessa olisimme lentäneet pihalle. ;)

-A-

http://kotisaksassasydansuomessa.blogspot.de/

Seuraa 

Rakkaudesta Suomeen, rakkaudesta uuteen kotikaupunkiin -ja maahan(kin). Hausfraun arjen pohdintoja, kokemuksia, havaintoja & pientä kipuilua.

Tervetuloa mukaan blogimatkalle!

Podcast: https://soundcloud.com/user-945742987

Instagram: johannacologne

Facebook: Klikkaa tästä

Sähköposti: eaudecologne.blogi@gmail.com

Twitter: @EauDeColBlogi

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016

Kategoriat