Kirjoitukset avainsanalla ulkosuomalainen

Äitinä en varmaan koskaan tule olemaan valmis ja täydellinen. Pääni yllä ei hohda kultainen rengas eikä kaapissani ole yhtäkään "Vuoden Äiti"- palkintoa. Ei tarvitsekaan, sillä uskon kaikkine puutteineni olevani tyttärelleni rakastava ja turvallinen äiti, se paras kaikista (ainakin jos äitienpäiväkortteihin on uskominen).

Jokaiselle meille äitiys näyttäytyy eri tavalla ja jokaisen äidin kokemukset äitiydestä ovat henkilökohtaisia, näin ollen en voi kuin puhua ja kirjoittaa omasta puolestani. Minulle ulkosuomalaisuus ja Saksaan muutto on tuonut äitinä olemiseen onnen ja ilon tunteiden lisäksi myös haasteita. Listasin tähän alle kolme suurinta haastetta äitiydessä, jotka ovat tulleet vastaan tässä ulkosuomalaisen elämän aikana. 

 

Syyllisyys, tuo olkapäätä kolkuttava hahmo

Tunnen toisinaan syyllisyyttä siitä, että lapsi on joutunut muuttamaan mukanamme kotimaastaan pois. Muuttomme Saksaan ei ole ollut lapsen idea. Olemme vieneet hänet pois läheltä isovanhempia ja isoisoäitiä ja näin ollen emme me, lapsemme tai (iso)isovanhemmat pääse kovin usein nauttimaan toistemme seurasta. 

Syyllisyys siitä, että lapselta on häneltä kysymättä viety mahdollisuus viettää lapsuutta kotimaassaan kalvaa aina välillä mieltä. Hieman salaa olen kuitenkin tyytyväinen, että lapsemme saa elää ympäristössä, jossa hänellä eikä ikätovereilla ole omia kännyköitä.

Hienoa on, että lapsestamme kasvaa kaksikielinen. Tosin tässäkään kieliasiassa ei ole lapsen mielipidettä kysytty. Hänen on ollut vain sopeuduttava saksalaiseen ympäristöön, kulttuuriin ja maan kieleen. Vuosien mittaan saksan kielestä on hänelle tullut vähintään yhtä tärkeä kuin suomen kielestä. 

Tiedän, että lapsuuden voisi viettää kurjemminkin kuin Saksassa vanhempien kanssa, kivaa koulua käyden ja uusien kavereiden ympäröimänä. Mutta tämä on vain jännä juttu, miten se syyllisyyshemmo välillä ravistelee allekirjoittanutta tässä ulkosuomalaisuus - kuviossa. Toisinaan olen miettinyt, että mitä hän tästä kaikesta sitten ajattelee aikuisena. Sopii vain toivoa, että vesilasi on puoleksi täynnä sen kuuluisan tyhjyyden sijaan.

Kieliongelma

Välillä en ymmärrä mitä lapseni minulle puhuu saksaa puhuessaan eikä lapsi välttämättä aina heti saa kiinni omista suomenkielisistä jutuistani. Ja ennen kuin joku ehtii asiasta älähtää, selvennettäköön asiaa hieman. Kyllä, puhumme kotona suomea niinkuin pitääkin. Tosiasia on kuitenkin se, että joskus tulee tilanteita jolloin lapsi sanoo asiansa saksaksi, koska näin on hänelle helpompaa. 

Kirjoitan lisää myöhemmin tästä kaksikielisyys - asiasta, sillä koulun aloituksen myötä asia on puhjennut meillä ns. kukkaan ja kaksikielisyyttä on pitänyt alkaa tutkimaan vähän eri kantilta.

Tähän kieliongelmaan voi lisätä myös kavereiden vanhempien kanssa kommunikoinnin. Välillä en ymmärrä kaikkea ja viestien kirjoittaminen saksaksi vie aikaa. Ja esimerkiksi koulun vanhempain illat ovat aika tuskaisia, kun pitäisi pysyä kaikesta informaatiosta kärryillä. Opettajan ja lapsen lääkärin kanssa voimme onneksi englanniksi selvittää asioita. 

Lapsen ulkopuolisuuden ja irrallisuuden tunne

Välillä lapsi on sanonut, ettei hän kuulu tänne. On sanonut joskus olevansa aivan erilainen, kuin saksalaiset kaverinsa.  Vaikka kielitaidon puolesta koulussa ja muussa elämässä sujuu hyvin, kokee seitsemänvuotias toisinaan olevansa kuin eri planeetalta. Hän sanoo ettei ole saksalainen ja toisaalta Suomi ja suomalaisuuskin tuntuvat hieman oudoilta asioilta. 

Onneksemme koulussa on opettajien ja iltapäiväkerhon ohjaajien toimesta rohkaistu lasta olemaan ylpeästi suomalainen, olemaan ylpeä kaksikielisyydestään ja juuristaan.

Mutta ei tämäkään ole vanhemmalle ihan se helpoin pala kakkua - miten osata tukea lasta kansallisessa identiteettikriisissään, jos sitä nyt sellaiseksi voi kutsua. 

Luulen, että jos asuisimme Suomessa äitiyden haasteet olisi itselleni toisenlaisia ja ehkä olisin äitinä myös erilainen. Toisenlaiset asiat olisivat tapetilla tai veisivät joskus yöunia. Kuka tietää- tämä äitiys kun on aika mielenkiintoinen ja erityinen tehtävä.

 

 

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tänäänkin torstaina katan illallispöydän kahdelle, minulle ja tyttärellemme. Mies lähti aamuyöllä Tukholmaan ja palaa viikonlopun Helsingin festareiden jälkeen kotiin sunnuntaina. Sinne meni hän ja kohta taas nähdään - meille normaalia, mutta vieraille ihmisille kovin kummallista. 

Miten toimikaan ja voiko perhe olla toimiva, jossa toinen vanhemmista on poissa niin paljon? Miten on mahdollista, että minä vaimona jaksan tällaista arkea? Näitä asioita sain taas tänään selvittää puolitutun saksalaisen kanssa, jonka mielestä allekirjoittaneen elämä ei kuulosta kovin hohdokkaalta, joudunhan olemaan se vanhempi, joka pääsääntöisesti laittaa lapsen iltaisin nukkumaan. Eikö tämä tällainen kuvio ole kovin raskasta, ihmetteli hän. 

Kerroin hänellekin muutaman asian elämästämme: 

- Arkeni ei ole raskasta yhden, nyt jo aika ison lapsen kanssa. Lapsi toki kaipaa isäänsä, mutta ikävä ei ole meillä jatkuvasti läsnä.

- Rakastamme puolisoina toisiamme hieman enemmän, kun emme näe joka päivä. Rakkautemme etänä on sitä suurinta (heh). 

- Nautin yksinolosta iltaisin ja nautimme myös enemmän yhdessä olosta, sitten kun oikeasti vietämme aikaa yhdessä perheenä. 

- Mieheni on super- isä siinäkin suhteessa, että jaksaa raskaan reissuviikon jälkeen viettää lapsen kanssa yhdessä aikaa, eikä vain makoile sohvalla toipumassa. Toki toisinaan tämä pieni sohvalla makoilu hänellekin suotakoon. 

- Jos ei homma toimisi, ei tämä järjestely olisi jatkunut jo yli kahta vuotta. 

- Tottakai välillä ärsyttää ja suututtaa. Ja tekisi mieli viskata hänen reissutyönsä roskikseen ja sanoa, että nyt alkaa yhteinen, joka päiväinen arki. Mutta olen oppinut, että rakkautta on antaa toiselle tietynlaista vapautta ja tässä kohtaa se tarkoittaa puolisolle mahdollisuutta tehdä sellaista työtä, joka on antoisaa ja kiinnostavaa. Vastapainona saanhan itsekin tehdä tällä hetkellä itselle mielekästä työtä. 

Tämä keskustelu päättyi hiljaisuuteen ja olan taputukseen- puolituttu saksalainen sanoi minun olevan ihailtavan rohkea. En tiedä mitä hän sillä tarkoitti, sillä minulle elämämme on jo niin normaalia, etten näe siinä yhtään mitään rohkeaa. Mielestäni me olemme yhtä tavallinen perhe, siinä missä muutkin. En uskaltanut enää heittää loppuun hänelle useasti käyttämäni puolitotuus/puolivitsiä: Aina kun mies on ollut pidempään kotona, alkaa välillä toinen ärsyttämään ja kysyn, että "koska se lento oikein lähteekään?!". 

Lopuksi tuttavani kuitenkin sanoi, että on hieman kateellinen siitä, että saan useasti yksin päättää mitä meillä iltaisin teeveestä katsotaan. Sehän se, yksi parhaista asioista tässä onkin! Saa katsoa juuri sitä mitä huvittaa, vaikka meillä kyllä molemmat katsovat itseasiassa omia ohjelmiaan, vaikka toinen olisikin kotona. 

H niin kuin Hausfrau - blogin Jenni kirjoitti tässä taannoin avoimen ja hauskan postauksen siitä, kuinka välttämättä se puolison saapuminen reissusta kotiin ei aina ilahdutakaan vaan joskus toisen kotiin paluu voi hieman ärsyttääkin. Näinhän se toisinaan voi olla.. myönnän. Jenni saapuu muuten podcastiini vieraaksi viikonloppuna ja toivottavasti pääsemme keskustelemaan tästäkin herkullisesta aiheesta. 

 

 

Kommentit (2)

Vierailija
1/2 | 

Meillä elettiin tällaista elämää 24 vuotta mieheni ollessa laivalla ulkomailla töissä. Viimeksi hän oli kuusi viikkoa töissä ja sitten kuusi viikkoa kotona. Töissä ollessa hän oli totaalisesti poissa. Näin kasvatettiin kaksi lasta. Nyt jo parikymppisiä. Sitten mieheni jäi työttömäksi laivan lopetettua toimintansa. Sen jälkeen on riittänyt lähes kuusikymppiselle ainoastaan keikkatöitä silloin tällöin. Viimeksi viikko sitten hän tuli kotiin oltuaan töissä seitsemän viikkoa. Lasten ollessa pieniä tällainen elämä oli toisinaan hetkittäin todella raskasta. Ja joka kerta miehen tullessa kotiin oli ikäänkuin sopeuduttava elämään jälleen yhdessä. Hän jatkoi rutiineita niin kuin ne olivat olleet kuusi viikkoa sitten ottamatta ollenkaan huomioon, että ne olivat voineet muuttua joiltakin osin hänen poissaollessaan...Se oli jotenkin ärsytykseen lomassa samalla huvittavaa. Tykkäsin sellaisesta elämästä ja tykkään myös tällaisesta elämästä, kun voidaan yhdessä olla vierekkäin hieman pitempäänkin. Minusta oli ja on tärkeää, että mieheni voi elää oman elämänsä näköistä elämää. Mutta kyllähän se vaatii, että toinen puolisko viihtyy kotona lasten kanssa. Molemmat eivät voi olla menossa samanaikaisesti. T. Merja

Eau De Cologne
Liittynyt22.6.2015

Hei, kiitos, kun kerroit teidän tarinan! Niin kauniisti kuvailit yhteistä elämäänne. Uskon, että teillä siinä rutiineissakin on tosiaan ollut sopeutumista, kun teillä mies on yhtäjaksoisesti ollut useamman viikon poissa- siinä jo tosiaan ehtii kodin arkisetkin kuviot muuttua. 

Ja miten oikeassa oletkaan siinä, että on tärkeää antaa toisen elää juuri oman näköistä elämäänsä. 

Kiitos vielä kertaalleen, kun jaoit palan elämäänne <3 

- Johanna

Johanna, Eau De Cologne

Lomalla muistin jälleen sen, että toisinaan oman mukavuusalueen ulkopuolelle loikkaaminen kannattaa. Voisin luetella kahden viikon Ranskan tourneelta pitkän listan kohokohtia, mutta surffaaminen pääsee kyllä listan kärkikahinoihin kirkkaasti. Vierailimme viiden päivän ajan ystäviemme luona Baskimaan Bidartissa, koko perhe on innokkaita surffaajia ja heidän asuinpaikkansa on kyllä ihanteellinen myös tätä harrastusta ajatellen. Ystäväni lahjoitti minulle tuliterän märkäpuvun ja näin ollen en voinut vastustaa itsekään kiusausta lajin kokeilemisesta. Mieshän on innostunut surffaamisesta jo aiemmin ja alkaa olla hommassa tosi taitava. Enpä olisi uskonut, että myös allekirjoittanut hurahtaisi aaltojen vietäväksi, mutta näinpä me koko perhe sitten vain surffailimme menemään, ennemmän tai vähemmän menestyksekkäästi. 

Löysimme ystäväni kautta erinomaisen surffiopettajan, Etelä- Afrikasta kotoisin olevan Judd Hillin. Hän on asunut Baskimaalla vuodesta 2003 ja pitää surffikoulu, Surf Sixty Fouria täällä. Englannin taitoinen ja kärsivällinen opettaja oli ainakin itselleni erittäin tarpeen ja mikä parasta, hän tuli kanssamme mukaan mereen. Käsittääkseni tämä ei ole aina itsestään selvää surffiopettajien kohdalla ja monet tyytyvätkin huutelemaan ohjeita vain rannalta käsin. Tunnin pituus oli noin 1,5 h ja ryhmätunnin hinta oli 40 e per henkilö. Yksityistunin hinta Juddin kanssa oli 80 e per kerta. 

Ensimmäisellä tunnilla kävimme läpi viiden minuutin kuivaharjoittelun ja tämän jälkeen siirryimme veteen jo tositoimiin. Itsestäni ei ole onneksi kuvamateriaalia muutamia surffilautaselfieitä lukuunottamatta, sillä se mikä tyttärelle oli helppoa, oli äidille tosi vaikeaa. Mutta kaikista syväsukelluksista, suolavesihörpyistä ja kaatumisista huolimatta, olen aika ylpeä itsestäni! Näistä kahdesta surffitunnista jäi kyllä kytemään tunne, että surffaamista on vielä tulevaisuudessa kokeiltava lisää.

Yllättävintä itselleni lajissa on sen vaikeus ja se, kuinka nopea laudan päällä on oikeasti oltava, jotta onnistuu nappaamaan aallon. Myös lajin fyysisyys yllätti ja opettaja kehoittikin hankkimaan lisää hartijavoimia tulevaisuuden surffikertoja varten. En ole myöskään aiemmin ymmärtynyt, ettei ihan jokainen voi surffata jokapaikassa. Me esimerkiksi kävimme tunneilla Hendaissa lähellä Espanjan rajaa, sillä Bidartin olosuhteet olisivat olleet liian haastavat. 

Baskimaalta eteenpäin lähtiessämme pysahdyimme vielä surffikylänä mainetta niittäneessä Hossegorissa, jonne jäimme lapsen kanssa putiikkeja kiertelemään ja mies kävi Natural surf lodgen yksityistunnilla Soustonissa. 

Kuva julkaistu mieheni Laurin luvalla ja kuvaajana on toiminut Natural Surf Lodgen opettaja, Samy
Kuva julkaistu mieheni Laurin luvalla ja kuvaajana on toiminut Natural Surf Lodgen opettaja, Samy

 

Kommentit (0)

Viisi ohjelman täyteistä päivää Suomessa ovat nyt muisto vain ja arki Kölnissä on sujahtanut jälleen uomiinsa. Edellisestä Suomen keikasta ehti kulua tasan tarkkaan vuosi ja kaksi kuukautta. Tosin sekin oli pikainen viikonlopun mittainen pyrähdys ystävän häitä juhlimassa. Pidemmästä Suomessa oleilemisesta onkin jo aikaa. 

Etukäteen jännitin matkaa paljon. Eniten ehkä sitä, miltä tuntuisi olla kotimaassa ja kävisikö mahdollisesti niin, että en haluaisikaan palata Kölniin enää. Olinhan kevään aikana tuntenut kovin polttavaa Suomi- ikävää ja lisäksi perheemme tilanne on tällä hetkellä sellainen, että voisimme halutessamme asettua Suomeen takaisin asumaan. 

Kummallista kyllä, näin matkan jälkeen tuntuu, että meidän koti on kovin vahvasti Kölnissä.

Oi, Helsinki Helsinki!

Helsinki on minulle Suomessa se paikka, jossa olen elämäni aikana asunut kaikista paikoista pisimpään. Se on kaupunki, jossa olen viettänyt elämäni vauhdikkaimmat vuodet: Suomen pääkaupungissa olen opiskellut, mennyt oman alani töihin ja saanut maailman ihanimman tyttären. Helsingissä olemme myös tutustuneet mieheni kanssa sekä myöhemmin menneet naimisiin. 

Helsingillä on kieltämättä äärettömän suuri rooli elämässäni. Siellä asuu suurin osa ystävistäni sekä äitini. Helsinki on ehdottomasti minun Suomen kotini. 

Jostain syystä olen parin vuoden ajan asettanut Helsingin ja Kölnin kilpailuasetelmaan. Pään sisälläni on käyty tiukkaa kamppailua siitä, kumpi onkaan parempi paikka asua. Viikonloppuna heräsin siihen, että tällainenhan on aivan turhaa. Molemmilla on sydämessäni yhtä suuri tila ja nämä kaksi kaupunkia ovat kuitenkin kovin erilaisia. Helsinki on pienempi, skandinaavinen, erittäin kaunis ja trendikäs. Kölnin ollessa rosoinen suurkaupunki, mutta silti ainakin omissa silmissäni erittäinen monimuotoinen, aivan ihana ja kotoisa. 

Ystävyyssuhteiden speed datingiä

Ystävyyssuhteet Suomessa on aihe, joka herättää meidän ulkosuomalaisten keskuudessa kovastikin aina silloin tällöin keskustelua. Ketkä ystävistä jaksavat tulla uuteen kotimaahan kyläilemään ja kenellä on siihen mahdollisuus? Entä miten sitten itse suunnitellaan ystävien tapaaminen Suomeen mennessä? On ystäviä, jotka eivät vaivaudu näkemään Suomeen tulevaa, vaikka kovasti kyselevät, että koska nähdään, sillä juuri ystävän Suomen loman aikaan saattaa olla vaikka kampaajalle varattu aika tai tapaaminen, jota ei vain yksinkertaisesti voi siirtää. Huomattu myös on, että toisiin maihin tullaan enemmän kyläilemään kuin toisiin. 

Ystäväpiirit pienenevät vuosien saatossa ja ulkomaan vuodet ikään kuin erottelevat jyvät akanoista. Allekirjoitan itsekin näitä yllämainittuja ajatuksia, näinhän nämä asiat vain menevät. 

Minulle on aina ollut selvää, että haluan Suomen vierailuilla nähdä mahdollisimman montaa ystävää, vaikka se vaatisikin itseltä aika paljon kulkemista. Tällä reissulla olikin varsinainen ralli päällä ja parhaimpana päivänä deittasin viittä eri ystävää. Juttuja jatkettiin siitä mihin viimeksi oltiin jääty ja kaikki oli niinkuin ennenkin. Lyhyitä, mutta tärkeitä hetkiä. On äärimmäisen arvokasta, että edelleenkin siellä Suomessa on ihmisiä, joita voin kutsua ystävikseni. 

Miltä se Suomi tuntui?

Suomi tuntui oletettavastikin vielä tutulta, enhän nyt vielä niin pitkään ole ollut poissa. Ilman laatu oli huomattavan raikasta, jopa Helsingissäkin tuntui hiljaiselta (Kölnissä on jatkuva melu), ruuat maistuivat niin hyviltä ja erilaisilta Saksaan verrattuna. Hämmästyin aidosti ystävällistä ja hymyilevää asiakaspalvelua ja kauhistelin ravintoloiden hintoja. 

Päivien aikana kuvittelin arkeamme takaisin Helsinkiin, tulin äkkiä siihen tulokseen, että takaisin sopeutuminen veisi varmasti aikaa. Elämämme on tällä hetkellä niin erilaista Saksassa, kuin se oli silloin muutama vuosi sitten Suomessa. 

Jotain oli myös päässyt unohtumaan: Seisoin bussipysäkillä ja näin bussin tulevan, en muistanut heilauttaa kättä, kuten Suomessa on tapana ja tietysti bussi huristeli ohitseni itseni tuijottaessa hölmistyneenä, että mitä tässä juuri tapahtuikaan. 

Kotiin viemiseksi piti saada leipiä, kahvia, lehtiä ja suomalaisia vaatteita. Ihan vain siksi, että saisin palan rakasta kotimaatani mukaani. Arvostan Suomea tällä hetkellä niin paljon enemmän kuin siellä asuessani, asioita kun katselee kauempaa, tuntuvatkin ne erilaisilta.

Kesällä suuntaamme vielä uudemman kerran Suomeen lomailemaan. Tuntuu kovin tärkeältä, että lapsikin tuntee juurensa. Kohta nimittäin olemme jo siinä tilanteessa, että tyttömme on asunut suurimman osan elämästään Saksassa.

Kommentit (2)

Sisko
1/2 | 

Nuo ystävyyssuhteet on kyllä kinkkisiä. Niitä ei kuitenkaan voi väkisin ylläpitää. Moni sanoo että kyllä tullaan/mennään/nähdään, mutta kun tulisi aika sopia tapaaminen, mikään ei käy kun telkkarista tulee salkkarit/on kissanristiäiset/ täytyy mennä ostamaan ketsuppia jne..
Kiva että viitsit käydä kavereita tapaamassa, vaikka edes pikaisesti! :)

Eau De Cologne
Liittynyt22.6.2015

Kinkkistä on ja onpa yksi pitkäaikaine ystävyyssuhde päättynytkin tässä hiljaittain. Vaikeita asioita, mutta uskon, että oikeat ystävyyssuhteet pysyvät välimatkankin ajan. 

Johanna, Eau De Cologne

Seuraa 

Rakkaudesta Suomeen, rakkaudesta uuteen kotikaupunkiin -ja maahan(kin). Hausfraun arjen pohdintoja, kokemuksia, havaintoja & pientä kipuilua.

Tervetuloa mukaan blogimatkalle!

Podcast: https://soundcloud.com/user-945742987

Instagram: johannacologne

Facebook: Klikkaa tästä

Sähköposti: eaudecologne.blogi@gmail.com

Twitter: @EauDeColBlogi

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016

Kategoriat