Kirjoitukset avainsanalla oppiminen

Kello on 8.30 torstaiaamuna ja seisomme lapsen kanssa ratikkapysäkillä matkalla päiväkotiin. Lapsi on lähdössä ensimmäistä kertaa päiväkodin ulkopuoliselle retkelle koko päiväksi. Hän on innostunut ja hermostunut. Samoja tuntemuksia tunsin itsekin ja teki mieli sanoa: "Voit jäädä myös päiväkotiin pienempien kanssa jos haluat?".

Hillitsin itseni ja oman jännitykseni ja tunsin kiitollisuutta siitä, että kyseessä ei ollut yön yli kestävä retki, mikä myöskään ei olisi niin outoa Saksassa. Uskomatonta ajattelin, tässä meidän pieni, vielä nelivuotias esikoululainen seisoo selässään lähes kaksi kiloa painava reppu. Sain kyllä palautetta häneltä, ettei jaksaisi kaikkia eväitä syödä, mutta väitin vastaan: "Ettei vain tule nälkä!". 

Niin tosiaan, esikoululainen! Päiväkodissamme esikoulua eli Vorschulea toteutetaan käsitykseni mukaan aina silloin tällöin tapahtuvilla pienryhmä kokoontumisilla. Se, mitä se tarkoittaa ei ole minulle vielä selvinnyt. Muuten lapset ovat sekaisin 3-6- vuotiaiden ryhmässä. Joku onkin minulle sanonut, että Saksassa Suomen esikoulua vastaava voisi oikeastaan olla ensimmäinen luokka. 

Istuimme keväällä muiden vanhempien kanssa kutsuttuna kouluinfossa ja olemme tosiaan kallistuneet siihen tulokseen, että lapsi voisi aloittaa koulun ikätovereidensa kanssa ensi syksynä. Lapsemme kuuluu saksalaisittain sanottuna Kann- Kindereihin, eli hän voi aloittaa koulun syksyllä, jolloin täyttää kuusi vuotta (on vielä viisi- vuotias koulun alkaessa) tai sitten hän voisi halutessamme mennä kouluun vuotta myöhemmin. 

Olemme käyneet kirjeen vaihtoa Kölnin kouluviraston kanssa. Ensinnäkin meidän piti todentaa, että lapsi on päiväkodissa. Koska kyseessä on yksityinen päiväkoti, ei häntä ole kaupungin tietokannassa. Toiseksi meidän piti tehdä selvitys lapsen kielitaidosta. Saksalaisen ystäväni avulla kirjelmöin virastoon ja jää nähtäväksi saammeko kutsun vielä kielitestiin. 

Yleinen suuntaus täällä tuntuu olevan, että Kann- kinderit laitetaan kouluun vuotta myöhemmin. Miksi sitten me haluamme, että lapsi menee kouluun silloin kuin ikätoverinsa, vaikka onkin vielä niin pieni? Tähän ei ole yksinkertaista vastausta. Tunnen hieman syyllisyyttä siitä, että olemme laittamassa häntä kouluun, vaikka muut sanovat "ei kannata vielä ja ehtii myöhemminkin!". 

Mutta niin se vaan tietenkin on, että me vanhempina tunnemme lapsemme paremmin. Ja jos häntä oikein kehun: Hän on lahjakas, hänellä on keskittymiskykyä ja hän on monessa asiassa kehittyneempi kuin ikäisensä. Yleisesti hänen luullaankin olevan aina lähemmäs kuusivuotias. Lisäksi hän on itse innokas oppimaan ja aloittamaan koulun. Asiasta vain on hyvä fiilis, en sitä paremmin pysty selittämään. 

Kiikarissa meillä on mielenkiintoinen koulu suhteellisen läheltä kotiamme. Kyseisessä koulussa noudatetaan ns. skandinaavista opetusmenetelmää. Mitä ikinä se sitten tarkoittaakin, selviää lokakuussa jolloin kouluun pääsee tutustumaan ja silloin sieltä pitää paikkaakin hakea ensi syksylle. Ja mikä parasta, koulu ei ole yksityinen eikä heillä ole erillistä maksua. Koulu on Kölnin kaupungin oma.

Jännittävä syksy tiedossa. Ainahan meillä on vielä mahdollisuus muuttaa mielemme asian suhteen, jos asia alkaa kaduttamaan. 

Kommentit (8)

Jonna / Lempipaikkojani
1/8 | 

Kannattaa tehdä niin kuin itsestä hyvältä tuntuu. Haluan kuitenkin vähän korjata käsitystäsi siitä, että Saksan ekaluokka vastaisi Suomen eskaria. Kyllä Saksan ekaluokkaa pitää verrata Suomen ekaluokkaan ja esimerkiksi matematiikassa taidetaan edetä jopa nopeammin kuin Suomessa. Samaten englannin kielen opettelu alkaa täällä jo ekaluokalla. Se pitää kyllä paikkaansa, että täällä meillä päin ei päiväkodeissa toteutettava eskari ole samanlaista kuin Suomessa. Mutta toisaalta ei Suomenkaan eskareissa ns eskaritehtäviä tehdä kuin pari kertaa viikossa eli pari tuntia viikossa ja pääpaino on vapaalla leikillä, ulkoilulla ja päiväkotimaisella ryhmätoiminnalla. Saksan ekaluokalla oppitunnit pidetään aina 1,5h jaksoissa ja oppitunteja on päivässä 4-5 ja läksyt siihen päälle.

Eau De Cologne
Liittynyt22.6.2015

Käsitys saksalaisesta ekaluokasta perustuikin kuulopuheeseen, enkä sitä kyllä täysin uskonutkaan.
Katsotaan miltä toivomamme koulu vaikuttaa ja mitä mieltä olemme tutustumisen jälkeen. Meidän päiväkodissa on päivittäin pyörivät ns. oppitunnit (englanti, musiikki, taide ja liikunta), minkä uskon myös edesauttavan Een kouluun sopeutumista.
Jännä, että tällaisia valintoja pitää puolustella ;)

Johanna, Eau De Cologne

Elina
2/8 | 

Meidän tytöille oli hyvä, että pääsivät niin aikaisin kouluun. Eivät tosin olleet "kann"-Kinder, vaan silloin hiljattain 6-vuotta täyttäneitä, jotka ovat keskosuudesta huolimatta saaneet ikätoverinsa hyvin kiinni.
Kyllähän se eka luokka itsenäistää ja kehittää valtavasti ja tuntuu nyt tästä vinkkelistä katsottuna kummalliselta, että heidän 7 kk nuorempi serkku-tyttönsä Suomessa meni nyt vasta tänä syksynä kouluun, kun meidän tytöt menevät jo kolmannelle.
Toisaalta taas tyttöjen luokassa on oppilaita, jotka eivät selkeästi olleet vielä 6-vuotiaina (saksalaisen koulupakon alkaessa) koulukypsiä ja ne oppilaat ovat sitten joutuneet tuplaamaan eka luokan. Tärkeää olisi, että vanhempia kuultaisiin näissäkin asioissa enemmän, mutta kaikki normista poikkeava on usein jostain syystä kauheaa vääntämistä viranomaisten kanssa.

Eau De Cologne
Liittynyt22.6.2015

Asia on tosiaan niin yksilökohtaista ja tosiaan vanhempia pitäisi kuulla enemmän! Saa nähdä- voihan olla, että meillekin jostain sanotaan, ettei Ee ole koulukypsä, nähtäväksi jää miten käy :-)

Johanna, Eau De Cologne

Vierailija

Minun mielestäni siunulla on oikea asenne, että odotat ja katsot etkä tuhia jännitä. Vanhempien mielipide otetaan (ainakin Rheinland-Pfalzissa) kouluasioissa aina huomioon. Auktoriteettinen menettely ja viranomaisen  käskyt ovat  mennyttä aikaa. Ei ole olemassa mitään objektiivisa testejä, joiden mukaan voisi todeta ns. koulukypsyyden. Koulu ja päiväkoti toimivat yhteistyössä keskenään ja vanhempien kanssa neuvonnassa. Onhan olemassa myös eri syistä erityisopetusta ja tukiopetusta tarvitsevia koulualokkaita.  Juridisesti katsoen otetaan huomioon, että koulualokkaat ovat individualisteja. 1. ja 2. luokan oppimäärän oppimiseen voi käyttää vapaaehtoisesti kolme vuotta (freiwilliges Zurücktreten) ilman että siitä on haittaa. Ensimmäisen lapsen kohdalla on koulun alotuksen proseduurit kaikille lapsille ja vanhemmille outoja ja jännittäviä.

Vierailija

Moi, meillä hyppäsi yksi muksuista täysin kielitaidottoman ekaluokalle käytyään Suomessa 2kk ensimmäistä vuotta. Koska hän osasi jo lukea, lapsi pystyi keskittymään Saksassa kielen oppimiseen. Itse sanoisin, että ensimmäinen puoli vuotta on ripaus suomalaista eskaria, mutta keväällä tahti kiihtyy. Matikassa, ainakin meillä tässä teidän naapurikaupungissa, mennään aikamoisella tahdilla ja englanninopiskelu alkaa.

Täällä kyllä yllättävän useat oppilaat käyttävät 1-2 -luokkaan sen kolme vuotta. Varsinkin, jos on jonkinasteisia oppimisongelmia. Sellaiset lapse tippuvat vauhdista erityisesti matikassa (itse olen sen alan opettaja) ja ihmettelen miten vähän heitä huomioidaan. Erityisopetus on lapsen kengissä.

Me olemme tehneet hyvinkin radikaaleja kouluratkaisuja, vaihdettu luokkia ja kouluja (4 lasta) omien muksujen kanssa ja tehty aivan toisin kun on suositeltu, koska olen tuntenut omat lapseni parhaiten. Asiat ovat menneet lopulta hyvin ja lapset ovat tyytyväisiä, joten uskon, että näin on teidänkin kohdalla. Te kyllä tiedätte parhaiten. Tsemppiä!

Eau De Cologne
Liittynyt22.6.2015

Hei, kiitos kommentistasi ja kokemuksen jakamisesta. Täytyy tosiaan vain luottaa omaan vainuun asian suhteen :-) Parin viikon päästä pääsemme tutustumaan kouluun..

Johanna, Eau De Cologne

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

“Ich habe keine Ahnung”, vastaan, kun ohikulkija kysyy neuvoa etsimälleen osoitteelle. Sen lisäksi, että minulla ei ole aavistuskaan missä hänen etsimänsä paikka sijaitsee, minulla ei ole aavistustakaan siitä, mitä muuta hän mahdollisesti kysyi. Hyvät päivän jatkot toivotamme kuitenkin puolin ja toisin. 

Tunnen olevani kielipuoli. Yläaste- ja lukiosaksan suorittamisen jälkeen en ole opiskellut uuden asuinmaani kieltä pätkääkään. Ensimmäisen asuinvuoden pärjäsin selittämällä, että saksan taitoni vain nyt on tosi huono. "Entschuldigung", ja vaihdoin kielen nopeasti englanniksi. Lapsen aloittaessa päiväkodin en voinut enää vältellä saksan kielen käyttöä, sillä kukaan henkilökunnasta johtajaa lukuunottamatta ei päiväkodissa puhu englantia. 

Olen puolustellut huonoa saksan taitoani tällä jostain lukemallani teorialla: Vain matemaattisesti lahjakkaat ihmiset voivat oppia saksan kielen. Lukion lyhyt matikkani oli päästötodistuksessa 5 ja saksasta kirjoitin B:n. En siis koskaan voisi oppia kieltä, joka tuntui vaikealta eikä soinut suussani kauniina. 

Aloittaessani työt kaupassa lokakuussa, tunsin viimeistään olevani selkä seinää vasten saksan kielen kanssa. Ymmärsin, että minun oli muutettava asennoitumiseni kielen opiskelua kohtaan. Jos aikoisin pärjätä vieraassa yhteiskunnassa, ei riitä, että minä viihdyn vaan minun on huolehdittava, että myös muut viihtyvät seurassani kielellisesti. 

Käytännön elämä on ollut ehdottomasti paras opettajani. Jokapäiväisten asioiden hoidon ja päiväkodin lisäksi, meillä töissä käyvien asiakkaiden kanssa tulee automaattisesti puhuttua saksaa. Heidän kanssaan on mukavaa ja antoisaa jutella. Aina, kun nolostun oman kielitaitoni ontuessa ja pyytelen tätä anteeksi, rohkaisevat he sanomalla “Quatsch, hölynpölyä, sinä puhut hyvin!". Tämän jälkeen yleensä keskustelemme Suomesta ja siitä kuinka pitkään olemme Kölnissä asuneet. 

Olen töissä yksin ja puhelin soi. Sydän pomppaa kurkkuun edelleen joka kerta, sillä puhelimessa puhuminen on minulle vaikeinta. Toista ihmistä ei näe ja puhetta ei voi täydentää ilmeillä ja eleillä. Miten minä tästä puhelinkeskustelusta selviän, mietin. Puhelimen toisessa päässä asiakas kyselee ja minä vastailen. Hänen viimeiseen kysymykseen vastaan tutun ja turvallisen lauseen, “Keine Ahnung, tut mir leid”. Asiakas vakuuttaa olevansa tyytyväinen. Häntä on yritetty auttaa ja hän kertoo soittavansa seuraavana päivänä uudestaan, jolloin luuriin vastaa mahdollisesti paremmin saksaa taitava henkilö.

Minussa on tapahtunut pieni muutos. Aiemmin väitin itsepäisesti, että voisin hyvin asua Saksassa vaikken opettelisi kieltä. Nyt olen toista mieltä. Haluan kehittää kielitaitoani. Haluan integroitua yhteiskuntaan. En halua, että lapseni joutuu toimimaan minulle tulevaisuudessa tulkkina ja mahdollisesti häpeämään äitiään. Enkä halua, että joutuu ihmettelemään miksei äiti puhu saksaa, koska hän ja muut ihmiset sitä puhuvat.  

Lapseni antoi käytännöllisen neuvon saksan taidottomalle äidilleni hänen täällä viimeksi vierailtuaan : “Jos et ymmärrä, ole sitten vain hiljaa”. Meidän vieraat, olkaa huoleti, voitte rauhassa olla täällä hiljaa. Isäntäväki lupaa huolehtia puhumispuolesta!  

Kommentit (3)

AnneH.
1/3 | 

Hyvä asennemuutos! :) Kyllähän maanmiehet ja -naiset suhtautuvat pääosin ymmärtäväisesti kieltä heikommin osaavaan, mutta pääasia että yrittää edes puhua heidän kieltään. Tästä muillekin mallia...! 

expatfornow
3/3 | 

Se on oikea asenne että haluaa oppia hyvin paikallisen kielen. Se osoittaa kunnianhimoa, halua integroitua, kunnioitusta paikallisia ja paikalliskulttuuria kohtaan. Tsemppiä kielen oppimiseen!! :)

Seuraa 

Rakkaudesta Suomeen, rakkaudesta uuteen kotikaupunkiin -ja maahan(kin). Hausfraun arjen pohdintoja, kokemuksia, havaintoja & pientä kipuilua.

Tervetuloa mukaan blogimatkalle!

Podcast: https://soundcloud.com/user-945742987

Instagram: johannacologne

Facebook: Klikkaa tästä

Sähköposti: eaudecologne.blogi@gmail.com

Twitter: @EauDeColBlogi

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016

Kategoriat