Kirjoitukset avainsanalla saksalaisuus

Tämän postauksen oli tarkoitus alunperin kertoa ihanasta lauantaisesta Punaviinitien kävelyretkestä Ahrin viinialueella. Mutta sattuneesta syystä kirjoitankin toisenlaisesta aiheesta, aiheesta, joka on itseäni täällä Saksassa asuessa ärsyttänyt erittäin paljon ja on toisinaan saanut minut jopa raivon partaalle. Tämän kyseisen asian olen monessa tilanteessa nimennyt puuttumiskulttuuriksi. 

Puuttumiskulttuuri itselleni tarkoittaa sitä, että tuntemattomien ja tuttujenkin asioihin puututaan ja uteliaasti työnnetään nenä asioihin, jotka eivät kuulu kenellekään muille kuin asianomaisille. Tällainen käytöstapa on ollut minulle, Suomesta kaksi ja puoli vuotta sitten muuttaneelle täysin vierasta. Se, että erinnäisiin asioihimme on eri tavoin puuttuttu, on saanut minulle jättimäisen ja pysyvän herneen kasvamaan nenään. 

Lauantaina sain kuitenkin konkreettisesti muistuksen puuttumiskulttuurin toisesta puolesta. Asioilla tapaa olla aina kaksi puolta, niin myös tässä kohdin: Ihmiset täällä ovat nimittäin kovia puuttumaan toisten asioihin myös auttamismielessä. 

Meillä oli ihana ja aurinkoinen kävelyretki korkeilla viinikukkuloillaan meneillään Lempipaikkojani- blogin Jonnan kanssa. Ehdin varmaan juuri ihastuneena huudahtaa sadannen kerran "Onpa mahtavaa!", kunnes pian olinkin kyljelläni maassa ja huusin kivusta täyttä kurkkua. Nilkkaani sattui ja en pystynyt nousemaan maasta ylös. Äkkiä ympärilleni oli kokoontunut iso joukko kanssavaeltajia ja ihmiset puhuivat Krankenwagenin eli ambulanssin soittamisesta. Kaksi miestä tulivat nostamaan ja taluttamaan minua ja eräs rouva nappasi repun selästäni, jotta pääsin maasta kunnolla ylös. Viereen ajoi myös auto, josta ystävällinen mieshenkilö kurkisti ikkunasta ja kysyi, voisiko kenties tarjota meille kyydin alas kylään. 

Muut eivät jatkaneet matkaa, ennen kuin saivat varmistettua asioideni olevan kunnossa. Itseäni vieläkin hämmästyttää: Ajatella, ihmiset pysähtyivät, vaikka näkivät, että minulla oli kaveri mukana! Tämän kaltainen huolehtiminen tuntuu käsittämättömän hienolta ja en voi kuin olla kiitollinen, että minusta huolehdittiin. Lauantain kokemus antoi ehdottomasti itselleni hieman toisenlaista näkökantaa suhtautua puuttumisiin tulevaisuudessa. 

Juttu on pakko päättää hieman kärjistetysti lauseeseen: Tänään olen onnellinen, että asun paikassa, jossa ohikulkemis- syndrooma tuntuu olevan tuntematon käsite. 

Kommentit (5)

Elina
1/5 | 

Hienoa, että siellä ihmiset aidosti välittää ja auttaa. Uskallan väittää, että Pohjois-Suomessa ja pienemmillä paikkakunnilla pysähdytään herkemmin auttamaan täällä Suomessakin. Yleisin kommentti, jonka saan täällä etelässä kun pidän ovea auki tai autan lastenvaunujen kanssa, on että sää et oo varmaan täältä kotoisin. ;)

Eau De Cologne
Liittynyt22.6.2015

Voi ei, mikä kommentti :-) Ja tokihan Suomessakin hyväntahtoisia ja auttavaisia ihmisiä löytyy. Täällä vaan tämä tuntuu olevan kovin räikeääkin, sekä hyvässä ja pahassa ;-) 

Johanna, Eau De Cologne

saint
2/5 | 

Heh, heh!
Kyllä huvittaa tuo 'puuttumuskulttuuri', tiedän vuosikymmenien ajalta, miten himskatin utelias voi saksalainen ihminen olla?
No, asialla on todellakin puolensa. Itävaltalaiset tunnen esikoiseni kunmien kautta vielä paremmin ja kyllä joskus joutuu hämmästelemään heidän ajatuksenjuoksuaan...
Toivottavasti koipesi on jo parempi. Itse sai Hulluilla päivillä myyjättären teräskärryn kaaresta tällin akillesjänteeseeni ja kipu oli todellakin Werdamt...

Eau De Cologne
Liittynyt22.6.2015

Uteliaisuus on hyve, vai miten se nyt menikään ;-) 

Kiitos, jalka voi paremmin nyt, vaikka ei tämän kanssa vielä tanssita. Toivottavasti myös jalkasi voi hyvin! Ja aah, Hullut Päivät, niitä on ikävä!

Johanna, Eau De Cologne

Vierailija
3/5 | 

Itse asiassa tämä on tutkittu juttu psykologiassa ja se, että sulla oli kaveri mukana, aiheutti muidenkin auttamisen. Jos olisit ollut yksin, sut olisi todennäköisemmin ohitettu. KV tutkimus.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Helsingin Sanomien sunnuntain lehdessä oli hauska julkaisu siitä, millä nimillä suomalaiset kutsuvat naapureitaan. Juttu oli koottu kyselyn perusteella, johon oli vastannut 252 henkilöä. Hesari oli poiminut juttuunsa 41 eri naapureiden lempinimeä. Minua juttu kovasti nauratti, sillä itselläni on tälläkin hetkellä jokaiselle kerrostalossamme asuvalle naapurille omat lempinimensä. 

Ennen kuin päästän teidät tutustumaan naapureihimme, haluan vielä korostaa, että ketään ei ole tarkoitus pilkata. Nämä nimet omat syntyneet puhtaasti heistä saamieni mielikuvien perusteella. 

1. Alakerran mummo. Asuntomme alapuolella asuu herttainen vanha nainen. Hän taitaa olla talomme vanhin asukas. Hän tervehtii aina ystävällisesti ja on selvästikin kiinnostunut asioistamme. Uteliaita kysymyksiä tulee aina kohdatessamme. 

2. Düsseldorfin opiskelijapoika. Seinänaapurinamme asuu todella mukava lakiopiskelija nuorukainen. Hänen "vaatimattoman" opiskelijaluukkunsa koko on reilut 60 neliötä. Hän on kotoisin Düsseldorfista, jossa asuu paljon vauraita sukuja. Siksi kutsummekin häntä nimenomaan Düsseldorfin opiskelijaksi, sillä on päivänselvää, että hänen vanhempansa ovat varakkaita.

3. Kokki. Talossamme asuu aina niin kiireinen kokki. Hän on töissä talomme vastapäätä sijaitsevassa gourmet- ravintolassa. Aina kun hänet näkee, on hänellä työasu päällään.

4. Kylpytakkinainen. Meistä alhaalle hieman viistoon asuu nainen, joka ei vietä aikaa muuten parvekkeella kuin pyykkejä ripustaen. Aina kun olen hänet nähnyt, on hänellä ollut valkoinen kylpytakki yllään. 

5. Naisten nainen. Toinen suoraan alakerrassa asuva naapurimme harrastaa jalkapalloa, hänellä on koira ja tiheästi vaihtuvia naisystäviä. Kesäisin tervehdimme aina parvekkeelta toisiamme, muuten emme juurikaan juttele. 

6. Alakerran kukkamiehet. Alimmassa kerroksessa asuu todella mukava miespariskunta, jotka rakastavat puutarhahommia. Heidän kukkaistutuksensa isolla pihalla ovat kahdettivan upeita.

7. Alakerran puhelin espanjalainen. Alimmassa kerroksessa asuu myös tämä kyseinen henkilö, joka hoitaa puhelunsa aina kadulla. Olen pohtinut, että onko hänellä jotain salattavaa vai eikö mobiiliverkko toimi kunnolla hänen asunnossaan. En ole päässyt vielä selvyyteen. Hän on kuitenkin kertonut olevansa kotoisin Ibizalta.  

Lisäksi talossamme on asunut myös Suomessa asunut tyttö sekä kaljapyöräkori -mies.

Voin vain kuvitella, että naapureillamme on varmasti myös meille omat lempinimensä.

Olisikohan äänekkäät suomalaiset yksi vaihtoehto?

 

 

 

 

 

Kommentit (3)

Kati Suomalainen im Allgäu
1/3 | 

Voi hitsi tää on hauska. Harmi kun meillä ei ole kuin muutama naapuri. Täytyypä miettiä oisko tästä postauksen mahdollisuutta. Voisin ehkä laajentaa koko kylän kattavaksi tai itseasiassa tajusin että olenhan yhdessä kirjoituksessa puhunut hotellin asiakkaista "lempinimillä" http://suomalainenimallgau.blogspot.de/2016/04/hotelli-ravintola-martins... Tyttöjen kesken on myös puhuttu pojista partionimillä, kinkkuhammas, tuhrupaita jne. :) Onko tämä vain suomalainen tapa vai tekeekö muun maalaiset tätä myös?

Eau De Cologne
Liittynyt22.6.2015

Hyvä kysymys, onko tosiaan vain suomalaisten tapa.. Tuntuu, että saksalaiset käyttävät ehkä rouva/herra plus sukunimi - yhdistelmää :-D 

Johanna, Eau De Cologne

Kello on kahdeksan aamulla ja pöydässä meillä on tarjolla leipää, juustoa, leikkeleitä ja kasviksia. Tyttäreni katsoo nyrpistellen pöytään ja pyytää saada marmeladia leipänsä päälle. “Ei, ei meillä syödä hilloa leivän kanssa”, vastaan tiukkaan sävyyn. “Warum, mama? Ich esse marmeladebrot auch im kindergarten. Lapselleni marmeladileipä on normaali syötävä, itselleni makea paholainen. 

Hampaita kiristellen myönnyn lapseni toiveeseen. "Se on sitten marmeladia ja ruisleipää!". Lapseni nyökkää ja alkaa voidella leipää. Kun leipä on voideltu, laittaa hän siihen huolettomasti marmeladia. "Danke, mama! Ich liebe dich!" 

Marmeladileivän kanssa on kotiimme hiljaa hiipinyt saksaa puhuva lapsi. Kun me vanhemmat puhumme suomea, osallistuu lapsi keskusteluun saksaksi. Suomalainen lapsemme saksalaistuu ja integroituu yhteiskuntaan. Tunnen iloa ja helpotusta hänen puolestaan, mutta samalla haikeutta ja pelkoa. Me olemme suomalainen perhe. Miehessä ja minussa suomalaisuus on jo niin syvällä, että meidän puolesta ei ole huolta. Mutta miten käy tyttäremme? Tuleeko hänestä ajan saatossa enemmän saksalainen kuin suomalainen? Tuleeko saksasta hänen vahvempi kielensä ja suomi jää taka-alalle? 

Marmeladileipään, tähän makeaan paholaiseen kulminoituu itselläni niin monia eri tunteita: Saksalaisuus vastaan suomalaisuus. Helpotusta ja pelkoa. Iloa ja surua. Hyväksymistä ja osittain asioista luopumista

"Mama, bitte schön", ojentaa lapsi minulle lautasen syötyään aamupalansa. Kiitos ja ole hyvä kaikuvat saksaksi kodissamme useasti. Katson lasta ja ajattelen: Tässä meillä kasvaa oikea kahden maan kansalainen. 

 

Kommentit (7)

Maria Carole /stazzy.net
1/7 | 

Mä annan hillon olla, syön toisinaan itsekin.

Rajani menee Nutellassa.

Sunna
2/7 | 

Hahhaa, olin itse joskus tuo marmeladileipälapsi! Asuimme Norjassa, kun olin päiväkoti-ikäinen, ja hilloleivät kyllä jäivät minun ja pikkusiskon lautaselle vielä silloinkin, kun palasimme Suomeen. Eihän äiti tästä tykännyt, mutta ikävöipä tuo itsekin norjalaista ällömäkeää jätskiä ja ruskeaa juustoa.

Saksassa lapset kyllä syövät ihan tuhottomasti sokeria. Välipalakeksejä, sokerimuroja, marmeladia, kaakaota...

Eau De Cologne
Liittynyt22.6.2015
3/7 | 

Nutella on mun oma herkku. Mutta sitä ei meillä kyllä ole tarjolla aamiaisella, eikä juuri muutenkaan. On piilossa kaapissa ;-) .. Meillä on lapsen makean käyttö kyllä lisääntynyt Saksaan muuton myötä, mutta ehkä se on myös kulttuurinen juttu. Omenamehua, schorlea ja nallekarkkeja on tarjolla pyytämättä. Onneksi ei ole kuitenkaan kovin perso makealle.  

Johanna, Eau De Cologne

Terhi, kolmikieli
4/7 | 

Mistä sulla on ehtymättömät ruisleipävarastot? Me kun just muutettiin Lontooseen ja mulla on niin ikävä Saksan Finnbrötcheniä...

KaroliinaK
5/7 | 

Kai maailmassa on pahempiakin asioita kuin hillo... suomalainen ruokakulttuuri on vähän tylsää välillä, aina pitäisi olla niin "terveellistä" enkä oikein ymmärrä, miksi sokeria nyt niin hirveästi kammotaan (Suomessa), kohtuus kaikessa, mutta kun tuntuu, että nyt sitä ei saisi olla missään eikä kenelläkään, koskaan. Vanhemmiten olen hyväksynyt sen, että jotkut pitävät hillosta. ja jotkut taas eivät millään pidä ruisleivästä. Meilläkin on ruokapöydässä saksalainen osa ja sitä myöten marmeladileivät. Ja Nutellaa myös. Itse en usko hirveän tiukkaan kieltolinjaan, kun ruokavalio muuten on terveellinen ja monipuolinen. Mutta tosi kauniisti kyllä kirjoitit tuosta dilemmasta, ymmärrän sen osittain :-)

Eau De Cologne
Liittynyt22.6.2015

Suomesta saadut "opit" ovat itselläni vielä niin selkärangassa. Kun on tottunut elämään yhteiskunnassa, missä asioista varoitellaan isommallakin kädellä.. on vaikea tottua ajattelemaan, että jokin asia onkin ihan ok :-) Mutta tähän marmeladileipään liittyy niin paljon muutakin.. Prosessi omassa mielessä Saksaan muutosta on vielä kesken ja paljon on ajatuksen tasolla prosessoitavaa.. Mutta hiljalleen! Kiitos kivasta kommentistasi, maailmassa on hilloa pahempia asioita, aivan totta! :-)

Johanna, Eau De Cologne

Seuraa 

Rakkaudesta Suomeen, rakkaudesta uuteen kotikaupunkiin -ja maahan(kin). Hausfraun arjen pohdintoja, kokemuksia, havaintoja & pientä kipuilua.

Tervetuloa mukaan blogimatkalle!

Podcast: https://soundcloud.com/user-945742987

Instagram: johannacologne

Facebook: Klikkaa tästä

Sähköposti: eaudecologne.blogi@gmail.com

Twitter: @EauDeColBlogi

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016

Kategoriat