Kirjoitukset avainsanalla tavat

Jokin aika sitten eräs blogini lukija pyysi, että kirjoittaisin joskus jotain Suomesta ja suomalaisista, sillä koska allekirjoittaneella on aina jonkin sortin mielipide saksalaisista ja Saksasta, omaan sellaisen oletettavasti myös suomalaisista. Mikä siis mättää, enkö uskalla tuoda mielipidettäni julki -ainahan on sellaisesta kansakunnasta helppo kirjoittaa, joka ei ymmärrä sitä mitä tänne blogiini kirjoitan. 

Lukija on oikeassa- Saksa ja saksalaiset ovat helppo kohde. Toki jo näin neljän vuoden maassa asumisen kohdalla on maahan ja saksalaisiin aina niin mieltä lämmittävä viha-rakkaussuhde ja aiheena tämä on ehdottomasti yksi kestosuosikeistani. Ei mene päivääkään, ettenkö tätä aihetta puheissani käsittelisi.

Viestin luettuani mietin, että eihän minulla ole Suomesta ja suomalaisista juuri nyt mitään sanottavaa ja tämä aihe tuntui siinä kohtaa kovin neutraalilta. Kotimaa on rakas ja siellä olevat ihmiset ovat rakkaita. Piste.

Tänään kuitenkin aloin miettimään aihetta uudelleen, sillä Facebookin aina niin ihanat muistot pulpahtivat taas seinälle ja toivat mieleen lähes 10- vuoden takaisen tapahtuman. Ei mitään niin kovin vakavaa, mutta jotenkin mielestäni niin suomalaista ja tympeää - tämä tuli tästä muistosta ensimmäiseksi mieleeni. Ja en halua nyt avata tätä kymmenen vuoden takaista Facebook- kirjoitustani mitenkään sen enempää, sillä tarkoitus ei ole pahoittaa kenenkään mieltä, tämä muisto vain antoi tälle kirjoitukselle pienen sysäyksen. 

Näitä asioita erityisesti tällä hetkellä fanitan saksalaisissa ja Saksassa:

1. Saksassa jopa lapsetkin ovat kohteliaita toisilleen. Kiitos, ole hyvä ja nimeltä tervehtiminen kaikuvat meilläkin päiväkodissa tilanteessa jos toisessa. Lapset kyselevät paljon myös kuulumisia toisiltaan. Kun lapsille pienestä alkaen opetaan, että tuntemattomiakin ihmisiä on hyvä tervehtiä esimerkiksi lääkärin odotusaulaan mennessä, on toivoa, että hyvät tavat säilyvät aikuisuuteenkin. Siinä missä jaksan urputtaa saksalaisten röyhkeydestä ja joka asiaan puuttumisesta, ovat he myös äärimmäisen kohteliaita. Tähän asiaan Rouva Ihme on havahtunut useampaan otteeseen. 

2. On ihan ok olla äänekäs ja värikäs. Tunteet saavat näkyä ja ääni kuulua. Kokemukseni mukaan saksalaiset ovat enemmän värikkäitä ja äänekkäitä, kuin hajuttomia ja mauttomia. Jos jokin asia ei sovi, se kyllä kerrotaan. Vaikka tähän on ollut opettelemista- liputan tällaisen kulttuurin puolesta enemmän kuin "en mä tiedä ja ihan sama"- sillä ihan varmasti kaikilla on jokaisesta asiasta jonkinlainen mielipide ja nämä mielipiteet saisivat suomalaisten suustakin kuulua enemmän. 

3. Sosialisuus on täällä niin monimuotoista. Ihmiset kokoontuvat helposti yhteen esimerkiksi jalkapalloa katsomaan. Täällä ihmiset rakastavat järjestetää juhlia ja osallistua niihin. Jos järjestät juhlat, sitä arvostetaan ja vaivaudutaan ilmoittamaan pääseekö kutsuttu paikalle vai ei. Apua järjestelyihin tarjotaan myös helposti. 

4. Alkoholi ei ole aina mörkö ja sitä voi tarjoilla ja nauttia myös lasten läsnä ollessa. Vapaalla ja rennolla alkoholikulttuurilla on puolensa (toki myös ne huonot puolet ja huonot vaikutukset ovat näkyviä täälläkin). Tähän vapauteen liittyy myös ajatus siitä, että hauskaa voi olla ilman alkoholiakin ja se on ihan ok saksalaisille, vaikka olisit absolutisti. Toisinaan tuntuu, että suomalaisessa kulttuurissa tätä alkottomuuttakaan ei oikein ymmärretä. Kunnon rännikännit päälle- tai olet huonoa seuraa. 

5. Kaupat voivat hyvin olla sunnuntaisin kiinni. Asia jota olen monesti täällä manaillut ja Suomessa juoksen toki iloisesti ruokakauppaan sunnuntaisinkin. On toisaalta vapauttavaa, että yhden päivän viikossa voi pyhittää muille asioille kuin kaupassa käymiselle. Sunnuntaisin voikin sitten kaupan kassajonon sijaan jonottaa omaan suosikkileipomoonsa. Tämän kaltainen vanhanaikaisuus viehättää!

Konalla- blogin Anun tavoin mietin minäkin toisinaan osaisinko enää (vaikka kovasti toisaalta kotimaata kaipaankin!) Suomeen sopeutuakaan. Anun ajatukset Suomen lomalta voit käydä lukemassa tästä.

 

 

Kommentit (1)

Alankomaalainen
1/1 | 

Olen nyt asunut Suomen ulkopuolella 49 vuotta. Käyn kyllä aika usein Suomessa, joskus jopa kaksi kertaa vuodessa. On minulla joskus olllut jopa viiden vuoden väli käynneissä. Ensin asuin noin vuoden Saksassa, sen jälkeen olen asunut Alankomaissa. Matkustelen paljon. Vitsinä kerromme pitävämme Euroopan taloutta yllä matkustellen Alankomaista autolla Suomeen ja takaisin, sitten Alankomaista Italiaan ja takaisin. Kansalaisuuteni on alankomaalainen, mutta suomalaisuutta ei minusta saa pois hankaamallakaan. Olen kyllä vierautunut Suomesta siten, että joka kerta siellä ollessani on yllätys se puhumattomuus, jäykkyys ja hermostuminen siitä, että ollaan muukalaisten kanssa tekemisissä. Ehkä asia johtuu siitä, että oleskelemme pienellä paikkakunnalla Keski-Suomessa emmekä Helsingissä tai Tampereella saatikka Pohjois-Karjalassa. Siellä jo 20 v. Sitten iloitsivat aivan tuntemattomat ihmiset ystäviemme tapaamisen yhteydessä Alankomaalaaiseen tapaan vaihdetuista " suukkoloista".

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tänään päättyy yksi aikausi meidän perheessä. Iltapäivällä suljemme lopullisesti vanhan päiväkodin oven ja suuntaamme katseet kohti uutta. Aamulla haimme lapsen kanssa kaupasta herkut hänen viimeisen päivän juhliinsa ja siinä minä heidän ryhmänsä ovella tiristin kyyneleitä. Tuntuu samaan aikaan helpottavalta ja kovin haikealta.  

Kuluneet kaksi vuotta kyseisen päiväkodin kanssa ovat olleet täynnä niin erilaisia tunteita: Ärtymystä, iloa ja hämmennystä. Ensimmäisen vuoden tunnelmia voi käydä muuten lukemassa tästä. Lasta on haettu välillä kioskilta päivän päätteeksi ja eräs vanhemmista on saanut huomatuksillaan verenpaineeni kohoilemaan. Kuumat suolakurkkulounaat ovat kauhistuttaneet ja iltapäivällä lapselle annetut jäätelöt ja herkut järkyttäneet. Kaikenkaikkiaan voisin sanoa, että negatiivisia filliksiä päiväkodin suhteen on ollut niin paljon, että kaikki se taustalla ollut hyvä on päässyt unohtumaan. 

Mutta niihän se elämässä yleensäkin menee, että huonot kokemukset tuovat myös jotain hyvää. Kaksi vuotta yhteiselämää kyseisen päiväkodin kanssa ovat avartaneet omaa ajatusmaailmaani huimasti. Se, miten asiat siellä tehdään voi jonkun toisen mielestä olla ainoa oikea tapa. Mikä minä olen heitä ja heidän tapojaan tuomitsemaan, onhan lapseni ollut aina päivän päätteeksi onnellinen ja yhtenä kappaleena. 

Hoitajat ja opettajat ovat luultavasti tehneet parhaansa ja lapsi on heistä pitänyt kuitenkin kovasti. Lapseni kiusaamistapaus hoidettiin mallikkaasti ja lasta on rohkaistu aina heikon hetken tullen ja häntä on pidetty sylissä paljon. Lapsia on viety hoitopäivien aikana teatteriin ja elokuviin ja olisipa tarjolla ollut yön yli retkikin. Herkutteluja on kompensoitu joka päivä lounaan jälkeen hampaiden pesulla.

Päiväkodin johtaja on ollut meitä kohtaan erityisen mukava ja mikäli lapselle emme olisi saaneet uutta päiväkotipaikkaa tähän mennessä, olisi hän saanut jäädä odottamaan paikkaa päiväkotiin, vaikka sopimuksemme loppuukin elokuun viimeinen päivä. Paljon olen valittanut, mutta paljosta olen myös kiitollinen.

Opettavaiset ja tunteiden täyttämät kaksi vuotta. Hurjasti opimme, koimme ja näimme. Hyvillä mielin kohti uusia seikkailuja. 

 

 

 

 

 

 

Kommentit (0)

Vietin eilen oikein mukavan illan saksalaisen tuttavapariskunnan luona. Illan teemana oli maistella heidän lahjaksi saamaansa suomalaista Napue giniä. Omalta osaltani kannoin korteni kekoon jälkiruuan muodossa. Halusin viedä jälkkäriksi jotain suomalaista ja kaivelin pakasteesta viimeisen leipäjuustokiekon sekä rakkaudella vaalimani lakat. Eikai kukaan voisi olla tällaisesta supisuomalaisesta tarjoilusta tykkäämättä? 

Saksalaiset ovat oman näkemykseni mukaan sokeria ja kakkuja rakastavaa kansaa. Supersokerisia herkkuja ovat leipomot ja kaupat pullollaan. Ensimmäisenä Kölnin syksynä tilasimme lapselle arvokkaan synttärikakun lähileipomosta, mutta upea kakku oli niin makea, ettei kukaan meistä tai suomalaisista vieraista pystynyt sitä syömään. Itseäni eniten kauhistuttanut saksalainen sokerinen on kuitenkin milchreis, suomalaisittain riisipuuro, jota täällä syödään (ällö)makeana herkkuna.

Saksalainen ruokakulttuuri on toki muutakin kuin makkaraa, hapankaalia ja sokerisia unelmia. Rasvaisten liharuokien lisäksi täällä syödään paljon kasviksia ja bioruokaa on tarjolla omissa marketeissaan. Alkuaikoina makkarat maistuivat erityisen hyviltä ja kokkailin niitä kotonakin. Nykyään välttelen makkaroita eikä mieleen pulpahda yhtään saksalaista ruokaa, jota pitäisi päästä tasaisin väliajoin nauttimaan läheiseen brauhaussiin. 

Mitäpä sitä kieltämään, itselleni suomalaiset ruuat ja niiden maut edelleen ykkösluokkaa. Tämä on asia, josta voisin vaahdota loputtomiin. Meillä kotona esimerkiksi juodaan paljon suomalaista kahvia ja siitä aion pitää edelleen kiinni mahdollisuuksien mukaan. 

Miten sitten kävikään leipäjuuston kanssa eilen illalla?

Illallisen lomassa Napue sai täydet pisteet heiltä, peukku siitä. Jälkkäriä valmisteltaessa tuttavani tiedustelivat kiinnostuneina, että onkohan jälkiruoka makeaa. Ripottelin juuston ja kerman joukkoon hieman sokeria ja työnsin sen hetkeksi uuniin. Mielenkiinnolla he seurasivat, mitä juustolle uunissa tapahtui ja pian jo aloitimmekin jännittävän ruokakokeilun.

Pariskunnan toisen osapuolen ensimmäinen kommentti arvokkaasta herkustani oli "Mielenkiintoista, tämähän on vähän suolaista..". Toinen heistä sitten oli sitä mieltä, että juusto oli "hyvää". Kumpikaan ei kuitenkaan halunnut lisätä sokeria ja molemmat kohteliaasti santsasivat, vaikka aistinkin, ettei tuomiseni onnistunut tajuntaa räjäyttämään. Lakat yllättäen olivat heille entuudeestaan tuttuja marjoja, sillä he ovat kertomansa mukaan poimineet niitä joskus Ruotsissa käydessään.

Tunsin kieltämättä lievää pettymystä ettei jälkiruokani saanut aikaan odottamaani joukkohurmiota. Juuston syönnin lomassa päädyimme myös keskustelemaan erilaisista tavoista syödä riisipuuroa. Mikä on toisille niin tuttua ja hyvää, on toisille täysin vierasta. Makuasioista ei vain voi kiistellä, niin kliseistä kuin se onkin. Ajattelin ensi kerralla tarjoilla heille karjalanpiirakoita, siitä kokeilusta tulee varmasti myös mielenkiintoinen.  

Kommentit (0)

Otsikko kuulostaa ehkä hieman oudolta ja sitä se myös todellisuudessa on. Olen nimittäin noutanut tyttömme pari kertaa viimeisen kahden kuukauden aikana päiväkodin läheiseltä kioskilta sen sijaan, että olisin hakenut hänet päiväkodista. Kioskilla on odottanut minua tyttö tikkarin kanssa ja kiireisen oloinen hoitaja. 

Olen aiemminkin kirjoittanut, että lapseni on useasti viimeinen lapsi päiväkodissa. Päiväkoti aukeaa aamulla kello seitsemän ja menee illalla kiinni kello seitsemän. Lapsemme aloittaa päiväkodin useasti vasta lounaan jälkeen klo 12.30 ja on siellä siihen saakka kunnes ennätän hänet hakea omien töideni päättyessä klo 18. Kello 18.30 olen kuitenkin viimeistään hakemassa.

Ensimmäisellä kerralla päiväkodin ovia nykiessä ja pimeitä ikkunoita katsellessa minulle huhuiltiin tien toiselta puolen. Oli perjantai- ilta ja kävi selväksi, että hoitajalla oli kiire omiin menoihinsa. Lapsi oli onnellinen, kun hänelle oli ostettu karkkia. Tarjouduin maksamaan karkit, mutta ei kuulemma ollut sillä kertaa tarvetta. Hoitaja vaikutti olevan tyytyväinen siihen, että oli keksinyt keinon, jonka avulla pääsee viettämään viikonloppua aiemmin. 

Tänään mennessäni lasta hakemaan, näin jälleen päiväkodin pimeät lkkunat ja lävitse vilahti kylmät väreet. "Mitä on tapahtunut?". Kunnes kurkistin kioskiin ja näin lapseni siellä jälleen tikkari kädessä. Marssin sisään ja hoitaja vaikutti olevan hieman yllättänyt, että olinkin huomannut heidät ennen kuin ennättivät kioskilta ulos. Mutta jälleen kerran lapsi hymyili tikkari kädessään ja jälleen kerran minun ei tarvinnut kaivaa kukkaroa esille. 

Kysyin lapselta hieman hampaita kiristellen kotiin lähtiessämme, että onko tämä hänelle ihan ok, että hänet viedään päiväkodista kioskille äitiä odottelemaan. Hän sanoi, ettei se häntä haittaa. Vakuuttelin lapselleni, ettei hänellä ole mitään hätää vaikka tällaisia kioski- keikkoja sattuisi jälleen tulevaisuudessa, vaikka en ollut ollenkaan varma haluanko näiden keikkojen jatkuvan. 

Oma mieli on vähän hämmentynyt. Eikö lapsen kuuluisi olla päiväkodin aukioloaikana päiväkodissa? Ja voiko tällaiseen mitään sanoa? Ja onhan se totta, että päiväkotimme on hieman omalaatuinen, mutta missä menee raja? 

Toisaalta kyseinen hoitaja on yksi lapseni suosikeista ja ihana ja luotettavakin. Tosin en hänen käsiinsä uppoavaa laivaa jättäisi. En haluaisi naputtaa ja valittaa turhasta. Onko tämä ongelma vai hauska juttu.. En oikein tiedä. Eniten tässä ehkä ottaa päähän se, että minua ei ole etukäteen informoitu ennen kioskille siirtymistä. 

Mitä mieltä olette? Noutaisitteko lapsenne mielellään kioskilta päiväkodin sijaan? 

Kommentit (15)

Eau De Cologne
Liittynyt22.6.2015

Kyllähän tämä omaan suomalaiseen korvaani (ja mieleeni) kuulostaa aivan hullulta, mitä enemmän asiaa makustelen...

Johanna, Eau De Cologne

Vierailija
2/15 | 

Voisin hakea kioskilta ,maassa maan tavalla. , mutta toi tikkarijuttu on vähä eri asia , mitä jos lapsella ois hirveesti reikiä ja lapsi sais vain sokeritonta karkkia ,kai sitä karkin suhteen pitäis ainakin kysyä ?!

Eau De Cologne
Liittynyt22.6.2015

Tämä ei ole maan tapa, eikä edes meidän päiväkodin. Kyse on hoitajan omasta ideasta. Mutta totta on, että karkkia täällä kyllä rouskutetaan liian huolettomasti. Sitä on tarjolla meilläkin päiväkodissa toisinaan, ilman että vanhemmilta kysytään. Lapsille muutenkin jaellaan makeisia huolettomasti. 

Johanna, Eau De Cologne

opettaja
3/15 | 

Tikkarit ovat tässä mielestäni se pienempi ongelma. Suurempi ongelma on tapaturmavakuutus Gemeindeunfallversicherung, joka on hyvin tarkka.  Päiväkotilapsilla  ja koululaisilla on Saksassa kunnan/kaupungin puolesta tapaturmavakuutus päiväkodissa/koulussa ja matkalla sinne. Kannattaisi ottaa puheeksi vakuutusasia  päiväkodin kanssa. Kioskilla poikkeaminen käsittääkseni  katkaisee vakuutusturvan. Ei tarvitse olla sen suurempi onnettomuus kuin että lapsi litistää sormensa koskin ovan väliin tai lyö nenänsä ja polvensa verille kaatuessaan, ja joudut käymään lääkärissä.  Siitä alkaa sitten "pompottelu" oman  sairausvakuutuksesi ja kunnallisen tapaturmavakuutuksen välillä, kun kumpikaan ei halua maksaa pienintäkään hoitokulua. Etsitään ja selvitetään syylllistä, eikä se ole lainkaan miellyttävää asianomaisille. Lapsesi hoitaja tarkoittaa kaiketi hyvää, mutta ei ehkä ole ajatellut asiaa vakuutuksen kannalta. Et loukkaa ketään, jos  tiedustelet päiväkodista  vakuutusasiaa. Minulle sattui niin, että poikani opettaja oli vienyt hänet omalla autollaan pari kertaa koulusta kotiinsa leikkimään lastensa kanssa ja soitti vain minulle, että  saan hakea. Opettaja oli omavaltainen ja vaikealuonteinen. Annoin ystävällisellä äänensävyllä  ukaasit, että minä kyllä sitten puristan hänestä asianajajan avulla oikeudessa joka ikisen euron vahingonkorvausta irti, jos lapselleni  tapahtuu jotakin  matkalla. Sen jälkeen ei sitä omavaltaisuutta tapahtunut.

Kata/Edustusrouva
4/15 | 

Kuulostaa mun korviini hyvin oudolta ja huolestuttavaltakin. Olen itse sillä linjalla, että kaikista lapsiini liittyvistä poikkeusjärjestelyistä pitää keskustella kanssani etukäteen. Tuo on jo sen verran erikoinen ratkaisu, että minua mietityttäisi mitä seuraavaksi... Tietääkö päiväkodin johto kioski-tikkari-hetkistä?

Mari / Mrs Karlsson
5/15 | 

Meillä kävi kerran niin täällä Tukholmassa, että liikenneruuhkien takia ei ehditty hakemaan lasta sulkemisaikaan mennessä ja mies oli ehdottanut hoitajalle, että tämä voisi ottaa lapsen mukaan koska asuu samalla suunnalla kuin me. Hoitaja ei siihen suostunut koska jos sattuu jotain matkalla niin vakuutus ei korvaa. En ollut aikaisemmin tuota vakuutuspuolta tullut edes ajatelleeksi mutta näinhän se tietysti on. Joten ei todellakaan hyvä, että lapsen kanssa kioskilla odotellaan. Eikä varsinkaan tikkari suussa :-D

Tn
6/15 | 

Myöskään Suomessa lasta ei saa kuljettaa mihinkään ja mitenkään ilman lupaa. Vakuutus tulee siinäkin vastaan. Ei hyvä juttu tuollainen kioski-odottelu.. Jos vaikka jää auton alle katua ylittäessä, on seuraus iso.. Jätät lapsen hoitohenkilöstön vastuulle ja maksat siitä että toimitaan sopimuksen mukaan ja hänet on vakuutettu.

Vierailija
8/15 | 

Asumme Wienissä ja ei siis täälläkään saa kuljettaa lasta mihinkään hoitopaikasta ilman lupaa - vakuutuksesta puhumattakaan. Ilmoittaisin joka tapauksessa tästä asiasta. Minulle tämä olisi kyllä jo syy siirtää lapseni toiseen päiväkotiin.?

Vierailija
9/15 | 

Jos minä maksaisin siitä, että lapseni leikkii turvallisessa ympäristössä koulutetun hoitajan kanssa, niin en olisi ollenkaan tyytyväinen siihen, että todellisuudessa lapseni hengailee kioskilla ilman järkevää tekemistä. 

Hlj
11/15 | 

Joulussa on parasta lumisissa maisemissa ulkoilu, lämmittely ja tunnelmointi tunnelmavaloissa, mielellään vieläpä hyvässä seurassa leppoisasti oleskellen.

Seuraa 

Rakkaudesta Suomeen, rakkaudesta uuteen kotikaupunkiin -ja maahan(kin). Hausfraun arjen pohdintoja, kokemuksia, havaintoja & pientä kipuilua.

Tervetuloa mukaan blogimatkalle!

Podcast: https://soundcloud.com/user-945742987

Instagram: johannacologne

Facebook: Klikkaa tästä

Sähköposti: eaudecologne.blogi@gmail.com

Twitter: @EauDeColBlogi

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016

Kategoriat