Kirjoitukset avainsanalla Hollanti

"Ah. Hollannissa kaikki on paremmin ja elämä niin paljon rennompaa!", tokaisi lapsen päiväkotikaverin saksalainen isä tässä taannoin. Yllätyin tästä kommentista, sillä olen aina jostain syystä kuvitellut saksalaisten olevan kovin ylpeitä kotimaastaan ja muiden naapurimaiden olevan heille täysin yhdentekeviä ainakin mitä paremmuuteen tulee. Tokihan saksalaiset matkaavat mielellään Hollanin puolelle sunnuntaisin tai muina pyhinä ostoksille ja maan rantakaupungit ovat kesäaikaan myös heidän suosiossaan. Mutta en olekaan ajatellut, että joku voisin kohdata saksalaisen, joka tuntee samankaltaista hurmosta kanssani tätä kiehtovaa "litteää" maata kohtaan. 

Päätimme perheen kanssa vähän extempore, että pääsiäisenä olisi hyvä aika ottaa jälleen vuokra-auto alle ja suunnata tutkimaan Hollannin surffimahdollisuudet. Hollannin rannoille meiltä ajaa autolla ilman pysähdyksiä ja ruuhkia noin kolme tuntia. Buukkasimme hotellin Haagin keskustasta ja lähdimme reissuun lauantaiaamuna. Täytyykin suositella Haagin matkaajille kyseistä NH- ketjun hotellia, sillä heillä ei muuten maksa ekstraa lisävuode lapselle. Huone oli myös erittäin tilava ja siisti sekä asiakaspalvelu loistavaa. Huoneen siisteydestä kertonee sekin, että yleensä en tykkää pulahtaa hotellien ammeisiin, mutta tällä reissulla loikoilin vaahtokylvyssä muutamaan otteeseen.

Vietimme kaksi kylmää ja kosteaa päivää Schveningnin rannoilla. Vaikka ilma oli kylmä ja sateinen, meressä parveili innokkaita talvisurffaajia. Meriveden lämpötila oli pahimillaan sunnuntaina, jolloin se oli vain viisi asteista(lauantaina jopa kuusi asteista). Pelkkä ajatuskin jäätävästä vedestä saa itseni edelleen värisemään kylmästä, mutta mies oli ihailtavan rohkea ja surffasi molempina päivinä. Toki tämä edellytti laudan vuokramisen lisäksi vuokraamaan talvisurfiin tarkoitetut vermeet, hanskat, kengät ja pään peittävän neopreenihupun.

Scheveningen ranta-alueen lisäksi emme sitten tällä kertaa muuta nähneetkään. Kaksi päivää kuluivat ihmetellessä alueen vilkasta rantaelämää näin talvikaudellakin, joten jos talvisurffaaminen kiinnostaa, kannattaa ehdottomasti suunnata tänne. Surffikoulut vaikuttivat osaavaan hommansa, tunneille osallistujia näytti myös kylmästä ilmasta huolimatta riittävän ja asiakaspalvelu oli näissä loistavaa ja ihanan rentoa. Vaikka parhaat aallot surffille Haagissa ovat kuulemma talviaikaan, olen kovin toiveikas, että itsekin pääsisin paikkaan vielä sään lämmetessä harjoittelemaan, sillä ei meidän Hollanin kuume ainakaan tällä reissulla laantunut!

Perheen kuusivuotias yllätti meidät muuten tällä reissulla totaalisesti. Hän nimittäin tilasi ravintoloissa ja kahviloissa juomansa itse "And I take one Fanta." tai "I take one apple juice, please". Täytyykin tästä lähtien olla varovainen ja miettiä, mitä enää miehen kanssa voimme salakielellämme englannilla puhua. En nyt myöskään haluaisi kehuskella, mutta veikkaan, että Saksaan muutollamme ja ahkeralla reissaamisellamme voisi olla positiivinen vaikutus lapsen kielipään kehittymisen kannalta.

Mikäli Haag kaupunkina kiinnostaa enemmänkin, kannattaa lukea Haagissa asuvan suomalaisen Anun blogia. Ja Hollannistahan kirjoittelee myös kuulumisia palstamme Hollanninhippiäinen.

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Hollantikuume ei ota laantuakseen allekirjoittaneella, ei sitten millään. Se on vain niin kummallista, että kun rajan ylittää, tunnelma muuttuu täysin, menit sitten Hollantiin tai Belgiaan. Ja omasta mielestäni se tunnelma muuttuu kaikin puolin positiivisemmaksi. Viime viikonloppuna nappasin lapsen ja ystävät kainaloon ja ajettiin minilomalle Maastrichtiin. 

En ole aiemmin Maastrichtissa käynyt, mutta kuultuani ja luettuani siitä niin paljon hyvää, tuli lopulta tunne, ettei reissua reilun 100 kilometrin päähän voinut enää pidätellä. Kaupunki, joka on täynnä yliopistokulttuuria ja paikka, jossa sopimus Euroopan unionista on allekirjoitettu 7.2.1992 on kiehtonut itseäni jo kauan.

Myönnettäköön, että emme keskittyneet kaupungin nähtävyyksiin tai kulttuuriseen tarjontaan. Sen sijaan söimme hyvin ja vaeltelimme pitkin vanhan kaupungin katuja. Lauantaipäivämme suurin ongelma oli, mistä ravintolasta löydämme pöydän illaksi viidelle hengelle ja löytyykö pöytä kohtuulliseen kellon aikaan, jotta lapset eivät olisi kovin väsyneitä. Lopulta tämäkin ongelma ratkaistiin extempore ravintolabongauksella. 

Kaupunki on suosittu viikonloppukohde ja tämä tosiaan näkyy niin ravintoloissa kuin hotelleissakin. 

Missä yövyimme?

Aloitin hotellin etsimisen noin kuukautta ennen reissuamme ja sain huomata, että hotellien hinnat per viikonloppuyö olivat lähes tähtitieteellisiä ainakin jos minun kukkaroltani kysytään. Lopulta löysin itselleni ja tytölleni äärimmäisen mielenkiintoisen hotellin juurikin sieltä varaussivustojen halvimmasta päästä. Yö hotellissa kustansi aamiaisen ja kaupunkiveron kera 146 e. Hieman kallis, mutta todella nappiin mennyt sijoitus. 

Trashdeluxe on kierrätysmateriaalein sisustettu pieni kahdeksan huonetta sisältävä hotelli Maastrichtin vanhassa kaupungissa. Me yövyimme huoneessa, jonka teemana oli betoni. Ja tämä todellakin näkyi huoneessa. Lattia oli betonia, yöpyödät ja lampujalat myös, sekä huoneen pieni sivupöytä. Betonin määrästä huolimatta huoneen tunnelma oli erittäin kotoisa. Esittelinkin huonetta lauantaina Instagram Storiesissa. 

Hotellin aamiaishuone ja pieni vastaanottotila olivat myös erittäin viihtyisiä! Suosittelen tätä erikoisen ihanaa yöpymispaikkaa kaikille Maastrichtin kävijöille. 

Ystävät ilmoittautuivat matkaan mukaan viikkoa aiemmin ja he sitten yöpyivätkin toisaalla, sillä emme löytäneet enää yhteistä hotellia, jossa olisi ollut kaksi vapaata huonetta. 

Putiikkeja ja ravintoloita

Maastricht on täynnä toinen toisiaan viehättävimpiä kauppoja ja ostosmahdollisuuksia. Uskoisinkin, että kaupungissa voi yhdistää kivasti juuri kulttuuri- ja shoppailuloman. Hollannissa on sekin etu Saksaan nähden, että kaupat ovat auki myös sunnuntaisin. Hieman tosin hämmästyimme, kun suurin osa putiikeista sulki ovensa lauantaina klo 17.30. Kyseinen kellonaika tuntui jotenkin niin hassulta ja ostosten tekeminen jäikin meiltä hieman kesken. 

Ostoskaduilla tuli vastaan toinen toisiaan kiinnostavampia pubeja, ravintoloita ja kahviloita. Lauantain lounaan nautimme La Bodega tapas- ravintolassa, jonne päädyimme sattumalta. Tutkittuani ravintolaa myöhemmin netistä, huomasin sen olevan varsin maineikas ja suosittu omassa lajissaan. Tätäkin suosittelen siis lämpimästi.

Sunnuntaina satoikin sitten kaatamalla ja sen sijaan, että olisimme jääneet vielä Maastrichtiin, hyppäsimme autoon ja ajoimme jo tuttuun Roermundiin. Ostoshimon sai kivasti taltutettua vielä Outlet - kylässä ja Kölniin palasimmekin takaisin vasta illalla. 

Maastrichtiin on ehdottomasti vielä palattava. Kovin paljon jäi näkemättä ja kokematta. Junalla Kölnistä pääsee yhdellä vaihdolla Maastrichtiin kahdessa tunnissa ja autolla sinne tosiaan ajaa hieman reilun tunnin. Bussiyhteyksiäkin tutkin, mutta en löytänyt. 

Oi, Hollanti, olet niin ihana! 

 

 

Kommentit (1)

Vierailija
1/1 | 

Suosittelen Airbnb:n käyttöä, jos haluat yöpyä halvalla. Käytän itse nykyään pelkästään sitä. Hinnat ovat reilusti hotelleja halvemmat, ja lisäksi voi tehdä ainakin aamu- ja iltapalansa itse kunnon keittiössä. Plussana myös, että saa olla omassa rauhassaan paikallisten seassa.

Köln on ihan mahtava kaupunki siinäkin mielessä, että se sijaitsee vain kivenheiton päästä Belgiasta ja Hollannista. Olin jo pidemmän aikaa haaveillut matkasta Hollantiin, jossa emme ole täällä asuessa vielä käyneet. Lomailin vuoden viimeisen viikon ja päätin, että haaveen olisi aika toteutua.

Valitsin kohteeksi Roermondin, koska olin kuullut, että siellä on viehättävä vanha keskusta. Vanhat kaupungit miellyttävät itseäni kovasti ja siksi lähden mielelläni niiden perään. Ongelmalliseksi matkan Roermondiin teki kuitenkin huonot junayhteydet. Me emme omista autoa, joten matkan ehtona oli kätevät juna-tai bussiyhteydet. Junalla kyllä pääsee, mutta vaihtaa pitää kaksi kertaa ja matkustaminen kestää aivan liian kauan suhteessa reilun 90 kilometrin matkaan. 

Googlettelin bussiyhteyksiä ja löysin Roermondissa sijaitsevan McArthurGlen- ketjuun kuuluvan Designer Outletin tarjoavan Kölnistä edestakaisia bussimatkoja joka lauantai. Matkan hinta oli 15 euroa ja aikaa Roermondissa viettoon oli viisi tuntia. En niinkään alunperin ollut kiinnostunut outlet- kylästä, mutta koska Roermondin vanhakaupunki sijaitsee aivan ostosparatiisin kyljessä, päätin, että menemme tällä kyydillä. 

Outlet- kylä kyllä onnistuikin hämmästyttämään. Olin kuvitellut paikan olevan lähinnä suttuinen halli, joka olisi täynnä erinnäisiä penkomispöytiä täytettyinä luxusmerkkien jämäerillä. Tämän kuvitelman sijaan paikka olikin kuin pieni viehättävä kylä, joka oli täytetty erilaisilla putiikeilla. Liikkeitä on paljon ja varmasti jokaiseen makuun. Satuimme paikalle vielä niin, että outlethinnoissa oli osittain lisäalennuksia. Kaikki hinnat eivät kuitenkaan olleet niin edullisia, kuin outletissä voisi olettaa olevan. 

Kävelimme lounaalle vanhaan kaupunkiin ja tosiaan, ei sitä turhaan ollut kehuttu! Viehättävä pieni keskusta on täynnä mm. pieniä ravintoloita torin laidalla. Hullaannuin näkemästäni niin, että lähettelin miehelle "Muutetaan Hollantiin"- viestejäErilaiset yksityiskohdat saavat aikaan jo täysin erilaisen tunnelman Saksaan verrattuna. Siihen ei tarvittu kuin muutama tunti ja Roermond hurmasi minut täysin charmantilla olemuksellaan.  

Kotiin viemisiksi Hollannista tarttui pieniä ostoksia outletistä sekä hollantilaisia salmiakkeja ja lakritsia. Saksasta on vaikea löytää hyviä edellämainittuja makeisia, joten siksi ne olivat erittäin tärkeät tuliaiset. Ostin miehelle myös muutaman hollantilaisen oluen. Nähtäväksi jää, maistuvatko ne paremmilta kuin Kölnin oma olut, Kölsch.

Matkamme päättyi hieman ikävämmin, sillä jouduimme osallisiksi pientä bussionnettomuutta. Bussimme ajoi autobahnilla tuhatta ja sataa takaisin kohti Kölniä, kunnes se alkoi äkillisesti heittelemään puolelta toiselle. Näimme ikkunasta kuinka yksi bussin renkaista vöyryi viereisellä kaistalla. Kuski sai onneksi vauhdin pysähtymään ja siinä me olimme sitten autobahnin reunassa seisahduksissa juuri ja juuri Saksan puolella. Paikalle saapuivat poliisit suorittamaan onnettomuustutkintaa ja meidät siirrettiin puolentoista tunnin odottelun jälkeen uuteen bussiin. Huh, onneksi mitään vakavampaa ei sattunut kenellekään. Lapsi oli kuitenkin sen verran järkyttynyt, että totesi matkan jälkeen, ettei haluaisi enää koskaan Hollantiin matkustaa. 

Vaikka vuotemme 2016 päättyi tytön kanssa pieneen seikkailuun, olen toiveikas kuitenkin, että vuosi 2017 sisältäisi lisää matkoja viehättävään naapuriin. 

 

Kommentit (2)

Eau De Cologne
Liittynyt22.6.2015

Kiitos vinkistä! Piti heti tarkistaa miten sijoittuu kartalla Kölniin nähden. Muutenkin kaikki vinkit Hollannin matkailuun ovat tervetulleita :-) 

Johanna, Eau De Cologne

Seuraa 

Rakkaudesta Suomeen, rakkaudesta uuteen kotikaupunkiin -ja maahan(kin). Hausfraun arjen pohdintoja, kokemuksia, havaintoja & pientä kipuilua.

Tervetuloa mukaan blogimatkalle!

Podcast: https://soundcloud.com/user-945742987

Instagram: johannacologne

Facebook: Klikkaa tästä

Sähköposti: eaudecologne.blogi@gmail.com

Twitter: @EauDeColBlogi

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016

Kategoriat