Kirjoitukset avainsanalla saksalainen kylpylä

Miten ihana tämä viikonloppu onkaan ollut! Olen saanut olla kotona yksin kokonaiset kolme päivää. Harvinaista herkkua meikäläiselle. Nimittäin viimeksi olen tainnut olla yksin kotona yötä noin neljä vuotta sitten. Mies ja lapsi viettivät hekin tahollaan mukavan viikonlopun Wienissä. 

Kun tämä mahdollisuus omasta viikonlopusta varmistui, ajattelin ensin siivoavani koko kämpän katosta lattiaan ja peseväni pyykkivuoren matalaksi. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että "katinvillat, elämässä ehtii muutenkin siivota ja pyykätä tarpeeksi!". Niinpä aloin kyselemään ystäviltä millaisia suunnitelmia heillä olisi viikonlopun varalle. 

Perjantaina työpäivän päätteeksi menin tapaksille hyvän ystäväni kanssa. Hän asuu kivassa ja eläväisessä kaupungiosassa, jossa ravintolavaihtoehtoja löytyy kymmenittäin. Ilta sujuikin kuin hujauksessa hyvän ruuan ja seuran äärellä. Nukuin pitkästä aikaa koko yön ilman heräilyjä ja havahduin pimeään lauantaiaamuun kello kahdeksan. Söin aamiaisen sängyssä, kuten perjantainakin (sekä tänään sunnuntaina) ja suuntasin pyöräillen töihin. 

Koko viikonlopun jännittävin osuus oli elämäni toinen vierailu saksalaiseen nakukylpylään. Kreikkalaisella ystävälläni on kausikortti paikan kuntosaliin ja tämä kattaa myös kylpyläpalvelut. Kyseisessä paikassa on uimapukukielto. Naisilla ja miehillä on omat suihkutilat, mutta muuten siellä uidaan ja saunotaan alasti miesten ja naisten kesken sekaisin. Nämä saksalaiset kylpylät ovat yleensä minua kauhistuttaneet, enkä ole innostunut ystäväni kylpyläkutsuista. Siksi en voi uskoa, että sanon näin: Paikka on mitä ihanin ja ilta oli uskomattoman rentouttava. Saunoimme viidessä eri saunassa, joimme lämpimissä altaissa kylmää valkoviiniä elämästä jutellen ja illallistimme paikan ravintolassa kylpytakit päällä. Tästä jäi niin hyvä fiilis, että tässä kylpylässä aion ehdottomasti vierailla jatkossakin. 

Tänään sunnuntaina sitten pääsin suomalaisen ystäväni mukaan hänen kuntosalilleen. Samalla selvisi, että olemme mahdollisesti kohdanneet jo Helsingin aikona. Hän oli nimittäin omalla silloisella salillani ohjaajana. Tänään kävimme yhdessä cycling- tunnilla, jossa hikoilin ainakin kolme litraa kuonaa ulos kehosta. Kerrassaan mahtava tunne! Näin uuden vuoden kunniaksi olen hankkinut uudet salikengät ja ensi viikolla menen lunastamaan jäsenyyden itselleni kodin lähettyvillä sijaitsevasta kuntokeskuksesta.

Pienen osan sunnuntaista päädyin kuitenkin omistamaan siivoukselle ja tällä erää uunissa hautuu elämäni ensimmäinen itsetehty lihapata. Tervetuloa kotiin perhe! 

Viikonlopusta jäi käsittämättömän ihana olo. Hymy on korvissa takuuvarmasti seuraavat viikot. Tämä oli omalla tavallaan todella tarpeellinen ja voimaannuttava viikonloppu.

Milloin sinä olet viimeksi ollut kotona yksin?

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (4)

terhipe
1/4 | 

Meidän viikonloppuaamut alkaa niin, että mies ja muksu suuntavat leipomoon hakemaan tuoreet sämpylät ja sen jälkeen leikkikentälle. Mä ehdin kaikessa rauhassa tehdä aamutoimet, keittää kahvin, kattaa pöydän ja tärkeimpänä: lukea. Kun sitten palaavat sämpylänhakureissultaan, olen saanut ladattua arkien kiireiset aamut pois mielestä ja viikonloppu voi alkaa :) Kyllähän ne pitempiäkin reissuja tekevät, mutta mulle nää viikottaiset rauhalliset aamut on paljon tärkeämpiä!

Eau De Cologne
Liittynyt22.6.2015

Miten ihanaa! Osaisinpa itsekin käyttää rentoutumiseen käyttää hetket, jolloin perhe on muualla. Yleensä tartun kuitenkin imuriin ja käytän yksin olon siivoamiseen. Ehkä tällaisina hetkinä voisi tehdä jotain muutakin, kuin heiluttaa luutua ;-)

Johanna, Eau De Cologne

Kati's way blogi
Liittynyt7.4.2016
2/4 | 

Kuulostaa ihanalta! Jotain vastaavaa oli itselläkin suunnitteilla jouluviikolla, vaan influenssa päätti toisin.

Rakastan muuten uimista Yrjönkadun uimahallissa, missä uimapuvun käyttö on valinnaista. Miesten keskelle alasti meneminen vaatisi kyllä hieman vielä rohkeutta. Tai ainakin sen lasillisen viiniä. ??

Eau De Cologne
Liittynyt22.6.2015

Yrjönkadulla en olekaan koskaan käynyt! Pitää ehkä ensi kerralla ottaa ohjelmaan, kun suuntaan Helsinkiin. Nyt kun tähän naku-uinnin makuun on päässyt :D 

Tämä saksalainen kylpyläkäytäntö on kyllä ollut shokeeraavaa, mutta olen alkanut miettimään, että jos paikalliset eivät tee siitä ongelmaa, miksi tekisin itsekään. Tosin tunnen myös saksalaisia, jotka eivät ole kovin innostuneita vierailemaan naku-uimaloissa. Ja kyllä se viini maistui erityisen hyvältä siellä altaassa ;-)  

Johanna, Eau De Cologne

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Rakkaudesta Suomeen, rakkaudesta uuteen kotikaupunkiin -ja maahan(kin). Hausfraun arjen pohdintoja, kokemuksia, havaintoja & pientä kipuilua.

Tervetuloa mukaan blogimatkalle!

Podcast: https://soundcloud.com/user-945742987

Instagram: johannacologne

Facebook: Klikkaa tästä

Sähköposti: eaudecologne.blogi@gmail.com

Twitter: @EauDeColBlogi

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016

Kategoriat