Kirjoitukset avainsanalla Teneriffa

Blogissa on ollut talven aikana tavallista hiljaisempaa. Olen saanut kyselyitä, että mikseivät kuulumiset päivity enää niin aktiivisesti kuin aiemmin. Elämässä ei ole tapahtunut suurempia mullistuksia ja pääsyy tähän hiljaisuuteen onkin ollut ennen kokemattoman raju flunssakierre. Ennen joulua podin 40- asteen kuumetta ja joululoman jälkeen tämä korkea kuume kaatoi minut jälleen petiin. 

Tammikuun lopulla pääsimme kuitenkin perheen kera lähtemään kauan odotetulle kahden viikon talvilomalle Teneriffalle. Ja niinhän siinä sitten kävi, että Kölniin takaisin palattuamme kaksi viikkoa sitten, kaaduin jälleen petipotilaaksi. Tällainen jatkuva sairastelu kieltämättä ottaa hermoon, pistää mielen matalaksi ja heikentää yleiskuntoa. Mutta kahden viikon aurinkotankkaus Kanarialla teki kyllä hyvää ja pääsimme jälleen perheen kanssa lieventämään syksyllä syntynyttä surffikuumetta. 

  

Ihastuimme viime vuoden matkallamme saaren eteläosassa sijaitsevaan El Medanoon. Tämä surffikylänäkin tunnettu paikka sai meidät ensimmäisellä Teneriffan reissullamme haaveilemaan saarelle paluusta. Ja kuten varmaan arvaatte, buukkasimme syksyllä jälleen Ryanairiltä halvat lennot ja vuokrasimme El Medanosta asunnon kahdeksi viikoksi. Osan lomasta meillä oli myös vuokra-auto käytössä ja tällä reissulla tutuistumme kahden yön ajan mm. viehättävään Puerto de la Cruziin. 

Kävimme myös ns. turistibussi- retkellä saaren isoimman tulivuoren Teiden päällä, mies ja lapsi viettivät yhden päivän Tripadvisorissa maailman parhaaksi vesipuistoksi äänestetyssä Siam Parkissa ja yksi iltapäivä heillä kului myös Puerto de la Cruzissa sijaitsevassa eläintarha Loro Parkissa. Kun muu perhe oli toisaalla, nautin itse suunnattomasti siitä, että sain pitkästä aikaa olla vain ihan yksin, tämä yksinolo kun on edelleen allekirjoittaneelle sitä harvinaista herkkua. 

         

Puerto de la Cruz
Puerto de la Cruz

Haaveilin osallistuvani myös saaren viinitarhoille suuntautuvalle retkelle, mutta tämä kuitenkin jäi tällä kertaa tekemättä. Surffihuuma vei viineistä voiton ja usemmat lomapäivät vietimmekin aalloilla tai sitten rannalla aaltoja odotellen. Matkan aikana ymmärsin, kuinka riippuvainen surffiharrastus oikeasti onkaan säästä ja heikkohermoisen on hyvä opetella sääkärsivällisyyttä (note to myself). Muutamana päivänä juoksimme turhaan märkäpuvut päällä surffikoululle kuulaksemme vain, että aaltoja ei tänään ole tai että meidän tulisi odottaa pari tuntia, kunnes niitä aaltoja mahdollisesti myöhemmin tulisi.

Olimme etukäteen selvittäneet El medanon surffikouluja ja päädyimme tunneille Red Rock Surf Academyyn. Meidän opettaja oli koko lomamme ajan sympaattinen Eros, joka jaksoi tsempata ja rohkaista, kun oma usko hommaan alkoi hiipua. Kiitos hänen, pääsin myös ensimmäistä kertaa vauhdissa laudalle seisomaan. You live, you learn- olkoonkin tästä eteenpäin uusi tsemppilauseeni.


Foto: Roxana Francesconi
Foto: Roxana Francesconi

Loma oli ihanan aktiivinen ja onnistunut kaikin puolin, seuraava surffiloma onkin jo suunnitteleilla. Teneriffalle varmasti palaamme vielä joskus tulevaisuudessa, sillä niin paljon jäi meiltä vielä upealta saarelta näkemättä. 

Tässä vielä pieni hintakatsaus joistakin matkamme kustannuksista:

- Lennot Ryanairillä koko perheelle kahdella matkalaukulla 350 e (ovh 430 e). Itselläni oli Ryanairin 80 euron voucheri, jonka käytimme näihin lentoihin. 

- Asuntomme oli paikallisten asuttamassa kerrostalossa, jota vuokrasi paikallinen matkatoimisto. Asunto sijaitsee El Medanon keskustassa ja on kooltaan 3h+keittiö. Meillä oli myös parveke. Kahden viikon majoitus maksoi 1000 euroa. 

- Auton vuokrasimme Autoreisenilta kahdeksaksi päiväksi. Volkswagen Polomme maksoi 128 e sisältäen 0 euron omavastuun. 

- Neljän tähden hotelli Puerto de la Cruzissa maksoi kahdelta yöltä meiltä kolmelta 300 e ja tähän pakettiin kuului aamiainen sekä illallinen. 

- Teimme ruokaa paljon myös asunnolla, keskimäärin kävimme ravintoloissa joka toinen päivä ja El Medanossa lounaaseen/illalliseen meni perheeltämme kerralla noin 30-40 e. Ruokakauppaan meni kahden viikon aikana suunnilleen noin 370 euroa. 

- Surffitunneista maksoimme koko perhe 75 e kerralta. Yksi surffikerta opettajan kanssa kesti aina 1,5 tuntia. Vuokrasimme myös lautoja omaan käyttöön ja näistä meidän koulu veloitti meiltä 5 e per lauta per tunti. Mies kävi myös itsekseen aalloilla Playa de las Ameriacaksessa ja lautavuokra rannalta olevalta kioskilta 10 e / tunti sisältäen surffikengät. 

 

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

"Oi, olisinpa voinut jäädä Teneriffalle tuhanneksi päiväksi", sanoi tytär tänään aamulla. Totesin hänelle, että olen aivan samaa mieltä. Meillä oli mahtava talviloma! Ensimmäinen kerta Teneriffalla sai silmäni avautumaan sille, että saari on paljon muutakin, kuin turistien täyttämä bailukeskus Atlantin valtamerellä.

Aurinko ja lämpö keskellä talvea, monet retkeilykohteet, espanjalainen elämäntyyli ja saaren upeat maisemat saavat varmasti houkuteltua ihmisiä tulemaan aina uudestaan ja uudestaan. Jutellessani muutamien entuudestaan tuntemattomien suomalaisten kanssa, sain kuulla heidänkin palaavan Teneriffalle aina vuosi toisensa jälkeen. Minnekään muualle ei haluta mennä, koska Teneriffa tarjoaa kaiken tarpeellisen. 

Yövyimme kahdessa eri paikassa saaren eteläosassa, Callao Salvajessa sekä Adejessa, seuraavissa hotelleissa: Callao Salvaje Sueno Azul ja Adeje Iberostar Bouganvile. Voin suositella molempia lämpimästi. 

Matkan kokonaiskesto oli yhdeksän yötä. Meillä oli auto vuokrattuna ja ajelimme sillä jonkin verran. Esimerkiksi retki Unescon maailmanperintökohteeseeen tulivuori Teidelle jäi kuitenkin ajanpuutteen vuoksi ensikertaan. Olen nimittäin varma siitä, ettei tämä jäänyt meidän viimeiseksi vierailuksi saarelle, niin kovasti ihastuimme paikkaan. 

Kävimme yhtenä päivänä tätini ja mummini kanssa kolmen tunnin veneretkellä Atlantilla defiinejä ja valaita katsomassa. Retki oli tosi kiva ja jopa yli 80- vuotias mummini pulahti veneestä mereen uimaan mieheni ja tädin seuraksi sillä välin, kun itse nyrpistelin nenää kannella kylmälle vedelle. Itseäni en siis voi kehua, mutta super- mummilleni menee kyllä täydet kymmenen pistettä. Seuraavassa pieni videonpätkä retkeltä: 

Suurimman vaikutuksen itseeni teki surffikylä El Medano, jonne menimme vähän kuin vahingossa miehen purjelautailutuntien vuoksi. Sanoinkin miehelle muutaman tunnin kylään tutustumisen jälkeen, että paikka olisi kuin meille tehty lomailuun. Sympaattisia rantapuokamia, surfhenkisiä ravintoloita ja kahviloita sekä mahdollisuuksia useisiin eri vesiurheiluihin.

Miehen kokemuksen mukaan surffaus ja purjelautailu oli täällä edullisempaa kuin esimerkiksi Portugalissa ja Maltalla. Tenerifalla hän maksoi surffin yksityisopetuksesta 50 e / 2 tuntia ja purjelautailusta yksityisopetuksessa 36 e / tunti. 

Lopuun vielä ravintolasuositus. Löysin Adejesta sattumalta ihanan tapas- ravintolan La Casita de Taby, jonne kannattaa mennä illalliselle mikäli sattuu olemaan kulmilla. Paikkaan suositellaan varamaan pöytä. 

Kiitos, loma olit ihana! Kyllä tämän kaiken nautitun auringon valon voimin jaksaa taas hypätä arjen kelkkaan. 

Kommentit (31)

katri/kotonajakaupungilla
1/31 | 

Hei, oli kiva lukea kokemuksiasi Teneriffasta. Me oltiin viime vuonna perheen kanssa siellä ekaa kertaa. Olimme juuri El Medanossa ja tykättiin kovin. 

Parin viikon päästä taas reissuun ja valikoitui tuo Teneriffa tänäkin vuonna :)

Blogistani löytyy jokunen juttu Teneriffasta/El Medanosta jos kiinnostaa lukea meidän kokemuksia. 

Eau De Cologne
Liittynyt22.6.2015

Mahtavaa! Kiitos, luen! El Medano jäi nimittäin meitä kovasti "kutkuttamaan" ja varmasti sinne palaamme jossain vaiheessa :-) 

Johanna, Eau De Cologne

Viherjuuria
2/31 | 

Teneriffalla on varmasti niin kiinni siitä, missä päin kulkee. Ainakin siellä etelässä on aikamoisia turistirysiä. Olimme lomalla La Gomeralla ja jouduimme lentämään Teneriffan kautta. Ero saarien välillä oli huimaava :D Mutta kaikki esittelemäsi paikat kuulostavat niin hyviltä, että ehkä tälle annetaan joskus vielä uusi mahdollisuus.

Eau De Cologne
Liittynyt22.6.2015

Yllättävää kyllä, itseäni nämä Teneriffan eteläisen rannikon turistimestat eivät tällä kertaa häirinneet, vaikka yleensä tykkään tällaisia paikkoja karttaa. Keskityin tällä kertaa aurinkoon, lämpöön sekä sukulaisiini :-) Ja täytyy kyllä sanoa, että näissä mestoissa oli kyllä ihan kivat rannat ;-) 

Ensi kerralla ehdottomasti sitten La Gomeralle ja muihin paikkoihin. 

Johanna, Eau De Cologne

Teija / Lähdetään Taas
3/31 | 

Olen käynyt Teneriffalla joskus teininä. Voisin hyvinkin kuvitella, että siellä tulee käytyä uudelleen. On sinne kuitenkin aika kätevää lentää talviaikaan, kun muut lämpimät kohteet on sen verran kauempana.

Stacy Siivonen
4/31 | 

Tuo on paikka, jossa minun ehkä pitäisi käydä, mutta en ole käynyt, koska turakaisfobia on iskenyt. Ehkä menen siinä vaiheessa kun käy liian itsestään selväksi, mitä elämä ja matkailu turakaiskeskusten ulkopuolella ovat. 

Janni / Lentopelko
5/31 | 

Jotenkin heti Teneriffasta puhuttaessa tulee sellaset huonot vibat. Pelkkä turistirysä joka on täynnä suomalaisia. Mutta pakkohan siellä on olla muutakin, ei kai siellä muuten niin monet jaksaisi käydä joka vuosi? Jos Teneriffalle eksyisin, kyllä olisi varmaan itsekin pakko vuokrata auto. Pääsisi näkemään vähän enemmän paikasta.

Anna | Tämä matka -blogi
6/31 | 

Olemme lomailleet Teneriffalla, eli tuttavien kesken Tenskulla useampaan kertaan. En koskaan ole ymmärtänyt ihmisten ennakkoluuloja saarta kohtaan. Toki jos jumittaa vain rantahotelissa ja suomibaarissa, kokemus voi olla kovin erilainen kuin autoillen saarta kiertäessä.

Jos palaatte sinne vielä, niin tässä vinkki, joka kannattaa ehkäpä vilkaista. Yö banaaniplantaasilla ja käynti Mascasssa ovat enemmän kuin suositeltavia kokemuksia.

Kati / Lähinnä Kauempana
8/31 | 

Ihana supermummi sulla! Me ollaan pitkään suunniteltu talvilomaa Teneriffalle, mutta aina tulee jotain eteen. Nimenomaan Teide-vuori on meillä kiikarissa, mutta olen nyt monen kävijän jutuista lukenut, että Teneriffa on muutenkin antoisa! Mies olisi myös tuosta surffailuhommasta innoissaan.

Sari matkalla lähelle tai kauas
11/31 | 

Me olimme eräänä syksynä Teneriffalla. Pidin kovin saaresta. Paljon jäi vielä näkemättä eki palattava vielä on. Pidin saaresta enemmän kuin Canariaksesta. Kaikissa kanarian saarissa en ole käynyt mutta tämänhetkisistä tuo on suosikki.

Sandra / Terveiset päiväntasaa...
12/31 | 

Tenerriffalla en ole käynyt eikä se oikeastaan ole ikinä houkutellut.. varmaan siis vain typerä ennakkokäsite, että se juurikin olisi kamala turistirysä :) Jokaisesta paikasta kuitenkin löytää ne hyvätkin puolet! niinkuin minäkin löysin Fuengirolasta, vaikka kaikki sitä yleensä haukkuvatkin :D Kivalta näyttää siis :)

Laura / Irtiottoja maailmalle
13/31 | 

Oi, ihanan reipas mummi teillä! :) Mä olen käynyt teneriffalla viimeksi varmaan lähemmäs 20 vuotta sitten. Pitkään nyrpistelin kanarialle ja ajattelin, että en haluaisi sellaiseen turistirysään enää mennä, nyt kuitenkin viimeisen parin vuoden aikana olen alkanut enemmän ja enemmän kuulemaan positiivisia juttuja muunmuassa juuri Teneriffasta. Sitä kautta olen sitten ymmärtänyt, että se on todella monipuolinen kohde sittenkin, eikä siellä ole pakko koko lomaa viettää täyteen tungetulla rannalla, syöden vain suomi-baarissa. olenkin alkanut ihan tosissani miettimään, että sinne voisi taas lähteä, tämä juttu vaan vahvisti taas tuota ajatusta. :)

Johanna Hulda
14/31 | 

Mulla on kokemusta vain Fuerteventuralta aikojen takaa, mutta kyllä Teneriffallekin houkuttelisi lähteä - eritoten juuri tuon Teiden takia! Miksei rantojen, auringon ja tapastenkin ;) Varmasti joka paikasta löytyy kaikkea ihanaa, kun lähtee suurimpien turistirysien ulkopuolelle.

Mia / Elämää ja Matkoja matkab...
15/31 | 

Krooniseksi äitynyt matkakuumeeni alkoi teinivuosina 80-luvulla Teneriffan maisemissa, jossa turismi oli vasta polkaisemassa käyntiin. Los Cristianosissa ja sen puoleisessa osassa Americasia oli jo jonkin verran hotelleja, kun taas muu osa kaupungista oli vasta harvakseen rakennettu. Käytiin saarella kahtena perättäisenä vuonna, ja kierreltiin myös upeissa vuoristomaisemissa Teidellä, joka on näkemisen arvoinen.

Teidän loma kuulosti ihanan aurinkoiselta ja rentouttavalta, joka katkaisee mukavasti talvista arkea!

Outi/Maa Quzuu
17/31 | 

Täytyy myöntää että Teneriffa on kyllä itsellenikin ollut enemmänkin kirosana ja vitsi reissuista puhuttaessa, mutta aivan varmasti tuoltakin löytyisi omaan matkahenkeen sopivia paikkoja. Ei pitäisi niin aina jumittua omiin mielikuviin.

Lotta | Watia.fi
19/31 | 

Teneriffalla en ole käynyt mutta se voisi olla ihan kiinnostavakin kohde. Purjelautailua voisin mielelläni kokeilla, surffausoppitunneilla tuli jo käytyä. Ei kuulosta pahalta tuo kurssin hinta ainakaan näin suomalaisittain.

Tiia/ReiseReise
20/31 | 

Oon itse asiassa kuullut/lukenut esim. muista blogeista, ettei Teneriffa ole ollenkaan vain sellainen turistirysä kuin monet kuvittelee. Purjelautailua olisi kiva joskus kokeilla. :)

Merja / Merjan matkassa
22/31 | 

Uskomatonta mutta totta - en ole koskaan käynyt Kanarialla. Aiemmin se tuntui turistirysältä, mutta viime aikoina alkanut kiinnostamaan ja nimenomaan Teneriffa. Teidelle pitäisi päästä, jos sinne menen. Näkemistä siellä näyttää riittävän senkin lisäksi.

Meidän matkassa / Monna
23/31 | 

Mikäköhän siellä Teneriffalla on muuttunut kun tuntuu että kaikki melkeinpä hehkuttavat saarta? :D En ole itse siellä käynyt, joten en pysty sen kummemmin kantaa ottamaan, mutta olisi mielenkiintoista tietää onko saari tai sen tunnelma muuttunut jotenkin.. Kanariansaarilla on kyllä joskus 10-15 vuotta sitten tullut käytyä pariinkin kertaan ja jotenkin muistan että rannat eivät olleet hiekkarantoja, joten niistä ei jäänyt kovin hyvä fiilis.

Kohteena maailma / Rami
24/31 | 

Teneriffa on upea paikka ja parasta siellä on minusta sisämaakaupungit Teiden maisemien lisäksi. Seuraava loma on suunnitteilla siellä La Orotovaan ja La Lagunaan.

Tanja / Tanjan matkassa
25/31 | 

Mulle on tulossa ensimmäinen visiitti Kanariansaarille syksyllä ja vain päivän stoppi Teneriffalla. Saas nähdä millainen siitä päivästä tulee. Jos löytäis jonkun retken Teidelle niin olisin tyytyväinen, mut menee se päivä kaupungilla kävellessä ja ihmetellessä.

Ariela/ Andalusian auringossa-...
27/31 | 

Jep -Teneriffalla on jo nimenä sellainen kaiku, ettei se ole minun kaltaisteni intressien perässä matkustavaa kiinnostanut kyllä koskaan Kiva tietää, että sieltäkin löytyy jotain muutakin!

Perjantaina 13. pvä astuimme meille jo luottolentoyhtiöksi tulleen Ryanairin kyytiin ja suuntasimme talvilomalle Teneriffalle. Tulimme koko perheen voimin yllättämään mummini hänen lomalleen. Olimme tätini kanssa pidätelleet salaisuutta joulukuusta alkaen ja yllätys onnistuikin täydellisesti. Olemme viettäneet ihania yhteisiä hetkiä, jotka varmasti jäävät ainutlaatuisina elämään lapsenkin mieleen. 

Myös eräs ihanista Suomessa asuvista ystävistäni sattui lomailemaan täällä ja sainpa näin ollen viettää aikaa hänenkin kanssaan. Kerrassaan harvinainen loma! 

Koko Kanarian saaret ja Teneriffa ovat itselleni ennestään täysin tuntemattomia. Vaikka olen nähnyt saaresta vain murto-osan, on paikka tehnyt vaikutuksen ja tammikuun lämpö päässyt positiivisesti yllättämään. Tänne voisi ehdottomasti tulla uudestaankin ja nimenomaan talvella! 

Meillä on majoitus vielä huomiseen torstaihin saakka pienessä ja ihanassa talossa, kivasta lomakompleksista . Tällä kertaa tämä majoitus osui täysin nappiin. Viimeisten kolmen yön majoitusta vielä pohdimme ja kartoitamme. Eihän tässä vielä kiirettä ole ja ehtii sen huomennakin ;) 

Valitettavasti olen tällä erää kännykän ja huonon internetin armoilla, joten kattavampi infopaketti jää työstettäväksi meidän loman jälkeen. Tässä kuitenkin muutama kuvamaistijainen matkan päältä: 

 

 

 

 

 

 

Kommentit (8)

Pia
1/8 | 

Siis onko tuossa ylhäällä tuo tyttö E? Mikä pitkänhuiskea neiti hänestä on tullut <3 

Anu / Mielilandia
2/8 | 

Miten ihana ylläri! Teneriffa on ihana paikka. Me talvehdittiin siellä pari kuukautta kaksi vuotta sitten, ja olisin valmis palaamaan koska tahansa takaisin. Kuvista päätellen asutte ilmeisesti Puerto de la Cruzissa? :) Siellä mekin oltiin, ja Pohjois-Teneriffa onkin minusta paras paikka eri paikkojen tutustumista ajatellen.

Eau De Cologne
Liittynyt22.6.2015

Hei, me oltiin parissa paikassa etelässä. Ensin Callao Salvajen kylässä ja sitten kolme päivää vielä Adejessa. Käytiin myös El Medanossa, johon ihastuin kovasti! 

Talvehtimaan minäkin Teneriffalle haluaisin! Aivan ihana paikka :-)

Johanna, Eau De Cologne

Anu / Mielilandia

Hauskaa! Olin ihan varma, että nämä kuvat olisivat Puertosta. Oli niin tutun näköistä. Uuden postauksen kuvat näyttävätkin paljon enemmän Etelä-Teneriffalta. :) Tämä kertoo minusta just hyvin siitä, miten paljon kaikkea Teneriffalla on: vaikka me oltiin siellä kaksi kuukautta, ei todellakaan keretty koluta kaikkea. Esimerkiksi Callao Salvaje on ihan tuntematon paikka, mutta Costa Adejea tuli käytyä ihastelemassa. :) Kiva, että teillä oli noin onnistunut loma!

Vierailija
3/8 | 

Samat paikat kiersimme marraskuussa 2016. Oli jo kolmas vierailu saarella. Ihana paikka, kun vain kiertää suurimmat turistipaikat kaukaa.

Pirkko / Meriharakka
4/8 | 

Ilmeisesti Kanariallakin voisi lomailla ilman pahimpien turistirysien sisäänheittäjiä ... toistaiseksi olemme viettäneet siellä aikoinaan vaan viikon ja silloin tuntui siltä, että se riittikin :-)

Seuraa 

Rakkaudesta Suomeen, rakkaudesta uuteen kotikaupunkiin -ja maahan(kin). Hausfraun arjen pohdintoja, kokemuksia, havaintoja & pientä kipuilua.

Tervetuloa mukaan blogimatkalle!

Podcast: https://soundcloud.com/user-945742987

Instagram: johannacologne

Facebook: Klikkaa tästä

Sähköposti: eaudecologne.blogi@gmail.com

Twitter: @EauDeColBlogi

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016

Kategoriat