Kirjoitukset avainsanalla Saksaan muutto

Saksassa vuokralla asuminen on yleisempää, kuin asunnon omistaminen. Näiden muutaman Saksan vuoden aikana olen kuullut monenlaista tarinaa saksalaisista vuokranantajista. Valitettavan suuri osa tarinoista on ollut negatiivisia. Vuokranantajien kanssa täällä Saksassa yhteistyö voi olla hankalaa, vuokralaisten elämää vaikeutetaan poismuuton kynnyksellä ja heiltä peritään kohtuuttomia maksuja erinnäisistä asioista. Kaiken lisäksi home- ja kosteusongelmia väheksytään. 

Meillä on käynyt tuuri vuokranantajamme kanssa. Herra tohtori K on mitä säntillisin talon omistaja. Hän nimittäin omistaa meidän koko kerrostalon. Hänellä on lisäksi Kölnissä muitakin kiinteistöjä, näin ollen häntä voisikin nimittää kiinteistömoguliksi. Toisaalta tämä suureellinen sana ei oikeastaan kuvaa häntä. Herra K on arkisesti pukeutuva perheen isä, joka huolehtii taloistaan, asunnoistaan ja vuokralaisten tyytyväisyydestä moitteettomasti osallistuen käytännön työhön paljon itsekin. Onneksemme hän puhuu myös englantia jonkin verran.

Kun etsimme Kölnistä asuntoa ja otimme yhteyttä häneen hänen ilmoituksensa johdosta, ensimmäiset sanat meille olivat "jotta Saksassa pärjää, on tärkeää osata saksaa jonkin verran". Oikeassahan hän siinä oli. Kun saimme neljätoista sivuisen vuokrasopimuksen käteemme, olisi todellakin saksan taito ollut tarpeen. Onneksemme miehen silloiset kollegat auttoivat kääntämisessä ja kertoivat tämän kaltaisen sopimuksen Saksassa olevan täysin normaalia. 

Yhden kerran olen epäillyt Herra K:ta ja hänen vuokranantajan taitojaan. Tämä tapahtui silloin, kun meidän asuntomme yhteen nurkkaan tuli hometta. Asunto oli tälloin vuoden ikäinen ja suomalaisena kauhistuin ja menin paniikkiin ilmestyneistä kosteusläikistä. Herra K pyysi minua pyyhkimään läikkiä etikalla ja palaamaan asiaan mikäli näitä tulee lisää. Hänen mukaansa tuore ulkonurkka voi tässä vaiheessa elää, eikä syytä paniikkiin ollut. Uskoin häntä lopulta, vaikka mietinkin, ettei tällainen etikalla pyyhkiminen voi olla totta!

Herra Tohtori K on aina hyvin kohtelias. Hän kättelee ja kysyy "Mitä kuuluu Rouva Ihmeelle? Onko asunnossa kaikki ok? Kerrottehan, mikäli tulee ongelmia". Jos hänellä on asiaa, hän soittaa puhelimella eikä suinkaan tule avaimilla itse asuntoon, kuten olen joidenkin vuokranantajien kuullut täällä tekevän. Hän kunnioittaa vuokralaisiaan ja reagoi asioihin nopeasti. 

Vaikka asuntomme ei aivan täydellinen olekaan pienen keittiönsä ansiosta ja jossain vaiheessa tarvitsemme lisää tilaa, Herra K:sta en kyllä haluaisi vuokranantajana luopua, en sitten mistään hinnasta. 

Tässä taannoin avaimeni katkesivat jäädessään kovassa tuulessa roskiksen oven väliin. Minulta meni pari viikkoa ennen kuin sain otettua asian hoidettavakseni. Laitoin hänelle eilen sähköpostia, vastausta en saanut, mutta tänään aamulla Hausmaisterimme eli talonmies soitti ovikelloamme ja toi avaimet. Olin jälleen kerran otettu Herra K:n nopeista liikkeistä ja tästä tämä kirjoituskin oikeastaan sai tuulta siipiensä alle.

Herra Tohtori K, kuten hän aina kirjeensä päättää, ansaitsee todellakin vuokranantajien kirkkaimman pokaalin ja meiltä ison kiitoksen. 

 

 

Kommentit (4)

Viherjuuria
1/4 | 

Siis hetkinen! Ymmärtääkseni saksalaisella asunnon omistajalla ei saa olla asunnon avainta silloin, kun asunnossa asuu vuokralaisia. Eli tuollainen kämppään tunkeutuminen on laitonta. Meidän vuokranantajalla ei ole avaimia ja siksi meidän pitää olla kotona passissa, kun tulee kaasumittarin lukija tai muuta. On olokin turvallisempi, kun tänne ei voi noin vain paukata ;)

Eau De Cologne
Liittynyt22.6.2015

Saksalaiseen mielenlaatuun tutustuneena, en yhtään ihmettele etteikö tällainen vuokra-asuntoon tuleminen olisi mahdollista ;-) Ja ainakin itselläni on sellainen käsitys, että hyvä vuokranantaja täällä Saksassa on enemminkin poikkeus kuin sääntö. Toivoa sopii, ettei näin olisi :-)

Johanna, Eau De Cologne

Jonna
2/4 | 

Meidän ensimmäinen vuokranantajamme täällä Saksassa oli täysi huijari ja harmiksemme se selvisi meille vasta pois muutettuamme :( Tämä toinen (ja nykyinen) vuokranantajamme on ihan ok. Häntä ei meidän asiat paljoa kiinnosta, kunhan vuokra maksetaan ajoissa. Olemme nähneet vuokranantajamme tasan kaksi kertaa tämän yli kolmen vuoden aikana. Kerran sopimusta tehdessämme ja nyt hetki sitten toisen kerran, kun hän tuli asentamaan meille lisää palovaroittimia.

Vierailija
3/4 | 

Saksassa on myös joka kaupungissa Mieterschutzverein/ Mieterverein (vuokralaisten yhdistys) , joka neuvoo jäseniään ja ajaa heidän oikeuksiaan epäkelpoja vuokraisäntiä vastaan. Saksan kielen taidosta on sekin hyöty, että ulkomaalaista ei höynäytetä, kun osaa etsiä itselleen tukea ja apua. Herra K on hyvästä syystä korrekti ja haluaa pitää hyvät vuokralaiset. Saksassakin on Mietnomaden eli petollisia vuokralaisia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Rakkaudesta Suomeen, rakkaudesta uuteen kotikaupunkiin -ja maahan(kin). Hausfraun arjen pohdintoja, kokemuksia, havaintoja & pientä kipuilua.

Tervetuloa mukaan blogimatkalle!

Podcast: https://soundcloud.com/user-945742987

Instagram: johannacologne

Facebook: Klikkaa tästä

Sähköposti: eaudecologne.blogi@gmail.com

Twitter: @EauDeColBlogi

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016

Kategoriat