Kirjoitukset avainsanalla lastenlääkäri

Kuten jo aiemmin olen hehkuttanut, ovat saksalaiset lääkäripalvelut huippuluokkaa. Mutta lastenlääkärimme on erityinen lajissaan, hän on supertehokas ja erityisen jämäkkä. Hän kertoo miten asiat ovat, eikä hänelle esitetä vastalauseita eikä liiemmin omia netistä haettuja diagnooseja. Jotkut eivät välttämättä hänestä pidä, mutta itse suorastaan ihailen hänen tapaansa hoitaa pieni potilas ripeästi kuntoon. 

Saksassa ei ole erillisiä neuvolapalveluita, vaan lapset vierailevat vauvasta saakka perheen valitsemalla lastenlääkärillä. Me päädyimme lääkärille sattumalta, sillä muutettuamme Kölniin, kartoitin sairaskassamme kautta englantia puhuvia lääkäreitä ja hänen praktiikkansa löytyi sillä perusteella, vieläpä suhteellisen läheltä kotiamme. Paikka onkin siinäkin mielessä erityinen, että jopa vastaanottovirkailijat puhuvat englantia. 

Ensimmäisellä käynnillämme kaksi ja puoli vuotta sitten selvitimme lapsen Suomessa saamia rokotteita. Lääkäri oli kauhuissaan siitä, ettei Suomessa hepatiittirokotukset kuulu rokotusohjelmaan ja hän ilmoittikin saman tien, että vastalauseita hänelle olisi rokotuksista turha esittää tai ovesta voisi kävellä myös ulos toiseen lääkäriin. Käynneillämme hän aina korostaakin rokotuksien tärkeyttä eikä kauhutarinat aivokalvon tulehduksen kourissa olevista lapsista ole jääneet kuulematta.

Lapsen viisivuotis- tarkastuksen ollessa ennen Maltan matkaamme, hän pisti kyselemättä myös A- hepatiittirokotteen meihin vanhempiin ja minulle hän on tuikannut flunssapiikin aina syksyisin. Lääkäri on myös ollut kovin mielissään siitä, että kuulumme sairaskassaan, joka kustantaa suurimman osan rokotuksista. Luulenpa, että perheet, jotka eivät ole rokotusmyönteisiä, kiertävät tämän putiikin kaukaa.

Praktiikalla on kolme tutkimushuonetta, jonne lapset vanhempineen ohjataan aina odottelemaan vuoroaan. Hoitaja käy huoneessa kyselemässä oireista ja tekemässä tarvittavat valmistelut. Kun lääkäri saapuu huoneeseen, on hänellä mielessään valmis diagnoosi ja kuten eilen, oli hänellä kädessään jo reseptit lapsen silmätulehdukseen. Varmistukseksi hän toki tutki silmät, mutta kaikenkaikkiaan lääkärikeikkaamme kului vaivattomat 10 minuuttia. 

Myönnettäköön, että hän ei välttämättä ole kaikkein lempein tyyppi ja tyttäreni ehkä vähän häntä pelkääkin tai oikeastaan sitä, että jokaisella käynnillä tulee piikkiä jalkaan. Mutta käyntien päätteeksi lääkäri antaa lapselle käteen aina muutaman nallekarkin ja taputtaa olalle, näin lapsikin lopulta rentoutuu. 

Aluksi häntä kyllä hieman itsekin säikähdin. Mielenkiintoinen, voimakas luonteinen ja elämän kokemusta omaava Rouva Krüger on kuitenkin saanut suupieleni useaan otteeseen nykimään hyvällä tavalla. Toivonkin, että saamme pitää hänet tyttären lääkärinä mahdollisimman pitkään. Hän jos kuka, on saksalaisen täsmällisyyden ja tehokkuuden perikuva. 

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (2)

Jonna
1/2 | 

Meidänkin lastenlääkäri (tai ainakin toinen heistä, meidän käyttämällä asemalla on kaksi lääkäriä) on rokotemyönteinen ja halusi välttämättä laittaa meille punkkirokotteet. Eli siis puutiaisaivokuumerokotteen. Ja pistivät sen myös minulle. Otin kyllä rokotteen ihan hyivllä mielen vastaan, koska lomailelle Suomessa juuri sellaisella alueella, joissa tätä puutiaisaivokuumetta esiintyy ja lapsista joutuu nyppimään punkkeja irti usein...

Eau De Cologne
Liittynyt22.6.2015

Meille lääkäri tästä rokotteesta sanoi, että pistää vain jos lomailemme punkki-alueilla. Tätä ei siis ole tuikattu automaattisesti ;)

Johanna, Eau De Cologne

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Rakkaudesta Suomeen, rakkaudesta uuteen kotikaupunkiin -ja maahan(kin). Hausfraun arjen pohdintoja, kokemuksia, havaintoja & pientä kipuilua.

Tervetuloa mukaan blogimatkalle!

Podcast: https://soundcloud.com/user-945742987

Instagram: johannacologne

Facebook: Klikkaa tästä

Sähköposti: eaudecologne.blogi@gmail.com

Twitter: @EauDeColBlogi

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016

Kategoriat