Matkakuume on nostanut päätään jälleen perheessämme. Kesällä olisi tosi ihanaa Suomen lisäksi käydä muuallakin. Olemme vuoden aikana lomailleet neljän pidemmän loman verran. Kaikki nämä neljän loman lennot olemme lentäneet halpalentoyhtiö Ryanairillä ja jälleen kerran olemme viikonloppuna näppäilleet Ryanairin sivuja. Yhtiöitä voisikin jo kutsua perheemme luottolentoyhtiöksi. 

Kun lähdemme lomalle, on hintojen edullisuus etenkin lennoissa tärkeää. Jos hinta on edullinen, on toissijaista kuinka mukava lentomatka on, etenkin kun matkustamme paljon Euroopan sisällä ja lentoajat eivät ole pitkiä. Myönnän, että Teneriffan 4,5 tunnin lentomatka alkoi kuitenkin olla jo aika tuskainen Ryanairin pienellä "purkilla" lentäessä. 

Seuraavat asiat ovat edullisuuden lisäksi Ryanairillä plussaa: 

- henkilökunta on aina ollut lennoilla todella mukavaa. 

- lentoa ei ole koskaan peruttu, enkä ole kuullut yhtiön lakkoilevan. 

- meille tärkeää on myös, että Kölnistä Ryanairillä on tarjota useita kivoja kohteita ja lennot lähteävät suhteellisen läheltä kotiamme.

Pitkä lista miinuksia: 

- lisämaksuja voi tulla, jos ei esimerkiksi ole huomannut printata lentolippua tai asentaa puhelimeen Ryanairin omaa apsia. Maksoimme viime keväänä 45 euroa lisää pelkästä lippujen tulostamisesta lentokentällä. Tavallisestihan lentoyhtiöille riittää se, että menee passien kanssa tiskille. 

- Ryanair on todella tarkka laukkujen painorajoista, lisäpainoa ei saa olla. Matkalaukkuja voi joutua purkamaan lähtöselvityksessä myös muutaman sadan gramman takia. 

- lentokoneita ei ehditä siivoamaan kiireisten aikataulujen vuoksi. Useasti olemme lähteneet lentoon jonkun muun leivänmurut jaloissamme. 

- kiirellisyyden vuoksi myös ruokatarjonta voi olla toisinaan aika heikkoa. Teneriffalle lentäessä lämpimät ateriat olivat loppu ja shoppasimme sitten listalta sipsejä. 

- yhtiöllä on harvemmin lentoja niin, että sekä meno- ja paluulennot olisivat järkeviin aikoihin. Lennoille joutuu valitettavasti moneen kohteeseen mentäessä tai lomalta palatessa, lähtemään aamuyöllä. 

Valitettavaa, että miinuslista on tosiaan plussalistaa pidempi. Halvalla tässä tapauksessa ei ainakaan saa priimaa. Mutta kun näihin asioihin on tottunut, edullinen hinta peittoaa lopulta kuitenkin miinukset.

Ryanairin lentoja näyttää tällä hetkellä olevan huonosti Suomesta käsin, mutta mikäli haluaa lentää keskellä Eurooppaa maiden tai kaupunkien välillä, suosittelen tarkistamaan yhtiön reitit ja hinnat. Itse käytän paljon suomalaista www.halvatlennot.fi - sivustoa ja tämä kyseinen sivusto myös listaa Ryanairin lennot tarjontaan. 

Mitä asioita sinä pidät tärkeänä matkaa suunnitellessa?

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (10)

Faijahommia
1/10 | 

Paljon reissaavana arvostan hintaa yli kaiken. En ole Euroopan lennoilla niinkään viihtyvyyden perään.

Jos lento on pitkä, niin tällöin viihtyvyys on kaikki kaikessa. Jos lento on esim 10h, niin maksan mielelläni pari sataa extraa, jotta saan lennostani viihtyisämmän :)

https://faijahommia.fi/

Eau De Cologne
Liittynyt22.6.2015

Toiveissa onkin matkustaa pidemmälle mukavammin kuin Ryanilla ?Mutta onneksi kalliimmillakin yhtiöillä löytyy toisinaan hyviä tarjouksia.

Johanna, Eau De Cologne

Jonna
2/10 | 

Me myös lennettäisiin Ryanairilla vieläkin useammin, jos se lentäisi edelleen Frankfurh-Hahnin kentältä Suomeen. Etenkin, kun meille Tampere on joka tapauksessa Suomessa matkan määränpää ;) Olen ollu aina tyytyväinen Ryanairiin, juuri tuohon aikataulujen paikkaansapitävyyteen, ystävällisyyteen ja hintaan. Viiden hengen perheessä hinnalla alkaa olla jo todella paljon merkitystä. Meillä on muuten aina omat eväät Ryanairin lennoilla mukana.

Eau De Cologne
Liittynyt22.6.2015

Meilläkin on kyllä yleensä eväät mukana, mutta viimeksi tuli niin kiire, että piti sitten tyytyä sipseihin ?

Johanna, Eau De Cologne

Laura
3/10 | 

Kiinnostavaa lukea etukäteen Ryanairista. Lennän ensi viikolla ekaa kertaa ja todella hinta oli se, mikä ratkaisi. £70 meno-paluu Lontoo-Verona-Lontoo. (nykykurssilla reilu 80€) Pitää tehdä enemmänkin. Ilman perhettä reissut tulee todella halvaksi! Anteeksi, että aiheutin Suomessa asuville kateutta ;)

surullinen
4/10 | 

Minusta on surullista lukea tällaisia juttuja,että perhe on lentänyt jo neljä kertaa vuoden aikana matkoille. Ettekö te ollenkaan ajattele ympäristöä ja opeta lapsillekin,että elämä on mukavaa ja merkityksellistä ilman, että aina pitää olla suuria elämyksiä ja mikään ei riitä. Halvat lennot ovat todella tuhoisia ympäristölle ja luonnonvaroille. Maailma ei kestä tätä ja suomalainen kulutti jo 3.4. 17 mennessä koko vuoden tarpeet. Asuminen (kaksi jopa kolme kotia/mökkiä) liikenne (joka perheessä 1-3 autoa ja lentomatkustus pahimpia).

Eau De Cologne
Liittynyt22.6.2015

Hei, kiitos kommentistasi. Meidän perhe pyrkii elämään mahdollisimman ympäristöystävällisesti. Emme omista autoa (emme myöskään mökkiä), Kölnissä liikumme paljon julkisilla, kävellen tai pyöräillen. Pyrimme myös mahdollisuuksien mukaan matkustamaan kauemmas junilla tai bussilla. Valitettavaa kyllä, että lennot ovat monesti halvempia kuin esimerkiksi junamatkat.

Matkustelu ei ole suinkaan ole elämän tärkein asia ja senkin kyllä lapsellemme olemme opettaneet.

Itselläni ei ollut lapsena mahdollisuutta nähdä maailmaa, miksi toisaalta en soisi sitä lapselleni?

Johanna, Eau De Cologne

Elina
5/10 | 

Kyllähän elämä on merkityksellistä myös ilman jatkuvaa matkustelua.
Minusta ainakin olisi mukavaa, jos pystyisin avartamaan lasteni maailmaa myös matkustellen. Kuuden hengen voimin se on vain jo aika kallista - etenkin lentäminen (edes halpalentoyhtiöillä). Niinpä matkustamme halvimmalla vaihtoehdolla eli autolla ne kaksi lomaa vuodessa: toisen Saksan sisällä jollekin Pohjanmeren saarelle ja kesällä sitten Suomeen.
Majapaikan, varsinkaan kohtuuhintaisen, löytäminen on myös haastavaa näin isolla porukalla. Saksassa on onneksi kivoja retkeilymajoja, joissa myös kuuden hengen huoneita :-)
Itse olen saanut matkustella lapsena ja aikana ennen lapsia, joten en kaipaa sitä tällä hetkellä, mutta olisi silti kiva näyttää lapsille maailmaa.

Eau De Cologne
Liittynyt22.6.2015

Kyllähän kuusi henkeä on paljon, jos matkustamista ajatellaan lentojen ja majoitusten kannalta. Ei tosiaan varmasti pääse edullisesti, vaikka halpalentoyhtiöllä lentäisikin. Meillä valitettavasti sitten taas autottomuus rajoittaa Saksassa matkailua niin, ettei monesti sitten raski ostaa junalippua, niiden ollessa hintavia. Ja kuinka hassua onkaan, että useasti on edullisempaa sitten meillä kolmella halpalentää jonnekin, kuin ostaa Saksan sisäiset junaliput :-) 

Johanna, Eau De Cologne

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Rakkaudesta Suomeen, rakkaudesta uuteen kotikaupunkiin -ja maahan(kin). Hausfraun arjen pohdintoja, kokemuksia, havaintoja & pientä kipuilua.

Tervetuloa mukaan blogimatkalle!

Podcast: https://soundcloud.com/user-945742987

Instagram: johannacologne

Facebook: Klikkaa tästä

Sähköposti: eaudecologne.blogi@gmail.com

Twitter: @EauDeColBlogi

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2017
2016

Kategoriat