Huono sää on vain pukeutumiskysymys, näin ainakin itse ajattelen. Saksassa ollaan kokemukseni mukaan kovin nihkeitä ulkoilemaan kurjalla säällä ja kuten aikaisemminkin olen marmattanut, ettei täällä oikein osata näin suomalaisen näkökulmasta pukeutua juuri sillä sään vaatimalla tavalla. Kölnin sateinen, kostea ja kylmä ilmasto on mielestäni jotain niin paljon pahempaa kuin kotimaan kuiva ja kirpeä pakkasilma koskaan. 

Syyskuussa ilahduin, kun päiväkodista ilmoitettiin, että he viettävät lokakuun viimeisellä viikolla Waldwochea- eli metsäviikkoa. Tämä tarkoittaa sitä, että koko päiväkoti siirtyy metsään joka päivä, satoi tai paistoi. Saimme listan, mitä tulisi pakata päivittäin mukaan ja miten lapsi olisi hyvä pukea. "Koko ihoalueen tulisi olla lämpimässä kasvoja lukuunottamatta". Ohjeistuksessa myös korostettiin sitä, että päivät ovat pitkiä ja metsässä on yleensä kovin kosteaa.

Säätiedote kertoi tänään aamulla, että Kölnissä on lämmintä vain plus 11 astetta (tuntuu iholla plus yhdeksänä, tärkeä huomio). Kaivoin lapselle Silkkivillan kerraston kaapista ja kehoitin häntä pukemaan kalsarit jalkaan, pitkähihainen aluspaita sai jäädä kotiin, sillä tulihan paidan päälle vielä toppatakki ja pitkät lämpimät hansikkaat. Saavuimme päiväkotiin ja kiskoimme vielä legginssi- villahousu yhdistelmän päälle kurahousut. Varmistin toki myös, että kaulahuivi peittää kaulan hyvin. 

Lapset odottivat jo pihalla ja huomasin, että tyttömme oli ainoa jolla oli hansikkaat kädessä. Ai niin, täällähän tosiaan on tämä "trendi", ettei lapsille niitä käsineitä pueta edes talvella. Olipa mukaan metsään lähdössä muutama tyttö mekkoineen, sukkahousuineen ja kevyine takkeineen. Tässä vaiheessa minua itseäni paleli jo näiden lasten puolesta.

Ryhmän opettaja tuli luoksemme ja totesi, että onpas tyttö lämpimästi puettu ja hieman kummastellen hän kysyi, että "miten te suomalaiset sitten oikein talvella pukeudutte, jos nyt jo on näin paljon vaatetta päällä?". Vastasin hänelle hymyillen, että silloin puetaan vielä vähän lisää ja koitin selittää, että tämä kostea ilmasto on meille suomalaisille tosi kylmää. Tässä vaiheessa meitä molempia nauratti ja totesin hänelle vielä, että ohjeissahan sanottiin, että lapselle pitää pukea lämpimästi päälle. Opettaja oli kanssasi samaa mieltä siitä, että maanantaiaamu tuntui kylmältä ja hänen mielestään ulkoilun sijaan päivä olisi ollut paljon mielekkäämpi päiväkodin sisätiloissa.

Tämä pukeutumis- gate päättyi siten, että lopulta myönnyin lapsen pyyntöön: Hansikkaat saisi pakata reppuun. Muistutin kuitenkin, että ne ovat sitten tarvittaessa siellä samassa sivutaskussa missä ovat lapaset ja villasukatkin...

 

 

 

Kommentit (2)

Arja - Kodin Kuvalehti
Liittynyt12.8.2014

Kiitos Johanna mielenkiintoisesta näkökulmasta! Blogipostauksesi on kolmanneksi luetuin alkuviikolla kaikista KK:n saitin jutuista, eli se on tavoittanut mukavasti lukijoita. Saksan ja Suomen eroavaisuudet ovat monella tavalla kiinnostavia ja jänniä, kiva kun kirjoitat niistä!

Eau De Cologne
Liittynyt22.6.2015

Hei Arja, kiitos kivasta viestistä!

Nämä eroavaisuudet kiinnostavat kovasti itseäkin ja aina arjen hetkissä niitä jää sitten pohtimaankin :-)

Johanna, Eau De Cologne

Seuraa 

Rakkaudesta Suomeen, rakkaudesta uuteen kotikaupunkiin -ja maahan(kin). Hausfraun arjen pohdintoja, kokemuksia, havaintoja & pientä kipuilua.

Tervetuloa mukaan blogimatkalle!

Instagram: johannacologne

Facebook: Klikkaa tästä

Sähköposti: eaudecologne.blogi@gmail.com

Twitter: @EauDeColBlogi

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016

Kategoriat

Instagram