Uudenlaista arkea on nyt takana huikeat puolitoistaviikkoa. Tiedossa on, että toukokuussa mies on kotona kolme viikonloppua ja me vietämme yhden viikon lapsen kanssa Tukholmassa. Parasta tässä on se, että kyseisellä viikolla myös äitini ja tätini sattuvat pistäytymään siellä ja saadaan tavata heitäkin. Lapselle on siis tiedossa mummon näköinen yllätys!

"Eikö isi tulekaan tänään?", on kysymys jota 4- vuotias kysyy päivittäin. 

-Ei, isi tulee perjantaina. Vastaan. 

Toisinaan keskustelu on jatkunut vähän surullisimmilla kysymyksillä: 

"Eihän isi kuole ennen minua?, Oletko äiti varma, että isi tulee kotiin? Onhan isillä kaikki hyvin?"

Myönnettäköön, että viimeiset kaksi vuotta ovat olleet perheessämme muutoksesta toiseen hyppäämistä. Pääosin isoja ja posiitiivisia muutoksia, mutta toisinaan on tuntunut, että pysyykö tässä omakaan pääkoppa mukana kaikissa käänteissä. Miten voisikaan olettaa tämän kaiken siis olevan lapselle helppoa? 

Päiväkotiin menemisestä on lapselle tullut muutoksen myötä jälleen hankalaa. Tuttuun paikkaan meneminen itkettää ja äitiin tarraudutaan kauhun katse silmissä "Tulethan hakemaan sitten varmasti?". Onneksi ihanat hoitajat osaavat ottaa tilanteet haltuunsa, mutta silti sydämeni särkyy joka kerta. Toivottavasti lapsi selviää tästäkin muutoksesta, mietin. 

Lapsen ikävän puuskat tulevat aaltomaisina ja näitä tunteita puntaroidaan yhdessä. Onneksi hän vielä tässä iässä sanookin kovin helposti, mikä mieltä painaa ja harmittaa. Yhdessä myös pohditaan mitä tehdään viikonloppuna isin kanssa ja eilen mietittiin, mitä tehtäisiin yhdessä Tukholmassa. Löytyisikö sieltä Peppi Pitkätossua? 

Onneksi on nykyaika ja Skype ja WhatsApp! Lapsi osaa näillä kahdella jo soittaa itsekin isälle. Eilen Skypepuhelun päättyttyä lapsi halusi vielä soittaa ja kertoa "Mulla on sua isi ikävä! Kova ikävä!". On vaikea kuvitellakaan millaista elämä olisi ja on ollut, kun läheisiin ei ole voinut pitää näin jouhevasti yhteyttä.

Alku on aina hankalaa ja kankeaa, mutta uskon, että tässä kaikessa lopussa seisoo kiitos. Tiedämme, että tulevaisuudessa mieheni ei tule joka viikkoa olemaan kotoa pois. Hän voi tehdä ja tuleekin tekemään paljon töitä myös kotoa käsin. Kotimme on nyt kuitenkin vakaasti Kölnissä ja tämä tuntuu vain niin hyvältä ja oikealta ratkaisulta.

Parasta tässä torstaiaamussa oli ehdottomasti se, kun kerroin lapselle, että enää yksi yö ja huomenna tulee isi kotiin. Lapsen ilme kirkastui ja hän huudahti: "Ihanaa!"

 

 

 

Kommentit (4)

Jonna / Lempipaikkojani

Varmasti kestää hetken, että sopeudutte uuteen tilanteeseen ja muutoksiin. Sanoisin kyllä, että oli kuitenkin varmasti parempi, ettette muuttaneet taas uuteen maahan, se olisi ollut vielä isompi muutos lapselle. Nyt kuitenkin pysyy sama koti, samat kaverit ja päiväkoti ja onneksi isikin voi tehdä tarvittaessa etätöitä! Osittain myös tuo lapsen ikä vaikuttaa, juuri tuossa iässä on tavallista miettiä elämän loppumista. Meilläkin kysellään kuolemasta jne päivittäin, tavallista elämän rajallisuuden pohtimista siis. Ja ihanaa, että lapsi osaa pukea ikävän sanoiksi ja onneksi on myös skype :)

Eau De Cologne
Liittynyt22.6.2015

Niinpä! Onneksi jäimme ja onneksi on skype! Eiköhän asiat tosiaan ala sujumaan, kunhan tässä vauhtiin päästään :-)

Johanna, Eau De Cologne

Arja - Kodin Kuvalehti
Liittynyt12.8.2014

Kiitos Eau de Cologne taas hyvästä postauksesta! Lapsen riipaisevan ikäväntunteen sietäminen on varmasti asia, josta tosi moni vanhempi joutuu kärsimään. Samastumisen kokemuksia kirjoittamallesi siis varmasti löytyy, vaikka ei olisi toiseen maahan muuttanutkaan. Jaan tämän KK:n Facebook-kavereillekin.

Seuraa 

Rakkaudesta Suomeen, rakkaudesta uuteen kotikaupunkiin -ja maahan(kin). Hausfraun arjen pohdintoja, kokemuksia, havaintoja & pientä kipuilua.

Tervetuloa mukaan blogimatkalle!

Instagram: johannacologne

Facebook: Klikkaa tästä

Sähköposti: eaudecologne.blogi@gmail.com

Twitter: @EauDeColBlogi

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016

Kategoriat

Instagram