Elämä vieraassa kulttuurissa ei aina ole yhtä juhlaa ja ruusuilla tanssia. Vaikeuksien keskeltä tosin pulpahtelee positiivisia ja hienoja asioita useastikin. London and Beyond- blogin Lena heitti haasteen ulkosuomalaisten bloggaajien Facebook- ryhmään kirjoittaa aiheesta "Parasta ulkosuomalaisuudessa”. Aihetta tulee sivuttua aina toisinaan blogissakin eritavoin, mutta varsinaisesti en ole asiaa pohtinut. Oli vaikea löytää yhtä parasta asiaa, joten listasin asiat jotka mielestäni ovat parhaita ulkosuomalaisuudessa: 

1. Levottomuuteni ja kaukokaipuuni ovat rauhoittuneet. Vaikka Suomessa asuessamme matkustelimme suhteellisen usein, mielessä oli aina toiveita ja haaveita arjesta vieraassa maassa.

2. Lapsestamme kasvaa kaksikielinen- ja kulttuurinen. Tämä on asia, joka valkeni minulle Saksaan muuton jälkeen. Mikäli asumme pitkäänkin Saksassa, tulee lapsi oppimaan kielen erinomaisesti ja omaksumaan saksalaisen kulttuurinkin eri tavalla kuin me vanhemmat. 

3. Olen tavannut huikeita ihmisiä, joihin en olisi koskaan tutustunut muuten!

4. Olen oppinut itsestäni ja toisista ihmisistä. En ole enää sama ihminen kuin kaksi vuotta sitten. Saksassa asuminen on tehnyt minusta rohkeamman ja sanavalmiimman. Voisinkin sanoa itsestäni näin, että jotkin särmät ovat hioutuneet, toiset niistä terävöityneet. 

5. Voin ja saan tehdä muuta, kuin koulutustani vastaavaa työtä. Suomessa asuessani olisin jatkanut sosiaalityön parissa hamaan tulevaisuuteen. Täällä minun saksan kielitaitoni ei ole tarpeeksi hyvä, jotta voisin tehdä oman alani töitä. Olen onnekas, kun olen löytänyt työn ihanassa kaupassa. Lisäksi saksalainen perheverotus mahdollistaa osa-aikaisen hausfrau- pestin ja voin näin ollen viettää aikaa lapseni kanssa enemmän nyt kuin Suomessa. 

6. Olen opetellut leipomaan karjalanpiirakoita ja tekemään nakkikastiketta. Elämä "makkaramaassa" on saanut ikävöimään suomalaisia ruokia ja nykyään meidän pöydässämme onkin tarjolla kalakeittoa, lohilaatikkoa, pannukakkua ym. kotimaan ruokia enemmän kuin koskaan aiemmin. 

7. Olen nykyään äärimmäisen ylpeä suomalaisuudestani ja juuristani. Saksassa suomalaisuutta ja Skandinaviaa arvostetaan paljon. Ihmiset ovat hämmästyneitä, kun kuulevat, että suomalainen perhe on muuttanut Saksaan. Ulkomailla asuessa rakkaus kotimaahan on kasvanut, vaikka en varsinaista koti-ikävää tunnekaan. 

8. Keskeltä Eurooppaa on halvempaa matkustaa muualle Eurooppaan ja kauemmaksikin. Halpalentoyhtiöiden tarjonta ja kilpailu mahdollistaaa sen, että matkaa varatessa voi pihistellä ainakin lentoja etsiessä. 

Kommentit (20)

Jonna / Lempipaikkojani

Hyvä lista, voin samaistua melkein kaikkiin! Tätä työskentelyasiaa en huomannutkaan itse omassa postauksessani kommentoida, vaikka se on merkittävä tekijä. Minäkin olen saanut (tai joku sanoisi joutunut) miettimään omia urahaaveitani uudella lailla ja olen onnellinen, että olen saanut Saksassa asumisen myötä vahvistusta alan vaihdolle. Ja ylipäätään aikaa käyttää omaa luovuutta uudella tavalla.

Eau De Cologne
Liittynyt22.6.2015

Aivan totta! On tilaa enemmän uudelle kun asuu vieraassa maassa! Ja näin ollen ehkäpä omat kyvyt ja haaveet huomaakin paremmin :-)

Johanna, Eau De Cologne

saksansuomalainen

Saksassa aviopareilla ja rekisteröitynessä parisuhteessa olevilla on mahdollisuus valita yhteisverotus (ei koske avopareja). Erillisverotuksenkin voi valita, mutta se on epäedullisempaa.
Yhteisverotuksessa on samantekevää kumpi aviopuoliso tienaa, verotus on yhteistä. Siis tulos on sama riipumatta siitä tienaako kumpikin aviopuoliso 30.000 euroa vuodessa vai toinen 60.000 ja toinen 0. Eli progressio ei pure yhtä pahasti kuin Suomessa.

Lisäksi "osa-aika-kotiäidin/kootirouvan" on mahdollisuus tehdä vähäistä ansiotyötä (Minijob) ilman veroja ja ilman omaa sairaskassamaksua (korkeintaan 450 e edestä kuukaudessa). Saksassa on voimassa minimipalkkalaki, vähintään 8,50 e /tunti, joten ei tuohon kovin monta tuntia mahdu pienimmilläkään palkoilla.
Kysele lisää Facebookryhmässä "Suomalaiset Saksassa".

Oili / Aja#

Juuri näin. Yhteisverotuksesta hyötyvät siis pariskunnat, joiden tulot ovat aika reilusti erisuuret - jos molemmat tienaavat jotakuinkin yhtä paljon ja vielä keskimääräistä enemmän, on verotuksen kannalta ihan sama ollaanko naimisissa vai ei. En sitten tiedä onko tämä relevanttia kysyjän tilanteessa :)

Murehtija
Liittynyt6.9.2015

Kiitos sinullekin, Oili. Onpas sinulla kiva blogi! Sait uuden lukijan. :)
Asuin ja työskentelin itsekin aikoinaan Saksassa mutta olin silloin villi ja vapaa, joten perheen verotuskuviot ovat uusi juttu.
Kiitos myös linkistä.
Katsotaan mitä tapahtuu, ehkä vielä palaan kyselyin!

Eau De Cologne
Liittynyt22.6.2015

Hei, oikeassa olet, että ulkomaille muutto on ollut käännekohta monella tapaa :-) Saksan verotusta voin kehua ja meille se on ollut hyvä. Myös saksalainen verotus huomioi eritapaa verovähennetteviä asioita kuin suomalainen systeemi (positiivisesti siis).

Saitkin jo hyvin tietoa muilta kommentoijilta, mutta ehkä jokin kerta voisin tehdä aiheesta postauksenkin.. 

Johanna, Eau De Cologne

22v

Tää teksti vaan lisäs mun mielenkiintoo ulkomaille muuttoo kohtaan! :) Just Saksa kiinnostais eniten ihmisten takia. Siihen maahan vaa jostain syystä ihastuu. Omankohtasten kokemusten mukaan Saksas ollaan avoimempia/sosiaalisempia vieraitaki kohtaan tai sit just oman suomalaisuuden takia must ollaan kiinnostunei. Sekä pienis et suuris kaupungeis oon saanu ihmettelyjä, kui oon Saksas ja siit juttu lähteny :)

Eau De Cologne
Liittynyt22.6.2015

Hei, hauska kuulla :-) Tervetuloa Saksaan. Olen tehnyt listauksenkin "10 hyvää syytä asua Saksassa", jos se vaikka toisi vielä lisäpontta muuttosuunnitelmiisi. Omasta puolestani voin vain todeta, että Saksa on osoittanut erittäin positiiviseksi yllätykseksi asumispaikan suhteen ja voin lämpimästi suositella. Vaikka toki Saksan sisälläkin alueellisia eroja löytyy (kuulemma). 

Tässäpä linkki mainitsemaani listaukseen:

http://www.kodinkuvalehti.fi/blogit/eau_de_cologne/10_hyvaa_syyta_asua_s...

Johanna, Eau De Cologne

Oili / Ajatuksia Saksasta

Hehee, mäkin oon täällä asuessani leiponut ties mitä korvapuusteja (jossain vaiheessa siis viikottain, kunnes kyllästyin ihan totaalisesti!) ja karjalanpiirakoita. Kun niitä ei muuten saa, niin täytyy ite tehdä :) 

Eau De Cologne
Liittynyt22.6.2015

Pulliakin oon kokeillut, mutta niistä tulee kivikovia :-( Kadehdinkin kaikkia korvapuustitaitoisia avoimesti! Onneksi lähikaupassa myydään Pågenin minipuusteja..

Johanna, Eau De Cologne

Vierailija

Poikani, syntynyt pyhän Nikolauksen päivanä (6.12) on suomalaisempi kuin minä itse, olisi mennyt Suomeen opiskelemaan, mutta kun Suomessa syrjitään vieläkin miehiä, ei se käy. Suomi Natoon ja palkkarmeija, mutta kukaan siellä korvessa ei sitä tajua. Hän oli just ensiäänestäjä, sai jotain pirun kirjeitä, että pitäis osoittaa siteet Suomeen ja kirje tuli jostain pohjois-suomen maistraatista tukulaisell/berliiniläiselle. Pitäsikö pakolaisten mennä inttiin? Ja jos ei, niin miksi ulkosuomalaisten?

Viimeiset lomani ovat olleet Suomessa ja ihmettelen sitä politiikkaa, Franz-Josef Strauß oli oikeassa suomettumisen suhteen, kaikki ovat venäjänpelossa siellä venäjänmyönteisiä. Se hyvä on myöskin ulkosuomalaisena, että on parempi tai puolueettomampi kanta politiikkaan. Persut Suomessa ja AfD Saksassa ovat typeriä uusnatseja, ero Saksaan on se että ulkoministeri on...

Eau De Cologne
Liittynyt22.6.2015

Hei, täytyy myöntää, että Saksassa asuessa on alkanut tarkastelemaan kotimaataan myös kriittisemmin. Ja se on kyllä myönnettävä, ettei siellä asiat aina olen niin täydellisiä. Ja tällä tavoin tulee myös vastattua saksalaisten ihmettelyyn siitä, miksi sieltä Suomesta onkaan maailmalle haluttu lähteä.

Johanna, Eau De Cologne

Eau De Cologne
Liittynyt22.6.2015

Hahaa! On niin hauska nähdä tosiaan muiden tuotoksia aiheesta. Samoja asioita, mutta kuitenkin niin eriä :-) 

Johanna, Eau De Cologne

Eau De Cologne
Liittynyt22.6.2015

Kiitos! Vanhemmuus vinkkelistä tulee asioita kyllä näin ulkosuomalaisena katseltua erityisen paljon. Sisäinen leijonaemoni täällä "maailmalla" on herännyt :-) 

Ja työ on kyllä tosi tärkeä ja se, että olen sellaisen löytänyt, on sillä myös äärimmäisen iso merkitys. 

Johanna, Eau De Cologne

thaimaanrannan_maalarit

Erittäin hyvä lista ja joitain vastaavia asioita listasin itsekin omassa haastekirjoituksessani. Itselleni tärkeintä on ehdottomasti mainitsemasi rohkeus :). Thaimaa on monessa asiassa niin kaukana Suomesta, että on kyllä joutunut moneen kertaan suoristamaan selkärankansa ja yhtälailla huomaamaan, että oho- sellainen löytyy ;).

Oma kirjoitukseni löytyy täältä:

http://thaimaanrannanmaalarit.blogspot.fi/2016/06/parasta-ulkosuomalaisu...

Eau De Cologne
Liittynyt22.6.2015

Hei, kiitos kivasta kommentista! Onkin aivan eri asia muuttaa Thaimaaseen kuin Euroopan sisällä toiseen maahan, että varmasti rohkeutta ja heittäytymistä on tarvittu rutkasti enemmän :-)

Johanna, Eau De Cologne

Seuraa 

Rakkaudesta Suomeen, rakkaudesta uuteen kotikaupunkiin -ja maahan(kin). Hausfraun arjen pohdintoja, kokemuksia, havaintoja & pientä kipuilua.

Tervetuloa mukaan blogimatkalle!

Instagram: johannacologne

Facebook: Klikkaa tästä

Sähköposti: eaudecologne.blogi@gmail.com

Twitter: @EauDeColBlogi

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016

Kategoriat

Instagram