Ärsyttää. On syyskuun viimeinen päivä ja meidän kodissa on kylmä. Aamuaurinko paistaa ikkunan takana ja näyttää siltä, että ulkona on lämpimämpää kuin meillä sisällä. Patterit on väännetty täysille, ei auta. Lämpöä tupaan saadaan huomenna. 14-sivuiseen vuokrasopimukseen on kirjattu, että lämmitystä tarjolla lokakuusta toukokuuhun. Tympeää. Tässäkin kohtaa mietin, kuinka ​Suomessa meidän ei tarvitsisi palella sisällä.

Kun täällä jokin asia ärsyttää, ottaa se päähän kunnolla. Oli kyse sitten virastoasioinnista, ympärillä tapahtuvista asioista tai vaikka vain tuntemattoman ihmisen yksittäisestä kommentista liittyen omaan saksankielen lausumiseen. Ärsytyksen ollessa valloillaan, tekisi mieli ottaa luotijuna Suomeen samantien ja todeta kaiken olevan kotimaassa paremmin ja helpommin. Kotimaassa olisin turvallisilla vesillä, eikä minun tarvitsi tuntea epävarmuutta kielestä tai siitä toiminko nyt uuden kotimaan normien mukaisesti. Suomessa ärsyttäisi vähemmän, kuvittelen. 

Iltapäivällä ulkona on lämmintä, lämpimämpää kuin meillä kotona sisällä. On ihanaa ja kaunista. Hymyilen. Sisälläni on vellova tunteiden vuoristorata. Vastapainona ärsyyntymiskokemuksille ovat onnen ja hyvän olon tunteet arkisista asioista. Nämä hetket tuntuvat tulevan huikeina onnen puuskina eikä tällöin voisi mikään olla paremmin.

Oman maahanmuuttajuuden kuherruskuukausi ja shokkivaihe kulkevat tällä erää käsikädessä. Mietin, milloin tämä ajelu vuoristoradalla loppuu ja voin ottaa vastoinkäymiset vastaan rauhallisesti. Ilman, että pitää mielessä ottaa nyrkkeilyottelu Suomen ja Saksan välillä.

Kommentit (2)

Sanna/ sannankupla.com

Kuvaat tosi hyvin siirtymisvaiheen tunnelmat! Aivot ovat kovilla noin ekan puoli vuotta uudessa paikassa, sillä ne ovat oikeastaan menneisyydessä, kun taas lähtöä edeltävällä aikajaksolla ne olivat paljolti kiinni tulevaisuudessa ja odotuksissa. Vuoristorata helpottaa pikku hiljaa ja uuden maan käytännöt alkavat tuntua samalla normaaleilta. Siihen asti saattaa auttaa se, että katselee kaikkea kuin vähän ulkopuolisena uteliaasti. Kun ympäristö ei vielä ole osa itseä, voi nauttia siitä että kaikista kohtaamisista puuttuu vielä roolit: Ei tarvitse olla minkäänlainen. Sen tunteen vapauttavuus saattaa auttaa, mutta sekään ei kestä ikuisesti :)

Silja / siljamaaria.wordpress.com

Tiedän täsmälleen mitä tarkoitat. Ensimmäiset viikot olivat täällä pelkkää itkua ja valitusta, kun mikään ei mennyt kuten olisin halunnut ja kaikki oli uutta. Viimeksi tänään aamulla oli pitkästä aikaa sellainen tunne, että hyppään lentokoneeseen ja lähden Suomeen, koska jälleen Saksan käytännöt erosivat Suomen käytännöistä ja tästä syystä töissä oli sekaannuksia. Kuitenkin viime aikoina olen havahtunut usein tunteeseen, että rakastan tätä maata. Katselen maisemaa halkovia vuoria tai kuljeskelen pienen saksalaiskylän kapeilla kivikaduilla ja tajuan ettei tää nyt ihan kamalaa olekaan :) Eli sillä samalla vuoristoradalla ollaan vielä kuukausienkin jälkeen!

Seuraa 

Rakkaudesta Suomeen, rakkaudesta uuteen kotikaupunkiin -ja maahan(kin). Hausfraun arjen pohdintoja, kokemuksia, havaintoja & pientä kipuilua.

Tervetuloa mukaan blogimatkalle!

Instagram: johannacologne

Facebook: Klikkaa tästä

Sähköposti: eaudecologne.blogi@gmail.com

Twitter: @EauDeColBlogi

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016

Kategoriat

Instagram