Kodin Kuvalehdessä vietetään Terve Mieli - viikkoa ja lehti haastoi lukijat facebook- sivullaan kirjaamaan asioita ylös joista on kiitollinen. “Helppoa”, ajattelin ja aloitin listan kokoamisen. Kirjoitin nopeasti, että olen kiitollinen rakkaasta tytöstäni, perheestäni, miehestäni ja siitä, että saamme olla terveitä. Sitten kynä pysähtyikin ja jäin miettimään. 

Mietin, että valittaminen ja marmatus on helpompaa. Negatiivisia asioita elämästä ja ympäristöstä keksii nopeastikin, mutta entä sitten ne kiitollisuuden ja onnellisuuden kohteet? Kun asiat ovat hyvin, on myös helpompi valittaa ja marmattaa omista “kolmannen maailman ongelmista”.  On vaikea myöntää olevansa onnellinen ja ettei elämässä ole mitään suurempia murheita. Tiedän, että kiitollisuuden aiheita omassa elämässäni on paljon. 

“Kiitollisuustehtävän” tekeminen kesti itselläni noin tunnin ajan. Löysin paljon pieniäkin asioita ja aiheita olla onnellinen, kiitollinen ja tyytyväinen. Päätin karsia kuitenkin listaa ja tein siitä tähän elämänvaiheeseen liittyvän. Lopulta tuli seuraavanlainen:  

1. Rakas tyttäreni - paras elämältä saatu lahja. 

2. Rakas mieheni - ollaan yhdessä koettu, nähty ja jaettu elämää 10- vuoden ajan.  

3. Terveys - perheemme on terve ja itsekin voin tällä hetkellä hyvin perussairaudestani huolimatta.

4. Rakas äiti, muut rakkaat sukulaiset, appivanhemmat ja ystävät - olen kiitollinen, että elämässäni on suuri joukko erilaisia ihmisiä, jotka ovat minulle äärimmäisen tärkeitä.

5. Uusi työ - olen kiitollinen, että olen saanut mahdollisuuden mielenkiintoiseen työhön uudessa kotimaassa. 

6. Uusi kotimaa- olen kiitollinen ja onnellinen, että lähdimme kohti uutta ja tuntematonta.

7. Köln, koti ja asuinympäristö - emme olisi voineet parempaan kaupunkiin ja kaupungiosaan muuttaa. Koko paketti on juuri meille täydellinen. 

 

 

Kommentit (5)

AnneH.

Näitä olisi hyvä listata säännöllisesti, saattaisi se marmatuskin vähentyä. Just mietin, että ne seikat mitkä Suomessa välillä potuttaa, ovatkin toisaalta hyviä asioita: esimerkiksi vuodenajat ja siten myös ankea marraskuu -> no, ajoittain kylmenevän sään ansiosta meillä ei ole liikaa ällöttäviä ötököitä! 

Eau De Cologne
Liittynyt22.6.2015

Totta, säännöllinen listaus tekisi hyvää! Marmattaminen on vain ainakin itselleni niin paljon "helpompaa" kuin positiivisiin asioihin keskittyminen.. 

Suomessa asuvat olkaa onnellisia marraskuusta, meillä vieläkin sisälle lentää ikkunoista ötököitä ja viime viikolla terassikahviin meni ampiainen.. :-)

Johanna, Eau De Cologne

Arja - Kodin Kuvalehti
Liittynyt12.8.2014

Kiitos Eau de Cologne, kun osallistuit Terve mieli -viikkoon! Ihania asioita listalle saitkin - kannustan KK:n Facebookissa muitakin niitä kertomaan ja jaan kirjoituksesi. - Arja

Seuraa 

Rakkaudesta Suomeen, rakkaudesta uuteen kotikaupunkiin -ja maahan(kin). Hausfraun arjen pohdintoja, kokemuksia, havaintoja & pientä kipuilua.

Tervetuloa mukaan blogimatkalle!

Instagram: johannacologne

Facebook: Klikkaa tästä

Sähköposti: eaudecologne.blogi@gmail.com

Twitter: @EauDeColBlogi

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016

Kategoriat

Instagram