“Ich habe keine Ahnung”, vastaan, kun ohikulkija kysyy neuvoa etsimälleen osoitteelle. Sen lisäksi, että minulla ei ole aavistuskaan missä hänen etsimänsä paikka sijaitsee, minulla ei ole aavistustakaan siitä, mitä muuta hän mahdollisesti kysyi. Hyvät päivän jatkot toivotamme kuitenkin puolin ja toisin. 

Tunnen olevani kielipuoli. Yläaste- ja lukiosaksan suorittamisen jälkeen en ole opiskellut uuden asuinmaani kieltä pätkääkään. Ensimmäisen asuinvuoden pärjäsin selittämällä, että saksan taitoni vain nyt on tosi huono. "Entschuldigung", ja vaihdoin kielen nopeasti englanniksi. Lapsen aloittaessa päiväkodin en voinut enää vältellä saksan kielen käyttöä, sillä kukaan henkilökunnasta johtajaa lukuunottamatta ei päiväkodissa puhu englantia. 

Olen puolustellut huonoa saksan taitoani tällä jostain lukemallani teorialla: Vain matemaattisesti lahjakkaat ihmiset voivat oppia saksan kielen. Lukion lyhyt matikkani oli päästötodistuksessa 5 ja saksasta kirjoitin B:n. En siis koskaan voisi oppia kieltä, joka tuntui vaikealta eikä soinut suussani kauniina. 

Aloittaessani työt kaupassa lokakuussa, tunsin viimeistään olevani selkä seinää vasten saksan kielen kanssa. Ymmärsin, että minun oli muutettava asennoitumiseni kielen opiskelua kohtaan. Jos aikoisin pärjätä vieraassa yhteiskunnassa, ei riitä, että minä viihdyn vaan minun on huolehdittava, että myös muut viihtyvät seurassani kielellisesti. 

Käytännön elämä on ollut ehdottomasti paras opettajani. Jokapäiväisten asioiden hoidon ja päiväkodin lisäksi, meillä töissä käyvien asiakkaiden kanssa tulee automaattisesti puhuttua saksaa. Heidän kanssaan on mukavaa ja antoisaa jutella. Aina, kun nolostun oman kielitaitoni ontuessa ja pyytelen tätä anteeksi, rohkaisevat he sanomalla “Quatsch, hölynpölyä, sinä puhut hyvin!". Tämän jälkeen yleensä keskustelemme Suomesta ja siitä kuinka pitkään olemme Kölnissä asuneet. 

Olen töissä yksin ja puhelin soi. Sydän pomppaa kurkkuun edelleen joka kerta, sillä puhelimessa puhuminen on minulle vaikeinta. Toista ihmistä ei näe ja puhetta ei voi täydentää ilmeillä ja eleillä. Miten minä tästä puhelinkeskustelusta selviän, mietin. Puhelimen toisessa päässä asiakas kyselee ja minä vastailen. Hänen viimeiseen kysymykseen vastaan tutun ja turvallisen lauseen, “Keine Ahnung, tut mir leid”. Asiakas vakuuttaa olevansa tyytyväinen. Häntä on yritetty auttaa ja hän kertoo soittavansa seuraavana päivänä uudestaan, jolloin luuriin vastaa mahdollisesti paremmin saksaa taitava henkilö.

Minussa on tapahtunut pieni muutos. Aiemmin väitin itsepäisesti, että voisin hyvin asua Saksassa vaikken opettelisi kieltä. Nyt olen toista mieltä. Haluan kehittää kielitaitoani. Haluan integroitua yhteiskuntaan. En halua, että lapseni joutuu toimimaan minulle tulevaisuudessa tulkkina ja mahdollisesti häpeämään äitiään. Enkä halua, että joutuu ihmettelemään miksei äiti puhu saksaa, koska hän ja muut ihmiset sitä puhuvat.  

Lapseni antoi käytännöllisen neuvon saksan taidottomalle äidilleni hänen täällä viimeksi vierailtuaan : “Jos et ymmärrä, ole sitten vain hiljaa”. Meidän vieraat, olkaa huoleti, voitte rauhassa olla täällä hiljaa. Isäntäväki lupaa huolehtia puhumispuolesta!  

Kommentit (3)

AnneH.

Hyvä asennemuutos! :) Kyllähän maanmiehet ja -naiset suhtautuvat pääosin ymmärtäväisesti kieltä heikommin osaavaan, mutta pääasia että yrittää edes puhua heidän kieltään. Tästä muillekin mallia...! 

expatfornow

Se on oikea asenne että haluaa oppia hyvin paikallisen kielen. Se osoittaa kunnianhimoa, halua integroitua, kunnioitusta paikallisia ja paikalliskulttuuria kohtaan. Tsemppiä kielen oppimiseen!! :)

Seuraa 

Rakkaudesta Suomeen, rakkaudesta uuteen kotikaupunkiin -ja maahan(kin). Hausfraun arjen pohdintoja, kokemuksia, havaintoja & pientä kipuilua.

Tervetuloa mukaan blogimatkalle!

Instagram: johannacologne

Facebook: Klikkaa tästä

Sähköposti: eaudecologne.blogi@gmail.com

Twitter: @EauDeColBlogi

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016

Kategoriat

Instagram