Kello on kahdeksan aamulla ja pöydässä meillä on tarjolla leipää, juustoa, leikkeleitä ja kasviksia. Tyttäreni katsoo nyrpistellen pöytään ja pyytää saada marmeladia leipänsä päälle. “Ei, ei meillä syödä hilloa leivän kanssa”, vastaan tiukkaan sävyyn. “Warum, mama? Ich esse marmeladebrot auch im kindergarten. Lapselleni marmeladileipä on normaali syötävä, itselleni makea paholainen. 

Hampaita kiristellen myönnyn lapseni toiveeseen. "Se on sitten marmeladia ja ruisleipää!". Lapseni nyökkää ja alkaa voidella leipää. Kun leipä on voideltu, laittaa hän siihen huolettomasti marmeladia. "Danke, mama! Ich liebe dich!" 

Marmeladileivän kanssa on kotiimme hiljaa hiipinyt saksaa puhuva lapsi. Kun me vanhemmat puhumme suomea, osallistuu lapsi keskusteluun saksaksi. Suomalainen lapsemme saksalaistuu ja integroituu yhteiskuntaan. Tunnen iloa ja helpotusta hänen puolestaan, mutta samalla haikeutta ja pelkoa. Me olemme suomalainen perhe. Miehessä ja minussa suomalaisuus on jo niin syvällä, että meidän puolesta ei ole huolta. Mutta miten käy tyttäremme? Tuleeko hänestä ajan saatossa enemmän saksalainen kuin suomalainen? Tuleeko saksasta hänen vahvempi kielensä ja suomi jää taka-alalle? 

Marmeladileipään, tähän makeaan paholaiseen kulminoituu itselläni niin monia eri tunteita: Saksalaisuus vastaan suomalaisuus. Helpotusta ja pelkoa. Iloa ja surua. Hyväksymistä ja osittain asioista luopumista

"Mama, bitte schön", ojentaa lapsi minulle lautasen syötyään aamupalansa. Kiitos ja ole hyvä kaikuvat saksaksi kodissamme useasti. Katson lasta ja ajattelen: Tässä meillä kasvaa oikea kahden maan kansalainen. 

 

Kommentit (7)

Maria Carole /stazzy.net

Mä annan hillon olla, syön toisinaan itsekin.

Rajani menee Nutellassa.

Sunna

Hahhaa, olin itse joskus tuo marmeladileipälapsi! Asuimme Norjassa, kun olin päiväkoti-ikäinen, ja hilloleivät kyllä jäivät minun ja pikkusiskon lautaselle vielä silloinkin, kun palasimme Suomeen. Eihän äiti tästä tykännyt, mutta ikävöipä tuo itsekin norjalaista ällömäkeää jätskiä ja ruskeaa juustoa.

Saksassa lapset kyllä syövät ihan tuhottomasti sokeria. Välipalakeksejä, sokerimuroja, marmeladia, kaakaota...

Eau De Cologne
Liittynyt22.6.2015

Nutella on mun oma herkku. Mutta sitä ei meillä kyllä ole tarjolla aamiaisella, eikä juuri muutenkaan. On piilossa kaapissa ;-) .. Meillä on lapsen makean käyttö kyllä lisääntynyt Saksaan muuton myötä, mutta ehkä se on myös kulttuurinen juttu. Omenamehua, schorlea ja nallekarkkeja on tarjolla pyytämättä. Onneksi ei ole kuitenkaan kovin perso makealle.  

Johanna, Eau De Cologne

Terhi, kolmikieli

Mistä sulla on ehtymättömät ruisleipävarastot? Me kun just muutettiin Lontooseen ja mulla on niin ikävä Saksan Finnbrötcheniä...

Eau De Cologne
Liittynyt22.6.2015

Meidän suomalaisella seurakunnalla on tätä nykyä kioski, jossa on pakastin täynnä ruisleipää mm. :)

Johanna, Eau De Cologne

KaroliinaK

Kai maailmassa on pahempiakin asioita kuin hillo... suomalainen ruokakulttuuri on vähän tylsää välillä, aina pitäisi olla niin "terveellistä" enkä oikein ymmärrä, miksi sokeria nyt niin hirveästi kammotaan (Suomessa), kohtuus kaikessa, mutta kun tuntuu, että nyt sitä ei saisi olla missään eikä kenelläkään, koskaan. Vanhemmiten olen hyväksynyt sen, että jotkut pitävät hillosta. ja jotkut taas eivät millään pidä ruisleivästä. Meilläkin on ruokapöydässä saksalainen osa ja sitä myöten marmeladileivät. Ja Nutellaa myös. Itse en usko hirveän tiukkaan kieltolinjaan, kun ruokavalio muuten on terveellinen ja monipuolinen. Mutta tosi kauniisti kyllä kirjoitit tuosta dilemmasta, ymmärrän sen osittain :-)

Eau De Cologne
Liittynyt22.6.2015

Suomesta saadut "opit" ovat itselläni vielä niin selkärangassa. Kun on tottunut elämään yhteiskunnassa, missä asioista varoitellaan isommallakin kädellä.. on vaikea tottua ajattelemaan, että jokin asia onkin ihan ok :-) Mutta tähän marmeladileipään liittyy niin paljon muutakin.. Prosessi omassa mielessä Saksaan muutosta on vielä kesken ja paljon on ajatuksen tasolla prosessoitavaa.. Mutta hiljalleen! Kiitos kivasta kommentistasi, maailmassa on hilloa pahempia asioita, aivan totta! :-)

Johanna, Eau De Cologne

Seuraa 

Rakkaudesta Suomeen, rakkaudesta uuteen kotikaupunkiin -ja maahan(kin). Hausfraun arjen pohdintoja, kokemuksia, havaintoja & pientä kipuilua.

Tervetuloa mukaan blogimatkalle!

Instagram: johannacologne

Facebook: Klikkaa tästä

Sähköposti: eaudecologne.blogi@gmail.com

Twitter: @EauDeColBlogi

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016

Kategoriat

Instagram