Meillä ei syödä eikä pompita sohvalla, ovat sanoja, joita aika useasti toistelen tyttärelleni. Olen kuluneen puolen vuoden aikana tuskaillut neljävuotiaamme uhman ja oman tahdon kanssa. Miten ja minne laitamme rajat? Miten olla kärsivällinen kasvattaja, joka osaa opastaa lasta erottamaan oikean ja väärän toiminnan toisistaan? Hartain toiveeni on, että lapsestani kasvaa tasapainoinen, vankan ja terveen itsetunnon omaava ja toisia huomioon ottava henkilö. Se, miten hän koulussa menestyy tai mikä hänen ammattinsa tulee olemaan, on täysin toissijaista.

Viime aikoina olen itse herännyt siihen tosiasiaan, että vanhemman tehtävä vaikeutuu mitä vanhemmaksi lapsi kasvaa. Sosiaalisessa mediassa kiertävä vitsikäs lause "olin parempi vanhempi ennen kuin sain lapsia", pitää kohdallani täysin paikkaansa. Kuvittelin olevani järkevä, pitkäjännitteinen ja täyden kympin mutsi. Mutta ei minusta aivan kuvitelmieni mukaista äitiä tullut. Yhä useammin esimerkiksi taannun itsekin lapsen tasolle tässä uhmaikä- taistossa. Poljemme jalkaa kilvan tyttäreni kanssa ja kodissamme raikaa kilpahuuto. 

Kuri ja järjestys se olla pitää! Taannoin Kaksplussan bloggaaja Mari Valosaari sai ihmiset tuohtumaan kirjoittaessaan, että oli kieltänyt kaksivuotiaalta rusinat joksikin aikaa seurauksena kiukuttelusta perheen au-pairille. Hämmystyin, en Valosaaren toiminnasta vaan siitä, miten lukijat reagoivat. Kyllä meilläkin oli kieltoja tyttären ollessa 2- vuotias ja olen Valosaaren tapaan ns. kurin kannattaja. Lapsen väärään toimintaa pitää puuttua, jopa muidenkin kuin omien lasten. Kasvatuksessa pitää olla johdonmukaisuutta ja jämäkkyyttä, eihän tämä maailma pelkällä lempeydellä pyöri!

Tällä uhmaisella aikakaudella meillä ainakin kerran viikossa kajahtaa "videokielto!" Jos ei totella, voi tästä seurata kahden päivän videottomuus lapselle. Ja tottelemattomuus meillä tarkoittaa sitä, että asiasta sanotaan useampaan otteeseen ja lapsi ei ota kuuleviin korviinsa. Parin päivän töllön tuijoittelutauot tekevät hyvää ja lapsi yleensä ymmärtää keskustellessamme, että on toiminut väärin. Tosin olen myös sitä mieltä, että lapsen on saatava näyttää ja päästää valloilleen ikävätkin tunteensa, siksipä meillä ei pelätä kovaakaan äänen käyttöä. Haluan, että lapseni oppii, että on ihan ok näyttää niin huonoja kuin hyviä tunteita. 

Kurin ja sääntöjen lisäksi viljelen kodissamme lauseita kuten,  "olet ihana" , "rakastan sinua", "hienosti toimittu". Halaan, suukottelen ja sylittelen ainokaistani paljon. Tehdään yhdessä asioita ja ihmetellään maailmaa. Kuten jo alussa totesinkin, vanhemmuus on vaikeaa, mutta uskon että rakkaudella ja rajoilla pääsee tässä hommassa jo aika pitkälle. 

Kysyin tyttäreltäni millainen äiti olen, vastaukseksi sain: "Sulla on punainen tukka ja punaiset varpaankynnet ja joskus sulla on möreä ääni, mutta olet silti ihana. Kun me pyöräillään yhdessä, se on parasta." 

Miten teillä kasvatetaan lapsia ja mikä on mielestäsi vanhemmuuden punainen lanka? 

Kommentit (2)

Arja - Kodin Kuvalehti
Liittynyt12.8.2014

Todella tuttuja ajatuksia epäilemättä monille, Eau de Cologne.  Ihana myös tuo tyttäresi vastaus! Jaan postauksesi viikonloppulukemiseksi KK:n faneille. :-)

Seuraa 

Rakkaudesta Suomeen, rakkaudesta uuteen kotikaupunkiin -ja maahan(kin). Hausfraun arjen pohdintoja, kokemuksia, havaintoja & pientä kipuilua.

Tervetuloa mukaan blogimatkalle!

Instagram: johannacologne

Facebook: Klikkaa tästä

Sähköposti: eaudecologne.blogi@gmail.com

Twitter: @EauDeColBlogi

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016

Kategoriat

Instagram