Aurinkoiset terveiset Turkista! 

Viisi päivää lomailua auringon alla takana päin, neljä päivää lonkan vetoa vielä edessä. On rentouduttu, nautittu ja vietetty aikaa tärkeiden ihmisten seurassa. Lomaseurana meillä ovat mieheni vanhemmat ja sisarukset perheineen. Yhteensä meitä on 14-hengen joukko ja aurinkoa otamme Turkin etelärannikolla. 

Elämäni ensimmäinen All inclusive -loma. Myönnettäköön, että olin hieman skeptinen konseptin ja kohdemaan suhteen. Jännitti hypätä oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Villit kuvitelmat vatsatauti- epidemioista ja räjähtävistä pommeista täytti mielen. Olen ollut ainoastaan kerran aiemmin Turkissa ja tämä olikin ensimmäinen tekemäni ulkomaanmatka 10-vuotiaana kummitädin kanssa.

Olen matkustanut mielestäni paljon ja ollut rohkeakin matkustuksen suhteen. Lapsen syntymän jälkeen matkakohteidemme pyhä kolminaisuus on kuitenkin käytännössä ollut Espanja, Italia ja Ranska. Miten vaikeaa onkaan poiketa totutusta kaavasta ja myöntää, että loma voi olla ihan yhtä ihanaa muuallakin. 

Pelko ja epäilys olivat turhia. Täällä on kaunista ja vehreää. Ruoka on äärimmäisen hyvin tehtyä ja maistuvaa. Mainitsemiani uhkia ei näy ja voi vain rentoutua ja nauttia olemisen sietämättömästä keveydestä.

Kaiken huipuksi, olemme matkalla vain käsimatkavaroiden voimin. Muutama päivä ennen lähtöä tajusimme, että halpalentöyhtiömme laukkupolitiikka on järkyttävä. Olisimme maksaneet yhdestä 16 kg:n laukusta 130 euroa per suunta. Piti nieleskellä ja pohtia, otetaanko kallis laukku vai lähdetäänkö matkaan reput selässä. Päädyimme jälkimmäiseen, vaikka tälle kassi-Almalle asia tekikin tiukkaa. Mutta vähällä pärjää ja nytkin on liikaa tavaraa mukana.

Opettavainen kokemus omalle mielelle kaikinpuolin. Tämän matkan jälkeen lupaan lähteä useammin matkaan reppu selässä ja avartaa mieltä lisää uusille matkakokemuksille!

Kommentit (2)

AnneH.

Kiva kuulla, että Turkin kokemus on ollut positiivinen. Itsekin vähän skeptinen olen tuota maata kohtaan, mutta niin se vain on: mukavuusalueelta pois hyppääminen tekee välillä hyvää!

Hanski

Itse suuntaan seuraavaksi Israeliin kaikkien hämmästykseksi. Laukkuja en aio myöskään enää raahata, reppureissaaminen käsimatkatavaroilla on 2010 -lukua. Mukavaa lomaa teille!

Seuraa 

Rakkaudesta Suomeen, rakkaudesta uuteen kotikaupunkiin -ja maahan(kin). Hausfraun arjen pohdintoja, kokemuksia, havaintoja & pientä kipuilua.

Tervetuloa mukaan blogimatkalle!

Instagram: johannacologne

Facebook: Klikkaa tästä

Sähköposti: eaudecologne.blogi@gmail.com

Twitter: @EauDeColBlogi

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016

Kategoriat

Instagram