Vanhempani olivat tulleet nuoruudessaan maalta kaupunkiin työhön. Heidän mielestään kaupungissa elämisessä piili asioita ja vaaroja lapsia kohtaan ja se kaikki näkyi kasvatuksessa, jota me kolme tyttöä saimme. Mieleen on juurtunut muutamat säännöt, joita hoettiin aina ovesta lähtiessä. 

- älä lähde tuntemattoman ihmisen mukaan

- tule suoraan kotiin koulusta

- älä anna muiden puhua itseäsi ympäri, vaan pidä tarvittaessa oma pääsi

- kukaan ei saa koskea sinuun, kehosi on omasi

- ette anna muiden määrätä itseänne, vaan käyttäkää omia aivojanne

- ... näitä on vielä paljon lisää, joten aika paljon oli sääntöjä tuolloin.

Voidaan siis todeta, että paljon koettiin aikuisten mielissä uhkia lasten elämää ja selviytymistä koskien. Meillä oli tiukka ja johdonmukainen kuri, joten sääntöjä kyllä noudatettiin. Olin kuitenkin normaali lapsi, joten kyllä niitä sääntöjä myös rikottiin, vaikkakin varsin suuren kiinnijäämisen pelossa.

Tulin kerran Pyynikin konservatoriolta yksin kotiin, koska pääsinkin aiemmin tunniltani, enkä jäänytkään odottamaan hakijaa. Olin tuolloin n. 10 vuotias, Kävelin Pyynikin urheilukentän ohi, kun portilla seisoi urheilukentän hoitaja, mies, jota olin nähnyt myös luistelukentillä talvella. Hän sanoi minulle, että haluanko tulla katsomaan löytötavaroista luistinten tuppeja ja minä koin tilanteen vaikeaksi, sillä toisaalta olisin halunnut mennä, mutta kun minua oli kielletty lähtemästä vieraan mukaan. Sanoinkin tästä miehelle ja hän väitti itseään sen verran tutuksi, että voisin lähteä hänen mukaansa. Olin kiusaantunut ja en osannut lähteä tilanteesta, jossa aikuinen johdatteli ja hieman painosti minua. 

Menin hänen mukaansa valvojan koppiin ja aivoissa vain jyskytti äidin sanat ja tiesin tehneeni väärin. Ihmettelin kun ne tupit jotenkin unohtuivat ja mies pyysi minua laskemaan puolestaan kävijämääriä kirjasta, koska hän ei osaa laskea. Pelkäsin todella paljon, sillä tiesin hänen valehtelevan. Ajattelin, että lasken nopeasti luvut ja lähden heti pois. Kun olin kirjan ääressä, mies tuli taakseni ja huohotti ja hinkkasi itseänsä minuun. Pelkäsin niin paljon, että ajattelin pyörtyväni.

Yht`äkkiä sanoin miehelle, että unohdin että isäni tulikin minua vastaan tuohon risteykseen, jolloin mies pelästyi ja siirtyi kauemmaksi ja minä juoksin ovesta ulos kadulle.

En koskaan voinut kertoa tästä kenellekään, sillä ajattelin, että kun kerran en uskonut vanhempiani ja tein väärin, olen jollain tavalla itse syypää tapahtuneeseen. Toki kasvaessani ja aikuistuttuani ymmärsin, että en ollut tehnyt mitään sellaista väärää, että syyttäisin itseäni. Tässä tilanteessa aikuinen käytti luottamustani väärin ja toimi rikollisesti minua kohtaan.

Luulen, että vanhempien puhe ja säännöt kuitenkin pelastivat minut tästä tilanteesta, jonka koin järkyttäväksi ja vääräksi ja itsemääräämistäni loukkaavaksi.

Kun olen kasvattanut omat lapseni, mietin paljon näitä samoja asioita ja tapaa, miten pelottelematta opettaisin heitä pitämään puoliansa ja kertoisin heille oikeuden oman kehon koskemattomuuteen ja loukkaamattomuuteen. Esimerkkien kautta keskustellen se onnistuu parhaiten ja aina siinä yhteydessä on puhuttu enemmän näistä asioista, kun koulusta tuli viestiä koulun ympärillä havaituista tapahtumista.

Lapset ovat samanlaisia, vain maailma heidän ympärillään on muuttunut. 

Pidetään huolta toisistamme, pidetään huolta pienemmistä💖

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Nainen, yli 50 v. Kokemuksellinen elämäkoulu, puutarhuri, markkinointiassari, yrittäjä kauneusalalla. Eläinrakas kahden koiran emäntä, kolmen pojan äiti, etsivä kokija, kiinnostunut kuuntelija,... ennenkaikkea elämän seikkailija ja innostunut eläjä.

Hae blogista

Instagram