Tosiaan, toisilla eri asioiden käsittely vie viikon, toisilla se voi kestää vuosia, ennenkuin esim. suru tapahtumista tulee pihalle.

Äitini kuoli 8 vuotta sitten, erosin 6 vuotta sitten ja muutin perheen kodista pois 4 vuotta sitten ja lasten vieraannuttaminen alkoi. Nyt vasta, tänä keväänä, näin pitkän ajan jälkeen, suru kaikista näistä yhteensä pyrki sisältäni ulos ja nyt tunnen, että alan pikku hiljaa olemaan jälleen oma itseni. Se iloinen oma itseni, joka jälleen kerran suunnittelee tulevia ja katsoo tulevaisuuteen luottavaisesti. Rinnallani on kaiken aikaa, kaikki nämä vuodet, kulkenut ihmisiä, jotka ovat uskoneet minuun ja seisseet vierelläni, niin ystäviä kuin uusi ❤️.

Olen onnekas ja kiitollinen, sillä vaikka elämäni ei koskaan palaa ennalleen, se kuitenkin jatkuu omanani ja muodostuu uudeksi. Voin vihdoin hengittää vapaasti ja suuntautua tulevaan.

Keinoista, joilla olen selvinnyt, kerron myöhemmin💖🙏

Kommentit (0)

Seuraa 

Kirjoitan blogia kuin puhuisin ystävälle. Jaan kanssanne ajatuksia ja hetkiä asumisesta Pispalassa Tampereella, puutarha-asioista, ruoan laitosta, koiristani Uunosta ja Obista, kiinnostuksestani enkeleitä ja elämän mystisyyttä kohtaan, elämäntaidosta, valokuvauksesta, kauneuteen liittyvistä asioista, ihmisyydestä, seikkailuistani tässä elämässä...