Olen aina pitänyt itseäni järjestelmällisenä ja tiennyt aina tavaroiden paikan. Niille on siis ollut oma paikkansa. Retkillä, leireillä ja ylipäätään reissussa olen nauttinut hyvin pakatusta laukusta ja siitä, että tiedän mitä on mukana ja missä tavarat ovat. Johtunee 80-luvun ainoasta tietokonepelistä Tetriksestä, jossa olin aika hyvä...?

Nyt kun tämä "retki" mummulassa on kestänyt lähes yhdeksän kuukautta, on järjestelmällisyys koetuksella ja rakoillut. Kolmen lapsen ja kahden aikuisen tavarat sekoitettuna kahden "kanta"asukkaan tavaroihin on mahdoton yhtälö. Herroilla on mummulassa oma huone, jonne he eivät mahdu. Nukkuvat toki siellä ja suuri osa mummulan ja mukana olevista leluista on siellä, mutta vaatteet ovat suuren eteisaulan kaapissa. Kaapissa, jonne meneminen on hankalaa, koska edessä on muutama jakkara, joilla lojuu puolipitoisia vaatteita ja laatikot hanskoille, pipoille ja kaulureille. Kaapissa on omat hyllyt ja laatikot herrojen vaatteille. Ihan perusjärjestys. Perusjärjestys siis minulle. Isäntä ei löydä kaapista tai eteisestä mitään. Mummu ehtii välillä tyhjentää puhtaat pyykit ja tekee samalla oman järjestyksen, jonka jälkeen käyn taas tekemässä omani. Huoh!

Neiti Kesäheinän ja meidän vanhempien vaatteet ovat monitoimihuoneessamme joko tuoleilla tai kasseissa. Niihin mummu ei ole käynyt käsiksi, mutta vaatteita on kyllä mystisesti kadonnut. Eihän kukaan voi tietää kenen vaatteet ovat. Huoh! 

Onneksi itsellä on aamuisin energiaa saada kaikki sinne minne pitää. Pakkaan iltaisin herrojen reput valmiiksi ja katson seuraavan päivän vaatteet. Aamusta kun ei tiedä. Neiti Kesäheinä voi nukkua yhdeksään tai herätä jo seitsemältä. Hammaspesut, puuron keitto ja syönti, vaatteiden pukeminen, lastenohjelmat, ulkovaatteet, reput, bonusasiat (lelupäivät, pikkujoulut, neuvolat, hammaslääkärit) ja menoksi. Yksi päiväkotiin, yksi eskariin, yksi mukaan. Olen nyt vasta käsittänyt kuinka onnekas olen, kun saan jättää neiti Kesäheinän pappan hoiviin, viedessäni herroja toimintoihin. Toki neiti menisi (ja jatkossa meneekin) mukana, kun uuteen kotiin päästään.

Iltapäivällä sama rumba toiseen suuntaan: vaihtovaatteet mukaan, koska ulkovaatteet on kuraiset, mahdollisesti kauppareissu (ostoslista valmiiksi!), ruokaa, harrastuksiin (mitä mukaan? missä on sisäkengät ja juomapullo?, kuka hakee, mistä ja koska?) ja sitten suihkuun, yöpaita, iltapala, huoneen siivous, iltasatu, puhtaat hampaat... Mukana neiti Kesäheinä, äidin oma aika (mikä?), herrojen kaverit ja leikit...

Jotenkin nautin tästä hallitusta kaaoksesta. No, jos välillä olisi noiden muutaman t-paidan ja tuulihousujen lisäksi muutakin päälle laitettavaa, niin asiat kai olisi ihan jees. Nautin lasten kanssa olemisesta ja touhuamisesta, nautin järjestelystä, vaikka välillä se kiristää hermoja. Nautin, pienestä kiireestä ja paineen alla toimimisesta. Nautin, kun pitää pinnistellä muistia, että varmasti on muistanut herrojen kaverisynttärit, kolehdin lasten kauneimmissa joululauluissa, vaihtovaatteet liikuntapussiin, vanhempainyhdistyksen kokouksen ja pyöräkypärän säilytyspaikan. Mitenhän Isäntä mahtaisi selvitä? ? Hyvin kai...

Ja se äidin oma. Onhan sitäkin. Kun lapset nukkuu. Kun lapset leikkii keskenään. Kun lapset katsoo PikkuKakkosta. Siitä lisää myöhemmin...

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Toiset tykkää puurosta hillolla, toiset sokerilla ja maidolla. Yhdet pitää pikapuurosta, toiset marjoilla ja raejuustolla maustettuna,  kolmannet eivät voi sietää, koska ovat syöneet sitä liikaa.  Kaikkia makuja mahtuu jo meidänkin perheeseen. Ja muutakin kuin puuroa.. Koskaan ei tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu.