Ristiäiset. Hienot ja tärkeät juhlat, mutta haastavat vanhemmille. Nimi, jonka lapselleen antaa, pitäisi olla kaunis, henkilölle sopiva ja ajaton. Olen ehtinyt elämäni aikana toimia monissa eri organisaatioissa ja olenkin ollut etuoikeutettu tapaamaan paljon ihmisiä. Nimet jäävät minulle helposti mieleen ja isännän mielestä onkin käsittämätöntä, että pystyn vuosien jälkeen yhdistämään kasvot ja nimet vaivatta. Tästä syystä nimen antaminen omalle lapselle on vaikeaa. Nimihän ei voi olla sama, kuin jonkun ärsyttävän henkilön, jonka tuntee.

Minun ja isännän mielestä lasten nimien tulee myös sopia toisiinsa. Herra Vadelman nimi on isännän toinen nimi ja olin yläasteella rakastunut samannimiseen poikaan, joten nimi oli oikeinkin osuva. Herra Vintiön nimi sopi kirjoitusasultaan sekö soinnultaan isoveljeen. Neiti Kesäheinän nimeä mietimmekin vähän enemmän. Huomenna se sitten julkistetaan. Emme ole halunneet pilata jännitystä emmekä ole sitä kenellekään etukäteen kertoneet.

Etunimen tulee mielestämme myös olla henkilölle sopiva. Emme ole kenenkään lapsen etunimeä päättäneet ennen kuin olemme lapsen nähneet. Eihän Maijasta voi tehdä Terhiä, jos Maija on Maijan näköinen. Lapsillamme on kolme etunimeä, joista kaksi viimeistä on ollut etukäteen tiedossa ja joihin olemme ujuttaneet suvun perinteitä.

Herrojen ristiäiset pidettiin mummulassa. Sattuneesta syystä emme myöskään pääse niitä uudessa kodissa  viettämään, joten varasimme paikallisen seurakuntakeskuksen. Eipä sekään ole enää ilmaista vaikka kirkkoon kuulutaankin. Olemme kutsuneet paikalle vain lähisuvun ja kummit, mutta silti porukkaa on lähes 40. 

Kummit ovat myös olleet jokaisen lapsen kohdalla pitkän pohdinnan ja harkinnan tulos. Olemme halunneet kummeiksi hyviä ja rakkaita ystäviä, henkilöitä, jotka pystyvät huolehtimaan lapsistamme, jos meille sattuisi jotain. Jotkut ovat ihmetelleet, miksi emme ole valinneet tehtävään sisaruksia, mutta hehän ovat jo osa lapsien elämää ja arkea. Kiva laajentaa verkostoa.

Olen halunnut ristiäispäivistä erityisiä. Herra Vadelma kastettiin pyhämiestenpäivänä, Herra Vintiö uudenvuoden aattona ja nyt Neiti Kesäheinä mikkelinpäivä-viikonloppuna. Ristiäisissämme on myös ollut kaavasta poikkeavaa ohjelmaa. Herra Vadelman ristiäisissä kuultiin Lapinäidin kehtolaulu ja Herra Vintiölle esitettiin Yön Ihmisen poika. Pitäisiköhän huomenna kuulla "Tyttö tuli"? ?

 

 

 

 

 

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Toiset tykkää puurosta hillolla, toiset sokerilla ja maidolla. Yhdet pitää pikapuurosta, toiset marjoilla ja raejuustolla maustettuna,  kolmannet eivät voi sietää, koska ovat syöneet sitä liikaa.  Kaikkia makuja mahtuu jo meidänkin perheeseen. Ja muutakin kuin puuroa.. Koskaan ei tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu.