Itselläni oli lapsena lähes joka ilta jokin harrastus. Oli pianotuntia, naisvoimistelijoita, partiota, urheilukoulua, talvella hiihtoa ja luistelua, keväällä maastojuoksuja ja kesällä yleisurheilua. Oli leirejä, retkiä, esiintymisiä, kilpailuja. Oli kavereita, menoa ja meininkiä. Tämä ei missään kohtaan häirinnyt tai haitannut koulunkäyntiä, päinvastoin. Jaksoin keskittyä hyvin ja pärjäsin ihan hyvin.

Melkein kaikki harrastukset ovat jatkuneet läpi elämäni. Partiossa toimin edelleen, rooli ja pesti vain muuttunut. Pianoa nyt en ole vuoteen päässyt soittamaan, mutta piano meillä on (autotallissa tosin) ja siihen käyn käsiksi, kunhan uuteen kotiin pääsemme. Urheilu on kulkenut mukana erilaisten vaiheiden kautta. Ensin harrastajana, sitten tavoitteellisena kilpaurheilijana, myöhemmin valmentajana ja nyt aktiivisena kuntoliikkujana sekä lasten liikuttajana. Yhtenä mottonani on ollut "Turha aloittaa, jos ei voi tehdä täysillä tai kunnolla loppuun asti." Olen siis melkoisen sitoutunut tekemisiini.

Tämä ei päde läheskään kaikkiin muihin kanssaihmisiin. Esimerkkinä äitisähly. Sähly on joka viikko samaan aikaan, samassa paikassa. Parhaimmillaan naisia on ollut paikalla kolmisenkymmentä, huonoimmillaan alle kymmenen. Ymmärrän, jos olet itse sairaana, et tietenkään ole paikalla. Myös sairas lapsi saattaa kaivata äitiä. Mutta ei kai kaikkien lapset voi samaan aikaan olla kipeänä? Eikä suuri osa naisistakaan voi sairastaa samalla hetkellä? Pikkupaikkakunnalla olisi tällöin kyse jo epidemiasta..? Aina ei huvita, voi olla vieraita, ollaan reissussa.., mutta kaikki syyt, jotka estävät meitä liikkumasta, ovat tekosyitä, eikö?

Itselle liikkuminen on henkireikä arjesta. Se auttaa jaksamaan, tulee hyvä olo, hengästyy, tulee hiki, saa laittaa itsensä likoon, yrittää parhaansa ja olen pois mukavuusalueelta. Samalla myös kunto kasvaa ja ehkä viidenjapuolenvuoden-projekti etenee. Ehkä.

Yhtä vaikeaa on saada ihmisiä sitoutumaan lasten ohjaajiksi erilaisiin kerhoihin tai liikuntaharrastuksiin. Ei pysty sanomaan, että on joka viikko samana päivänä, samaan kellonaikaan käytettävissä. Ei, vaikka siitä saisi jotain korvausta. Ja jos johonkin sitoutuu, niin poissaoloista on erityisen vaikea näin teknologian aikakaudella ilmoittaa. Ainakin ajoissa. Miten vaatia lapsilta mitään täsmällisyyttä ja sitoutuneisuutta, jos aikuisetkaan eivät tähän pysty?

Meillä alkaa olla kevätväsymystä perheessä. Tai olisiko raksaväsymystä. Tai mummulaväsymystä. Väsymystä kumminkin. Mielestäni tämän kauden harrastukset hoidetaan loppuun, loppusuoralla kun ollaan, ja ensi vuodeksi mietitään taas rauhassa, mitä halutaan harrastaa. Tietenkin yksittäisiä poissaoloja tulee, mutta meidän perheessä ei ole vaihtoehtona jäädä katsomaan telkkaria tai pelaamaan tabletilla, jos pitäisi olla harrastamassa. Itseä vaivaa raksa-ja mummulaväsymys. Vieläkin muutto on jossain nurkan takana, ei ainakaan näkyvissä vielä. 

Sitouminen rakentamiseen on melkoisella koetuksella. Vuosi toisten nurkissa alkaa painaa. Meitä ja muita. Vaikka nyt pääsisimme muuttamaan, eihän mikään ole silti valmista. Eikä mikään ole niinkuin oli ennen. Terassin, pihan ja ympäristön tekeminen on edessä joskus tulevina kesinä. Autotallin viimeistely ehkä viiden vuoden päässä. Sisustaminen taitaa olla ikuisuusprojekti. Minusta on tullut kolmannen lapsen äiti. Tytön äiti. Isännän kanssa emme ole "oikeaa" perhe-elämää eläneet pariin vuoteen. Ei oikeastaan olla tehty perheenä mitään. Olen luonut oman rytmin selviytyä arjesta, jossa on kolme lasta, kaksi isovanhempaa ja minä sekä mummulassa nukkumassa käyvä Isäntä. En suosittele kelleen. Jos vain on mahdollisuus (eli taloudellisesti mahdollista), ota avaimetkäteen-vaihtoehto. Koti on valmis silloin kuin pitää, eikä kaksi vuotta myöhemmin. 

Mutta herra Vintiö oppi eilen pyöräilemään ilman apupyöriä eli kohta neiti Kesäheinä istutetaan pyöräni taakse ja teemme ainakin pyöräretkiä uuteen kotiin. Aurinkoista ensi viikkoa!☀️?

Kommentit (1)

allikalliolla
Liittynyt31.10.2015

Vaikka joskus tuntuu, että monta sukupolvea on "liian" lähellä toisiaan - aika kultaa muistot. Tiedän olevani etuoikeutettu, välillä lapsenlapset tuntuvat olevan enemmän täällä kuin kotonaan. Välillä väsyttää. Mutta antaa paljon enemmän. Muistoja. Kaikille. <3

Taloprojektia en onneksi! ole kokenut. Remppoja senkin edestä. Nekin valmistuvat. Aikanaan. Yleensä.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Toiset tykkää puurosta hillolla, toiset sokerilla ja maidolla. Yhdet pitää pikapuurosta, toiset marjoilla ja raejuustolla maustettuna,  kolmannet eivät voi sietää, koska ovat syöneet sitä liikaa.  Kaikkia makuja mahtuu jo meidänkin perheeseen. Ja muutakin kuin puuroa.. Koskaan ei tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu.