Minä:

- Olen viimeisen parin vuoden aikana tiedostanut, että Hän on minun ikivauvani. Pukeminen, peseminen ja vaippahommat eivät tunnu enää niin pahoilta, tämän ahaa-elämyksen ja sen aiheuttaman asioiden käsittelytyön jälkeen. En osaa edes ajatella elämää, jossa en auttaisi Häntä pukemisessa, tai että Hän kävisi itsenäisesti vessassa. 

- Minun sydämeni särkyy, kun Hän voi huonosti. Eritoten se särkyy ajatellessani, miten huonosti Hän onkaan elämänsä aikana voinut. Joskus vellon surussa, kuin viimeistä päivää ja valutan muutaman kyyneleen, käydessäni mielessäni läpi kaikkea, mitä vuosien saattoon onkaan mahtunut. Minun sydämeni on ikuisesti jossain määrin rikki. 

- Minun sydämeni korjautuu jonkin verran, aina, kun näen Hänet onnellisena. Kun Hän hymyilee, minä hymyilen. Kuulostaa klisheeltä. Mutta ei ole. Kun Hän voi hyvin, toivon, että elämä jatkuisi tällaisena, aina ja ikuisesti. Kun Hän nauraa ja voi hyvin, voisin lopettaa töissä käymisen ja kaikki muut "aikuisjutut", elää vain kotona, omassa kuplassamme, ollen äiti. Hänen ja Hänen veljiensä äiti. Hänen nauttiessaan mökillä, vedessä kahlaillen, trampoliinilla hyppien ja nakuna nurtsilla painellen, toivon, että elämä voisi olla aina tällaista. Että voisimme asua mökillä, ja olla vain hyvävointisia ja onnellisia. Että Hän saisi olla yhtä onnellinen joka päivä. Että elämä olisi sitä yhtä ihanaa heinäkuista päivää.

- Kun Hän voi huonosti vaivun ajoittain epätoivoon. Olen vihainen. Pinna on lyhyt. Siivoan vimmalla ja päässä kaikuu vain yksi lause, kuin rikkinäinen levy "En enää kestä. Tämä helvetti ei lopu ikinä. Ei voi olla tällaista elämää". Järki sanoo, että kyllä se tästä taas. Eteenpäin on pakko porskuttaa. Sydän sanoo: nyt mä en enää kestä. Jotenkin kuitenkin kestän. Aina. Kestän, koska Hän on minun lapseni. Minun ikivauvani.

- Toivon, että Hän iän karttuessa ihastuu matkustamiseen. Että voisimme taas koko perhe lähteä matkalle. Viettää päiviä uima-altaan reunalla. Eläen ranskalaisilla, pizzalla ja hedelmillä kokonaisen viikon verran, vailla huolen häivää. 

- En enää mieti (ainakaan kovin usein) sitä, että elämästämme tuli niin erilaista. Joinain päivinä ajatus satuttaa liikaa. Toisina päivinä ei. Arki on kovin erilaista. Mutta se on meidän arkeamme. Eikä se ole välttämättä ollenkaan huonompaa arkea. Se on vain vähän erilaista. 

Hän:

- Hänellä oli pupu joka oli hänelle niin rakas. Kaikki kaikessa. Eräänä kauniina päivänä pupu katosi. Muutama yö meni heikommanlaisesti, jonka jälkeen pupu unohtui. Kun olin Hänen veljiensä kanssa risteilyllä, veljet halusivat viedä Hänelle tuliaisiksi pehmo-Haisulin. Haisuli on siitä päivästä asti ollut pupu. Kun Hän menee nukkumaan, Hän kikattaa, painaa Haisulin kasvoilleen ja sanoo "hyy". Merkiksi siitä, että aletaanpa laulamaan iltalaulua. Haisulista tuli Hänelle kovin rakas. Haluan ajatella Hänen ymmärtäneen, että Hänen veljensä valitsivat sen ajatuksella ja rakkaudella. 

- Hän sanoo "äätii", kun Hän on pienesti onneton. Pienesti huonovointinen. Kun planeetat ovat pienesti väärissä asennoissa. Hän sanoo maailman kauneimmalla äänellä "äiti", sen tarkoittaessa minua, äitiä. Kun Hän sanoo makuuhuoneen oven takaa viikonloppuaamuna (aivan liian aikaisin) "äitii", tiedän, että yö on mennyt hyvin ja päivä alkanut onnellisten tähtien alla. "Äiti" Hänen suustaan tulevana on lempisanani maailmassa. Hän on oppinut sanomaan "Sampu". En vain ole aivan varma, että tarkoittaako Hän sanalla Sampua. Sampu voi merkitä jotain muutakin. Tiedän, että "vee" on lentokone ja "puu" on Nalle Puh. Näistä olen aivan varma. Sampusta en. 

- Kun Häneen sattuu, tai Hänen on huono olla, Hän voi kikattaa yhtenä hetkenä, ja itkeä sydäntä särkevästi seuraavana. Hänen suuret, kauniit, harmaat, silmänsä ovat sikkurassa ja Hänen kasvojensa kaikki verisuonet näkyvät selkeinä. Hän saattaa kävellä kumarassa, kaatuilla holtittomasti ja nukahdella minne sattuu. Hän ei osaa sanoa mihin sattuu, onko kohtaus, paha olo, vai mikä. Hänellä on lyhyt pinna. Minä en tiedä pitäisikö antaa ensiapulääkettä, pillimehua, vaiko särkylääkettä. Päädyn yleensä särkylääkkeen ja pillimehun yhdistelmään. 

- Hän rakastaa iPädiään. Liikaa. Kotioloissa Häntä ei juuri näe ilman pädiään. Olen saanut sähköpostiin onnittelut "ensimmäisestä lataamastasi youtube-videosta" sekä Twitteriä selatessani huomannut ladanneeni palveluun pätkän Sami Palomiestä. Saksankielellä. Olen huomannut suositelleeni Facebookissa niin uutisia missien viimeisimmistä lapsihaaveista, vuoden verotiedoista, kuin ammattimeikkaajan poskipunavinkeistä. Voisin väittää, että Hän on aktiivisempi Twitterin ja Youtuben käyttäjä, kuin allekirjoittanut. Jos siis käyttöä mitataan palveluun ladatun materiaalimäärän perusteella. Olen puhunut huolissani vasemmalle ja oikealla iPad-addiktiosta ja saanut rauhoittelua "hänen tapansa oppia" "hänen tapansa kehittyä". Yritän olla levollisin mielin asian suhteen ja laukoa ilmoille viisauksia, kuten "noh, Hän tuskin menee pädistään pilalle", mutta huoli ei hellitä… 

- Hän ei syö karkkia. Eikä jäätelöä. Ei kakkua. Hänelle tärkeät ja läheiset ihmiset tietävät mitä sipsejä tuoda Hänelle. Mikä on Hänen lempi pillimehunsa. Hän voisi elää kylmillä lihapullilla ja pinaattiletuilla. Aamun aikaisina tunteina hän hakee niitä sänkyynsä, vetää peiton päälleen ja nauttii piknikistään. Imuroin Hänen sänkynsä joka päivä. Joka toinen päivä ajattelen, että hitsinpillit, palaa hermot. Jokatoinen päivä naureskelen: olkoon tämä sitten Hänen tapansa nauttia. 

-  Hän on kömpelö osoittamaan hellyyttä. Aiemmin Hän oli suorastaan kykenemätön osoittamaan hellyyttä. Nyt hän on vain kömpelö. Kun makoilemme vierekkäin sohvalla, tai sängyn päällä, Hän silittää kömpelösti jalkaani. Sanoen omalla tavallaan, että kiva, että olet siinä. Että olet tärkeä. Kömpelyys sulattaa sydämeni. Jokainen hellyydenosoitus nousee arvoon arvaamattomaan. Kun Hän kiukuttelee turhasta, Hän tulee myöhemmin nostamaan paitaani ja paijaa selkääni. Hän sanoo tuolloin anteeksi. En ikinä enää voi olla sen jälkeen Hänelle vihainen. Kun sanon "pusu", Hän pysähtyy, tuo poskensa lähemmäksi minua ja alkaa kikattamaan, kun pussaan häntä. Hän on oppinut koulussa "heittämään läpyn" ja on äärimmäisen ylpeä osaamisestaan. Hän saattaa maata sohvalla, pää veljensä sylissä. Hän päästää meidät nykyään lähelleen.  

- Hänellä on vaikeahoitoinen epilepsia, erittäin hankala migreeni, satunnaisesti hänen verensokerinsta tipahtavat liian matalalle. Hänellä on autistisia piirteitä ja vaikea kehitysvamma. Hän on täyttä terästä. Hän on minun ikivauvani.  Hän on elämäni suurin opettaja. 

Seuraa