Pääsiäinen oli ja meni. Juhlaa vietettiin eläimellisissä merkeissä; jahdaten pääsiäispupua lähimetsikössä, karitsoita ihastellessa Haltialassa, eläimiä tsiigaillen Korkeasaaressa ja noh; nauttien huvikummun eläimellisestä menosta. Vaikka vapaapäivät olivat upeita ja mahtavia, niin kyllä totuuden nimissä neljä päivää neljän herrasmiehen seurassa imee naisesta mehut aika täysin. Tarkoittaen sitä, että maanantai-iltana edessä häämöttävä työpäivä ei tuntunut ihan hirvittävän masentavalta asialta. (kaikella rakkaudella herrasmiehiä kohtaan).

Sampu ja Edward ovat päässeet "poikamaisen nahistelun" makuun, jossa otteet saattavat ajoittain koveta. Miehen rauhoitellessa, että "pojat on tuollaisia, ne painii", oli allekirjoittanut jatkuvasti valmiuksissa lähtemään ensiapuun irronneen, tai murtuneen ruumiinosan vuoksi. Keiklta toistaiseksi vältyttiin. Mutta ensiapu-jännittäminen liene laukaisi sopivasti viikon ensimmäiselle työpäivälle jäätävän (kyllä, jäätävän) migreenin. Josta toivutaan pikkuhiljaa vieläkin. Lomailu siis oikeasti osaa ottaa koville.

Pääsiäisen paras juttu oli kaikesta ihanan eläimellisestä aktiviteetista huolimatta niinkin arkinen ja pieni juttu, kuin kävely lähikauppaan.

 Eräänä iltana, kuukausia sitten, liikkuessani bussilla paikasta a, paikkaan b, nän bussin ikkunasta perheen:  joka vaikutti olevan iltalenkillä. Lenkkeileviä laumoja tulee vastaan vähän väliä, mutta nyt näky sykähdytti ja pysäytti.

Muistin ne ajat, kun harrastimme pitkin viikonloppuja lenkkeilyä: Edward käveli tai oli kelkan, tai rattaiden kyydissä. Topo kulki nätisti pitkin maita ja mantuja, kunhan vain sai työntää rakasta taaperokärryään. Taaperokärry on nähnyt kaikki lähialueen tiet ja polut, käynyt kävelemässä Kaivarissa ja meren jäällä. Sitten Topon pituus kasvoi, vointi huononi. Punainen muovinen taaperokärry jäi armottoman pieneksi. Lenkit loppuivat.

Jossain vaiheessa hommattiin tarpeeksi isot rattaat: Sampulle joka päiväisee menoon. Ja tarpeeksi isot siihen, että Topo mahtuisi istumaan rattaiden kyytiin. Että voisimme elvyttää lenkkeilyperinteen.

Homma kosahti siihen, että Topoa ei lenkkeily hotsittanut. Jos määränpää ei ollut täysin selvillä, Topo istui rattaiden kyydissä naama valkoisena, vuoronperään säälittävästi uikuttaen, vuoronperään pontevasti karjuen. Siitä oli lenkkeilyn ihanuudet kaukana, voin kertoa. Samaan aikaan valvottiin urakalla. Vaihdeltiin lääkkeitä lennosta. Keskityttiin selviämään päivästä. Joten lenkit jäivät unholaan, jonnekin mielen perukoille. Joten viimeiset pari vuotta koko perheen päiväkävelyt ovat olleet vain haaveasteella.

Kunnes, aurinkoisena sunnuntai-iltana päätimme testata, miten koko joukkueen saisi liikkumaan siihen puolentoista kilometrin päähän rakennetulle uudelle lähikaupallemme. Sampu valitsi menopelikseen potkupyöränsä, Nopsan, jolla liikkuminen sujuu oikeasti äärettömän nopsasti. Edward, kävi hakemassa pihalta pienen potkulaudan. Topolle kaivettiin varastosta ne siellä pari vuotta odottaneet rattaat, mallia "näihin mahtuu isompikin mies". Auringon laskiessa mailleen, lähdettiin matkaan.

Voin kertoa, että kaikki meni, kuin saduissa: Topoa ei harmittanut, Edward liikkui sujuvasti eteenpäin (joskin se pieni potkulauta todettiin puolen kilometrin jälkeen epäkelvoksi kulkupeliksi ja jätettiin läheiselle bussipysäkille odottamaan, että se noukitaan kotimatkalla taas kyytiin) ja Sampu eteni nopsallaan ajoittain turhankin nopsasti. Yhdessä lenkillä käyminen oli kaiken sen parin vuoden haaveilun arvoista. Tunsin aikamoista ylpeättä; täällä minä painan mieslaumani kanssa lenkillä. Onnea siitä, että tehdään taas asioita, joista luulin jo joutuvani luopumaan. Hyvä muistutus siitä, että haaveita pitää olla, eikä niiden aina tarvitse olla luokkaa isompi talo ja kiljardisti rahaa.

Lenkistä hurmioituneena Edwardille käytiin seuraavana päivänä hankkimassa kunnon potkulauta. Sellainen jolla pääsee (turhankin) lujaa eteenpäin. Kas kun suunnitelmissa on tehdä lenkkeilystä ainakin pienimuotoinen harrastus. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla: kun maito on loppu, tai tekee mieli jäätelöä, niin lauma kasaan ja lenkille. Itseasiassa meillä on huomenna Edwardin kanssa kahden kesken treffit: Tarkoitus on lenkkeillä/potkutella lähiravintolaan illalliselle. Voin kertoa, että treffejä odottavat lapsi ja äiti-ihminen aivan yhtä paljon.

 

Seuraa