Niin, olen pitkään ajoittain puhellut (lue: kirjoitellut) siitä tyttökoirasta. Haaveillut typystä, jonka kanssa tehdä rauhallisia iltalenkkejä ilman tuoksuessa keväälle. Joka tulisi illalla syliini katselemaan täydellisiä kotirouvia teeveestä, vähintään yhtä suurella antaumuksella, kuin emäntänsä. 

Juu, ei tullut tyttökoiraa meille. Sitävastoin miesvalta on vahvistunut lukemiin 5-1.

Perheemme on nimittäin kasvanut. Mustalla, pienellä, hiljaisella, mutta nopealiikkeisellä kaverilla, nimeltään Roope. Loppujen lopuksi projekti "koira kotiin" eteni ihan kaikilla muilla, kuin kääpiövillakoiran askelilla.

Torstaina nimittäin työkaverin kanssa jutellessa kerroin tästä kuumeen lailla polttelevasta koirahaaveesta. Työkaverini ilmoitti samointein, että hän ehkä mahdollisesti tietää, miten voisin saada haaveeni toteutumaan, kuumeen laskemaan.

Myöhemmin samana iltapäivänä puhelimeni piippasi "heippa, meillä oli siis tarjolla niitä kääpiövillakoiran pentuja". Kotia vailla oli yksi tyttö, sekä yksi poika. Kopio viestistä miehelle, sekä perään suostuttelua, ehdottelua ja anelua tyylillä, "pliis pliis pliis, oo kiltti, oot paras ja ihanin ikuisesti, jos suostut". Muutaman viestikierroksen jälkeen pehmittely oli tehnyt tehtävänsä ja neuvottelut pyörähtivät kunnolla käyntiin, miehen: "no ookoo, mutta se on sitten poika, joka tulee meille" viestin lävähtäessä puhelimeni näytölle. 

Paria vuorokautta myöhemmin, kellon lähennellessä puoli kahdeksaa, sateisena lauantai-iltana, Sampu laukkasi 30 sekunnin välein ulko-ovella. Koska hän oli aivan tuhannennvarma siitä, että oli kuullut auton äänen. Odotimme kotiin jännittyneinä kolmen koplaa: mies, Edward, sekä Roope. Olin kymmentä minuuttia aiemmin saanut mieheltä viestin "no, on se perfect" ja tiesin, että Roope on hoitanut itsensä myyntityön vähintäänkin kiitettävästi. Vaikka mies oli itsekin ollut aktiivisena surffailemassa "koirasivuilla" iltaisin, miettien eri rotujen plussia ja miinuksia, tiesin, että hänen kohdallaan koira oli asia, joka saa tulla perheeseen, koska se on "kaikille muille tärkeä ja positiivinen juttu". Pennun ollessa miehen sanojen mukaan perfect, tiesin, että karvakasa oli ainakin aloittanut miehen sydämeen muuton esivalmistelut.

Nyt olemme vuorokauden verran tutustuneet Roopen kanssa toisiimme. Olen rakastunut. Edward on hurmiossa. Topo ei ole oikein moksiskaan (tässä yhteydessä enemmän, kuin positiivinen reaktio). Sampua vuoroin jännittää, ihastuttaaa ja rakastuttaa. Niin ja mies… Joka lausui viimeksi eilen, ennen Roopen kotiuttamiskeikkaa pontevasti sanat "mä en ole koiraihmisiä"... Hänen on luotettavalta taholta kuultu lirkuttelevan illan pimeinä tunteina eräälle koiralle, joka tottelee nimeä Roope, lempeällä äänensävyllä, että  "tuuppa Roope iskän syliin". 

Toistaiseksi siis valtakunnassa kaikki enemmän, kuin loistavasti. Jatkoa seurannee… Terveisin eräs nimimerkillä: "mies, kolme poikaa ja yksi poikakoira" 

Seuraa