Istumme Edwardin kanssa bussissa. Määränpäänä ostoskeskusen parturi-kampaamo. Talouden täysi-ikäiset jäsenet ovat päätyneet siihen, että Edwardin karvakypärälle on tehtävä jotain. Jonkun ammattilaisen toimesta. Kotitrimmaus ei enää asiaa auta. Jännitys on huipussaan, Edwardilla ja äiti-ihmisellä. Vuosien saatossa olemme päässeet tilanteesta, jossa tärykalvot eivät enää anoa armoa hiustenpesun yhteydessä, ja kampaakin saa näyttää kuontalolle, ilman että kampaustoimesta saadaan aikaiseksi ympäri alakertaa kiertävä "et varmasti saa kiinni"-hipparalli, siihen, että olemme ihan oikeasti menossa parturoitavaksi.

Edwardia mietityttää puuha. Hän on vakaasti sitä mieltä, että trimmauksen voisi jatkossakin hoitaa mies, tai äiti-ihminen. Ei tähän mitään partureita tarvita. Edward antaa selvät sävelet tulevan kuontalon siistimisen suhteen: ei saa leikata, ei saa nipsaista, ei saa käyttää mitään koneita, mutta ehdottomasti tarvitaan tuulta. (lue: föönausta). Yritän selventää, että saattaa olla, että saksia joudutaan vilauttamaan ja ehkä vähän jotain konettakin käyttämään. Tuuli on ookoo! Eihän keikkaa ilman tuulta voi tehdä. 

Keskustelua käydään aiheesta kolmeenkymmeneen kertaan. 

Määränpäässä parturituoliin istuu erittäin jännittynyt Edward, äiti-ihmisen hoitaessa assistentin virkaa. Edwardia jännittää, mutta paha jännitys on muuttunut hyväksi jännitykseksi; kasvoilta paistaa ylpeys. Edward aloittaa sujuvan keskustelun kampaajan kanssa "Äidillä on huomenna syntymäpäivät, teen hänelle sydämen muotoisen mansikkakakun". Keski-ikäinen naisihminen hymyilee ja kehuu ideaa loistavaksi, kysyen vaivihkaa äiti-ihmiseltä "minkä ikäinen tämä pikkuherra onkaan". Edward jatkaa luontevaa jutustelua: suklaamunasta tuli Kung Fu panda ja postiauto toi Tuomas Veturi deeveedeen. Jonka jälkeen siirrytään sujuvasti takaisin äiti-ihmisen syntymäpäivään. Äiti-ihmistä hymyilyttää; ollaan taas tilanteessa jossa Edwardin ulkonäkö ei ehkä vastaa juttujen tasoa. Jossain vaiheessa trimmausta kuiskaan hiljaa "hänellä on kehitysvamma". Saan vastaukseksi lämpimän hymyn, sekä hiljaisen "näin arvelinkin" lausahduksen. Edwardista pidetään extrahyvää huolta ja hän saa parit ylimääräiset "tuulet". Kampaajan tuolista poistuu enemmän kuin tyytyväinen Edward, hienoissa hiuksissaan. Kampaaja saa vuolastakin vuolaamman kiitostulvan trimmattavaltaan. 

Seuraavana päivänä juhlistamme äiti-ihmisen syntymäpäivää. Mennään siitä, mistä aita on matalin-meiningin hengessä kahvittelu on ulkoistettu oikeaan kahvilaan. Olemme liikenteessä koko perheen voimin. Kahvilassa Edward valitsee suklaakakun, Topo sipsejä ja Sampu pullaa. Siinä vaiheessa, kun ostokset on maksettu ja on päästy istumaan vapaana olevan pöydän ääreen, on päällä niin sanotusti tilanteen alku: Topo katselee kaihoisasti Sampun pullaa, Sampu itkee ääneen sitä, että ei valinnutkaan suklaakakkua ja Edward on vakaasti sitä mieltä, että hänen kakustaan ei kukaan pääse osingolle. Viereisen pöydän nuorta paria alkaa naurattaa ääneen. Pöydässämme lautaset kiertävät henkilöltä toiselle : Sampu ottaa äkkiä yhden lusikallisen kakkua, Topo saa haukata Sampun pullaa ja Edward saa ottaa pari sipsiä Topon purkista. Hommasta on rauhassa nauttimisen meininki kaukana, mutta olen onnellinen. Enemmän kuin onnellinen. Me istumme kahvilassa, saman pöydän ääressä, koko porukka. Tällä kertaa papukaijamerkin mennessä Topolle, joka saa ehdottomasti ja mennen tullen "päivän rauhallisin veljes"-palkinnon. 

Vuosien saatossa olen oppinut siihen, että porukasta erottuminen on välillä ihan ookoo. Itseasiassa se on useinmiten ihan ookoo. Sen sijaan, että näkisin aina vain ne silmänurkasta heitetyt ihmettelevät katseet, olen oppinut näkemään selvemmin ne hyväntahtoiset katseet. Koska niitä on vähintään yhtä paljon, kuin niitä ihmetteleviä, tai ajoittain jopa paheksuvia katseita. Uskon vakaasti siihen, että sekalainen seurakuntamme voi ihan oikeasti jollekin olla päivän piristys, se päivän hauska juttu. Kuten sille kampaajalle parturi-kampaamossa. Kuinka usein hän pääsee seuraamaan niin aitoa iloa ja onnea siitä, että jonkun hiukset leikataan? Tai kuten sille nuorelle pariskunnalle, joita kahvihetkemme nauratti melko suuressa mittakaavassa. Tämä on se tarinan toinen puoli, maailma johonka pääsy osaa myös olla lottovoittojen lottovoitto. Sateenkaaren pääty, jossa on kultaa. 

Seuraa