Kun aurinko paistaa lähestulkoon pilvettömältä taivaalta, suorastaan pakottaen vaihtamaan pitkähihaisen tilalle lyhythihaista, osaa elämä tuntua aika mahtavalta. Alla viikon mahtavuudet, satunnaisessa järjestyksessä:

Sinne ne meni 

Aurinkoisena perjantaina, miehen paiskiessa töitä, trion ja allekirjoittaneen vietellen leppoisasti vapaapäivää, sai allekirjoittanut idean. Me lähdemme retkelle! Me suuntaamme vihaiset linnut puistoon, paikallisen järven rannalle. Äiti-ihmisen jollei nyt seitsemännen, niin ainakin kuudennen vaiston johdattamana retkelle pakattiin mukaan yksi kappale pyyhkeitä, varavaippoja, sekä uimahousut. JOS Topo haluaisi lähteä uimaan. Suunnitelmana retkeily oli suorastaan uhkarohkea: bussin vaihto, sekä suuntana paikka, jonne emme ole Topon kanssa ikinä julkisilla kulkeneet. Tästä voi tulla isomman luokan hitti, tai hutti. Rohkea rokan syö-lausetta mielessäni hokien suuntasimme bussille numero yksi, kohti seikkailuja. Sen äiti-ihmisen kuudennen vaiston johdattamana olin pakannut mukaan myös lihapullia, JOS sattuisi tulemaan tilanne. Fiilis oli hyvä, aurinko lämmitti. Ja kaikki meni enemmän, kuin putkeen. Joskin Topo ei ollut katraasta ainoa, joka halusi korkata uimakauden. Ehei. Perään painelivat Sampu ja Edward, koska hädässä nyt kalsarit ehdottomasti ajavat uimahousujen virkaa. Me vietimme retkellämme yli kolme tuntia. Äiti-ihminen ei hukannut ensimmäistäkään lasta, eikä omaisuutta, triosta kenelläkään ei mennyt edes mainittavasti hermo. Ei voi paljon mahtavampaa päivää olla! P.S kaikki trion jäsenistä ovat tällä hetkellä hieman "matalaäänisiä", mutta sen laitamme kevätallergian, emmekä liian kylmien uimavesien piikkiin 

Läksyjen teko hetki 

Saan suuren kunnian olla Edwardin ykkös läksykaveri. Kannan ykkös läksykaverin viittaa ja kruunua suurella ylpeydellä. Olemme näin neljännen luokan keväällä päässeet "ei ei en mene kouluun" "ei ei ei tullut läksyjä" "ei ei en jaksa tehdä läksyjä"-vaiheiden jälkeen tilanteeseen, jossa Edward ulko-oven avauksen jälkeen kajauttaa ilmoille ilmoitusluontoisen asian "tänään tuli läksyjä". Tämä ilmoitusluontoinen asia tarkoittaa sitä, että läksykaverin tehtävään valittu henkilö sillä sekunnilla keskeyttää kaiken muun tekemisensä. (ookoo, vessassa saa käydä rauhassa loppuun). Olemme Edwardin ollessa täyden kympin poikana, täyden kympin iässä tilanteessa, jossa "se ei ehkä ikinä puhu"-vuosien jälkeen miehenalku puhuu välillä jopa hieman liikaa. Sekä harjoittelee aktiivisesti lukemista ja kirjoittamista. Mies ja äiti-ihminen ovat viimeisen vuoden hieman odotelleet sitä, että milloin Edwardilla naksahtaa se viimeinenkin lukupalapelin pala päässä kohdilleen, lukutaidon ollessa totisinta totta. Yhä menemme "viittä vaille"-tilanteessa, mutta on sydäntä sykähdyttävää nähdä jatkuva edistyminen. Sekä se, että siisteys menee Edwardissa myös kirjoittamisen puolelle: käsiala on siistiä. Suorastaan kaunista. Uskon vakaasti, että seuraavan vuoden sisällä se lukutaito oikeasti on totisinta totta. Siihen asti jatkamme tavutehtävien tekoa, ruokapöydän ääressä. Pohtien ääneen sitä, että tuleeko suk-laa sanan laa-tavuun yksi, vaiko kaksi aata. Se on muuten aika mahtavaa! 

Äiti sä olet kaunis 

Kiireinen (yllätys!) aamu. Äiti-ihminen yrittää kuumeisesti, tukka sievästi (ei niinkään) pystyssä miettiä, että mitä tänään laittaisi päälle. Ohi taapertaa aamu-uninen Sampu, joka ilmoittaa a) menevänsä pissalle, sekä b) "äiti sä olet kaunis". Äiti-ihminen häkeltyy ja kiittää. Vastaukseksi tulee "niin, kun mä sanoin sulle noin, niin nyt sun pitää sanoa se mulle takas". Aivan, kohteliaisuuteen on aina kohteliainta vastata kohteliaisuudella. Tuntuu aina vaan yhtä ihmeelliseltä, että voimme käydä tällaisia keskusteluja tyypin kanssa, jolla ei ole ikää mittarissa ihan vielä edes viiden vuoden vertaa. Päiväkodin kevätkeskustelussa  puheterapeuttimme ja erityislastentarhanope kysyvät, "onko jotain mistä olet huolissasi Sampun suhteen". Vastaan häkeltyneenä "ei, siis Sampuhan on meille ihan prodigy". Hän on. Olemme miehen kanssa vihdoinkin päässet sisään näihin "lasten suusta"-juttuihin. Olemme niinkuin osa "lasten jutut"-salakerhoa. Puhe on epäselvää, mutta kamoon; pitääkö kaikkien nyt puhua ihan samalla tavalla? Tyyppihän kuitenkin puhuu! Hänkin ajoittain jopa hieman liikaa. Puheterapeuttimme ja ope ovat samaa mieltä: ei ole mitään, mistä olla huolissaan. Hassua! Hyvällä tavalla hassua. Joskus asiat siis menevät itsekseen eteenpäin, aivan kuten pitikin. Iltapäivällä saan lisää kehuja "äiti, sulla on tosi kaunis paita". Vastaan aamusta viisastuneena "niin sullakin". Minua näpäytetään, "ei tämä ole kaunis paita, tämä on tiikeripaita". Okei… Tätä peliä en voi voittaa, en edes pelata oikein. Aika mahtavaa sekin. 

Tarralenkkarit 

Niin, se allergia siis vaivaa ainakin Sampua aikalailla. Sunnuntain ja maanantain välinen yö meni niin sanotusti harakoille. Sampun hyöriessä ja pyöriessä puoliksi äiti-ihmisen päällä, aivan kertakaikkisen koko yön. Noin kahden tunnin repaleisten unien jälkeen lähdettiin uuteen viikkoon reippaina (ei tod), täynnä tarmoa (jaa vissiin). Työpaikalla huomasin, että joku rakkaista alaikäisistä tahmatassuistani oli ehtinyt pyyhkiä kätensä mustan paidan rinnukseeni aamutohinoissa. Kalenterin tarkastus kasvatti riemastusta entisestään: hemmetti tänään otetaan kuvat kulkukorttiin. Hieman kävi tuossa vaiheessa harmittamaan aamuinen päätös torkuttaa kymmenen minuuttia lisää, hiusten pesun, sekä kunnon meikkauksen hinnalla. Päivä rynnittiin jotakuinkin hereillä läpi. Iltapäivällä mies keräsi äärettömän määrän hyvä puoliso-pisteitä lisää, ehdottamalla, että josko tänään olisi pitkästä aikaa pizzapäivä. Kyllä! Oi kyllä! 

Topoa ei tällä kertaa pizza paljon houkuttanut, vaan hän kävi keräämässä tottuneesti jääkaapista omia eväitään. Ne tuhottuaan hän häipyi vähin ääniin jonnekin eteinen-kylpyhuone akselilla. Kolmen minuutin kuluttua viereeni taapersi Topo, jolla oli tarralenkkarit kauniisti väärissä jaloissa. Topo otti äiti-ihmistä kädestä kiinni ja ohjasi hänet pation ovelle. Sydän suli mennen tullen; Topo haluaa ulos. Rakas pikkumies on  vähin äänin tsempannut eteisessä saadakseen lenkkarit jalkaan, koska hän haluaa ulos. Tuumasta toimeen: loput pizzat naamariin, koko katras pihalle, sekä ilta-ajelu meren äärellä olevaan puistoon. Jossa Topo sulatti sydämet toiseen kertaan, nauraessaan ääneen, pohjattoman onnellista naurua, karusellissa kieppuessaan. Kaikki palikat ovat kohdillaan… 

 

Jälleen kerran yksi varmasti vuoden kohokohdista oli se äidin nimipäivä. Äitienpäivänä suuntasimme perinteitä kunnioittaen Tammisaareen retkeilemään. Kaikki ei mennyt ehkä jatkuvasti ihan putkeen, ehkä mielessä kävi "ens vuonna tehdään jotain muuta" ja "miksi hemmetissä me tähän lähdettiin"-ajatus pariin otteeseen. Mutta Satuhäitä lainatakseni "lopulta kaikki on hyvin". Päivästä jäivät taas vain ja ainoastaan ihanat muistot. Ensi vuonna uudestaan! Sehän mahtavuuksissa on parasta; homma ei ehkä alusta loppuun asti ollut silkkaa mahtavuutta, mutta mieleen jäivät vain ne mahtavuus-muistot. Niihin on ihan parasta palata. 

Seuraa