Syyskuu vei kyllä auringon mukanaan kirjaimellisesti. Lokakuun ensimmäinen ei näyttänyt mulle parhauttaan. Mä yleensä pidän syksystä, koska on hienoa nähdä luonto väreissään valmistuvan tulevaan talveen. Tänään ei vaan tuntunut siltä yhtään. Pikku neiti on koko päivän testannut mua. Hän on tehnyt kaikkea mitä ei saa, kiukkuillut, kiipeillyt ja putoillut. Aattelin että ulkona on parasta, nauttia pihaleikeistä ja samalla voin haravoida. Nautin yleensä haravoimisesta, koska luonteelleni se on täydellistä puuhaa, saa nähdä oman työn tuloksen. Tänään vaan rupes kasvaa tatti otsaan, koska pihamme on täynnä lehtiä naapurien puista, joita tuuli toi jatkuvasti pihallemme lisää. Ja haravoinnista ei tullut yhtää mitää, koska pikku neiti päätti joka kolmen minuutin välein karata tielle. Onneksi iso neiti pelasti mielen tarjoilemalla tekemäänsä hiekkaomppupiirakkaa ja lupas auttaa haravoimaan vähäsen.

Onneksi hänen avuliaisuus pelasti päivän, muuten ois sata tattia otsassa. Se tunne vaan on joskus, ettei nyt jaksa enää. Sata asiaa pitäis tehdä eikä mihinkään voi keskittyä rauhassa.  Ja hetken ku on omaa aikaa niin pitäisi koulun parissa ahertaa. Tänään mä en yksinkertaisesti jaksanut, otin sen tunnin ihan vaan omaa aikaa, muuten ois liian pitkä ilta.Vastoinkäymiset ja epäonnistumiset kasvattaa ja opettaa, mutta mä mieluusti ottaisin niitä joka päivä vähän kerrallaan kuin yhtenä päivänä saavista kaatamalla. Toivottavasti huomenna paistaa jo aurinko! :) <3

Kommentit (0)

Seuraa 

Finding myself- blogissa kolmenkympin ohittanut kahden lapsen äiti pohtii elämäänsä, yrittäen löytää aikaa itsensä löytämiseen. Rohkea vai hullu siirto, kun aloitti uudet opinnot heti äitiysloman päätyttyä.. Kuinka löytää aikaa perheen lisäksi  kuntoilulle, askartelulle, luonnolle tai leipomiselle kiireen keskellä.