Mulla on paha tapa tehdä heräteostoksia. Pitkästä aikaa Cittarissa käydessäni silmääni osuikin hylly, joka oli täynnä ihania askarteluvälineitä.

Päätin ostaa uuden leimasinsetin, jossa oli hienoja ja erikoisia kortteihin sopivia sanoja ja lausahduksia. Lisäksi minun on ollut jo pitkään tarkoitus ostaa kuviollista teippiä, mutten ole löytänyt aiemmin mieleistä. Niinpä poimin myös niitä mukaani.

Halusin päästä tietysti testaamaan uusia hankintoja, joten päädyin tekemään muutaman kortin, vaikkei mitään juhlia lähiaikoina tiedossa olekaan. Teen yleensä muutenkin kortit silloin kun inspis iskee, niistä on juhlien koittaessa sitten helppo valita, minkä tahtoo antaa.

Päädyin tekemään kortit 16-vuotiaalle, vastasyntyneelle sekä uudelle kodille. Vaikka pidänkin väreistä, musta tuo kortteihin ylellisyyttä ja samalla tasapainottaa värimaailmaa.

Mulla oli askarteluaikojen alussa ongelma sen kanssa, miten leimasimia pitäisi käyttää; valkoinen pohja näyttää pliisulta, mutta kuviopaperin päällä vaikutelma on sekava. Tällainen värilliselle pohjalle painaminen on mielestäni hyvä keino.

Teippi oli kiva lisä kortteihin, näitä tulee varmaan käytettyä jatkossakin. Itse teippipinta tosin tuntui näissä teipeissä kehnolta, joten saa nähdä pysyvätkö ne paikallaan käyttöön asti.

Kommentit (0)

Seuraa 

Harrastelijoitten puuhastelua on sekalainen soppa käsin tekemistä. Useimmiten inspiroidun virkkaamaan neuletakkeja, leipomaan cupcakeja, tekemään koruja, tuunaamaan esineitä sekä askartelemaan kortteja. Itse inspiroidun näteistä valokuvista, toivottavasti niin käy myös blogini lukijalle.

Hae blogista