112-päivän kunniaksi haluan kertoa seuraavan tarinan.

Alien – tai sittenkin vain hyvänlaatuinen asentohuimaus?

Kävin testaamassa Jorvin uusia tiloja! Hienoja ovat! Palvelu ja asiantuntemus ovat myös parasta mahdollista A-luokkaa!

Minua huimasi vähän väliä kolmatta päivää. Huimaus oli inhottavaa; olin parinkymmenen sekunnin verran kuin karusellissa aina asentoa vaihtaessani. Varsinkin makuulla oli ilkeää vaihtaa kylkeä huimausten välillä, kun tiesi aina uuden pahoinvointiaallon tulevan taas seuraavan huimauksen yhteydessä. Korvissani soi ja paukkui ja sydän pompotti huimauksen aikana.

Lopulta tilanne paheni niin, etten pystynyt enää nousemaan sängystä, en istumaan, en seisomaan, enkä oikein makaamaankaan, kun koko ajan oli pieni päänsärky, pyörrytti, oksetti ja jopa silmät liikkuivat hallitsemattomasti edes takaisin (silmävärve, nystagmus). Pienikin pään liikauttaminen aiheutti oireita. Kontrollin menettäminen tuntui kammottavalta. Ja tietenkin peruuttamattomalta!

Pystyin kuitenkin lattialla kyyhöttäen puhumaan puhelimessa ja saamaan neuvoja sairaanhoitajalta. Parempi puoliskoni oli ehdottanut ambulanssin tilaamista, mutta ajattelin,
​-  että ei sitä nyt sentään ambulanssia minua varten tarvitse hälyttää,
-  eihän sitä kehtaa kiireisiä vaivata,
-  niitä turhia hälytyksiä on haitaksi asti,
-  voisin viedä vuoron joltain sitä vielä enemmän tarvitsevalta ja
-  ei tämä nyt varmaankaan ole niin vakavaa, hengitänhän vielä ja sydänkin sykkii.

Mutta miten minä oikeasti tilani vakavuuden olisin pystynyt arvioimaan?! Onko päässäni kasvi, infarkti, Alien vai kaksi? Parempi puoliskoni joutui sitten kuljettamaan minut autolla terveyskeskuksen päivystykseen.

Siellä todettiin, että lisätutkimuksia tarvitaan ja minut toimitettiin ambulanssilla Jorvin päivystykseen. Ambulanssin henkilökunta sanoi, että edellä kuvatunlaisten oireiden ilmetessä on syytä soittaa yleiseen hätänumeroon 112 ja antaa asiantuntijoiden tehdä johtopäätökset! Ambulanssissa voidaan tehdä tutkimuksia ja antaa ensiapua, eikä kriittisessä tilanteessa (esim. aivoinfarkti) aikaa hukkaannu.

Jorvin uudet tilat, laitteet ja henkilökunnan osaaminen sekä ystävällisyys tekivät minuun suuren vaikutuksen.

Sain tiputuksen yhteydessä lääkettä, joka vei pahoinvoinnin pois. Yöksi minut laitettiin siistiin ja hiljaiseen huoneeseen, jossa sain yksikseni toipua ilman häiriötekijöitä.  

Aamulla pystyin jo istumaan ja kävelemään. Lääkärikierroksella sain kuulla, että tauti olikin perisäikäyttävistä oireistaan huolimatta vaaraton; hyvänlaatuinen asentohuimaus!

Pääsin kotiin! Tilanteiden nopea vaihtelu oli uskomatonta! Nyt vain huimauksen tullessa toistan sitä aiheuttavia liikkeitä, jotta sisäkorvaan kertyneestä sakasta päästään eroon!

Kiitokset henkilökunnalle Kirkkonummen terveyskeskuksen päivystyksessä, ambulanssissa ja Jorvissa sekä päättäjille, jotka ovat sijoittaneet yhteistä rahaamme ajanmukaisen ja toimivan sairaalasiiven rakentamiseen!

Muista 112! Minä ainakin muistan!

Kommentit (0)

Seuraa 

Blogi käsittelee ”urbaanin maalaiselämän” ilmiöitä pääkaupunkiseudulla sijaitsevassa pienessä kylässä – omakotitaloelämää, puutarhanhoitoa, villieläinvierailuja ja kaikenlaisia sattumuksia. Kirjoittaja viettää ison osan ajastaan molemmat jalat tukevasti ilmassa nauttien luonnonilmiöistä, käsillä tekemisestä, uusiin asioihin perehtymisestä sekä niiden kehittelystä.

Blogiarkisto

2016

Kategoriat