Olen aina haaveillut kanalan pitämisestä. Suomalaiset maatiaiskanat ovat suosikkejani, sillä ne ovat terveitä, pitkäikäisiä, hauskannäköisiä ja ne munivatkin.

Lapsena vietin kesiä Korson mummolassa, jossa oli omaan tarpeeseen mitoitettu kanatarha.

Olin kiinnostunut eläimistä ja onnea oli, kun sai pitää kanaa sylissäkin.

Mummo puki aina ylleen valkoisen takin mennessään kanalaan asioimaan. Hänen mielestään kanat tunsivat takin ja olivat siksi hänen käyntinsä aikana rauhallisia.

Tehtäviini kuului joskus munien hakeminen kanalasta. Liikuin hitaasti ja rauhallisesti, etteivät kanat vaan hermostuisi ja juttelin niille munia kerätessäni. En muista koskaan aiheuttaneeni sen suurempaa hämminkiä kanojen joukossa - toki protestiääniä aina kuului. Potkulaudalla pääsin sopivasti karkuun kiukkuista kukkoa, joka piti pihalla hyvää huolta parvestaan.

Joskus joku kana sairasteli ja silloin se laitettiin mummon mökin eteisessä olevaan häkkiin toipumaan. Mummo osasi lääkitä suojattejaan ja useimmiten kana pääsi tervehtyneenä takaisin kanalaan.

Aina välillä joku kana koki kuitenkin vaarin toimesta äkkikuoleman. Mummo valmisti itkusilmin kanasta aterian, muttei osallistunut sen syömiseen. Minultakin loppui kanan syönti moneksi vuodeksi, kun ymmärsin meidän Veeramme olevan tarjolla ruokapöydässä.

Parikymppisenä järjestin tapaamisen tulevan paremman puoliskoni kanssa ja päätin tarjota hänelle syötävää. Ruokaa en osannut valmistaa, joten ostin valmiin broilerin ja keitin sen kanssa riisiä. Pari salaatinlehteäkin laitoin lautaselle. Kun tuli aika leikata broileri, en voinutkaan sitä tehdä, vaan menin vessaan itkemään eläinparan kohtaloa. Parempi puoliskoni leikkasi broilerin pieniksi paloiksi minun ulistessani vessassa ja kuinka ollakaan – hyvältähän tuo maistui, kunhan tarjottava ei enää näyttänyt miltään joskus elossa olleelta otukselta.

Kylällämme on kuuloetäisyydellä ainakin kukko – todennäköisesti kanojakin. Syksyisin pelkään kukon puolesta, mutta se kiekuu varsin hyvissä voimissa talvellakin suojasäällä. Lisää tällaista!  Kivaa olisi, jos kanaharrastus lisääntyisi - luomumunatuotannon lisäksi myös ympäristön iloksi sekä kanakantojen ylläpitämiseksi.

Kommentit (2)

kananen

Terveiset taajaman kanatarhurilta! Kukkokin kiekuu ja lapset saivat tipuja hoidettavakseen. Meillä nämä eivät ymmärrä talviulkoilun päälle, mutta naapurissa tepastellaan suojasäällä ulkonakin.
Onneksi on tämä mahdollisuus, paikkakunnasta riippuen kukolla tai ilman. Eikä lähiasutus haittaa.
Halpaa ei ole, talvipakkasilla varsinkaan. Eikä kanakaan ole niin yksinkertainen ja helppo kuin äkkiseltään luulisi. Palkitsevaa silti! Lapsetkin oppivat arvostamaan ruokaa ja sen tuottajia eritavalla. Liha kaupassa ei ole kasvoton vaan sekin on elänyt. Vaan kuinka...

HeliUmball
Liittynyt22.10.2015

On hienoa, kun kana saa elää lajille tyypillisesti ja lapsetkin oppivat luontevasti elämän realiteetteja.

Seuraa 

Blogi käsittelee ”urbaanin maalaiselämän” ilmiöitä pääkaupunkiseudulla sijaitsevassa pienessä kylässä – omakotitaloelämää, puutarhanhoitoa, villieläinvierailuja ja kaikenlaisia sattumuksia. Kirjoittaja viettää ison osan ajastaan molemmat jalat tukevasti ilmassa nauttien luonnonilmiöistä, käsillä tekemisestä, uusiin asioihin perehtymisestä sekä niiden kehittelystä.

Blogiarkisto

2016

Kategoriat