Parempi puoliskoni pesi makuuhuoneen edustaa painepesurilla ja minä olin upottautunut syvälle vattupensaisiin. Pesurin pauhun tauotessa olin välillä kuulevinani jotain outoa ääntä! Ai niin, tuoltahan meidän ovikellomme kuulostaa – eipä se ollutkaan pitkään aikaan soinut.

En ollut ehtinyt vielä lähteä pois vattupuskasta, kun huomasin hauskannäköisen nuoren miehen kori käsivarrellaan kyselevän yläpihaltamme, kuinka hän pääsisi alapihalle luoksemme. Hmm, onkohan kaveri menossa koreineen sieniretkelle?

Ilmeni, että hän olikin myymässä ovelta ovelle itse valamiaan kynttilöitä. Kynttilät olivat ihan nättejä ja kohtuuhintaisiakin. Puhelimme jonkin aikaa kynttilöiden valmistamisesta ja myymisen vaikeudesta. Kuulemma ihmiset ottavat yleensä hänen yllätyskäyntinsä mukavasti vastaan, vaikkakin nilkkaan käynyt koira ja vihainen isäntäkin on tullut tavatuksi.

Ostin kolme kynttilää ja laitoin ne maljaan kellumaan. Ehkäpä syksyn iltoja valaisemaan ostan häneltä lisää kynttilöitä. Sain kaverilta hänen yhteystietonsa ja niissä luki nimen ja puhelinnumeron lisäksi selvennyksenä ”kynttiläpoika”.

Hyvästellessämme hänen ilmeensä ja äänensä muuttui äkkiä aidon hätääntyneeksi ja hän kertoi minulla olevan hirveän hämähäkin hiuksissani. Tuossa noin – vasemmalla puolella! Kun en itse hämähäkkeihin ja muihin otuksiin tottuneena tehnyt mitään, hän tuli ja otti hämähäkin inhoten tukastani ja heitti sen kauhunväristyksin kauas pois.

Arjen sankariteko! Kaveri poti varmaan lievää vakavampaa hämähäkkikammoa, mutta voitti sen ainakin hetkellisesti ja pelasti minut hirveältä hämähäkiltä.

Kommentit (2)

Arja - Kodin Kuvalehti
Liittynyt12.8.2014

Kiitos kirjoituksesta! Se palautti mieleen ajat, jolloin omalle kotiovelle saattoi lapsuudessani ilmestyä vaikkapa pölynimurikauppias. Eipä tosiaan näy heitä enää! Jaan tämän KK:n Face-kavereille. :-)

HeliUmball
Liittynyt22.10.2015

Niin! Lapsuudessani kiertävät veitsenteroittajatkin huutelivat pihalla palveluistaan ja perheenemännät keräsivät kiireellä tylsät veitset ja veivät ne pihalla odottavalle teroittajalle!

Seuraa 

Blogi käsittelee ”urbaanin maalaiselämän” ilmiöitä pääkaupunkiseudulla sijaitsevassa pienessä kylässä – omakotitaloelämää, puutarhanhoitoa, villieläinvierailuja ja kaikenlaisia sattumuksia. Kirjoittaja viettää ison osan ajastaan molemmat jalat tukevasti ilmassa nauttien luonnonilmiöistä, käsillä tekemisestä, uusiin asioihin perehtymisestä sekä niiden kehittelystä.

Blogiarkisto

2016

Kategoriat