Sain naapurilta vuosia sitten apostolinmiekan taimen. Kasvi on menestynyt helppohoitoisena hyvin ja siitä on jaettu pikkuviuhkoja moneen paikkaan. Apostolinmiekan nimi tulee tarinan mukaan siitä, että se alkaa kukkia vasta, kun sillä on 12 miekkamaista lehteä eli saman verran kuin Jeesuksella oli opetuslapsia.

Viime kesänä vanha kasvi yllätti kukkimalla upeasti; samaan kukkavarteen tuli seitsemän kukkaa ja parhaimmillaan kolme kukkaa kukki samanaikaisesti.

Kukka on hieno, orkideaa muistuttava, mutta kukkii vain yhden ainoan päivän. Kukintapäivä onkin sitten juhlapäivä! Kukinnan odottaminenkin on jännittävää ensimmäisen lehden pullistuman havaitsemisesta lähtien.

Pikkuposliinikukka kukkii juuri nyt vallan vimmatusti.

Samoin kovasti kukkii toistaiseksi minulle tuntematon posliinikukkalajike, tunnetko sinä tämän?

Lapsuudenkodista miehelään lähtiessäni saatu isoposliinikukka viihtyy nykyisin viherkasvina. Se ei ole kukkinut moneen vuoteen, mutta kasvu on edelleen voimakasta. Kohta se ei enää mahdu sille varattuun erkkeriin. Kukittaminen vaatisi vähän kasvin ”rääkkäämistä” esim. kastelua vähentämällä, mutten malta tehdä sitä.

Sälekaihtimet ja posliinikukat riittävät meille verhoiksi, sillä heti ikkunan takana ei ole naapureita.

Posliinikukkia on helppo lisätä pistokkaista ja niitä on lähtenyt paljon maailmalle. Jaettu ilo on moninkertainen ilo!

Kasvien liian hyvään viihtymiseen on löytynyt lääke: liian suureksi kasvaneet kasvit toimitetaan joko musiikkikouluun tai naapuriin. Saniainen odotteleekin jo muuttoa! Ja vehkasta lähtee puolet kiertoon, kunhan se vain lakkaa kukkimasta!
 

Kommentit (2)

HeliUmball
Liittynyt22.10.2015

Hei Arja ja kiitos kommentistasi! En lannoita kasveja ollenkaan. Vaihdan mullat keväisin, mutta jo liian suurille kasveille saa luvan riittää pintamullan vaihto. Nämä kasvit ovat helppohoitoisia ja sopivat siksi hyvin tällaiselle vähän suurpiirteiselle kukkien kasvattajalle.

Seuraa 

Blogi käsittelee ”urbaanin maalaiselämän” ilmiöitä pääkaupunkiseudulla sijaitsevassa pienessä kylässä – omakotitaloelämää, puutarhanhoitoa, villieläinvierailuja ja kaikenlaisia sattumuksia. Kirjoittaja viettää ison osan ajastaan molemmat jalat tukevasti ilmassa nauttien luonnonilmiöistä, käsillä tekemisestä, uusiin asioihin perehtymisestä sekä niiden kehittelystä.

Blogiarkisto

2016

Kategoriat