Miksi täytyy laittaa kuulokkeet korville kun omat lapset kiljuvat, olenko huono äiti? Miksi kuuntelen kuulokkeista musiikkia ja pakenen omaan maailmaani samalla kun teen ruokaa, enkä ole läsnä omille lapsilleni. Olenko huono äiti? Miksi en tahdo jaksaa, vaikka minulla on vain kaksi lasta eikä kahdeksaa, olenko huono äiti?

Miksi hermostun kaupassa väentungokseen, olenko lyhytpinnainen? Miksi television ääni viiltää korviani ja joudun jatkuvasti pyytämään tytärtäni hiljentämään sitä, onko korvissani vikaa? Miksi joidenkin ihmisten nasaali ja kova puheääni saa karvat nousemaan selässäni pystyyn, onko päässäni vikaa?

Miksi en saa tehtyä nopeaa päätöstä mennäänkö syömään vai ei, olenko tahdoton sätkynukke? Miksi liikutun niin herkästi, olenko itkupilli? Miksi imen itseeni hyväilevän kosketuksen, olenko itsekäs? 

Kun minulla on suuri tarve keskustella, jaksatko sinä kuunnella? Kun minä innostun liiaksi jostain ajatuksesta, palautatko sinä minut maanpinnalle? Kun minä jään ajattelemaan liikaa asioita, ymmärrätkö? 

Jos minä kieltäydyn kutsusta, ethän pahastu? Kun minä haluan olla omissa oloissani, annatko minun olla? Jos minä haluan maata kainalossasi ihan hiljaa, ethän pakota minua puhumaan? Jos sanon että tiedän miltä sinusta tuntuu, uskotko minua?

Jos järkytyn jostain ja minua alkaa itkettää, saanhan näyttää sen? Jos silmiäni auringonvalo koskee enkä muistanut laittaa aurinkolaseja, ethän pidä minua valittajana? Jos saan kipeää pienestäkin asiasta, ethän vieläkään pidä minua valittajana?

Jos meille tulee joskus riita, niin annathan anteeksi? Jos haluan järkytykseltäni piiloutua, ethän säti minua siitä? Olen liian herkkä ja riitely suistaa minut radaltaan.

Jos verensokerini laskee liian alas, niin lupaathan ymmärtää? Olen kiukkuinen ja ärtynyt nälkäisenä. Jos en jaksa aamulla nousta ensimmäisenä, nousethan sinä? Tarvitsen paljon unta. 

Miksi tuo ihminen viestittää minulle negatiivisia tuntemuksia, vaikka kasvoillaan hymyilee ja suunsa puhuu kukkasia? Miksi tiedän jo monta kertaa vastauksen kysymykseen, jota ei ole edes esitetty? Pidätkö minua hulluna, jos sanon olevani intuitiivinen ihminen?

Jos kerron että olen aistinut jotain mitä suurin osa ei pysty aistimaan, uskotko sen? Jos kerron, että olen pystynyt aistimaan läsnäolosi ilman, että olet ollut läsnä, pidätkö minua edelleen hulluna? Miten reagoit, jos kerron että on olemassa muutakin kuin ympäröivä maailma jossa elämme?

Jos kerron, että minulle unet kertovat asioita, ethän väitä vastaan? Jos en edelleenkään osaa tehdä päätöstä, teethän sen minun puolestani? 

Jos en ota sinuun enää yhteyttä ja pyrin välttelemään seuraasi, ymmärräthän että seurasi on uuvuttavaa? Ymmärrätkö, että näen esittämäsi roolin läpi?

Jos sinä saat minut puhumaan paljon, saat olla onnellinen. Muistathan kuitenkin, että osaan myös kuunnella? Mutta jos en jaksakaan kuunnella ihan kaikkea kerralla, ethän loukkaannu? 

Tiedäthän sinä, että huomaan pienen vilkaisusi tai negatiivisen ajatuksesi vaikka et sitä ilmeelläkään tuo esiin? Tiesitkö, että olen lopettanut lehtitilauksen vain yhden artikkelin vuoksi? Tiesitkö, että yksi lehtiartikkeli voi järkyttää mielenrauhaani moneksi viikoksi?

Jos sanon sinulle pahasti, niin tiedäthän että saan siitä helposti huonon omantunnon? Tiedäthän että minua häiritsee, jos seuraat miten minä toimin? 

Ymmärräthän että jos säikäytät minut, voin alkaa itkeä?

Ethän kritisoi minua siitä, etten aina ole kovin spontaani tekemisissäni? Ymmärräthän, että tarvitsen aikaa miettiä asioita ja tarkkailla ensin sivusta? Ymmärräthän, että minulle on tärkeä pohtia asioita monelta kantilta?

Ethän loukkaannu jos en nauti matkasta, jonka päämäärä on arvoitus? Ethän loukkaannu, jos en aina jaksa olla toimelias ja energinen? 

Uskotko jos sanon että jään usein miettimään sanomisiasi? Ethän ihmettele, jos palaan aiheeseen vielä viikkojenkin kuluttua? Jos haluan poistua juhlistasi ensimmäisten joukosta, ethän pahastu?

Jos perun tapaamisemme viime hetkillä, ethän pahastu siitäkään?

Tiedäthän että vaikka emme näekään usein, olet silti mielessä usein? Tiedäthän että voit silti olla rakas ystävä, vaikka en sitä koskaan sanoisi?

 

- Meikku

Lue erityisherkästä lapsuudestani TÄÄLTÄ

Lue vanhan blogin puolelta kosketuksesta TÄÄLTÄ

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Alkoholistin aikuinen lapsi, joka käsittelee lasisen lapsuuden traumoja alkoholisti-isän menehdyttyä maksakirroosiin. Bloggaaja on vihdoin ymmärtänyt, että alkoholismia on kaikkialla, eikä sitä pidä hävetä tai piilotella. 

Hän myös kuvitteli selvinneensä kaikesta ilman seurauksia, mutta isän kuoleman jälkeen on joutunut huomaamaan, etteivät ahdistuneisuushäiriöiden oireet olekaan luonteenpiirteitä. Kun elämä on valmis, perhe, mielekäs työ ja hirsitalo saatu, on aika hypätä vuoristoradan vaunuun ja ajaa mäet ylös alas.

Hae blogista

Instagram