Sinulla olisi ollut mielipide siihenkin asiaan, mutta sen sijaan että olisit tuonut sen esille siten että toinenkin sen kuulisi, päädyit sittenkin alistumaan ja tilanne ikään kuin luisui jo omalla painollaan eteenpäin. 

Et vain saanut kakaistua ulos asiaasi. Et, koska ehkä jo ajattelit että siitä voi tulla jonkinlainen riitatilanne. Mitä se toinen ajattelisi, tulisiko väittely, saisiko kuulla ikäviä syytöksiä kun toinen turhautuu. 

Tai ehkä tuotkin mielipiteesi julki, kierrellen sieltä täältä mutta koskaan oikeastaan menemättä suoraan asiaan. Ajattelet kenties alitajuisesti niin, että omilla mielipiteilläsi ei ole mitään merkitystä. Ihan sama mitä ajattelet, ei se ole koskaan ollut kenellekään arvokasta tietoa. He toimivat joka tapauksessa niin kuin itse tahtovat, joten paras ehkä vain antaa olla ja hyväksyä kohtalonsa. 

Omat haluat ja mielipiteet voi tuoda esille hyvin varovaisesti. Jos on aistittavissa yhtään kielteistä vastausta, annat asian olla ja märehdit sitä vain mielessäsi. Ei se ole niin tärkeää, että siitä kannattaisi alkaa riitelemään. Ehkä asiasta ei riitaa edes tulisi. Ehkä toinen voisi olla iloinen saadessaan järkevästi keskustella ja jopa väitellä mielipiteistä. 

Alistumisen ja uhrautumisen tunnelukko kulkevat niin käsi kädessä. Olet sitä mieltä, että omilla mielipiteilläsi ei ole väliä ja päädyt uhraamaan itsesi toisen tahdolle. Annat ehkä muiden syödä perheessä ensin, ja sinä syöt jos jotain jää. Esität asian olevan okei, mutta mielessäsi olet surullinen ja tunnet itsesi kynnysmatoksi. 

Lopulta käy niin, että perheesi lakkaa huomioimasta sinua, koska itse lakaiset tarpeesi maton alle ja alistut muiden tahtoon. Siitä tulee tapa, ja unohdat asian itsekin. Ei riitoja, ei konfliktitilanteita. Kaikki hyvin. Vai onko sittenkään?

Sisällä alkaa kuohua kaikenlaisia tunteita. Pahimmillaan turhautuminen ja jatkuva alistuminen nostaa ärtymyksen tunteita, vihaa pintaan. Et sano ääneen mitään, mutta alat toimia näkymättömästi ymmärtämättä itsekään, miksi toisen naama jurppii niin ja pelkkä läsnäolo saa olosi ärtyneeksi. 

Et menekään puolisosi viereen, vaan mielenosoituksellisesti ihan eri paikkaan istumaan. Etkä pesekään hänen likaisia sukkiaan, vaan jätät ne lojumaan paikoilleen kunnes hän itse ymmärtää niille tehdä jotain. Et anna kumppanillesi läheisyyttä, hakekoot sen itse! Ja kun se tapahtuu, et oikeastaan haluaisi sitä mutta annat mennä vaan ettei nyt tulisi sitä riitaa.

Vaikka kumppani saattaa olla sitä mieltä, että olet joko liian helppo ilman minkäänlaisia omia tarpeita, kaikki käy vaan, se ei ole yleensä lainkaan hyvä asia. Puoliso saattaa kärsiä myös alistumisen tunnelukosta, ja kompensoi kenties omaa alistumistaan sinuun. Sinua on ehkä helppo alistaa. Puolisosi ehkä alistuu vuorostaan omille vanhemmilleen tai sisaruksilleen, eikä osaa sanoa heille ei. 

Kotona ärtymys omasta voimattomuudesta nousee perhettä vastaan ja valtaa käytetään väärällä tavalla. Nämä suhteet ovat onnettomia. Niissä ei ole oikeaa lämpöä tai läheisyyttä, arvostusta ja kunnioitusta toista kohtaan. 

Ja kun voidaan pahoin, paetaan. Paetaan puhumattomuuteen, harrastuksiin, työhön, pelaamiseen ja joidenkin kohdalla jopa päihteisiin. Mutta kyllä se alistaminen joskus loppuu. Ei sitä voi loputtomiin jaksaa. 

Alat käyttäytyä impulsiivisesti, ylimielisesti, toisen haluista enää pätkääkään välittämättä. Teet kuten itse lystäät. ihan sama mitä toinen on mieltä. Toinen on ymmällään mitä tapahtuu. Muutut aivan muuksi ihmiseksi, eikä puolisosi enää tunnista sinua. Hän ei kertakaikkiaan ymmärrä mitä on tapahtunut, koska et ole etukäteen puhunut hänelleen halaistua sanaa suhteestanne tai omista tuntemuksistasi. 

Olet alistunut ehkä tietämättäsi lapsuudestasi saakka. Et ole lapsenakaan tuonut esille mielipiteitäsi tai huoliasi. Oikeastaan et ole kertonut heille mitään. Et ole uskaltanut, koska pieni lapsi on pelännyt kontrolloivan vanhemman reaktiota. Ehkä olet saanut lujaa vyöstä, jos olet liian suuriäänisesti tuonut esille tarpeitasi. 

Ehkä et olekaan saanut itse vyöstä, mutta oletkin nähnyt toisen vanhempasi kaltoin kohtelevan toista, ja "heikompi" osapuoli on oman tunnelukkonsa vuoksi alistunut sille. Olet saanut siitä roolimallin, näin kuuluu toimia. Toinen vanhemmista ei tuonut omia tarpeitaan julki puolisolleen, vaan huusi tyytymättömyytensä yksinään ilmoille kun kukaan ei ollut kuulemassa. Paitsi sinä. 

Sinä, joka et myöskään puhunut. Toiselle ei uskaltanut ja toiselle ei viitsinyt koska ei olisi tapahtunut yhtään mitään. Kas kun yksi tanssittaa koko ryhmää niin turha siinä on pienen lapsen lähteä kukkoilemaan ja riitaa haastamaan. Joten nielit omat tarpeesi. 

Et uskaltanut koulussakaan puolustautua kiusaajiltasi, koska pelkäsit siitä tulevaa reaktiota. Parempi vain antaa olla ja mennä ohi. Itketään sitten kotona peiton alla kaikki pois eikä puhuta kenellekään. 

Ja siitä lähtien elämässäsi auktoriteetit ovat määränneet kenelle alistut ja ketä alistat. Olet hyvä uhrautumaan alistumisen lisäksi, ehkä kenties odotatkin jopa kaltoin kohtelua toisilta ihmisiltä samalla toivoen, että joku näkisi ja tulisi puolustamaan. Juuri kuten lapsenakin. Mutta kukaan ei tule vaikka näkisivät. Joten sinulla ja sinun elämälläsi ei ole mitään väliä. Olet ihan yksin maailmassa.

Koet, että on helpompi elää siten että joku muu määrää miten mennään ja mitä tehdään. Jos toinen kysyy jotain, vastaat että ei väliä, miten sinä haluat? Vaikka oikeasti haluaisit ihan hirveästi, et halua kertoa sitä ettei toinen vain pahastuisi. 

Näistä asioita olet ehkä lukenut jo aiemmista blogipostauksista. Kyseessä on alistumisen tunnelukko. Tunnelukko taas on lapsuudessa opittu tapa toimia - selviytymiskeino. Ja että tästäkin perkeleestä pääsisi eroon, se vaatii puhumista ja ennen kaikkea rohkeutta. Rohkeutta kertoa omista tunteistaan ja haluistaan. Rohkeutta ja päättäväisyyttä sanoa EI! kun siltä tuntuu ihan oikeasti. 

Se vaatii sitä, että tunnet itsesi ja tutkit itseäsi sen verran että tiedät mihin sanoa ei. Että tiedät mitä haluat ja mitä et halua. Että oletkin erillinen ihminen jolla on omat mielipiteet ja tarpeet - ja joilla on oikeasti väliä. Vaikka tässä ehkä paneudunkin enemmän parisuhteen osalta alistumiseen, sitä voi olla aivan yhtä hyvin sukulaisten kuin ystävienkin keskuudessa. 

On opeteltava pitämään puolensa, mutta niin ettei suutu. Silloin tulee riita. Puhuminen on taito, johon voi oppia kun riittävän kovasti haluaa. Kun ensin on alistuttu ja sen jälkeen siitä pysritelee irti, sinusta voi tulla yhtäkkiä vaikea ihminen. Olet ollut niin helppo tähän mennessä ja kaikki on sopinut.

Toisinaan alistumisen tunnelukon aiheuttamasta vihasta ja turhautumisesta voi seurauksena olla ero puolisosta. Mutta jos siitä pääsee irti ilman että tarvitsee pyrkiä eroon koko parisuhteesta, on vain kaikkien etu että muutut sellaiseks kuin oikeasti sisimmässäsi olet. 

Kukaan ei jatkuvasti luonnostaan alistu sellaisiin asioihin, joihin ei halua. Sen aiheuttaa alistumisen tunnelukko. 

- Meikku

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (1)

Käyttäjä20353
Liittynyt25.9.2018
1/1 | 

Kuullostaa tutulta... kun omia tunteita ei edes aina tunnista, ihmettelee vaan itsekin miksi joku nyt ärsyttää. Kotona ei saanut ikinä suuttua tai kohottaa ääntään. Sitä on nyt pitänyt opetella. Kun vielä oppisi tunnistamaan omat tunteensa, saatika ilmaisemaan ne, ilman ylilyöntejä.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Alkoholistin aikuinen lapsi, joka käsittelee lasisen lapsuuden traumoja alkoholisti-isän menehdyttyä maksakirroosiin. Bloggaaja on vihdoin ymmärtänyt, että alkoholismia on kaikkialla, eikä sitä pidä hävetä tai piilotella. 

Hän myös kuvitteli selvinneensä kaikesta ilman seurauksia, mutta isän kuoleman jälkeen on joutunut huomaamaan, etteivät ahdistuneisuushäiriöiden oireet olekaan luonteenpiirteitä. Kun elämä on valmis, perhe, mielekäs työ ja hirsitalo saatu, on aika hypätä vuoristoradan vaunuun ja ajaa mäet ylös alas.

Hae blogista