Eipä olisi voinut parempaan saumaan tulla ensimmäinen käynti psykologilla!

Vaikka se olikin vasta sellainen käynti, jossa tutustutaan ja sain kertoa itsestäni ja tällä hetkellä vallitsevasta elämäntilanteestani, se jo tekee ihmeitä kun joku kuuntelee. Joku, jolla on ulkopuolisen näkemys asiaan. Ilman tuomitsemista. Etenkin kun on tuore ero takana, ja sormi osoittaa monella jättävää osapuolta - eli minua. 

Psykologini on positiivinen ja helposti lähestyttävä, oikein ihana ihminen. Hän ei tuijota silmiin koko ajan. Tällä viittaan kymmenisen vuotta sitten koettuun tuntiin työpsykologin kanssa, joka oli jo itsessään hulluuteen ajava hetki.  

Sain seuraavan ajan marraskuun loppuun, silloin lähdetään työstämään asioita. Aloitellaan sieltä joulukuusta 1983 milloin minä olen syntynyt. Pienellä jännityksellä odotan, mitä tuleman pitää.

Psykologi kirjoitteli lehtiöön kertomiani oleellisia asioita, ja näistä jonkin verran tulee tarkasteltavaksi Omakantaan. Senkin voi kieltää niin halutessaan.  

Nyt kun tätä eroa käy läpi ja ymmärtää sieltä asioita jotka on kieltänyt itseltään varsin pitkään, olikin hyvä että tämä sattui juuri tähän väliin. Alunperinhän halusin ammattiauttajalle siksi, että saisin pääni järjestykseen tuon sosiaalisten tilanteiden pelon vuoksi että uskaltaisin ajella autolla. 

Siinä nyt kävikin sitten niin, että autolla tässä ajelen ilman suurempia ongelmia joka päivä... Että haihtuipa pelko sen osalta itsestään. No ei kenties itsestään, mutta sen jälkeen helpotti suuresti kun tajusi, ettei se olekaan luonteenpiirre, vaan loinen josta voi päästä eroon. 

Tiedoissani lukee, että välttämiskäyttäytymistä. Se liittyy mm. juuri tuohon sosiaalisten tilanteiden pelkoon, eli olen tähän saakka välttänyt sitä autolla ajamista sekä niitä isoja veitsiä pöljien ajatusten vuoksi. Joskus ennen piti olla esimerkiksi ravintolan ruokalistakin ETUKÄTEEN tiedossa ennen kuin koko ruokapaikkaan edes meni. Hullun touhua sanon minä! Mutta se on kaikkea muuta kuin helppoa elämää tällaisen vaivan kanssa. 

Mietinkin tässä, että mitä uutta ja ihmeellistä psykologi voi enää tarjota kaiken tämän terapian jälkeen, jota blogin kirjoittaminen on tarjonnut. Ehkä hänellä on hallussaan joitain kortteja, joita en ole vielä tajunnut kääntää? 

Mihinkään villiin vuoristorataan en usko noiden käyntien enää vievän, aika lailla olen jo saanut menoa tasattua. Psykologini on samalla myös kognitiivinen psykoterapeutti, jolla ei ole omaa vastaanottoa vaan käyttää tätä osaamistaan myös psykologin toimessa. 

Hei ja arvatkaa mitä! Hän oli kuullut blogistani! Joku asiakas oli maininnut lukevansa blogiani. Olin hieman että wau... 

Palataan vielä aikaan, kun vasta istuskelin odotushuoneessa. Muutama ihminen oli siellä myös minun lisäkseni, ja pakostakin tarkkailin heitä ja tuumin että mistä syystä he ovat paikalla. Ihan tavallisen näköisiä itsestään huolehtivia ihmisiä näkyivät olevan, ei yhtään sellaista jolla olisi rasvainen silmillä roikkuva tukka tai mielipuolinen hullunkiilto silmissä! 

Tähän myös tämän kirjoitukseni listauskuva viittaa, eli ei voi ihmisestä ulkonäön perusteella paljoa päätellä mitä pääkopan sisällä pyörii. Esimerkiksi, joku voi olla oikea ilopilleri ja samalla pahasti masentunut. 

Eipä toki tekisi pahaa joskus itse kullekin käydä juttelemassa psykologille kuulumisia... Jos vain kokee pystyvänsä puhumaan tuntemattomalle. Jonkun mielestä se on helpompaakin. Minä en koe hankalaksi kumpaakaan, höpötän samaan tapaan sekä tutuille että tuntemattomille.

 

"Pt kertoo mm. isänsä lukinneen sos.tt:n huoneeseen ja lyöneen puukkoa pöytään, mennyt kunnantalolle sisälle rikkomalla lasit, hakannut ja raiskannut pt äitiä useasti ja pahoin, hakannut myös pt."

"Pt kertoo, että keväästä alkaen ollut uhmakkaampi, ärtyneempikin, impulsiivisempi. Pt kertoo, että saanut näitä piirteitä isältään verenperintönä. Pt kertoo ettei koe olevansa masentunut, on aina ollut luonteeltaan iloinen, nyt ehkä välillä riehakaskin."

"Suunnitelma: pt psykologin jonoon"

 

- Meikku

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Alkoholistin aikuinen lapsi, joka käsittelee lasisen lapsuuden traumoja alkoholisti-isän menehdyttyä maksakirroosiin. Bloggaaja on vihdoin ymmärtänyt, että alkoholismia on kaikkialla, eikä sitä pidä hävetä tai piilotella. 

Hän myös kuvitteli selvinneensä kaikesta ilman seurauksia, mutta isän kuoleman jälkeen on joutunut huomaamaan, etteivät ahdistuneisuushäiriöiden oireet olekaan luonteenpiirteitä. Kun elämä on valmis, perhe, mielekäs työ ja hirsitalo saatu, on aika hypätä vuoristoradan vaunuun ja ajaa mäet ylös alas.

Hae blogista