Se on taas täällä! Oletko jo innoissasi? Neljän päivän vapaa, vähintään neljän päivän putki. Onhan askartelut ja muut valmistelut tehty ajoissa? 

Pitkänä perjantaina on tavattu olla kotona, mihinkäs sitä niin kurjana päivänä viitsisikään lähteä. Voi olla koko päivän vain lökäpöksyt jalassa, poistumatta kotoaan ja viettää perheen kanssa laatuaikaa hyvällä omallatunnolla. 

Pääsiäiseksi on hyvä suunnitella etukäteen sopivia pääsiäisaskarteluja. Tällaisia pikkupuuhasteluja voisivat olla vaikka kiljun valmistus, joka on syytä aloittaa jo pari viikkoa ennen pääsiäistä. Sitä pulputtamistahan on kovin miellyttävää ja leppoisaa kuunnella.

Toisaalta, jos se nyt jäi tekemättä, niin kannattaa kysellä olisiko kaverilla lainata tai suunnata lähinpään viinakauppaan. Jos nyt rahat ovat valmiiksi jo lopussa, voi pääsiäistä ehkä viettää kavereiden nurkissa. 

Ei toki parane unohtaa muitakaan pääsiäiseen liittyviä valmisteluja, niitä on alkoholistillakin monia. Jos ei nauti askartelusta, voi tietenkin piilotella vain täysinäisiä pulloja ja leikkiä sitten salaa aarteenmetsästystä. Jos piilottelet niitä lankalauantaina, voi toisena pääsiäispäivänä sitten etsiä pääsiäispupun piilottamia pulloja. 

Tähän leikkiin saa mukavasti myös puolison mukaan, hän voi jatkaa aarteenmetsästystä sitten tyhjien pullojen kanssa. 

Pääsiäisenä kannattaa kokeilla myös paperiaskartelua: Kiljussa uitetuilla sätkäpapereilla saa mukavansti vaihtelua makutupakoista, kunhan muistaa ensin kuivattaa paperit. 

Trullithan kulkevat pääsiäisenä jakelemassa vitsoja ja toivottamassa terveyttä tulevaksi vuodeksi. Naapurin trullinoita kannattaa ilman muuta pyytää käymään pääsiäisenä, ja tarjota hänelle parasta palkkaa pääsiäismunan muodossa. Ei sitä puolison nalkutusta nyt kannata kuunnella, anna vitsasta niin sekin asia tulee hoidettua.

Oletko mämmin ystävä? Yleensähän se ostetaan kaupasta, koska sen valmistus on pitkällistä puuhaa. Toisaalta, muutaman päivän kiljun juomisen jälkeen mämmit saattavat ilmaantua ihan itsestään valuen jalkaa pitkin. 

Pääsiäiskokollehan ei kannata ainakaan lähteä muualle, on niin paljon näppärämpää kasata oma. Vielä ehtii hyvin keräämään poltettavat rojut kasalle, vasta illalla syttyy. Ja jos ei syty, niin bensalla saa syttymään. Lisämausteita saa kätevästi heittelemällä tyhjät kaljapullot kokkoon räjähtelemään, niin ei kukaan ainakaan voi nalkuttaa siitä, että olisi tullut juotua yhtään mitään. 

Voit ihailla pääsiäisaskartelujasi ja muita kättesi tuotoksia perheesi kautta. Mitä huonommin he voivat, sen paremmin on alkoholistin pääsiäinen onnistunut. Vielä parempi, jos he ovat lähteneet evakkoon. Silloin saat hyvän syyn jatkaa juomista vielä jonkin aikaa. 

Tämän huumorimielessä kirjoitetun tekstin myötä toivotan kaikille mukavaa ja aurinkoista pääsiäistä.

 

- Meikku

PS. Ilta-Sanomien kiirastorstain jättilehdessä oli pieni haastattelu minusta. Juttu on luettavissa myös verkkojulkaisussa TÄÄLTÄ

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Alkoholistin aikuinen lapsi, joka käsittelee lasisen lapsuuden traumoja alkoholisti-isän menehdyttyä maksakirroosiin. Bloggaaja on vihdoin ymmärtänyt, että alkoholismia on kaikkialla, eikä sitä pidä hävetä tai piilotella. 

Hän myös kuvitteli selvinneensä kaikesta ilman seurauksia, mutta isän kuoleman jälkeen on joutunut huomaamaan, etteivät ahdistuneisuushäiriöiden oireet olekaan luonteenpiirteitä. Kun elämä on valmis, perhe, mielekäs työ ja hirsitalo saatu, on aika hypätä vuoristoradan vaunuun ja ajaa mäet ylös alas.

Hae blogista