Monesti puhutaan siitä, miten epäreilussa tilanteessa etävanhempi on. Elatustuet ja yksinhuoltajakorotukset lapsilisään menevät lähivanhemman tilille. Lisäksi etävanhempi saattaa nähdä lapsia harvemmin. 

Meillä näin on. Lapset ovat etävanhemmallaan joka toinen viikonloppu perjantaista sunnuntaihin. Lapset toivoisivat pääsevänsä isälleen useammin, mutta asumme eri paikkakunnilla enkä tiedä, miten järkevimmin toisen lapsen eskari järjestyisi jossain muualla. Ja kun varsinainen koulu alkaa syksyllä, on järjestely esimerkiksi viikko-viikko-tapaan mahdoton jo lapsenkin jaksamisen kannalta.

Oikeastaan koko yhtälö siitä, että lapset ovat joka toinen viikonloppu isällään on kaikkia kohtaan epäreilu. Etävanhempi ei näe lapsia kovin usein, lapset eivät näe häntä niin usein kuin haluaisivat, ja lähivanhempi kuormittuu helposti liikaa.

Ja ei, siihen eivät taloudelliset tuet auta yhtään!

Moni saattaa surkutella, miten huonoon asemaan etävanhempi on joutunut, mutta todellisuudessa lähivanhempi voi kokea joutuneensa sellaiseen ajojahtiin, jossa jaksaminen on ihan oikeasti vaakalaudalla. 

Se, joka eroa halusi, on ihan saatanasta oleva pahis jonka kanssa ei missään tekemisissä sitten olla jos ei ole pakko! Eli käytännössä tarkoittaa sitä, että lastenhoitoapua isovanhemmilta ei ole herunut lainkaan - sitä ei ole tarjottu, enkä minä ole ainakaan pyytänyt! 

Lähivanhempi luopuu omista harrastuksistaan ja monista menoistaan siksi, että lapsia vain ei yksinkertaisesti saa mihinkään. Ja tämä on monilla niillä, joilla ei ole tukiverkostoa ympärillä. Ei, minullakaan ei ole sukua tukiverkkona muita kuin äitini, joka ei kämpästään pääse kulkemaan mihinkään ja joka myös asuu jonkinlaisen matkan päässä.

Onneksi ovat ystävät! Kiitos, että olette olemassa, nimittäin ilman teidän apuanne tämä korttitalo olisi luhistunut vieläkin pahemmin. 

Tämän kirjoituksen tarkoituksena ei ole pelkästään valittaa tilanteesta (johon itse olen itseni saattanut DUH!), vaan rehellisesti tuoda esille niitä asioita, joihin eron jälkeen voi törmätä. Mutta valitan silti jonkin verran, koska välillä ottaa aivoon niin maan perusteellisesti että...

Raha. "Sä saat tuet, mä en osta mitään"- mentaliteetilla tässä on välillä menty. Hups! Sattuiko unohtua että sitä jonkunverran myös menee? Eron jälkeen esimerkiksi ostin auton, ihan sillä että päästään joskus kulkemaan johonkin ja että lapset pääsisivät kavereidensa synttäreille, harrastuksiinsa ja vähän mummuakin katsomaan. Kuluja syntyy myös siitä kun heitä kuljettaa joka päivä päiväkotiin. Sitten on tuo omakotitalo, joka on onneksi tällä hetkellä jo myynnissä. Ei ihan helppoa maksella kahta asuntoa, uskokaa pois! 

Tämän talon ympärillä suurin stressi ja jaksamattomuus on pyörinytkin. Tyhjäys on ollut ihan uskomattoman raskasta - etenkin, kun toinen osapuoli vei kamoistaan vaan välttämättömät. Kun toinen ei halua olla missään tekemisissä koko asia kanssa, silloin tarpeettomien huonekalujen ym. myynti jää vain toisen harteille. Koko talon myynti on jäänyt vain toisen harteille. Mutta rahat niistä kyllä kelpaavat, sen verran kyllä kiinnostaa! 

Enpäs tiedä, pystyykö toinen osapuoli vaatimaan tasinkoa, koska kyseessä ei ole realisoitavissa oleva omaisuus, vaan aika ja vaiva. Vai olenko minä vain tyhmä ja antanut kaiken tapahtua ja kärsin siitä nyt? Olisiko pitänyt kaiken keskellä vielä yrittää vaatia enemmän, kun muutenkin erosta, talosta, toisen elämän paskasta, rahattomuudesta ja mistä lie syyllistettynä en enää jaksanut sitäkin tehdä?

TÄYSTYÖLLISTETYN LÄHIVANHEMMAN ARKIPÄIVÄ EROSTRESSIN AIKANA: 

 

6:30 Herätys ja aamutoimet

7:00 Lähtö päiväkotiin 

7:30 Työt alkavat

11:00 Puhelua ja viestiä jossa kehotetaan tyhjäämään omakotitaloa remonttimiesten tieltä

16:00 Lähtö päiväkodille kävellen (työskentelen lasten kanssa, joten mukana on usein myös hoidossa olevia lapsia ja siksi kävellen)

16:20 Päiväkodilla ja työpäivä päättyy kun viimeinenkin lapsi haettu. Tässä välissä päiväkodin henkilökunnan kanssa keskustelua päivän kulusta. Tyttö löytynyt metsästä itkemästä ikävöiden isäänsä. 

16:30 Kotimatka alkaa. Kumpikaan ei jaksa kävellä. Kiukuttelua ja väsynyttä riitelyä. 

17:00 Kotona. Pikkukakkosta ja päiväruokaa. Tiskikone ja pyykinpesukone päälle. 

18:00 Lähtö omakotitalolle lastaamaan tavaraa autoon. Mukaan mahtuu muutamia laatikoita kerrallaan koska lasten vuoksi takapenkin selkänojia ei voi kaataa. 

19:00 Paluu takaisin kotiin ja laatikoiden kantaminen täpötäyteen varastoon yksi kerrallaan. Yksi laatikko hajoaa ja tavarat tippuvat lumihankeen. Ärräpäitä. Yksi laatikko on niin painava, että sitä ei jaksa kantaa. Haettava lumikola avuksi ja vedettävä sillä. Kätevää. 

19:45 Saunaan lasten kanssa rentouttamaan kipeitä lihaksia.

20:20 Iltapalan laittaminen, syönti, pisut, hammaspesut, iltasatu. 

21:00 Lapset sängyissään ja lähettävät isälleen hyvää yötä-viestin tai kymmenen. Puhelimia on vaikea saada heiltä pois.

21:05 Viesti lasten isältä, jossa hän ihmettelee lasten myöhäistä nukkumaanmenoaikaa. 

21:30 Tyttö tulee jäähylle riehumisesta kahden varoituksen jälkeen. Molemmat ovat yliväsyneitä, ja estävät toisiaan rauhoittumasta riehumalla. Jäähyn aikana poika nukahtaa. 

21:36 Tyttö palaa sänkyynsä ja rauhoittuu nukkumaan. Minä käynnistän tietokoneen ja alan maksella laskuja. Niitä on niin paljon, että on pakko siirrellä eräpäiviä muutamista selvitäkseni kaikista. 

22:15 Muistan pyykinpesukoneen joka on edelleen tyhjäämättä, ja laitan pyykit kuivumaan.

22:35 Syön iltapalan ja suoritan muut iltapuhteet.

23:00 Valot sammuu ja hyvää yötä. 

 

Paitsi en sitten saakaan unta. Mielessä pyörii asiat ja ahdistus nostaa päätään. Sydän jättää lyöntejä välistä. On pakko yskäistä ja kääntyä oikealle kyljelle. Siihen nukahdan jossain vaiheessa. 

Tuo mieletön paine joka suunnalta. Pitäisi ehtiä uuden kodin, lasten ja työn ohella hoitamaan talon tyhjäys ja sitten kun menee myöhäiseksi, ihmetellään lasten myöhäistä nukkumaanmenoaikaa. Ihan sama mitä tekee, aina menee perseelleen. Sanomattakin on selvää, etteivät lapset jaksa tuollaista rumbaa vielä pitkien hoitopäivien päätteeksi. 

Kun toinen ei kykene tai edes halua asettua toisen asemaan, vaan olettaa että kaikki nyt hoituu vaan. Ihan kuin sekin, että etävanhemman tavaraa on vieläkin talolla. Tavaraa jota hän ei ole halunnut ottaa mukaan, ja jättänyt sinne olettaen että kyllä ne joku sieltä sitten hoitaa pois. No minä en ainakaan hoida. 

Informaatio välillämme ei oikein kulje sujuvasti. Kuinka voisikaan - kun toinen ei halua kanssani olla tekemisissä?Koitin esimerkiksi ottaa jokin aika sitten puheeksi 6v lapsen väkivaltaisuuden luonani, mutta vastaus kuului "mitä oikein odotit?" Hänen mielestään jopa lapsi syyttää minua erosta ja siksi purkaa kaiken lyömällä ja potkimalla. Olen sitten varmaan senkin ansainnut?

Onneksi arki alkaa pikkuhiljaa normalisoitua. Vielä, kun talon saisi myytyä niin helpottaa monella tavalla.

Eräs läheinen ihminen on viisaasti sanonut minulle, että mitä paremmin äiti voi, sen paremmin lapsetkin voivat. Siinä on miettimistä itse kullekin! 

- Meikku

 

 

 

 

 

 

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (6)

moikka
1/6 | 

Kuulostaa tosi raskaalta vaiheelta :( Halaus ja voimia <3 Auttaisiko yhtään ajatus siitä, että talon myynti ja irtaimiston myyminen on ohimeneviä ponnistuksia?
 

Se tuli mieleen, että tuohon teidän yhteishuoltajuuteen tarvitsisitte varmaan puolueetonta neuvotteluapua, koska eihän noin voi pidemmän päälle jatkua, sehän on myös lapsille kohtuuttoman raskasta, varmasti vaistoavat tilanteen. Olisiko esim. seurakunnalta perheasiain neuvottelukeskuksesta tai perheneuvolasta tms. saatavissa apua, että pystyisitte ulkopuolisen avustuksella alkaa rakentamaan yhteistyötä lasten vuoksi? Ulkopuolinen apu voisi auttaa, kunhan vaan molemmilta löytyisi lasten tähden sen verran tahtoa, että lähtisitte etsimään tapaa olla vanhempia yhdessä.

Hirsitalon emäntä
Liittynyt3.9.2018

Kiitos kommentistasi. Juuri se auttaa, kun tietää että tämä ei jatku ikuisesti. Tilanne on raskas kaikille osapuolille.

Neuvottelukeskusta mietittiin mutta jätettiin nyt vielä menemättä, ehkä nyt alkaisi olla enemmän sen aika kun pöly alkanut hieman laskeutua. Toisaalta, minä pystyn kyllä olemaan tekemisissä mutta... No, ajan kanssa. 

Vierailija
2/6 | 

Ootko aatellu hakea tukiperhettä? Saisit enemmän omaa aikaa.
Kuulostaa kyllä tosi hankalalta vaiheelta, mutta asioilla on tapana järjestyä ❤️

Hirsitalon emäntä
Liittynyt3.9.2018

Kiitos kommentista. En ole edes ajatellut. Tukiperhetilanne on käsittääkseni huono täällä päin, ja se tuntuisi väärältä. Haluaisin ennemminkin, että lapset olisivat enemmän sukulaisillaan, sillä sitä hekin haluavat =). 

Kyllä tässä voiton puolella ollaan jo =).

Vierailija
4/6 | 

Minä erosin alkoholistista pari vuotta sitten ja voi kuinka tutulta kuulostaa! Me emme ole enää missään väleissä, minun syytänihän ero oli. Ei tietenkään väkivaltaisen alkoholistin, vaan minun. Olen lukenut pitkään blogiasi, tässä on niin paljon samaistumispintaa. Alkoholistin puolisona, alkoholistin lapsena ja nyt kun käyt avioeroasi läpi, niin sekin on tuttua. Voin vain sanoa, että se helpottaa. Voimia!

Hirsitalon emäntä
Liittynyt3.9.2018

Kiitos kommentista. Se onkin jännä, miten sitä syypääksi lukeutuu monesti vain jättävä osapuoli, vaikka oikeasti on AINA joku syy miksi erotaan ja syypäitä niissä on yleensä molemmat osapuolet. Olisiko pitänyt jatkaa onnetonta avioliittoa vaikka hyvin oli selvillä että homma ei enää toimi? Minusta ei. En silti toivo kenellekään pahaa vaikka tilanne onkin vaikea. 

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Alkoholistin aikuinen lapsi, joka käsittelee lasisen lapsuuden traumoja alkoholisti-isän menehdyttyä maksakirroosiin. Bloggaaja on vihdoin ymmärtänyt, että alkoholismia on kaikkialla, eikä sitä pidä hävetä tai piilotella. 

Hän myös kuvitteli selvinneensä kaikesta ilman seurauksia, mutta isän kuoleman jälkeen on joutunut huomaamaan, etteivät ahdistuneisuushäiriöiden oireet olekaan luonteenpiirteitä. Kun elämä on valmis, perhe, mielekäs työ ja hirsitalo saatu, on aika hypätä vuoristoradan vaunuun ja ajaa mäet ylös alas.

Hae blogista

Instagram