Alkup.kuva porstuakirjastot.fi/ Seinäjoen kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto

Palataan vuoteen 1977. Paikka on Seinäjoki. Äitini on noin 23-vuotias, ja saanut työpaikan Seinäjoen kenkätehtaalta (nyk. Janita Oy). Äitini oli saatava asunto järjestymään nopealla aikataululla, joten valinnanvaraa ei juuri ollut.

Asunto järjestyi nopeasti entisen Matkustajakoti Lakeuden rakennuksesta, jota vuokrattiin asuinkäyttöön. Äidilläni oli yksi huone, jossa ei ollut omia wc-tiloja tai keittomahdollisuutta. Sinne hän hankki pienen lieden, jolla sai keitettyä edes teeveden.

Yhteiset pesutilat sijaitsivat talon kellarikerroksessa. Myös wc oli yhteinen. Wc-istuin oli jatkuvasti tukossa, ja asukkaat paskoivat käsienpesualtaaseenkin. Äitini ei pystynyt käyttämään vessaa, vaan kävi tarpeillaan kylillä. 

 

Mun äiti neuloi vaatteeni

hän syntiin langennut ei

Mun faija - hän sai tuomion

ja tiensä tyrmään vei

 

Kai ainut minkä tarvitsi

oli korttipakka vaan 

Sai tyydytyksen parhaimman

vain juopotellessaan

 

Talon asukit olivat pääasiassa miehiä, sekalaista seurakuntaa. Monet eivät kuppiin sylkeneet, moni kulki laitapuolen polkuja. Entistä Matkustajakoti Lakeuden rakennusta sanottiin nousevan auringon taloksi, paikka kuulu kurjuuden. Sen käytävillä isäni kulki ensimmäistä kertaa äitiäni vastaan. 

Vielä silloin isäni seurusteli naisen kanssa, joka makasi kaikki läpi ja petti minkä ehti. Jäipä jopa suoraan rysän päältä kiinni. Isäni kävi töissä samalla suunnalla kuin äitini, ja ajeli välillä autolla vastaan. Äitini kulki teollisuusalueella töissä kävellen, matka ei ollut pitkä.

Nousevan auringon talossa oli talonmies, vanha mies. Hän ei paljon tehnyt - eikä toki olisi remusakille pärjännytkään. Rakennus oli hurjassa kunnossa. Talon pihapiirin varastosta käytiin varastamassa heinänsiemeniä, ja keikalla käytettiin isäni autoa. Isäni joutui kuulusteluun asian tiimoilta, mutta hän ei ollut mukana teossa. Ilmeisesti auto otettiin luvatta käyttöön. Ainakin yksi nousevan autingon talon asukeista oli hommassa mukana. 

Ei toki tämä ollut ainoa kähvellys paikassa, jossa lukotkin olivat mitä sattui. Äitini tapasi mennä kotomarkilleen viikonlopuksi, ja kerran palatessaan kämpälle huomasi, että hänen c-kasettinsa oli varastettu. Siinä meni Jukka Raitasenkin kasetti.

 

Oi äiti, kerro lapselles

että tieni väärä on

Kun turhaan heitin nuoruutein

taloon nousevan auringon

 

Olen monta kertaa paennut

ja luullut päässeeni pois

Nyt matkaan sinne takaisin

eikä kukaan auttaa vois

 

Sitten tuli naistentanssit Ravintola Hoijakassa. Äitini katsoi, että tuolla on tutun näköinen mies jonka on jossain nähnyt. Niin hän haki isääni tanssimaan Juhamatin Fanny Fannyn. Se oli sitten menoa sen jälkeen. Ensimmäisessä kuvassa punaisella merkitty ikkuna oli äitini huoneen ikkuna. Isäni asui myös yläkerrassa, mutta toisessa päässä taloa. Hänellä oli vielä pienempi huone kuin äidilläni. 

Nousevan auringon talo oli molemmille vain väliaikainen etappi, kurjuuden ensiaskel.

Oli työn takana selvittää, missä tuo kurja nousevan auringon talo sijaitsi. Täydellistä varmuutta ei vieläkään ole, sillä sijainti on pitkälti äitini muistikuvan varassa. Ja koska kaupunki on muuttunut melkoisesti niiltä ajoilta, jouduttiin sijaintia hakemaan karttoja, vanhoja kuvia sekä Youtuben Seinäjoen keskusta 1982- videota hyödyntäen. 

Matkustajakodin nimen äitini muisti heti, sekä sen omistajien nimet. Hän kertoi myös, että linja-autopysäkki näkyi talolta. Cumulus ja K-kauppa City-Lieste olivat lähellä. Kadunnimiä hän ei enää muistanut. Cumulus on sijainnut Kauppakadulla jo silloin, joten lähdimme sitten virtuaalisesti Googlen avulla Cumuluksen ovelta asemaa, eli Ruukintietä kohti. Päädyimme Torikadulle.

Teimme saman Youtuben videon avulla. Matkalla ohitimme anniskeluravintola Kroopin, sekä Epon pubin, joissa molemmissa vanhempani olivat viihtyneet. K-market, josta äitini puhui, näyttäytyi oikealle Kauppakadun ja Ruukintien kulmaan, johon myöhemmin tuli Patruunan kauppakeskus (ent. Halpa-Halli). 

Videolla auto käy Kauppakadun jälkeen asemalla pyörähtämässä, ja suuntaa sen jälkeen Torikadulle. Oikealla ei näkynyt nousevan auringon taloa, joten oletan sen olleen jo purettuna vuonna 1982, vuosi ennen syntymääni. 

Sijoitimme nousevan auringon talon, Matkustajakoti Lakeuden rakennuksen jonnekin entisen Patruunan kauppakeskuksen parkkipaikan tuntumaan. Nythän tuokin on jo purettu. Ensimmäinen kuva talosta on niin vanha, ettei siinä näy vielä nykyisiä katujakaan. On vaikea kuvitella siihen vaaleaa kaksikerroksista puurakennusta, kun on siinä aina nähnyt Halpa-Hallin.

Tämä oli pieni, mutta minulle tärkeä matka vanhempieni yhteisen taipaleen alkuun. 

 

Niin, on paikka kuulu kurjuuden  

talo nousevan auringon

On turmellut mun elämäin

talo nousevan auringon

 

-Meikku

 

Alkuperäinen teksti on siirretty vanhan blogin puolelta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Alkoholistin aikuinen lapsi, joka käsittelee lasisen lapsuuden traumoja alkoholisti-isän menehdyttyä maksakirroosiin. Bloggaaja on vihdoin ymmärtänyt, että alkoholismia on kaikkialla, eikä sitä pidä hävetä tai piilotella. 

Hän myös kuvitteli selvinneensä kaikesta ilman seurauksia, mutta isän kuoleman jälkeen on joutunut huomaamaan, etteivät ahdistuneisuushäiriöiden oireet olekaan luonteenpiirteitä. Kun elämä on valmis, perhe, mielekäs työ ja hirsitalo saatu, on aika hypätä vuoristoradan vaunuun ja ajaa mäet ylös alas.

Hae blogista