Ylen julkaistua haastatteluni 5.8.2019, jouduin hetkellisesti aikamoiseen pyöritykseen. Tiesin että on vielä paljon kohtalotovereita, jotka eivät ole blogiani löytäneet, mutta artikkelin suosio löi minutkin ällikällä. Haastattelu tuli myös radiosta, jos joku sen ehti sieltä bongata.

Vanha blogini pääsi parrasvaloihin, kun tuhannet lukijat päätyivät sen uumeniin löytääkseen samankaltaisia tapahtumia kuin omissa lapsuudenkokemuksissaan. Luetuin kirjoitus oli ei kotona ketään, joka on koostettu pätkistä suoria lainauksia sosiaaliviranomaisten tekemistä kirjauksista perhettäni koskien. 

Olin vakaasti ajatellut, että ryhdyn kesälomalta palattuani kirjoittamaan tunnelukoista, mutta päätin kuitenkin ensin ottaa kantaa tuohon minusta tehtyyn artikkeliin. Moni kyseli yksityisviesteillä, mistä ja miten omia lasu-papereitaan voi tilata. Vaikka Ylen artikkelissa asia mainitaankin, palaan siihen vielä kerran:

Omat lasun kirjaukset voi pyytää sen kunnan sosiaalitoimistosta, jossa on lapsuuttaan elänyt. 

Verkkosivuilla ei ole välttämättä erikseen lomaketta, jolla tilaukset voi tehdä, vaan sinne on otettava esimerkiksi yhteys sähköpostilla tai puhelimitse. Toisinaan tekstejä löytyy paljonkin, toisinaan ne ovat hukkuneet muun arkintointimateriaalin sekaan. Esimerkiksi omat paperini olivat liitetty yhteen toimeentulotukiasioiden kanssa. 

Kaikkea en minäkään sieltä saanut. Ehkä kaikki paperit eivät löytyneet, ehkä ei ollut aikaa niitä penkoa. Sen tiedän, että niitä pitäisi olla vielä enemmän. 

Joka tapauksessa, meitä alkoholistin lapsia on hyvin paljon. Ja meitä tulee aina olemaan paljon. Ongelma ei katoa sillä, että niistä aletaan puhua ääneen, mutta jos asiasta ääneen puhuminen lisää ihmisten tietoisuutta. Tietoisuutta siitä, että tällaista on joissakin perheissä. Tietoisuutta siitä, että tällaisilla kokemuksilla on ihmisiin suuri vaikutus.

Ainahan alkoholismia on ollut, mutta edelleen siihen suhtaudutaan siten, että "ottaisi nyt vain itseään niskasta kiinni ja lopettaisi juomisen". Päihderiippuvuutta pidetään yleisesti ottaen halveksittavana, säälittävänä ja heikkouden merkkinä. Alkoholisti on kakkosluokan kansalainen, "sitä roskasakkia" kuten eräs sosiaalityöntekijä asian ilmaisi. 

Kaikki kauniit puheet tasa-arvosta, ja ihmisten yhdenvertaisuudesta ovat sanahelinää. Lääkärissä esimerkiksi eron jo huomaa, miten eri tavoin ihmisiä kohdellaan. Olen tästä ennenkin kirjoittanut vanhan blogin puolella, mutta tämä käsitys ja ajattelutapa istuu vieläkin hyvin tiukasti suomalaisessa yhteiskunnassa. Ja kun tätä ongelmaa on täällä erityisen paljon, niin on sinänsä hullua että sen tehokas hoito on vielä lapsen kengissä - ymmärryksestä puhumattakaan. 

En tällä mielipiteelläni tarkoita sitä, että heitä pitäisi hyysätä ja taputella päähän. Alkoholistin hoitoon saaminen on hankalaa puuhaa, erityisesti kun heillä ei useimmiten tunnu olevan mitään ongelmaa alkoholin kanssa. Kaikilla muilla sen sijaan on ongelma alkoholin kanssa. 

Kukaan ei synny alkoholistiksi. Tiedetään, että siihen vaikuttaa perinnöllinen alttius tiettyjen geenien muodossa, sekä elinympäristö ja omat valinnat. Ei sitä etukäteen voi tietää, koska viinasta tulee isäntä. 

No saarnat sikseen! Eli Ylen haastattelun lisäksi minusta tehtiin myös haastattelu radioon. Se ei ole kuunneltavissa missään Yle:llä, mutta sain toimittajalta (suuri kiitos) tuon haastattelun itselleni ja julkaisen sen tämän blogikirjoituksen lopussa. Toivottavasti se toimii kuten pitääkin. Jos sinulta jäi lukematta tuo juttu Ylen sivulla, niin pääset siihen TÄSTÄ

Niin, pahoittelen että hiljaisuus blogin puolella on jatkunut kovin pitkään. Olen kesälomalla tehnyt tunnelukkotyöskentelyä, ja otan niitä asioita seuraavana täällä esille. 

- Meikku

Jos haastattelu ei toimi tässä, sen voi katsoa Youtubessa 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Alkoholistin aikuinen lapsi, joka käsittelee lasisen lapsuuden traumoja alkoholisti-isän menehdyttyä maksakirroosiin. Bloggaaja on vihdoin ymmärtänyt, että alkoholismia on kaikkialla, eikä sitä pidä hävetä tai piilotella. 

Hän myös kuvitteli selvinneensä kaikesta ilman seurauksia, mutta isän kuoleman jälkeen on joutunut huomaamaan, etteivät ahdistuneisuushäiriöiden oireet olekaan luonteenpiirteitä. Kun elämä on valmis, perhe, mielekäs työ ja hirsitalo saatu, on aika hypätä vuoristoradan vaunuun ja ajaa mäet ylös alas.

Hae blogista