Paikallisuutisia. 1) Mieheni oli tilannut tietokirjan Belgiasta ja näki postin sivuilta seurantakoodin avulla, että pakettipoika tulisi sinä päivänä ovelle. He tulevat nykyään kovinkin myöhään, arkisin jopa kuuden jälkeen illalla. Se johtuu joko ihan liiallisesta työtaakasta tai sitten asiakaslähtöisestä ajattelusta, että työajan jälkeen löytävät useamman vastaanottajan kotoa kuin keskellä päivää ovikelloja pimputellen. (Tässä linkki artikkeliini, jossa kerron Hollannin postikäytännöistä.) Mutta kirjaa ei tullut. Miksei pakettipostia jaettukaan tänään, lupauksen vastaisesti?

Vastaus löytyi paikallisuutisista: parin kadun päässä meiltä oli Postin pakettiauto ajanut päin puuta. Kuski ei onneksi loukkaantunut, mutta auto oli mennyttä. Ihmettelin, kuka nyt ajaa keskenään nokalla suoraan puuhun. Miehelläni oli vastaus: ”Vastahan me nähtiin se auto, se oli jo silloin ihan täynnä kolhuja. Ja olen nähnyt sen kundin kaahavaan aina ihan päättömästi pois tästä meidänkin kadulta. Se raapii kaikkia kadunreunojen pylväitä, kulmia ja palkkeja, ajaa ihan sokeasti.” Kuulostaa sen verran vaaralliselta, että ei kannata olla tämän ajoneuvon lähellä pyöräilijänä tai jalankukijana.

Sen päivän paketit toimitettiin seuraavana päivänä hakupisteeseen keskustaan. Mutta sama kuski viissiin ajaa edelleen, nyt eri autoa.

Uutiskuvat: 1limburg.nl
Uutiskuvat: 1limburg.nl

2) Istuin pihassa ja kuulin sireenin, sitten toisen, kolmannen jne. Hälytysajoneuvoja ajoi ohi jollain kadulla. Jotkut erottavat äänestä, onko kyseessä poliisi, ambulanssi vai palokunta. Minä en. Viidennentoista kohdalla alkoi tuntua siltä, että jotain isompaa taitaa olla tapahtunut. Pian se oli paikallisnettilehdessä: Venrayn asemalla roihusi dieseljunan moottori ilmiliekeissä. Matkustajat oli evakuoitu ajoissa laiturille. Meillä on sähköistämätön rataosuus, joten paikallisjunat ovat tällaisia ”kiskobusseja”.

Uutiskuvat: 1limburg.nl
Uutiskuvat: 1limburg.nl

3) Scheveningenin hiekkarannalla Haagissa oli samantien seuraava tulipalo. Yksi niin näteistä ja hauskoista beach clubeista paloi poroksi. Syttymissyy ei ole vielä tiedossa. Viikonlopuksi on tulossa hyvä sesongin avajaissää, meillä oli nyt jo jopa 29 astetta, mutta tämä terassiravintola ei ihan pääse liikevaihdon alkuun hetimiten.

Uutiskuvat: NOS.nl
Uutiskuvat: NOS.nl

Kaiken tämän dramatiikan jälkeen voin onneksi todeta, että oman talouden uutiset liittyvät villieläinten kanssa kommunikointiin ja sopivat loppukevennykseksi.

Pihassamme asuu hiiri, jota käyvät kaikki korttelin kissat vuorollaan tuijottamassa aluskasvillisuuden seassa, mutta eivät osaa tai halua pyydystää. Tiedämme, että hiiri syö öisin pienen osan linnuille tarkoitetusta ruoasta, mutta ei se mitään. Kunhan hiiri ei ole sisällä talossa ja kunhan niitä ei ole sata, ja kunhan se ei ole rotta. Ei ole, olen nähnyt sen livenä monta kertaa. Hyvin pieni nappisilmä.

Nyt hiiri ruokaili pihassa metrin päässä minusta iltahämärässä. Metrin. Istuin tuolissa, kuulin rapinaa, ja se tuli muratin seasta lintujen taliruokapurkille, joka roikkuu aidalla. Laskeutui purkin suulle kurottelemaan telineeltä ja nakertamaan massaa. Kun näin sen istuvan siinä ihan iisinä, puhuin sille: ”Tota. Tiedätsä hei, että mä oon tässä? Niinku mitää havaintoo?” Se ei siitä pelästynyt, eli kai se tiesi minun istuvan siinä, mutta olevan täysin vaaraton.

Katit etsivät taas hiirtä.
Katit etsivät taas hiirtä.

Pörriäissesonki on alkanut. Perhoset ja paksut kimalaisqueenit ovat lennelleet jo jonkin aikaa, ja ensimmäinen paksu kärpänen eksynyt sisälle. Tänä aamuna, juuri kun mieheni oli lähtenyt töihin, aloin kuunnella keittiössä surinaa. Kauhean paksu kärpänenkö taas... ei kyllä ole, ei, tämä ääni on mehiläisen, kimalaisen tai ampiaisen! Keittiön kattoikkunaa vasten yritti ampiainen päästä ulos kohti valoa, hölmö, tietysti. Ja mies jätti minut ypöyksin vaaratilanteseen hoitamaan homman. Jee.

Lähtökohtaisesti yritän vangita kaikki elukat ikkunoilta juomalasiin, jonka suljen postikortilla, ja heipata ne ulos ovesta. (Okei, hyttysiä en.) Mutta ampiaiset kyllä myös. Osasyynä on pelko: jos alan huitoa ampiaista kärpäslätkällä ja yritän tappaa sen, hanke menee pieleen kuitenkin ja joudun varmaan pistetyksi. Mutta yhtä lailla lasilla vangitessa se tuntee itsensä uhatuksi ja saattaa pistää. Mietin jo sen pyydystämistä puutarhahanskat kädessä lasin kanssa, josko se onnistuisi. Pisto on sen verran epämiellyttävä, minulla tulee siitä raajan jomotus koko päiväksi, että pelkään sitä todella.

Kätevintä olisi, jos se tajuaisi ihan itse lentää ulos. Yhteistyö. Avasin keittiön oven ja pihaoven selälleen, ja eikun telepaattisesti ohjaamaan elukkaa ulos. Viestittelin sille kovasti mielen voimalla, että hei, laskeudu vähän niin tajuat ulospääsyn. Tosta tonne jooko. Tuolla on piha, sinne sä haluat. Tunne viileä ilmavirtaus, tuolla on aukko. Mene tuonne.

Laittelin aamupalaa ja jatkoin ampiaisen manipuloimista ajatuksin, ja parin minuutin päästä tuli tulosta. Amppari poukkasi väsyneenä kattoikkunasta alaspäin, näki ja tajusi ulkoilman kutsuvan ovella ja suuntasi suoraan ovesta pihalle, viuh. Kiitos, älykkyyden hetki. Ovi lukkoon, hei hei.

Kannattaa harjoitella tätä ötökkäkommunikointia, kun niitä on kohta kesäsäillä tulossa jatkuvasti sisään.

Kommentit (0)

Seuraa 

Retkiä ja ulkomaan arkea, työtä ja pieniä ilmiöitä. Matkailua, musiikkia, lintuja, luontoa, lentokoneita, Suomea ja muita kulttuureja. Säpinää ja mietintöjä Hollannista käsin.

Sähköposti hollanninhippiainen@gmail.com

Blogiarkisto

2017

Kategoriat