Suuntaamme pohjoiseen. Kännyyn on hankittu Norjan säätiedote-app, joka näyttää myös paikallista sadetutkaa. Pystyn sujuvasti lukemaan Norjan ilmatieteen laitoksen nettiartikkelit, senkin, että Sognefjellillä tuli lunta kaksi päivää ennen juhannusta. Okei. Otetaan ne pipot vaan mukaan.

Toisaalta taas pomoni tuli päivittämään, että ”Oletkos nähnyt Norjan uusimman sääennusteen? Hellettä ja aurinkoa joka paikassa!” Gulp. Todellakin. Jopa Bergenissä, jossa muutoin sataa aina (ja se ei ole legenda, vaan fakta.) Nyt eivät mukaan pakatut t-paitani riitä. Pitää vähentää villaa ja lisätä hellevaatetta? Ottaa sittenkin sandaalit? Minun oli pakko mennä itseeni, tai siis vaatelaatikkooni, ja vähän uudelleenjärjestellä.

Niin että mitä että? Kylmää vai lämmintä?
Niin että mitä että? Kylmää vai lämmintä?

Tämä ilmiö alkaa kyllä saada huvittavia piirteitä. Meillä on miehen kanssa se kohtalo, että menemme minne tahansa, sinne tulee helleaalto. Niin esim. ”kylmässä Skandinaviassa”, kun hikoilimme hulluna koko Tanskan ja Ruotsin läpi ilmastoimattomassa autossa. Ja monessa muussa paikassa eri maissa. Ja nyt taas.

Keksin Skandinavian kiertueella 2013 hyvän perusmetodin pitkälle automatkalle, jolla ei ehdi pyykkiä pesemään. Autossa olevat muovilaatikot toimivat vaatevarastona, ja aina ennen hotelliin menoa valitsen takaluukun luona seuraavan päivän vaatteet ja otan ne yöpymiskassiin mukaan.

Silitin miehen matka-t-paidat, joita oli kymmeniä, tai siltä se tuntui. Siinä kului sekä Bob Marley Legend -levy että Best of Blondie.

Sain omat vaatteeni ilmiömäiselle rullasysteemille à la Marie Kondo ja pakkausekspertit. Usein neuvotaan matkalaukkuun pakkaamaan vaatteet rullille, niin mahtuvat hyvin ja ryppyyntyvät vähemmän. Joskus käytänkin rullamaisia metodeja. Viimeisin, minkä kuulin kotiaan konmarittavalta työkaverilta, oli se vaatteidensäilytysidea, että ei viikata niitä mihinkään pinoihin littanina, vaan paidatkin pitäisi saada sellaiselle nyytille, että ne seisovat itsekseen pystyssä. Materiaali tukee itseään, ja silloin se ei lytisty eikä rypisty. Ymmärrän tuon kankaan relax-tilan, että siinähän tököttää. Niin että jotain sellaista tein muovilaatikkoon puseroistani, jolloin vaatteet ovat myöskin helposti valittavissa ylhäältä katselemalla. Sitten vetää pystysuunnassa sen rullan irti välistä, jonka tarvitsee.

Auto on rekisteröity Norjan tietulleja varten ja tunneleiden ja teiden käyttömaksut putkahtavat automaattisesti laskuina luottokortille. Skannaavat rekkarin.

Oslossa on sitten myös päästökohtainen kaupunkimaksu, johon piti määritellä auton päästönormikategoria eli euronormi numerolla yhdestä kuuteen. Ääks. ”Tieto saattaa löytyä auton papereista tai saattaa löytyä Hollannin ajoneuvorekisterin nettisivulta tai saattaa löytyä auton kuskin oven sisäkarmista joltain tarralta.” Etsimys. Auton karmissa ei lue kuin Magyar merkiksi siitä, että tämä Suzuki tulee Unkarin-tehtaalta. Autopapereista se sitten löytyi hämärästi e-koodattuna. Kaikkea sitä.

Huomasimme myös, että kahden vuorokauden parkkeeraukseen Oslossa parkkihallissa saa kulumaan noin 100 euroa. (Lisää tähän haluamiasi kirosanoja.) Olisi ollut budjetille muutakin käyttöä, vaikka ostaa sitä h*katin kallista ruokaa. Yritetään ensin sellaiseen, joka maksaisi vain 295 kruunua eli 30 euroa vuorokaudelta.

Tämä on muuten eka matka, jolloin en stressaa yhtään käteisrahasta enkä missään nimessä haali sitä etukäteen. EC-kelpoiset pankki- ja luottokortit toimivat niin itsestäänselvästi lähimaksuineen Hollannissa ja Skandinaviassa. Tarvitseeko käteistä ollenkaan? Jos tarvitsee, niin automaatista paikan päällä saa.

Elvistelyä Ruotsin kruunuilla taannoin.
Elvistelyä Ruotsin kruunuilla taannoin.

Oli erittäin tarpeen etsiä navigaattorista etukäteen yöpymisten osoitteita. Ja huomata, että monia kadunnimiä ei ole olemassakaan navissa, ja että koordinaattejakaan emme osaa ohjelmoida niin oikein, että se ajaisi niiden perusteella mihinkään. Monessa maalaispaikassa ei edes ole olemassa kadunnimiä, tai campingin tai vuorihotellin kadun nimi on se campingin tai hotellin nimi. Eikä navi tunne niitä.

Ja se klassikko löydettiin toki myös, että samannimisiä paikkakuntia on useita eri lääneissä ja pitää osata valita se oikea, sen seudun mukaan, jonka navi kirjoittaa sen perään. Siis täh. Varsinkin Hjellejä on monta. Tiedä siitä sitten, että pitää olla Stryn.

Aloin sitten vaikeimpiin osoitteettomiin paikkoihin piirtää itse karttoja ohjepaperiin. Niinku että ”tosta vielä ton järven ohi kaks kilsaa ja sit oikeelle”. Tähän on tultu.

Yksi bed and breakfast on maatila, sellainen nuorison 4H-kerhon opetusmaatila. 4H-kerho iskee! Muistan ilmiön Suomesta. Jotenkin siitä kuulin lapsena, ehkä joku tuttu oli siellä. Järjestöä ei ole Hollannissa eikä Saksassa. Tiedän, että siellä kasvatetaan rehtejä ja reippaita lapsia. Kaikki hyvin.

Mitä varten tämä reissu tehdään? Pitää kirkastaa mielessään. Olen sellainen järjestelijä, että kokoan valtavat yksityiskohtasuunnitelmat ja hallinnon ja listat sen ympärille, ja sitten suunnitelmaa suoritetaan paperin mukaan. Ja voisi alkaa tuntua velvollisuudelta ihan huomaamatta.

Mitä me ajetaan ensimmäisenä päivänä jotain 700 km Tanskaa kohti, kuka tänkin keksi? Kuka tämän määräsi? No me itse, ihan vaan. Haluttiin nähdä maailmaa. Pitää muista se, että loma tässä on tarkoitus.

Ehtiihän sitä etukäteen stressata mistä vain, niin paljon että siitä riittää useaan unettomaan yöhön. Koita nyt olla.

Laatikkosysteemin koesommittelua. Laukkujenkin pitää mahtua.
Laatikkosysteemin koesommittelua. Laukkujenkin pitää mahtua.

Tulee sitten aamuyöllä mieleen, että ehkä tämän koko matkan olisikin voinut tehdä paljon rennommin. Jollain muulla konseptilla. Olla vain yhdessä paikassa viikko. Tai olla vaikka risteilylaivalla. Eikä haluta nähdä tuhat paikkaa ja vaihtaa koko ajan hotellia ja paikkakuntaa omalla autolla. Huoh.

Tällä konseptilla saa koko ajan jännätä, ehtiikö illaksi ajoissa seuraavan hotelliin, ehtiikö jo varattuihin ja maksettuihin tapahtumiin ajoissa, ja saako jostain maaseudulta ruokaa. Yritän olla lomalla, yritän.

Stressinsä kullakin. Mies alkoi sitten stressata satamista:
- Ja niihinkin on joskus niin vaikeaa löytää.
-  No siksi mä kirjoitin tähän sen kadunnimenkin lisäksi. Katsoin just mapsista.
- Tai sitten ne kaistat on satama-alueella niin huonosti merkittyjä. Katsot niitä kylttejä, että tämä on tässä välissä, meinaaks toi nyt vasenta vai oikeaa.
- Ja ennen kuin tajuatkaan, olet jo matkalla Turkuun!
- Niin!

Haha. Mies ymmärtää jo Turku-vitsitkin. Ja meillä oli oikeasti kerran Tukholman satamassa Turku-tilanne. Oltiin väärällä kaistalla menossa Turkuun, tai luultiin paniikissa, että oltiin. Tai digitaalinäyttö sekoili ja sanoi väärän todistuksen, että ”Turku”.

Sori, ei minulla ole mitään Turkua vastaan. Aina jostain maasta, ja jostain kaupungista kussakin maassa, tehdään ala-arvoista pilkkaa vain siksi, että se on perinne. ”Kiss my Turku” -kampanja on mainio vastaveto.

Sattui juuri oikein klassiseen Suomen loma-aikaan tämä tällä kertaa. Joten teen nyt ihan perisuomalaisen katoamistempun: häivyn osaksi heinäkuuta linjoilta. Koko maa on kuitenkin lomilla ja laput luukulla. Mutta laitan matkan varrelta kuvia ja väläyksiä Instagramiin sekä blogin Facebook-sivulle. Sitten jälkeenpäin kokoan tänne koko kertomuksen.

Kommentit (0)

Seuraa 

Retkiä ja ulkomaan arkea, työtä ja pieniä ilmiöitä. Matkailua, musiikkia, lintuja, luontoa, lentokoneita, Suomea ja muita kulttuureja. Säpinää ja mietintöjä Hollannista käsin.

Sähköposti hollanninhippiainen@gmail.com

Blogiarkisto

2018
2017

Kategoriat