Jotkut ovat esiintyjiä, näyttelijöitä ja pelleilijöitä luonteeltaan. Uskaltavat laulaa kovaan ääneen ja matkia hassuilla äänillä ja pitää showta keskellä arkipäivää ja julkista paikkaa. Mielestäni ehdottomasti saa olla showta ja pelleilyä. Kun ihmisellä on esiintymiskokemusta lavalta vaikka harrastelijabändin laulajana, kuten eräällä työkaverillani, silloin uskaltaa tehdä kaikkialla vapaasti sellaista. Eivät häpeä itseään. Muut hissuttelevat ja häpeävät.

Ikävintä minusta on, että monet ovat negatiivisia kohdatessaan vapaata käyttäytymistä. Supattelevat sellaisesta, joka uskaltaa, ja saattavat halveksua ekstroverttiä esiintyjää. Pitävät häntä omituisena ja epäilyttävänä ja ärsyyntyvät häiriöstä. Minä pelkästään arvostan ja tunnen ystävyyttä sellaisia kohtaan.

Minulla on kuitenkin henkilökohtaisesti aina ollut se käsitys ja oppi päässä, ettei elämässä saa tehdä mitä haluaa, siis että kadulla ja julkisella paikalla on hyvin tarkat käyttäytymissäännöt. Tunnen nahoissani, että pienintäkään irtiottoa ei suvaita. Ainakaan, jos kulkee yksin; porukka suojelee ja sallii irtiottoja.

Olen luullut liioittelevani ja että se käsitys tulee vain omasta paranoiastani, että kaikki hauska on kiellettyä. Mutta ikävä kyllä se on mitä katkerinta totta. Sen todistaa vaikkapa taannoinen lehtileike Suomesta. Oli mummo, joka on laulanut kuorossa sopraanona vaikka kuinka kauan, eli tottunut esiintyjä. Tämä mummo tykkää sattumalta myös harrastaa urheilua ja kiipeillä puihin. Kotikylällään hän kiipesi puuhun ja lauloi siellä laulun, ja on tehnyt saman useamminkin. No, kylän vastaus tähän on: Ei saa. Joku oli soittanut poliisit sen takia, että mummo laulaa julkisella paikalla. Poliisit tulivat ja nainen väitti, että mummo on varmaan juonut alkoholia ja häiriköi. Eikä se mitään häiriköinyt, vaan lauloi vain hyvällä äänellä kansanlaulua.

Voisin vielä ymmärtää, jos nainen olisi ollut huolissaan, että mummo putoaa, mutta koska hän lauloi, niin eiköhän ole selvää, ettei siellä ole hätätilanne päällä.

Miksi sellaisesta pitää kutsua poliisit? Onko oikeasti olemassa laki, että ei saa laulaa kadulla? Ei saa laulaa ilman syytä? Ei saa laulaa ilman virallista juhlatilaisuutta ja yleisöä? Kutsutaanko poliisit myös, jos tanssii kadulla? Tai puhuu itsekseen? Tai on pukeutunut erikoisesti? On myssy päässä? Kyllä varmaan, koska hulluksi luullaan. Käyttäytymisen rajat ovat hiton tiukat.

Ehkä ne ovat löysimmät suurkaupungissa ja tiukimmat pienessä kylässä. Ehkä. Ainakin kaupungeissa kehutaan niiden anonyymiyttä ja ilmapiiriä, jossa mikä vain on normaalia. Jokainen hyväksytään olankohautuksella tai kiinnittämättä mihinkään erikoisuuteen huomiota. Metropoleissa kulkee rinnakkain vaikka minkä tyylisiä ihmisiä, joiden arvot, elämäntapa ja luovuus näkyvät päällepäin, ja heidät jätetään rauhaan. Toisaalta kyläyhteisössä, jossa kaikki tuntevat toisensa, saatetaan hyväksyä ja antaa sen kylähullun, jonka tempaukset tiedetään, olla oma itsensä.

Mutta joo. Maastrichtissa antiikkikauppaa pitävä vanhempi mies tapaa istua puotinsa edessä jalkakäytävälle nostamallaan tuolilla. Istuskeli siinä rauhassa neljä vuotta, kunnes yli-innokas järjestyksenvalvoja keksi antaa hänelle sakot ”julkisen tilan väärinkäytöstä”. Haloo. Sakottava taho ei ollut poliisi, vaan sellainen kaupunkivahti, joka jakaa Hollannissa myös pysäköintisakkoja ja joka saa puuttua asioihin sakkorangaistuksella. Valituskäsittelyssä tuomioistuin kumosi miehen sakot, mutta siltikin hän onnistui saamaan jo kaksi kertaa sakkolapun samasta istumisesta jalkakäytävällä. Siinä meillä rikollinen toiminta. Anteeksi, jos osaan kuvitella, että Suomessa näin voisi käydä ihan yhtä hyvin.

Ja samalla mietin, kuinka kreikkalaisten ja turkkilaisten kylien koko tunnelma ja yhteisöllisyys perustuu siihen, että mummot ja papat istuvat talojensa edessä tuoleilla ja portailla koko päivän katselemassa, lukemassa lehteä ja tekemässä käsitöitä.

Keski-Euroopassa luonnosta nauttiminenkin saattaa olla hankalaa. Televisiossa haastateltiin naista, jolla oli aika ajoin sisäisesti vähän vaikeaa. Hänestä oli miellyttävää kuljeskella joen rantaa ja kahlata vedessä polviin saakka, seisoskella siinä, miettiä asioita ja rauhoittua. Harva se kerta, kun hän seisoi joen rantavedessä, vesipelastusvene tuli katsomaan ja kyselemään, että onko hän hukuttautumassa vai miksi seisoo vedessä. Siis: Hollannissa ei saa seistä vedessä tai soitetaan poliisit ja luullaan mielenhäiriöiseksi itsemurhakandidaatiksi.

Toisaalta yhteiskunnallinen tai yhteisöllinen huolenpito on positiivista ja saattaa pelastaa jopa ihmishengen, mutta toisaalta on ahdistavaa, jos tuntuu, että koko ajan tarkkaillaan eikä missään saa olla yksin rauhassa luonnon elementtien kanssa.

Hyvä, ettei tästä joku kutsunut poliiseja, kun patsastelin kesällä joessa.
Hyvä, ettei tästä joku kutsunut poliiseja, kun patsastelin kesällä joessa.

Kommentit (2)

Anu / Mielilandia

Hyvää pohdintaa! Oon samaa mieltä sun kanssa ja ihmettelen, miten joku voi häiriintyä esimerkiksi siitä, että mummo on kiivennyt puuhun laulamaan, jos mummolla on kaikki kuitenkin kunnossa. Ja poliisiraukat, kun joutuvat käyttämään aikaansa asioihin, jotka selviäisivät helpoiten ihan vain sillä, että joku huolestunut avaisi suunsa ja käväisisi kysymässä, onko mummolla kaikki hyvin...

Vaikka näköjään Hollannissakin osataan, niin minusta täällä kuitenkin onneksi on aika normaalia laulella itsekseen kadulla yms. Siitä tulee aina hirveän hyvä mieli: ei kaiken tarvitse olla aina niin vakavaa, eikä kaikkea energiaa kannata laittaa siihen, että miettii, mitä muut ajattelevat.

Seuraa 

Ulkosuomalainen bloggaaja Hollannissa. Arkea ja matkailua, kotitaloutta, työtä ja pieniä ilmiöitä, retkiä, luontoa ja maisemia, Suomen ja muiden kulttuurien vertailua. Laaja kirjo mielenkiinnon kohteita linnuista ja luonnosta lentokoneisiin, taidekäsityöhön ja kauniisiin väreihin.

Blogiarkisto

2017

Kategoriat

Instagram