JAAHA, MITÄS TÄÄLLÄ TAPAHTUU!?

Eli mitä on tullut puuhattua kesän viikkoina silloin kun ei sekoiltu Norjassa.

Siis karsean kamala helle on ollut koko ajan. Useina päivinä, myös useina peräkkäin, varjolämpötila oli oikeasti 36 tai 37 astetta. Se, että välillä säätiedotus lupaili, että kohta ”vähän helpottaa” ja ”sää viilenee”, tarkoitti sitä, että sitten on enää 30 astetta eikä 36!

Makuuhuoneen lämpötila yläkerrassa kohosi 29,7:ään. Olohuoneessa alakerrassa näköjään 26,5 oli vielä siedettävä, mutta kun lukema saavutti 27:n, minua alkoi ahdistaa aktiivisesti. Siinä välissä se epämiellyttävän raja minulla menee.

Kasviraukat. Kuivuus oli samalla hurja, tippaakaan vettä ei tullut. Pensaat, puut ja kukat kärsivät ja nurmikot kuolivat keltaisiksi kautta maan. Ja koko ajan tauotta aurinko paahtoi ja paahtoi ilman yhtäkään pilveä. Hollannin perunanviljelijät varoittivat jo siitä katastrofista, että pian ovat ranskalaiset perunat pienempiä kuin on totuttu, koska kuivuudessa sato jää pienikokoiseksi ja niukaksi.

Siellä täällä Hollannissa sammutettiin maastopaloja nummilla. Ja meidän kadunkulman takana oli jonkun havupensasaita palanut viiden metrin matkalta mustiksi hiiltyneiksi rangoiksi. Rutikuivassa tilanteessa syttymissyyksi riittää ohikulkijan heittämä tupakantumppi, tai pihan puolelta lentänyt grillin kipinä. Onneksi palo oli sammutettu ajoissa ennen kuin talorivi tai lankkuaita pääsi syttymään.

Ei auttanut sadetanssini mitään, tästäkin ukkospilvestä tuli ehkä kaksi tippaa meille.
Ei auttanut sadetanssini mitään, tästäkin ukkospilvestä tuli ehkä kaksi tippaa meille.

Siirsimme aika paljon tekemisiä helteen takia. Sinne ei vaan mene raivaamaan pihaa auringonpaahteeseen, kun sisällä varjossakin hikoilee kuin sika jo paikallaan maatessaan. Ei pal tee mieli siivota myöskään, eikä asennella mitään kotitalouden tekniikoita. Auringosta ja ulkoilmasta tuli vihollinen. ”Ei pystytä käymään edes äkkiä rautakaupassa, kun siellä pitää kävellä parkkipaikalla kymmenen metriä ovelle paisteessa!”

Päivällä verhot kiinni. Tuuletusta täysille auringonlaskun jälkeen. Ikkunaa auki vaikka koko yön, vaikka kadulta saattaa kuulua mölinää ja pörinää ja teineillä on jossain pihassa teknobileet klo neljään saakka. Tai sitten kollikissat alkavat huutotapella pihan takana. Mouruuu! Sekö voittaa, kuka kiljuu kovimmin kymmenen minuuttia tauotta päin toisen naamaa? Ilmeisesti.

Kissa kuumalla katolla live. Katson ikkunasta ja huomaan vastapäisellä rivitalon vinokatolla kulkevan laikukkaan kissan. Meillä pihalla makailee silloin tällöin joku katti, jos se hellettä kestää. Yksi utelias kisu alkoi tulla varovasti pihaoven kärpäsverhon helminauhojen välistä sisälle. Vaikken sanonut enkä tehnyt mitään, sille tuli kuumat paikat ja se livahti hetken polkupyöriä nuuskittuaan syyllisyydentuntoisena ulos ja katosi.

Utelias nuusku.
Utelias nuusku.

Yksi ilta olin yksin kotona ja olohuoneessa oli niin hikistä, että päätin laittaa läpivedon etuovenkin kautta. Ei kai sieltä kukaan tule sisään pimeältä kadulta. Kuulen kyllä, jos joku pahis kolisee. No, keskiyön hetkenä alkoi kuulua rapinaa laminaatilta. Jokin liikkuu. Naulitsin katseeni eteisen oviaukolle varautuneena mihin vain – ja kulman takaa työntyi esiin harmaan kissan pää. Kissa katsahti minuun hetken ja päätti, että no en sitten tule tänne, jos täällä on kerran ihminen. Kääntyi kannoillaan ja hävisi takaisin jalkakäytävälle.

Ulkoilemassa pystyi käymään vasta lähellä auringonlaskua. Maasin rannalla Lottumissa laitoimme hetken mielijohteesta auton pikku lautalle, maksoimme puolitoista euroa ja pääsimme Lommiin jatkamaan ajelua. Hanhiparvia oli liikkeellä vesistöissä.

Lossi ajaa hiekkarannan vierestä kahdessa minuutissa yli.
Lossi ajaa hiekkarannan vierestä kahdessa minuutissa yli.

Reijndersmeerin tekojärven ulkoilualueella ehdin hetken riehua metsäleikkipuistossa kiipeillen, mutta sitten tuli taas hiki.


Muutama naakka korttelikävelyn aikana.
Muutama naakka korttelikävelyn aikana.

Vihanneskaupan omistaja yritti hankkia minulle ystävällisesti karviaismarjoja tiskin alta; ”mun veljellä on pari pensasta”, mutta ilmeni, että veli on pistänyt matalaksi ne pensaansa. Karviaiset eivät kuulu valikoimaan Hollannissa. Siis yhdellä torilla jossain 200 kilometrin päässä rannikolla niitä ehkä olisi. Erikoistunut vihanneskauppakaan ei pysty niitä edes tilaamalla hankkimaan.

Vuosittaiset markkinat, jotka käytännössä tarkoittavat sitä, että tivoli valtaa keskustan, pidettiin myös suuressa helteessä. Joillakin baareilla oli nerokas kylmä vesisumutin terassin päällä, joka viilensi ilmaa paikallisesti.

Mustekala odottaa kokoamista ja hattarakoju avaamista.
Mustekala odottaa kokoamista ja hattarakoju avaamista.
Täällä tulee sumutusta diskopallon vierestä.
Täällä tulee sumutusta diskopallon vierestä.


Tällä kertaa suurin ja mainostetuin huvipuistolaite oli 90-metrinen The Mine Tower, jossa putoaa tuolissaan 80 metrin matkan. En ymmärrä, miten joku vapaaehtoisesti jne.

Ja minä en taaskaan uskaltanut edes suurliukumäkeen. Jumbo-norsun kanssa seurustelu riitti.
Ja minä en taaskaan uskaltanut edes suurliukumäkeen. Jumbo-norsun kanssa seurustelu riitti.


Erotuksena Suomen tivoileihin nämä Hollannin eri kaupunkien Kermis-markkinoille tulevat laitteet kuuluvat yksittäisille eri omistajille. Kukin yrittää houkutella tarpeeksi yleisöä viiden–kuuden päivän ajan, jotta keikka, valtava laiteinvestointi, kuljetus, kokoaminen ja purku ja henkilökunnan pitäminen kannattaa ja tuo jotain voittoa.

Avajaisiltana, perjantaina, katselimme kavereiden kanssa Show Time -laitteen korjausyrityksiä; omistaja kiipesi konttaamalla korkealle palkille ruuvailemaan ja ihmettelemään keinuvarren saranaa ja miksei enää heilu. Säälimme sivu suun menevää liikevaihtoa tärkeältä illalta ja kuvittelimme, kuinka hän yrittäisi soittaa laitehuollon asiakaspalveluun saadakseen erikoismekaanikon nopeasti paikalle. ”Tuut tuu tuut... olemme viikonloppuna suljettu, palatkaa asiaan maanantaina...” Mutta kyllä se seuraavana iltana oli saatu taas liikkeeseen.

Kun alkoi olla olemassa vähänkään normaalilämpöinen ilta, kiipesin vihdoin katolle kasviasioissa eli laitoin villiviinit ja muratit aisoihin. Konttasin reunaa pitkin ja tarkastin, ettei sieltä tunge mikään luikero-oksa vääriin paikkoihin rakenteiden alle. Revin myös taka-aidalta kuusimetrisiä villiviinin oksia, jotka ryömivät naapurin tontille ja naapurin puiden latvuksiin jo. Sypressistä riivimme alas murattia pitkinä liaaneina. Hirveä viidakko.

Kuivuus ja paahde olivat korventaneet pois loputtoman vuohenputkipusikkoni ilmaisena rikkaruohontorjuntana. Mutta lyhtykoiso selviytyi; rikkaruoho sekin, ei kenenekään siihen kutsuma. Kun näin, että se kasvattaa kivoja oransseja lyhtyjään, kippasin sille välillä mukillisen vettä.


Rupesimme silityskurssille, luonnollisesti vasta helteen vähän hellittäessä; ottaa nyt vielä vapaaehtoisesti kuumaa hohkaava koje käteen. Mieheni oli sanonut jo pariin kertaan haluavansa opetella itse silittämään tuhannet t-paitansa. Aloitimme harjoitukset. ”En tiennyt, että tämä on näin monimutkaista!” En minäkään ehkä... Mutta jos kaikki vaiheet jakaa ohjeiksi, niin yksityiskohtia riittää. Ja tarvitaan näppituntumaa ja tekstiilin rentouttamista hienovaraisin kädenliikkein. ”Älä kisko tollee reunan yli, vaan nosta tästä vähän.” Kun oli hankalaa, mies alkoi pian syyttää välineitä. ”Kuumeneeks tää rauta edes kunnolla?” Laita mies asialle ja saat pian uuden, tehokkaamman silitysraudan. Ehkä tämä rauta olikin turhan säästeliään halpa ostos ja on tosiaan vähän surkean tehoton.

Ja sitten sain vanhan luokkakaverini ja somen avulla inspiraation leipoa siemennäkkäriä. Norjassa Bergenin hotellissa tarjoiltiin aamupalalla herkullista itse tehtyä siemennäkkäriä ja teki mieli kokeilla joskus itse. Tämä ohje kuulosti ilahduttavan helpolta. Resepti löytyy tästä linkistä Kinuskikissalta. Koska tässä versiossa siemenet liimataan yhteen kananmunalla, tämä ei sovellu vegaaneille. Mutta sekasyöjille, fleksitaareille ja lakto-ovo-vegetaristeille tämä on terveellinen, kuiturikas ja ravitseva juttu. (Terveellisyys saattaa mennä mönkään siinä kohdassa, kun laitan päälle liikaa voita ja ropsautan lisää merisuolaa.) Tarvittavat auringonkukan-, pellavan- ja seesaminsiemenet vähän suurempina pakkauksina löysin ruokakaupan luomu-bio-eko-hörhöosastolta.

Kun sandaaleista päästiin hetkeksi eroon ja pystyi taas käyttämään oikeaa kenkää, kaivoin esiin lempparitennarini.

Aloin maalata akryyliväreillä pienelle kangaspohjalle abstraktisti värikerroksia. Vaikea saada sellainen kuin visiossa. En nyt oikein lupaa mitään, tuleeko tästä mikään kaunis lopulta.

Töissäkin kävin tietysti, maalailemassa jotain kuvioita. Eikun hallinnoimassa tärkeitä asioita.

Sitten vielä kahden työkaverin keskustelu. ”Mun vaimo on välillä vähän kaoottinen.” -”Ole iloinen, että vain välillä.”

Sarjasta ”Mistä miehet puhuvat todella”.

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Retkiä ja ulkomaan arkea, työtä ja pieniä ilmiöitä. Matkailua, musiikkia, lintuja, luontoa, lentokoneita, Suomea ja muita kulttuureja. Säpinää ja mietintöjä Hollannista käsin.

Sähköposti hollanninhippiainen@gmail.com

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017

Kategoriat