7. päivä: Viksdalen – Hjelle (Stryn), 164 km

Aamulla nautimme pilvisyydestä ja toivoin saavani käyttää pitkähihaista paitaa vaikkapa yhden päivän. Olisi ollut vapauttavaa päästä eroon ikuisesta aurinkohatusta ja -voiteesta. Vuorien yli ajaessa olikin vielä viileää. Mutta pian pilvisyys väistyi ja kohta paistoi taas sinitaivaalta armotta aurinko.

Vuoret vain korkenivat, lumihuippuja ja kokonaista jäätikönreunaa näkyi. Ekaa kertaa välissä oli teräviä kolmiomaisia vuorenhuippuja, kun ne olivat olleet hioutuneita pyöreitä tähän asti.

Alkoi vaikuttaa siltä, että mihin vain ajaakin, on jollain tapaa upea maisema. Koko ajan.

Täälläpäin ajetaan yhä uudestaan poikittain tiehen asennetun ritilän yli, ja sitten tietää, että sillä alueella on lampaita tai vuohia vapaana maastossa, mahdollisesti myös tiellä. Opimme katsomaan varoitumerkin sanaa ”ferist”. Fe = karja, rist = ritilä. Tänään näkyi vain muutama lammas.

Nättejä taloja ja kyliä välissä, keltaisia ja punaisia puutaloja. Välilä on punainen talo, jossa on metsänvihreät ovenkarmit ja ikkunanpokat, se näyttää jotenkin erityisen norjalaiselta.


Briksdalsbreen-jäätikkö

Nyt oli yllätysohjelman paikka. Mieheni kovasti kaipaili jäätikölle. Tiesin, että tänään olemme kierroksemme sillä osuudella, joka on periaatteessa lähimpänä jäätikön reunaa. Aloimme vasta paikan päällä selvittää, pääseekö jäätikköä katsomaan missään.

Kahvitauolla Skeissä tsekkasin tilanteen klassisesti Hollannin autoliiton ANWB:n matkaopaskirjasta, joka ilmaisi, että Oldenista pääsee Briksdalsbreenille infokeskuksen kautta.

Se alkoi hahmottua, että norjan sana ”bre” eli määräisessä muodossa ”breen” tarkoittaa jäätikköä, koska kaikki jäätiköiden nimet loppuvat tähän sanaan. Briksdalsbreen on suuren Jostedalsbreenin sivuhaara.

Olden? Mitäs se kartta sanoo? Jaaha, ohitamme joka tapauksessa Oldenin matkalla seuraavaan yöpymispaikkaan, leirintäalueen mökkiin. Oldenista pitää suunnata etelään ja ajaa noin 20 km laakson läpi järven laitaa, jotta pääsee jäätikön aktiviteettikeskukselle.

Ajo kohti jäätikköä oli valtavan upea. Koko laakso oli valtavan upea. Oldevatnet-järvi turkooseine vesineen, miten se voi olla niin sinivihreää, miksi, makaa siellä vuorenhuippujen välissä pitkällä matkalla. Vihreitä niittyjä, lampaiden ja lehmien laitumia, leirintäalueita, koskia ja vesiputouksia, tyyneen sinivihreään veteen heijastuvat kallionseinämät ja lumilänttiset huiput.



Kuvat näyttävät joltain 60-luvun Technicolor-movielta väärin värein.
Kuvat näyttävät joltain 60-luvun Technicolor-movielta väärin värein.

Sitten alkoi järven päädyssä näkyä jäätikkö makaamassa vuorten päällä. Sitä kohti.

Reissun ehkä upein maisemakuva. Kuka ostaa kymppitonnilla?
Reissun ehkä upein maisemakuva. Kuka ostaa kymppitonnilla?

Periltä löytyi maksullinen parkkipaikka, turistikrääsämyymälä, kahviloita, ravintoloita ja lopulta myös jäätikköretkien lipunmyyntimaja, kun puskimme jyrkkää ylämäkeä paahteessa tarpeeksi ylös.

Tiesimme, ettemme nyt ehtisi varsinaiselle urheilulliselle retkelle itse jäätikön päälle piikkikengissä, sillä sellaiset retket kestävät 4-6 tuntia ja olisi varmasti varattava ajoissa. Mutta täällä oli luvattu olevan myös helppo ja nopea katseluretken mahdollisuus.

Infotalolta saisi ilmaiseksi kävellä jäätikön reunalle ja takaisin, mutta tunti ylämäkeen helteessä, joka tuntuu kuin 40 astetta, oli meille liikaa. Viileällä säällä on ihan eri lailla valmis tekemään vaelluksia. Nyt iloisena maksoimme edestakaisesta motorisoidusta kyydistä 24 euroa per henkilö. Saimme liput ajoneuvoon kolmen vartin päästä.

Karavaani odottaa.
Karavaani odottaa.

Juliste valisti, että jäätiköllä on ihan sama lämpötila kuin tässä lipunmyynnin kohdalla. Eli: helle. Hawaiipaidassa jäätikölle siis. Ei tarvetta vaihtaa vaatetta, korkeintaan vähentää entisestään.

Kärry oli avoin kuljetusauto, johon olisi mahtunut 6 matkustajaa. Auto putputti ylämäkeen ja  ajoi sillalla vesiputouksen edestä, ja sai kunnon viilennyssuihkun vedestä. Kiljuin, kun oli hauskaa.

Kärrit ajaa jäätikölle, ja turisti ottaa kuvaa horsmasta. No, meitä on moneen junaan.
Kärrit ajaa jäätikölle, ja turisti ottaa kuvaa horsmasta. No, meitä on moneen junaan.

Lopuksi piti vielä puskea jalan ylämäkeen noin 10 minuuttia.

Vuorten yhtymäkohdassa oli jäätikkömassa kielekkeenä, kärkikolmiona roikkumassa rinteessä. Valokuvasarja oli näyttänyt, kuinka paljon leveämpänä jääalue oli takavuosina ulottunut alemmas järven veteen saakka.

Hienot olivat läheltä näkymät, harmaalla sora-alueella maitomaisen sininen järvi, johon vettä ryöppysi jäätiköstä ja joka jatkui pian kuohuvana koskena alas. Oikein biitsi siellä oli, laakea kaareva järven ranta.

Leirintää

Illaksi löysimme leirintäalueelle Folven camping. Taas olivat etukäteen valmistellut omat reittiohjeet tarpeen, missä kohtaa se tarkalleen olisi tien vieressä, koska osoite on Hjelle, mutta paikka vasta Hjellen kylän takana kauempana. Ja Hjellejä on Norjassa noin 10 kpl.

Vastapäätä oli bensa-asema ja Joker-supermarket, mutta se sulki juuri klo 20 eikä saatu chipsiä. Onneksi tankkasimme jo matkalla Strynissä kebab-baarissa iltaruokaa. Snäkkibaarin ruuat ja juomat kahdelle maksavat täällä kyllä 30 euroa. Mutta on se vähemmän kuin varmuuden vuoksi yläkanttiin arvioitu skenariomme.

Mökki oli perinteinen puinen kerrossänkyinen, ja meidän luskusversiossamme oli oma vessa ja suihku. Kaivoimme makuupussit esiin. Yö kylppärillisessä möksässä maksoi 84 euroa. Jaaha, nykyään näidenkin puukalusteet tulevat Ikeasta. Tunnistin pöytänä tutun Fabianin.

Moro naapuri.
Moro naapuri.

Aamupala piti sitten saada tuoreeltaan kaupasta, joka aukesi klo 9. Kylien ruokakaupat osaavat kyllä olla aika surkeita täällä. Ylikypsiä banaaneja, ja vaikea löytää pikkuannoksia, jotka olisivat käteviä matkailijan yhdelle aamupalalle. Ei ole oikein mietitty sitä tarvetta ja palvelua. Me kun olemme niin epäretkeilijöitä, ettei ole edes kylmälaukkua, jossa sen litran mehun tai juustoköntsän voisi säilyttää pidempään. Kylmäkaapissa puolen litran tetrapakit kevytmaitoa 50% alennuksessa, mutta niiden päiväys oli mennyt 2 päivää sitten. Eihän vanhentuneita elintarvikkeita saa myydä, ei saisi edes antaa ilmaiseksi. Hyi. Huonoja kauppoja, siksi sanon tämän. Mutta se vain konkretisoi sen faktan, kuinka vaikeakulkuisia ja pitkän matkan päässä Norjan maalaispaikat ovat ja ettei niihin pystytä järjestämään tuorekuljetuksia kovinkaan usein.

Silti sain lopulta kokoon ihan kiitettävät eväät tuvan pöydälle.

Tähän on tultu. Hilpaisu alas sinistä palleroa edeltävästä pallosta oli jäätikkökäynti.
Tähän on tultu. Hilpaisu alas sinistä palleroa edeltävästä pallosta oli jäätikkökäynti.

Seuraavaksi kohti Geirangeria!


Tästä linkistä löytyy Osa 1 ”Tanskan tunnelmaa”
Tästä Osa 2 ”Päihittääkö Fjord Line ruotsinlaivat?”
Tästä Osa 3 ”Söpö Bergen”
Tästä Osa 4 ”Vuonojen ytimessä”
Tästä osa 5 ”Vuoristojunailua ja jarrut kuumana serpentiinitiellä”
Tästä osa 6 ”Vuohikuiskaajana tundralla”

Ja tästä koko matkan yleiskatsaus
 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Retkiä ja ulkomaan arkea, työtä ja pieniä ilmiöitä. Matkailua, musiikkia, lintuja, luontoa, lentokoneita, Suomea ja muita kulttuureja. Säpinää ja mietintöjä Hollannista käsin.

Sähköposti hollanninhippiainen@gmail.com

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017

Kategoriat