Kirjoitukset avainsanalla Kinderdijk

Hollannin-kiertelystämme äityi kauhea maantiedon oppitunti, kun meikäläinen rupesi miettimään ja yrittämään ymmärtää luonnontieteiden kautta ilmiöitä. Siitä syntyy vain enemmän kysymyksiä kuin vastauksia.

Haagin hiekkaranta Scheveningen: Mikä on vuoroveden rytmi?

Siis täälläkin on vuorovesi. Hiekan laadussa näkee raidoituksen: tuossa loppuu tumma kostea alue, eli tähän saakka nousuvesi nousee. Luulin ymmärtäneeni asian, kun opin sen, että 6 tunnin välein vesi on matalimmillaan tai korkeimmillaan. Aina 12 tunnin päästä se on samassa asennossa; esimerkiksi nousuveden maksimi on klo 3 yöllä ja klo 15 iltapäivällä. Tajusin vielä senkin, ettei kellonaika pysy paikallaan, vaan vaeltaa vähitellen eteenpäin. Jos maksimi on tänään klo 15, se voi jo huomenna olla klo 16. Aika kuljeskelee ympäri vuorokauden niin, ettei ole nyrkkisääntöä, vaan netissä on paikkakohtaiset päiväkohtaiset taulukot, milloin tapahtuu mikäkin.

Vuorovesitaulukot löytyvät sympaattisen surkeilta 90-luvulta näyttäviltä nettisivuilta, joita ylläpitää joku paikallinen yhdistys. Ällistyn, kun näen, että ajat eivät vaellakaan vain eteenpäin, vaan saattavat hypätä myös taaksepäin. Mikä epäsäännöllisyys. Tapahtumien väli on joskus viisi ja puoli tuntia, joskus lähemmäs seitsemää. Onko tässä joku järki pidemmällä aikajaksolla katsottuna?

Hiekkasärkät ovat joka tapauksessa ihhiksiä. Veden keskeltä paljastuu kukkuloita aina vuoroveden vaiheen mukaan. On jotenkin niin hienoa kahlata matalan rantalätäkön läpi kohti merta ja nousta kummulle, jonka takana on taas vesi. Jokin minua kiehtoo ihan maagisesti sellaisissa paikoissa, joissa on vettä molemmin puolin; niemennokissa ja särkissä. (Kreetan Elafonissin matalikko! Tai Preveli, jossa joki laskee solasta mereen! Saaren kansanpuisto Tammelassa, jossa voi vilahtaa kannaksen yli järvestä toiseen! Tanskan Skagenin viimeisin hiekkanenän kärki!)

Aallot murtuvat ja jyräävät hiekkasärkän laitaan kovalla pauhulla, jos valli on vähän jyrkempi. Ihmiset seisovat vesirajassa ja kiljuvat, kun aalto roiskuukin korkeammalle kuin he luulivat. Tämä on riemukasta. (Ja tässä linkki postaukseen, jossa esittelen paikan värikkäät beach clubit.)


 

Hoek van Holland: Missä kulkevat joet?

Ihan uusia paikkoja paluumatkalla. Hoek van Holland, josta siintää joen uoman yli Rotterdamin satamanosturit. Rotterdamin valtava konttisatama Europoort on muuten huomattavasti eri paikassa kuin Rotterdamin kaupunki.

Meinasin ensin, että siinä se Maas laskee mereen, mutta enhän minä tiedä. Osin tässä ja osin Rotterdamin satamien alapuolella virtaavat Pohjanmereen puolet kaikista mahdollisista Hollannin läpi kulkevista joista ja jokien jämistä, ja se toinen puoli sitten tuolla vähän etelämpänä. Sieltä tulee Maas (Meuse) Ranskasta ja Rein Saksasta, mutta tässä vaiheessa ne ovat jo solmuuntuneet, kanavoitu poikittain, jakautuneet ja vaihtaneet nimiä monta kertaa. Vedet sekoittuvat ja Ala-Reinistä tulee Lek ja myöhemmin Lekistä tulee ”Uusi Maas”, ja toisaalla on ”Vanha Maas” ja muualla ”Padottu Maas” ja ”Bergsche Maas”. Ota näistä nyt selvää. Yhteensä niinku jotain vettä idästä.

Sen olen oppinut, että Reinistä tulee Hollannissa Waal, koska se jakautuu pieneen Nederrijniin (Ala-Rein) ja suureen Waaliin, jossa virtaa kolme neljäsosaa alkuperäisen Reinin leveydestä. Mutta sitten kun käydään teepuutarhassa ja noustaan Millingenissä padolle ylös, huomaan kauhukseni kadunnimen kyltistä, että se on - jumankauta juu - ”Rijndijk”, Reinin pato. Siis mitä, koita nyt päättää. Vastaus:  Ahaa perhana. Vasta Millingenin jälkeen Rein jakaantuu kahteen. Millingenin kohdalla on Hollannin ainoa yksi (1) kilometri, jolla Rein on vielä kokonainen Rein. Ja sitä sitten tuijotan ja päässä tilttaa. Kiva, kiitti.

Hoek van Holland: Onko koko rannikko hiekkarantaa?

En tiennyt, että täälläkin on hiekkaranta ennen kuin sitä näytettiin sattumalta iltauutisissa pari viikkoa sitten. Tunsin paikan vain matkustajasatamana, jossa noustaan Englannin-lauttoihin. Infotaululla kerrottiin myös, että kahden lajisia hylkeitä voi täällä makoilla laskuveden aikaan hiekkasärkillä: harmaahylkeitä ja kirjohylkeitä.

Tästä pääsisi varmaan pelkkää hiekkarantaa pitkin Scheveningeniin, jossa juuri oltiin. Voisiko kävellä hiekkarantaa koko Hollannin rannikon ylös saakka? Kyllä voisi, Den Helderiin, joka on viimeinen mantereen kärki, jonka jälkeen alkavat Vattimeren saaret. ”No IJmuidenin kohdalla on vähän ongelma”, tokaisi mies googlemapsia tuijottaen. Huppista joo, siihen laskee sen verran leveä merenlahden virta, ettei ihan uimalla pääse yli. Mutta koko Hollannin ranta länteen päin on loputon hiekkaranta. Kun etelässä alkavat Seelannin saaret ja niemet, niidenkin kaikkien länsirannikko on hiekkaa. Ja pohjoisessa Vattimeren saarten länsirannikot ovat hiekkaa. Koko Belgian rannikko on hiekkarantaa, jatkuen siitä alas Ranskaan. Vasta Bretagnea lähestyttäessä alkaa tulla kalliota tai muuta kuin santaa.

Siis mahtavaa, ihan koko Keski-Euroopan länsirannikko on jatkuva hiekkaranta! Rantalinja täten analysoitu ja kysymykseen vastattu tyhjentävästi.

Kinderdijkin myllyt: Miten toimivat padot ja polderit?

Aiottiin paahtaa kotiin, mutta motarilla tuli vastaan turistikyltti, että Kinderdijkin tuulimyllyt. Hei, helou, sehän meidän piti vielä nähdä joku kerta. Kurvaus seuraavasta liittymästä ulos. Idyllinen pläntti on hassusti lähellä teollisuussatamien betonilaitureita, johon iso moderni intialainen rahtilaiva pääsee leveää jokiuomaa pitkin kylän kupeeseen hakemaan lastia.

Päiväsaikaan myllyillä on lipunmyynti ja ottavat 5 euroa pysäköinnistä, mutta illalla oli luukut kiinni ja senkun kävelee ilmaiseksi. Aukioloaikoina olisi päässyt pariin museomyllyyn sisään ja puskapolulle, joka oli portilla suljettu. Mutta nyt oli hyvä illan valo auringonpaisteessa.

Kiva että siinä se vaan komeilee, 1700-luvun olkikattoiset myllyt, joita huolletaan, ja välissä asuu ihmisiä mökeissä myllyn kupeessa ja maataloissa pitkin peltoja ojien varrella, joissa nokikanat, silkkiuikut ja harmaahanhet uivat. Nykyihmiset molskivat vedessä ja pyöräilijät pyöräilevät, Unescon maailmanperintökohteen muuttumattomassa maisemassa satojen vuosien takaa.

Päivällä olisi saanut myös lippuja ”ihan vähäsen” ylihinnoitetulle veneajelulle kanavassa. Nyt helteisenä iltana minun teki mieli heittäytyä samantien laiturin reunalta vaatteineni kaikkineni ulpukoiden sekaan. Eivät vain ole virallisia uimavesiä ne, enkä olisi mistään päässyt ylös laidalta enää. Siitä eivät tosin paikalliset, hirvittävän kovaääniset varhaisteinipojat välittäneet, jotka hyppivät sillalta veteen. Se vähän rikkoi idylliä, kuinka lujaa heidän piti mekastaa ja kiroilla. (Joskus on haittaa siitä, että sanavarastoni kattaa myös karkeat slangi-ilmaukset.)

Kinderdijk on suurten jokivirtojen kainalossa ja sikäli ymmärrän, että vettä on tulossa laidan yli, jos ei sitä pumppaa pois. Ja siksi siis ymmärrän, että piti olla vähintään 19 vesimyllyä 1400-luvulta alkaen.

Mutta enhän minä ollenkaan tajua koko tätä Hollannin periaatetta, että maa on vedenpinnan alapuolella ja suojeltu padoin ja pumpataan vettä pois, jos sitä tulee. Missä on pohjavesi? Polderi-suorakulmoiden välissä on aina oja täynnä vettä, joka suuntaan. Onko siinä pohjaveden korkeus, nilkan verran niityn alapuolella? Kuulemma poldereita ei pidäkään päästää kuivumaan, koska höllyvä suomaa kutistuisi ja vajoaisi silloin entisestään.

Katson maalaismaisemaa ja ymmärrän; eikun: Katson moottoritieltä pellolle enkä ymmärrä mitään. Miten voi tuolla taas laiva ajaa kanavassa, jonka vedenpinta on korkeammalla kuin niityt kanavan vieressä? Onko joenuomaa rajoittavissa patovalleissa pelkkää savea ja multaa? Pitääkö se? Ei kai kaikkia vesiväyliä ole vuorattu betonilla? Miten niin valli pitää aina ja koko matkan pituudelta kaiken veden uomassaan menettämättä tippaakaan alas tai sivuille kuivalle maalle? Painaahan se vesimassa nyt aika helkatisti. Tai vuotaako sieltä koko ajan jotain, mutta siksi on pumput käynnissä jossain päin aluetta? En ymmärrä tätä insinööritaitoa, jolle perustuu puolen Hollannin olemassaolo. Juuri tätä taitoa Hollanti tietysti viekin ulkomaille, missä kamppaillaan vesi-ilmiöitä vastaan. Jos insinööri laskelmoi väärin, niin ”o-ou, we’re in trouble”.

Oosterscheldekering; mutta tämän ymmärrän.

Kun vuonna 1953 koko Seelannin maaseutu hukkui tulviin meren noustessa myrskyllä suojapatojen yli, alettiin rakentaa vähän järeämpää. Valtavassa betonijärkälemäisessä konstruktiossa otettiin huomioon vuoroveden pyrkiminen sisämaahan ja valuminen taas poispäin. Eli normaalisti virtaus saa mennä padon porttien alta vapaasti sisämereen, mutta jos on ennustettu kovaa puuskaa ja vedenpinnan dramaattista nousua, luukut lasketaan alas merenpohjaan kiinni ja pato seisoo yhtenäisenä muurina. Perustuksiin on upotettu kivenmurikoita Suomesta asti, 70-luvulla rakennuksen aikana.

Padon yli vie maantie. Kun sitä ajaa, elementtien saumat nykivät säännöllisesti auton pyörien alla: tuduk-tuduk-tuduk. Tutusta äänestä kuulen, että padolla ollaan. Teemapuistossa ja näyttelyssä padon kupeessa valistetaan, miten kaikki on rakennettu ja toimii. Siellä systeemi on kaavakuvin selitetty ja voi katsoa kokonaisen leffan ”making of”.


 

Nyt näyttäkää mulle vielä making of vuorovesi; polderit; kanavat; padot; myllyt ja joet.

Kommentit (2)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Retkiä ja ulkomaan arkea, työtä ja pieniä ilmiöitä. Matkailua, musiikkia, lintuja, luontoa, lentokoneita, Suomea ja muita kulttuureja. Säpinää ja mietintöjä Hollannista käsin.

Sähköposti hollanninhippiainen@gmail.com

Blogiarkisto

2018
2017

Kategoriat