Kirjoitukset avainsanalla Ultra Bra

Kerkko Koskinen on jumala.

Hehe. Asiaton huomautus heti alkuun. Siis tämän lauseen joku muistaakseni oikeasti kirjoitti, lehdistössä tai jossain, Ultra Bran huippuaikoina. Mutta en voi välttää ajatusta ilmaantumasta päähäni jossain vaiheessa, kun kuuntelen useita Ultra Bran kappaleita peräkkäin.

Sävellysten laatu. Ja variaatio. Jazzista tangoon, valssista rokkiin.

Sinä lähdit pois -kertosäe on ehkä vuosisadan svengaavin.

Niillä on sellaisia helmiä kuin ”Pärnu”, joka kehittyy tahti tahdilta ja suht nopeasti suorittaa kehityskaarensa; ei käy aika pitkäksi. Kompakti paketti.

Mestariteos: Musta niljaisten lehtien kaupunki. Tai: Lähettäkää minulle kirjoja. Rubikin kuutio tai Savanni nukahtaa. Eihän näistä voi valita.

Sillon, kun huomaa taas uskaltavansa kuunnella Ultra Brata, tietää olevansa edes jotenkin henkisesti voimissaan. (Niinku Virve Rosti: ”Oon voimissain”). Se on niin kovaäänisen sinfoniallista. Tähän ei pysty, jos on jotenkin heikkona. Ei UB:tä voi kuunnella masentuneena ja lannistuneena. Se energia pitää pystyä kestämään, ja jos sen kestää tai sitä jopa kaipaa ja kaivaa levyn/tiedoston esiin, silloin ei voi mennä ihan huonosti.

Näin Ultra Bran vain kerran livenä, Savoyssa, 90-luvulla. Mutta biisejä on laulettu stuttgartilaisella parvekkeella ja hollantilaisessa ullakkohuoneistossa.

Parhaina aikoina tapahtui näin:
”Tyypillinen kauhun yö, ja pahimmassa tapauksessa vielä kuumehoureinen, on se versio, että Ultra Bra soi päässä. Niin paljon kuin mä Ultra Brata rakastan, niin ne voi jäädä aivan sietämättömällä, pirullisella tavalla soimaan jopa yli 40 tunniksi yhtä mittaa, siis myös läpi yön ja heti herätessä. Pidemmän päälle ei auta sekään, että pystyy suht helposti korvaamaan biisin jollain toisella Ultra Bran kappaleella. Sitten niitä on kaksi vuorotellen ja lopulta on enemmän poikki kuin jos olisi jauhanut vain yhtä.”

Hauska tarina oli se, kun UB halusi euroviisuihin. Tahallaan otsikolla ”Tyttöjen välisestä ystävyydestä”, jotta ulkomailla saataisiin tavata hankalaa kappaleen nimeä, jossa on paljon äätä ja öötä. Muistan huomautetun, että trendikkään Beckin kompin siihen laittoivat. Tai nyysivät. Niin, sama rytmitys kuin Beckin New Pollution -kappaleessa. Virhe on siinä, ettei Beckiltä voi varastaa. Beck ei muuta tee kuin sämplää ja varastaa itse kaiken. Ei ole ”Beckin komppia”. Se saattaa olla peräisin vaikka 60-luvulta. Eikä rytmiä ole patentoitu. Joten se siitä keskustelusta.

Suloista on, kun Kerkko itse laulaa Moskovan. Mietin, onko tämä tapahtunut livenäkin joskus.

Punkkinumero ”Eniten” on aidossa hengessä tehty. Kuitenkin se kuulostaa loppujen lopuksi jotenkin itseironiselta. Tiedän, miksi: kuuntele nyt noita poikia. Ne on kilttejä kuorolaisia, ei aitoja punkkareita.

En ollut nyt stadionilla konsertissa. Mutta omistamani albumit ovat kulttuurihistoriamme järkäle, siitä ei päästä mihinkään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Retkiä ja ulkomaan arkea, työtä ja pieniä ilmiöitä. Matkailua, musiikkia, lintuja, luontoa, lentokoneita, Suomea ja muita kulttuureja. Säpinää ja mietintöjä Hollannista käsin.

Sähköposti hollanninhippiainen@gmail.com

Blogiarkisto

2018
2017

Kategoriat