Matka jatkuu! Osan yksi löydät tästä linkistä. Ja onhan se myös tuolla tämän jutun alla.

Mitään kovin spektakuläärejä hirviöitä emme löydä. Salamanterin kokoisia pikkuliskoja vilahtelee kiveyksellä, beessi pilkullinen, punaruskea tai vihertävä. Rantahiekassa hotellin rannalla joku liikkuu, heittää santaa tunnelistaan: pikku taskurapu, kalpea, mustasilmä vilahtaa esiin hetkeksi sivuttain kipitellen ja vetäytyy taas koloonsa. Ei tule esiin enää, jotta saisi kuvan.

Kootut liskot.
Kootut liskot.

Ravun koti
Ravun koti

Luontoretkellä Samanan niemellä näemme pelikaanit lahdessa, fregattilintuja taivaalla ja lentokalan, joka lepattaa pikakatamaraanin vieressä montakymmentä metriä, yläviistossa hyppien sätkien eteenpäin, kimaltaa sinertävänä pitkulana.

Veneessä musiikki soi täysillä ja oppaat kaatavat muovimukeihin rommia ja kolaa reilulla kädellä. Paikallisista rommitehtaista ollaankin ylpeitä. Kansallisjuoma. Huhhahhei ja rommia pullo.

Ensin näön vuoksi annetaan satamassa oranssit pelastusliivit kaikille, mutta ne heitetään ensimmäisen luolakäynnin jälkeen tarpeettomina penkkien alle ja kerätään pois. Luukku käy; heippa vaan turvamääräykset.

Jotenkin tämä Rum Shop vaikuttaa vähemmän viralliselta kuin Alko.
Jotenkin tämä Rum Shop vaikuttaa vähemmän viralliselta kuin Alko.

Katamaraani lipuu mangrovemetsään. My first mangrove. On se aika wow, ilmajuuret heijastuvat verkostona peilityyneen pintaan vihreän lehvän hämärässä. Käymme luolassa, jossa oli tainointiaanien piirroksia ja toisessa luolassa, jossa on hiekkalattia ja vesi rantana luolien sisällä. Siellä on kiva tunnelma ja nättiä. Tosin edellinen ryhmä kertoo nähneensä siellä metrisen käärmeen kymmenen minuuttia aiemmin.

Tuollainen viidakkosatamakin on tunnelmallisen näköinen.
Tuollainen viidakkosatamakin on tunnelmallisen näköinen.

Ja sitten vielä käymme uimassa valkeahiekaisella palmusaarella, jossa on aika hieno biitsi. Monetkin Dominikaanien saaret väittävät olevansa juuri se tunnettu ”Bacardi-saari”, joka näkyy kyseisen alkoholimerkin mainoksessa. (En tosin suomalaisena ole oikein perillä alkoholimainonnan historiallisesta kuvastosta.) Liikkuu huhuja, että oikeasti mainos kuvattiin ehkä jossain ihan muussa maassa. Sama se, kaikki palmurannat ovat kauniita ja vesi kirkasta. Pirates of the Caribbean -kohtauksia täällä jossain on ainakin kuvattu.

Paras retki tehtiin sisämaahan vuoriston suuntaan: Damajaguan vesiputoukset! Eikä siis vain ihailu-katseluna, vaan ideana se, että ”uimme vesiputouksissa”. Ennen retken varaamista kävimme pari keskustelua siitä, mikä mahtaa olla sporttisuuden ja korkeanpaikankammon taso. Että pystymmekö me sohvaperunat kiipeämään polkuja vesiputousten alkulähteille ja uskallammeko suorittaa hyppyjä kalliolta veteen. Korkein vaadittava hyppy olisi 4 tai 5 metriä, siitä jokeen, plomps. Uhhuh, hmm, apua?

Saimme hotellin oppaalta lohdutuksen, että ei siellä ole pakko hypätä, jos ei pysty, vaan löytyy jotkut köysitikkaat tai raput vierestä. Uskalsimme ilmoittautua taka-ajatuksena se, että tästä voi kyllä tulla tosi cooli once in a lifetime -kokemus. Mikä voisi olla hienompaa kuin viidakon vesiputouksissa möyriminen?

Retki oli aika hyvin organisoitu. Ikkunaton kuormuribussi poukkoili ja hyppi hiekkateiden kuopissa. Vuoristosta aukesi kauniita näköaloja. Ensin pysähdyimme majassa kahvimamman luona hörppäämässä paikallista kahvia ja ostamassa pötkön raakakaakaota.


Tujua kahvia. Ja kaakao on mun kaveri, koska siitä tehdään suklaata.
Tujua kahvia. Ja kaakao on mun kaveri, koska siitä tehdään suklaata.

Yhden maatalon viereen pysähtyessä bussiin tuotiin karvainen lintuhämähäkki, jonka sai ottaa käteensä halutessaan.

Mieheni leikkii sankaria.
Mieheni leikkii sankaria.

Kävi selväksi, että itse putouksille ei pysty ottamaan kuvausvälineitä mukaan. Tavarat jätettäisiin bussille, ja koska menemme todella kaikki jokeen uppeluksiin, ei sinne voi raahata mitään kameroita, kännyköitä eikä tavaroita. Mutta onhan meillä valokuvaaja. Valokuvaajapoika tekee reportaasin kuvien ja videon muodossa ja sen saa ostaa itselleen muistitikulla jälkeenpäin. Loistavaa.

Putouksen lähtöpaikalla piti vaihtaa uikkarit vessassa, ja oli varasto täynnä pelastusliivejä ja kypäriä, joista piti valita sopivat. Sitten oppaan perässä ylämäkeen. Aikamoisen vaelluksen jälkeen olimme veden äärellä.

Kohteemme. Tuolla alhaalla.
Kohteemme. Tuolla alhaalla.

Joki oli kaivertanut uomansa solan pohjalle. Kiviaines oli sen verran pehmeää, että kallio oli sileää. Ja siihen perustui vesireitin kuljettavuus: vesi oli virrannut ikiajat tasolta toiselle muodostaen kallioon lampia ja lampien välille kouruja, jotka olivat kuin luonnon vesiliukumäkiä, sileäpohjaisia ramppeja, joita pitkin ihminen voi liukua lammesta toiseen.

Tosipaikka tuli eteen heti: yksitellen seisomaan kivennyppylälle, nenästä kiinni, ja siitä hyppäät veteen. Vesi oli maitomaista eli sinertävän valkoista. Ja ennen kaikkea ihanan lämmintä kylpyvettä!

Kävellen, uiden, hyppien ja kavuten edettiin. Mikäs siinä pelastusliivien varassa lilluessa solan pohjalla leppeässä vedessä virraten. Yhdestä aukosta piti pusertaa itsensä mahallaan maaten kuin makkara alas veteen. Luolassa otettiin valokuvia ryhmissä ja pareittain. Kuivemmassa ja irtokivisessä solan kohdassa noustiin puuraput ylös ja laskeuduttiin eri paikassa alas.

”Vesiliukumäkiä” oli lyhyitä, pidempiä kaarevia, enemmän tai vähemmän voimalla vettä roiskuvia, ja sellainen ilkeä, joka laukaisee ihmisen ilmalentoon ja loppuu tyhjään sen verran ylhäällä, että putoamista tapahtuu pari metriä ennen kuin saavuttaa veden pinnan. Siinä mentiin vuoristoratakokemuksen ylärajoilla minun bodilleni, mutta selvisin kaikesta. Jopa siitä korkeimmasta viimeisestä hypystä. Kokeneet oppaat hyppelivät varmaan kymmenestä metristä epäviralliselta reunalta veteen tehden voltteja.

Täytyy sanoa, että tällä retkellä opaspojat olivat oikein hyvin heikompien turistien apuna, antoivat kättä, tukivat käsivarresta, neuvoivat, kiskoivat tai työnsivät tarpeen mukaan, jotta kaikki saatiin turvallisesti reitin läpi. Ja kuvatkin olivat oikein kelvollisia ja tulivat sopimuksen mukaan toimituksena hotellin vastaanottoon parin päivän päästä.

Kyllä se oli riemukasta. Tämän tekisin uudestaan.

Näihin hotellin ahkeriin maalareihin päätän raporttini Dominikaanisesta Tasavallasta!
Näihin hotellin ahkeriin maalareihin päätän raporttini Dominikaanisesta Tasavallasta!

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Retkiä ja ulkomaan arkea, työtä ja pieniä ilmiöitä. Matkailua, musiikkia, lintuja, luontoa, lentokoneita, Suomea ja muita kulttuureja. Säpinää ja mietintöjä Hollannista käsin.

Sähköposti hollanninhippiainen@gmail.com

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017

Kategoriat